|
|
 |
|
|
|
|
Guns’n’Roses: Paradise City (1987)
Jos rock-historiasta seulotaan esiin kahdenkymmenen tärkeimmän debyyttialbumin lista, niin Guns’n’Roses yhtyeen vuonna 1987 ilmestynyt Appetite For Destruction kuuluu pakollisena valintana tuohon katraaseen.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Gunnareiden blues-pohjaisilla riffeillä ja katuelämää kuvaavilla teksteillä ryyditetty hard rock ei ehkä ole kriitikoiden ja muiden hyvän maun vartijoiden lempitaidetta, mutta 1980-luvun rock-kulttuuriin yhtyeen esikoinen teki syvän jäljen. Appetite For Destructionin merkitys perustui toisaalta levyn sisältämään musiikkiin ja toisaalta siihen ympäristöön, johon albumi laskeutui. Vuonna 1987 listoilla elettiin tanssipopin ja popmetallin valtakautta, joka oli jatkunut jo useamman vuoden. Muoviin ja hiuspehkoihin puettu kimalluskulttuuri alkoi jo osoittaa selviä rapautumisen merkkejä ja tähän orastavaan rappioon Guns’n’Roses iski juuri oikella lääkkeillä. Yhtyeen musiikki ammensi hard rockin perinteestä, mutta sen tekemisissä oli tuoretta punkin inspiroimaa särmää. Yhtyeen vokalisti Axl Rose toi kappaleissaan esiin katutason realismia ja särmikkyyttä, joka usein ylitti harmittomien ja näennäisrankkojen metallikappaleiden sisällölliset raamit. Rose oli pikkukaupungin kasvatti, joka näki uuden kotikaupunkinssa Los Angelesin rock-babylonin ulkopuolisen silmin ja pystyi tekemään havainnoistaan teräviä rock-kappaleita, joista yksi on
esikoisalbumilta hard rock-klassikoksi noussut Paradise City.
Vaikka Guns’n’Roses raivasi tiensä kaupalliseen menestykseen Sweet Child o’MIne- ja Patience-kappaleiden tapaisten balladien avulla, yhtyeen todellinen räyhähenki heräsi eloon rankemmissa rock-numeroissa. Appetite For Destructionin lauluista ensimmäisenä singlenä julkaistu Wellcome To The Jungle ja Paradise City edustivat juuri gunnareiden rock-sointia tehokkaimmillaan. Slashin ja Izzy Stradlinin kitarat jauhoivat niissä tehokkaita riffejä kuin punk-pistoksen saanut Rolling Stones samalla kun Axl Rosen röyhkeä laulu herättää Los Angelesin törkyiset takakujat henkiin.
Paradise City kappale oli esimerkki täydellisestä taiteellisesta kompromissista. Yhtye pyöritteli kappaletta pykälää härskimmilä teksteillä, joiden avainkohta kitaristi Slashin pettymykseksi korvattiin sanoilla ”where the grass is green, and the girls are pretty”. Lievästi puleerattu teksti avasi tien radioihin ja samalla yhtyeen likainen katurocksärmä kuitenkin välittyi. Ankaran radiosoiton, MTV-rotaation jackiertämisen ansiosta Guns’n’Roses ei jäänyt ainoastaan rock-alakulttuurin lemmikiksi, vaan siitä kasvoi nopeasti stadionluokan yhtye. Onnellista auvon aikaa ei kestänyt montaa vuotta. Yhtye sai makeaan elämään siirryttyään tulehdutettua sisäiset välinsä muutamassa vuodessa toivottomaan tilaan.1980-luvun jälkipuoliskon tärkeimmän metallilevyn synnyttäneestä katujengiveljeydestä ei tänä päivänä ole paljoa jäljellä. Ensi kesänä Helsingin Areenalle kahtena iltana kiipeävässä Guns’n’Roses-kokoonpanossa Axl Rose edustaa yksinään aitoa asiaa. Yhtyeen muut soittajat tahkoavat piirun verran pienemmillä areenoilla nimellä Velvet Revolver.
Pekka Laine
|
|
|
|
|
|
|
