Hae YLEstä:
YleQ
Etusivu
Ohjelmat a - ö
Ohjelmakaavio
Musiikki
Kuuntele
Lataa ohjelma
Toimitus
Tapahtumat
Pop-Uutiset
YLE Uutiset
YLE Radio
Syvä Ajatus
22.04.2009 YleQ päättyy Täydenkuun viikonloppuun 16.–17.9.2006
Hector: Herra Mirandos (1973)

Hectorin vuonna 1973 ilmestynyt kakkosalbumi Herra Mirandos avasi aivan uuden luvun suomalaisessa rockmusiikissa. Levyn mustanpuhuva, hieman goottilaistyylinen kansi johdatti kuulijan kummalliselle mutta kiehtovalle musiikilliselle matkalle, jossa vastaan saattoi tulla ankeaa arkirealismia, mustaa huumoria tai vaikkapa okkultismiin viittaavia salatieteitä.

Hector levyn kansi Kirjavista aineksista huolimatta Herra Mirandos muodosti ensimmäisenä suomalaisena rockalbumina ehjän kokonaisuuden, joka pysyi tukevasti kasassa paitsi levyn toistuvien teemojen ja mystisen tunnelman, niin myös Matti ja Pirjo Bergströmin upeiden sovitusten ansiosta. Herra Mirandoksesta tulikin melkoinen suunnannäyttäjä juuri tuolloin alkaneelle suomirockin nousukaudelle.

Herra Mirandoksen teksteistä voi löytää monenlaisia kirjallisia viittauksia, mm. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen ja C.S. Lewisin Narnia-kirjoihin. Painettuun sanaan perustui myös albumin tunnetuin laulu, pienestä lehtiuutisesta alkunsa saanut Lumi teki enkelin eteiseen. Levyn ehkäpä oudointa antia oli kokeellinen Sisämaan retkellä, joka poikkesi muusta tuotannosta sikälikin, ettei se ollut Hectorin omasta kynästä lähtöisin, vaan laulun olivat kirjoittaneet Cumulus-yhtyeen Sakari Lehtinen ja legendaarinen radiohörhö Jorma Elovaara.

Eipä silti, kyllä Hector itsekin veti musiikkiaan mieluusti kokeilevampaan suuntaan. Jos hänen edellisenä vuonna ilmestynyt esikoisalbuminsa Nostalgia oli ollut selkeästi folkvaikutteinen, niin nyt mentiin vahvasti brittiläisen syntikkaprogen viitoittamaa tietä. Tämä puoli tulee hyvin esille sellaisissa kappaleissa kuin Atlantis ja Meiran laulu. Kaikesta tästä johtuen on helppo ymmärtää, ettei Herra Mirandos herättänyt Hectorin levy-yhtiössä suuria ennakko-odotuksia albumin kaupallisesta menestyksestä. Toisin kuitenkin kävi, sillä levyä myytiin yli 70 000 kappaletta ja menestys rohkaisi epäilemättä monia suomalaisia lauluntekijöitä tarjoamaan levy-yhtiöille omassa biisipajassa taottua materiaalia.

Hectorin 1970-luvun tuotantoa paljolti leimanneet David Bowie –vaikutteet pulpahtivat ensimmäistä kertaa esiin Herra Mirandoksella, ja nimenomaan sen nimikappaleella, josta löytyy selviä linkkejä Bowien scifikauden lauluihin kuiten Space Odyssey ja Life On Mars. Kummallista kyllä, taiteilija itse ei ole liiemmin välittänyt tätä erinomaista kappaletta keikoillaan esittää. Se kuultiin maailman kantaesityksenä vasta tänä keväänä Helsingin Savoy-teatterissa, johon Hectorin suuri maanlaajuinen kiertue päättyi.

Jake Nyman
103,7 Mhz
Tutustu YleQ:hun
» Klassikoita Kuusta
Punk & uusi aalto
Kulttiklassikot
Amerikkalaiset radioklassikot
Country & Western
Hämyklassikot
Jazz
Sixties girl groups
Classic fifties rock'n'roll
Viihde & Lattarit
Blues
Rockin ikiklassikot
Heja Sverige
Love records
Soulin kulta-aika
Valkokankaan pop-klassikko
Tukkametalli
Rytmiklassikot
Brittipop