YLE Radio 1

Teemalta tullut sarja "70-luvun rockin klasikkolevyt" on ollut ainakin itselleni paha pettymys. Iso osa ko. levyistä ei liikuttanut minua uutenakaan, saati 30 vuotta myöhemmin. Ja Lou Reed -dokun missasin...

The Who: Who´s Next (1971)
Deep Purple: Machine Head (1972)
Lou Reed: Transformer (1972)
Pink Floyd: Dark Side of the Moon (1973)

Hieno sävellys, tarttuvat sanat ja hyvä sovitus saattavat jo taata bändille maailmanmaineen, mutta rockin historian menestyneimpien albumien syntyyn tarvitaan paljon muutakin. 70-luvun musiikkia esittelevä Classic albums-ohjelmasarja selvittää rockin historian merkittävien levyjen synnyn vaihe vaiheelta ja päästää ääneen myös taustajoukot. Sarjassa klassikkolevyt esitellään niiden julkaisemisjärjestyksessä.

Edelläolevasta, Teeman sivulta napatusta hehkutuksesta selviää, että "menestynyt" tarkoittaa "merkittävyyttä". Merkittävä ei ole levy, jota ei heti julkaisun jälkeen myyty paljoa, mutta joka on silti vaikuttanut kokonaiseen ikäpolveen, eikä merkittävä ole levy, joka on ollut aiheuttamassa jonkinlaista (tyylillistä, teemallista tms.) alan vallankumousta.

Sarjassa on vielä tulossa "Sir Eltonin" ja Sitevie Wonderin tuplaälpeiden esittelyt. Massa alkaa muuttuu laaduksi!

Elton John: Goodbye Yellow Brick Road (1973)
Stevie Wonder: Songs in the Key of Life (1976)
Fleetwood Mac: Rumours (1977)

Myönnän, että jokainen sarjan levyistä on jollain lailla "klassikkolevy". Sarja on silti valheellinen, se vääristää käsitystä siitä, mitä 1970-luvun popmusiikissa oli käynnissä ja tapahtui. Musta musiikki oli paljon tärkeämpi osa populaaria kuin sarjasta ilmenee, samoin kalifornialainen, mm. countryn ja rockin elementtejä sekoitellut tuotanto.

Missä ovat esim. King Crimsonin "In the Court of the Crimson Kingin" tai "Lark's Tongues in Aspicin", Steely Danin "Pretzel Logicin" tai "Katy Liedin", missä Eaglesin "One of These Nightsin" tai "Hotel Californian" tai Bruce Springsteenin "Born to Runin" dokumentit? Missä Doobies ja "Takin' It To The Streets" tai "Minute By Minute"? Jne.

Ja mihin jäi Little Feat?

Jatkanpa jupinaa... sillä Teema näyttää jatkavan sarjaa. Ed. mainituista muistan katsoneeni Stevie Wonder -dokkarin, mistä olen iloinen. Nyt oli näytillä Steely Danin "Aja" vuodelta 1977. Ahh! Myönnän olevani koukussa tähän levyyn ja tähän bändiin. Olen jopa ollut yhteydessä Danin poikien kanssa - meidän friikkien naukumisen ansiosta pojat julkaisivat viimeisen levynsä "Everything Must Go" myös 180-gramman vinyylinä. ('Hullut eurooppalaiset - tahtovat LP:n vaikka me tarjotaan DVD-A:ta!') Saman teki Fagen uuden Morph the Catin kanssa - aivan, Dan on taas "pitkällä lomalla".

Oli mukava kuulla - ja nähdä - vanhoja tekijöitä, kuten Bernard Pretty Purdieta, Larry Carltonia, Chuck Raineyta ja Michael McDonaldia, jotka osallistuivat Ajan tekoon. Harmitti vain, että ensimmäiset 20 minuuttia meni Pegin veivaamiseen, vaikka dokkari on alle tunnin mittainen. Onneksi myöhemmin tuli pari mainintaa Deacon Bluesista ja Black Cow'sta ja nimikappaleesta.

Ihmeellinen levy, popjazzia ja rockjazzia samanaikaisesti. Tarkkaa soittoa ja tarkkaa laulua.

Muistan, kun nuorina harrastettiin steelydanologiaa, ihmeteltiin mitä pirua äijät meinaavat säkeillä kuten "die behind the wheel" tai "drink your big black cow" jne. Käytännön pakko saksanlukijoille; englannin ymmärrys oli melkoista fridunaskikunaa. No, Black Cow ei ole paukku vaan jokin ihme jäätelösooda. Sekin salaisuus selvisi. Ei mennyt edes 30 vuotta...

Kuten usein hyvien ohjelmien kohdalla käy, tämäkin sarja vilahtanut osaksi ohitse. The Who ja Cream jaksot näimme sentään, äitikin (82 vee) tykkäsi kovasti uusintaa odotamme.