|
|
 |
|
|
|
|
Albert King: Born Under a Bad Sign (1967)
Moderniin rock-soittoon eniten vaikuttanut toisen maailmansodan jälkeinen blueskitaristi on varmastikin Albert King.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vasenkätisesti kirurgimaisella tarkkuudella V:n muotoisesta sähkäristään totuuden kaivanut Kuningas-Albert oli voimabluesin esi-isä. Albert Kingin opetuslapsiin lukeutuvat mm. Jimi Hendrix, Eric Clapton ja Free-yhtyeen Paul Kossoff. Myös Suomi-rokin legendaarisin
keppimies, Pekka ”Albert” Järvinen sai hänkin lempinimensä nimenomaan karhumaisen Kingin mukaan.
Blues-kitaroinnissa tauon merkitys on lähes yhtä suuri kuin soitettavien nuottien. Blues jos mikään on tyylilaji, jossa vähemmän on enemmän, ja jossa kuulijalle on jätettävä aikaa tarttua fraaseihin. Tällaisen ekonomisen täsmätyylin päällikkö oli ilman muuta edesmennyt Albert King, joka nimestään huolimatta ei ollut sukua kahdelle muulle kuninkaalliselle, B.B. tai Freddie Kingille.
Albert King tuntui sooloissaan kaivavan aina esiin kappaleissa piilevän totuuden – sen, mitä tekstin keinoin oli yritetty kuvata, mutta jonka emotionaalinen huipennus oli vielä saavuttamatta. Hän jatkoi tarinaa soolollaan ja tuntui venyttävän ja vanuttavan nuottia piinaavalla rehellisyydellä lähes kielen katkeamispisteeseen saakka. Syntynyt aikakauden rouheimmalla soundilla luotu vaikutelma oli aina murhaavan tosi.
Albert King syntyi Mississippin Indianolassa 25. huhtikuuta 1923 ja opetteli itse soittamaan kotitekoisella kitaralla, josta jäi pysyväksi epäsovinnainen tekniikka. Blues, paholaisen musiikki sai lupaavan gospel-laulajan pauloihinsa ja kirkkokeikat vaihtuivat Etelän soittojuottoloiden alttareiksi. 50-luvun alussa King muutti pohjoiseen, Indianan Garyyn ja soitti jonkin aikaa rumpuja tuolloin kuuluisamman bluesmiehen, Jimmy Reedin bändissä. Vuonna 1953 Albert sai ensimmäisen oman levytystilaisuutensa, ja vieraili studiossa aina silloin tällöin pitkin 50-lukua.
Bluesin todelliseen valioliigaan Albert King nousi kuitenkin vasta vuonna 1966. Tuolloin hän allekirjoitti sopimuksen memphisiläisen Stax -levy-yhtiön kanssa ja aloitti hedelmällisen yhteistyön tuottaja-rumpali Al Jacksonin kanssa. Jackson vaikutti Stax -yhtiön legendaarisessa, Booker T. and the MGs –nimisessä studiokvartetissa, joka myös säesti Albert Kingia tämän levytyksissä. Koska samat sessiomuusikot huseerasivat Otis Reddingin, Sam & Daven ja Eddie Floydin kaltaisten soul-tähtien taustalla, syntyi uudenlainen soulin ja bluesin ristisiitos. Tämä tyyli puhutteli sekä mustaa yleisöä ja laajensi samalla hänen kuulijakuntaansa valkoisten rock-fanien suuntaan.
Albert King murtautui ensimmäisenä bluesmiehenä hippiyleisön areenoille. Hänen klassinen livealbuminsa Live Wire/Blues Power äänitettiin San Franciscon Fillmore –teatterissa vuonna 1968 ja hän kuului paikan vakioesiintyjiin koko sen toiminta-ajan. Luomastaan soulblues-formulasta King ei kuitenkaan koskaan luopunut, vaan jyräsi kaksi vuosikymmentä juhlittuna vanhempana valtiomiehenä. Hän opasti isällisesti opetuslapsiaan kuten Stevie Ray Vaughania ja visiteerasi vuonna 1988 myös Albert Järvisen soololevyllä. Vuonna 1990 hän nousi jälleen laajempaan valokeilaan Gary Mooren Still Got The Blues –albumilla.
Albert Kingin klassisinta aikakautta oli kuitenkin hänen 60-ja 70-lukujensa Stax-tuotanto. Tuolloin hän levytti lukuisia helmiä, joista mainittakoon Free-yhtyeen versioima ”The Hunter” ja Cream-yhtyeen levyttämä ”Born Under a Bad Sign.” Jälkimmäinen on jossain määrin omaelämäkerrallinen tuote. Albert King laulaa nimittäin kappaleessa, että ei koskaan oppinut lukemaan tai kirjoittamaan, ja että hänen elämänsä on ollut yhtä suurta kamppailua. Lukemaan ja kirjoittamaan hän ei todellakaan koskaan oppinut, mutta kitaraa tämä Memphisissä joulukuun 21. päivä 1992 kuollut kunkku soitti kirjaimellisesti vaikka väärin päin.
Esa Kuloniemi
|
|
|
|
|
|
|
