Hae YLEstä:
YleQ
Etusivu
Ohjelmat a - ö
Ohjelmakaavio
Musiikki
Kuuntele
Lataa ohjelma
Toimitus
Tapahtumat
Pop-Uutiset
YLE Uutiset
YLE Radio
Syvä Ajatus
22.04.2009 YleQ päättyy Täydenkuun viikonloppuun 16.–17.9.2006
Patsy Cline: Crazy (1961)

Patsy Cline on kantrimusiikin historian ehkä kaikkein suurin ja legendaarisin naislaulaja. Hänen tulkintansa olivat aina täynnä tunnetta, ja "Crazy", joka on hänen kuuluisimpia esityksiään, on tästä oiva esimerkki.

Patsy Cline: Crazy Esitys on täynnä suurta tuskaa ja aitoa paatosta. Willie Nelsonin tekstin epätoivoisesta rakkaudesta Patsy tulkitsee niin, että jokainen sana ja lause kuulostaa siltä kun hän olisi murtumaisillaan ja pakahtumaisillaan.

Tämä upeaääninen tulkitsija kuoli maaliskuussa vuonna 1963 lento-onnettomuudessa ollessaan vain 30-vuotias. Sitä ennen hän ehti kuitenkin levyttää runsain määrin musiikkia, joka on kestänyt aikaa erinomaisen hyvin. Naiskantrin saralla hän oli pioneeri, ja Clinen vaikutus kuuluu yhä tänä päivänä. Hän oli esikuva, joka teki asiat omalla tavallaan ja säilytti musiikillisen arvokkuuden kaupallisten paineiden keskellä.

Willie Nelson sävelsi 1950- ja 60-lukujen taitteessa koko joukon lauluja, joista ajan myötä on muodostunut suuria kantriklassikoita ja amerikkalaisia evergreenejä. "Crazy" on yksi näistä. Patsy ei itse aluksi innostunut kappaleesta, syynä demoversio, jolla Willie Nelson omalla nasaalilla tavallaan lauluaan tulkitsi. Tuottaja Owen Bradleyn, tämän orkesterin ja The Jordanaires -lauluyhtyeen myötävaikutuksella kappale kuitenkin saatiin sovitettua artistin näköiseksi ja kuuloiseksi. Näin syntyi klassikko.

Vuonna 1961 Crazy nousi Patsy Clinen tulkitsemana Amerikan kantrisinglelistojen kakkoseksi, poplistoillakin se nousi topkymppiin. Siitä lähtien laulua on versioita yhä uudestaan ja uudestaan, myös säveltäjän itsensä toimesta, ja nyt puhutaan sadoista versioista - ei kymmenistä.

Patsy Clinen elämästä tehtiin 80-luvulla onnistunut elokuva "Sweet dreams", jossa Patsya näytteli Jessica Lange.
103,7 Mhz
Tutustu YleQ:hun
» Klassikoita Kuusta
Punk & uusi aalto
Kulttiklassikot
Amerikkalaiset radioklassikot
Country & Western
Hämyklassikot
Jazz
Sixties girl groups
Classic fifties rock'n'roll
Viihde & Lattarit
Blues
Rockin ikiklassikot
Heja Sverige
Love records
Soulin kulta-aika
Valkokankaan pop-klassikko
Tukkametalli
Rytmiklassikot
Brittipop