|
|
 |
|
|
|
|
Buddy Holly & The Crickets: Rave On (1958)
Kaikista 1950-luvun legendaarisista rokkareista Buddy Holly näytti ulkoiselta olemukseltaan vähiten uuden nuorisomusiikin radikaalilta keulakuvalta. Paksusankaisiin silmälaseihin sonnustautunut honkkeli loi kuitenkin parin vuoden mittaisella levytysurallaan tyylillisen perinnön, joka on edelleen kuultavissa rockissa.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Hollyn osuus rock'n'rollin evoluutiossa oli muihin aikalaisiin verrattuna puhtaimmin musiikillinen. Hän ei ollut Elviksen veroinen seksisymboli, Chuck Berryn veroinen teinielämän riimittelijä eikä Little Richardin tasoinen estradien villimies. Sen sijaan Buddy Holly toi rock'n'rolliin uudenlaisia sävellyksellisiä ja tulkinnallisia sävyjä, joita muilla varhaisrokkareilla ei ollut. Hän yhdisti melodisen kekseliäisyyden rockin energiaan ja inspiroi näin lukemattomia myöhempien aikojen lauluntekijöitä ja bändejä.
Buddy Holly ennakoi enemmän kuin kukaan kollegoistaan sitä mitä pop-musiikissa tapahtui 1960-luvulla ja häntä voi hyvällä syyllä pitää modernin kitarapopin kantaisänä. Yksi kuolematon esimerkki Hollyn kyvystä yhdistää aito rock'n'roll kepeään pop-henkeen on tammikuussa 1958 levytetty kappale Rave On.
Kun Buddy Holly ja The Crickets yhtye soitti laulun nauhalle New Yorkilaisessa studiossa kesken kiertuekiireiden, sillä oli takanaan vajaan vuoden mittainen hullunmylly musiikkibisneksen huipulla. Lubbockissa Texasissa syntynyt Charles Hardin Holly oli Elviksen innoittamana yrittänyt onneaan jo vuonna 1956 Nashvillessä tehdyillä rockabilly-levytyksillä, mutta turhaan. Hollyn onni kääntyi kun New Mexicossa omaa studiota pyörittänyt tuottaja Norman Petty äkkäsi lahjakkaan texasilaisen kyvyt ja tämän tuottamasta ja helmikuussa 1957 levytetystä That'll Be The Day:stä tuli Buddy Hollyn läpimurtolevytys.
Listakärkeen nousseesta levystä alkoi poikkeuksellisen kiivas työtahti, joka osittain perustui omituiseen sopimustekniseen jippoon. Hollyn levyjä julkaistiin sekä Buddy Holly- että The Crickets-nimellä, kun taas livekeikoilla yhtye esiintyi nimellä Buddy Holly and The Crickets. Kombon sähäkkä sointi tuli amerikkalaisteineille nopeasti tutuksi vuoden 1957 mittaan. That'll Be The Day-menetystä seurasi Peggy Sue ja tammikuussa 58 Holly murtautui kolmannen kerran top-kymppiin levyllä Oh Boy. Tohinan keskellä Holly kirjoitti uusia omia lauluja ja metsästi itselleen sopivaa materiaalia. Oh Boy -hitin kynäillyt tiimi Sonny West-Bill Tilghman oli vastuussa myös kappaleesta Rave On, josta tuli yksi Buddy Hollyn kuuluisimmista levytyksistä.
Vuoden 1958 mittaan alkoi muodostua selviöksi, että Buddy Hollyn kunnianhimo ja lahjat viittasivat tähdenlentoa pidempään uraan. Hän irtaantui Norman Pettyn kanssa solmitusta manageri ja kustannussopimuksesta, mutta todella epäedullisin ehdoin. Petty pimitti tähdeltään sievoiset summat ja Holly asettui tyhjätaskuna New Yorkiin raskaana olevan Maria Elena-vaimonsa kanssa.
Rahapula oli päällimmäinen syy, miksi Holly lähti tammikuussa 1959 kohtalokkaalle talvikiertueelle, jonka aikana hän menehtyi lento-onnettomuudessa. Buddy Hollyn kuoleman oli aikuisille yksi sensaatio-otsikko muiden joukossa, mutta nuoremmalle yleisölle tapahtuma oli suuri tragedia ja Elviksen armeijaan lähdön tapainen rockin ensimmäisen suuruuden ajan hiipumista symboloinut tapahtuma.
Englannissa Buddy Hollyn muisto ei koskaan päässyt kuihtumaan. Vuonna 1958 Englannin kiertueen tehnyt Holly oli siellä vielä suositumpi kuin kotimaassaan ja miehen vaikutus alkoi nopeasti heijastua brittirockissa. Rautalankayhtye The Shadowsin-nokkamies Hank Marvin näytti Fender-kitaroineen Buddy Holly-kloonilta, manchesteriläinen The Hollies nappasi suosikiltaan nimen ja The Rolling Stones kelpuutti Buddy Hollyn ainoana valkoisena rockarina
apinointilistalleen Not Fade Away -levytyksen myötä. Buddy Hollyn kuuluisin henkinen perillinen oli tietysti The Beatles, jonka melodiseen rokkaukseen rillipäisellä texasilaisella oli valtava vaikutus. Paul McCartney on pitänyt Buddy Holly lippua -korkealla myös Beatlesin hajoamisen jälkeen. Hän osti kustannusoikeudet Hollyn lauluihin vuonna 1976 ja käynnisti myöhemmin jokavuotiseksi traditioksi muodostuneen Lontoon Buddy Holly-viikon.
|
|
|
|
|
|
|
