Uudisraivaajan ja muidenkin raivaukset

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit sekä muut genreihin liittyvät aiheet.

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Uudisraivaajan ja muidenkin raivaukset

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 3.1.06 - 0:12

TV 1:ssä alkoi tänään Kotikatsomossa sarja Uudisraivaaja. Sitä ohjaavat omissa vuoroissaan Aleksi Salmenperä, Jyri Kähönen ja Veikko Aaltonen. Käsikirjoitus on Timo Varpion. Keskushenkilönä olivat näin aluksi ainakin Capitol Investin toimitusjohtaja Rami Laine (Kari Heiskanen), hänen puolisonsa, kirjastonhoitaja (Kaija Pakarinen), toimitusjohtaja Sampo Rantanen (Tommi Korpela), ylin johto, media ja nuori työvoima.

Vastakkainasettelu nuorten ja vanhempien välillä oli selvä. Yhtiön ylimmän johdon paine puuskutti toimitusjohtajien niskaan. Media halusi tietää sen, millä listiä henkilö joka on näkyvillä rahojen kanssa. Nitistettävät eli yhtiönsä pakosta myyvät olivat myös esillä. Nuorten niskalenkki oleili ponkaisukuopissaan.

Kovin mielenkiintoinen oli armeijasta palanneen pojan ja isän keskustelu tilanteessa, jossa äiti oli juuri muuttanut kotoa pois. Missä vaiheessa elämässä isän mielestä tulevat ne suuret vastukset. Kun ihminen on intoa täynnä, yrittää, mikään yritys ei kuin mahdu minnekään on se millainen tahansa. Jotenkin näin kulki ajatus.

Kovin paljon ihmistä oli Heiskasen roolin sisällä. Kaija Pakarisen ei tarvitse kuin näkyä kuvaruudussa kun jo ihminen astuu esiin. Työympäristö eli ja sen voi varmaan laittaa suurelta osin kuvaaja Rauno Ronkaisen nimiin. Niin sulavasti kuvat liikkuivat, niin selvin ristikuvin asioiden taustat vähäeleisesti latasivat toimittajan haastattelun taustaa. Kannattaa katsoa ja seurata jatkossa.

Lukihäiriötä: nimessä korjaus
Viimeksi muokannut Marja Salonen päivämäärä 5.4.06 - 16:58, muokattu yhteensä 1 kerran
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 10.1.06 - 15:20

Mielenkiinnolla on seurattu tätä raivaajata. Väkisellä sitä vertaa Tahdon asiaan joka oli tieten juoneltaan omaa luokkaansa. Mutta paljon on hyvää tässä Varpion hommassakin. Jännäksi menee että mitenkä sen raiskausjutun kanssa käy.

Vaikka vähempi saisia olla telkkarissa työelämän painetta, ei se nyt kaikilla kumminkaan ole sen kummempata kuin työn tekemistä. Vaan mitenkä on, meneekö se Heiskanen sen eukkonsa kansa takasin yhteen, sitä pitää tässä jännätä.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja puuhaaja päivämäärä 10.1.06 - 16:26

Katsoin myös ensimmäistä osaa jonkin aikaa. Heiskasen näyttelijäntyö on sen tyyppistä, että se pitää minut jotenkin esityksen ulkopuolella, enkä tarkoita roolihenkilöä. Vakuuttavimmillaan hän oli Mutapainin ystävissä, Velipuolikuussa ja niinpoispäin. Pakarinen sitävastoin on suvereeni roolissa kuin roolissa.

Näitä Kotikatsomon yksittäisnäytelmiä voisi tulla uusintana. Monasti ne pääsevät livahtamaan näkemättä ohi. Sekin, jossa Saksasta tullut eliittisisko tapasi kotimaahan jääneen juopposisarensa, meni harmittavasti sivu silmien.

Sarjoista jää näkemättä vähintään kolmannes osista, kun ei ole rutiinia olla tiettyyn aikaan ruudun ääressä.
puuhaaja
 
Viestit: 777
Liittynyt: 23.12.04 - 11:55
Paikkakunta: Suomen Teksas

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 24.1.06 - 15:01

Eipä ollutkaan Uudisraivaajissa Sampo Rantanen (Tommi Korpela) toimitusjohtaja kuten aiemmin kirjoitin. Ehkä kuitenkin joku varasellainen koska hän kaikissa merkittävissä kokouksissa Rami Laineen mukana hääri. Jo alusta lähtien saattoi nähdä, että nuorella miehellä oli mielessä jokin ohituskaista. Nyt hänen kampituksensa sitten päättyivät siihen, että kaikki tuli ilmi ja tulevaisuus oli ohi ja muitten hanskassa tallessa. Olisi keksittävä jotain muuta.

Ihmeellinen veto on jutussa, kun koko ajan kulkee mukana ja toisaalta haluaisi lopettaa siihen paikkaan. Niin ahdistavaa oli katsoa miehen matka töistä viimeistä kertaa kotiin ensin tarhaan, josta hän nouti lapsen mukaan, ja sitten illallispöytään. Vaimosta näkyi vain esiliinan helma tai jotain muuta. Pää oli katsojalla yhtä sumussa kuin sarjan henkilöllä, jonka kontolla oli monen ihmisen haaksirikko. Silti mietin, onko kotona asetta. Ei kai hän aja autoa puuhun.

Seuraavat neljä jaksoa ovat uuden ohjaajan ts. Jyri Kähösen ohjaamia ja keskittyvät tarkastelussaan toimitusjohtaja Rami Laineen kotipiiriin.

Sarja on hyvä mutta sitä hyvää, mikä siinä piilee voi miettiä, kun ohjelma ahdistaa siinä määrin, että kovin vähällä on etten lopeta kokonaan. Tässä viime jaksossa oli kuollut henkilö, jota ystäväksi tituleerattiin. Kuoli ilmeisesti myös ylin johto, koska haudalla seisoi neljä miestä ja entisen tilalla oli jo uusi mies, jota heti aiottiin käyttää hyväksi laittaen häntä noin vain alta lipan.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 24.1.06 - 15:21

Jännästi oli kumminkin tehty se kun ennen yhtiökokousta vetivät sen Sampon sivuun. Kyllä meikäläinen ainakin luuli että nyt ne ylentää sen pomoksi ja Laine saa mennä. Vaan mitä uraa suunnitteli se joka nauhotti tämän ruman pyrkimiskeskustelun.

Toivon mukaan näyttävät jatkossakin elämätä myös työmaalla ettei pelkkiä kotipuuhia ole.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 24.1.06 - 16:25

Tommi Korpelassa häiritsee se hahmo, jolle hän antoi elämän Maikkarin sarjassa "Firma". Se oli ilman muuta huikeinta ja hassuinta mitä minä töllöstä viime vuonna katsoin. (Anteeksi vaan Yle!).

Ja nyt kun katson tätä Sampoa, niin koko ajan odotan, että hänen suustaan alkaisi tulla sitä samaa uskomatonta soopaa kuin "Firman" Sekunda-Sokrates Artulta.

"Peace and respect!"
"Pystysitsä ajatteleen, et filosofian kautta vois löytyy ihan uus ikkuna sun ikään kun elämän panoraamaan?”
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 24.1.06 - 16:36

Jännä homma vain että aluksi tuntu meikäläistäkin häiritsevän Heiskanen kun sen kuvitteleepi aina Velipuoli-kuun tossukaksi asuntokauppiaaksi tai sosiaalisedäksi vaan nytten sitä huomaa että Heiskanen on aika tekijä esittämään kovaa ja kylmää jätkää. Niin tiukasti erotti Sammonkin että ei kahta sanaa jäänyt.

Onneksi en kahtonut sitä Virmaa niin ei tuo Korpela haittaa. Ja hyvä kun ei ole se Tahdon Asian Helena Rouhiala tässä sarjassa mukana ettei mene puurot ja vellit sekasin.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

voisiko joku valistaa....

ViestiKirjoittaja Pentti Naumanen päivämäärä 24.1.06 - 17:13

Minua askarruttaa suuresti sivistyssana: panodraama.

Mitä se tarkoittaa ja onko kyse filosofiasta, uskonnosta, maantieteestä tai maastomittauksesta, radiologiasta vai peräti mammonasta ?

kuin tulisilla hiilillä vastausta odottaen
Pentti Naumanen
 
Viestit: 1745
Liittynyt: 11.11.05 - 23:26
Paikkakunta: Ahlainen/Pori

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 10.2.06 - 14:43

Jännittävätä oli viime jaksossá kuinka se Ramin poika on niin isäänsä tullut että tuosta vaan nappaa kaverinsa tyttöystävän eikä pidä tempausta minään. Eipä siitä saunajutustelusta paljon irronnut silti sympatiata isän ja pojan välillä.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

Raivaajat ja muut

ViestiKirjoittaja Eeva päivämäärä 10.2.06 - 20:13

Tahdon asiaa jaksoin seurata jotenkin parin jakson verran, mutta sitten alkoi ottaa paahan tämä kaakattava, vaativa nainen, jolla oli aina nyrpeä ilme. En oikeastaan tiedä, mitä sitten tapahtui. Mikä oli pääjuoni edes?
Uudisraivaaja on toista maata, vaikka viimeksi se alkoi lähetä tavallista ihmissuhdemössöä. Entinen heila käy vaativaksi tässäkin. Parin tapaamisen jälkeen miehen pitäisi jo päättää, kenen kanssa haluaa elää.
Enemmän on kiinnostanut tuo kalsea bisnesmaailma, kun on sen itsekin nahnyt ikään kuin sivusta. Raivaajan alku on pitkästyttävä juonen kertaamisineen. Muuten tykkään sen rauhallisesta etenemisestä. Tästähän tuli radio-ohjelmakin ehkä tiistaina ja voi tulla uusintana, en muista ohjelman nimeä. Siinä tekijät kertovat, kuinka sarja syntyi. Huvitti mm. kuinka kiireinen bisnesmies kotona lämmittää ruokaa mikrossa, istuu pöydässä haarukka ja veitsi tanassa ja odottaa kellon kilahdusta, ei voi muuta kuin odottaa. Fast foodia pitää odottaa joutilaana, slow foodia laittaessa on koko ajan tekemistä.
Eeva
 
Viestit: 155
Liittynyt: 29.9.03 - 11:16
Paikkakunta: Helsinki

Merkkituote

ViestiKirjoittaja Eeva päivämäärä 10.2.06 - 20:15

Edelliseen viitaten ohjelma on Merkkituote ja tulee uusintana lauantaina 11.2. kello 12.15.
Eeva
 
Viestit: 155
Liittynyt: 29.9.03 - 11:16
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 7.3.06 - 15:17

Eilen jäi Uudisraivaaja kutkuittavaan paikkaan! Salarakas soitti Ramin vastaajaan ja Ramin eukko rupes kuuntelemaan viestiä vahingossa omanansa. Aijaijai mitähän siitä seuraa.

Kyllä täytyy sanoa että tämä Uudisraivaaja se on parantunut nyt kovasti ja on erinomasinta sielu-jännäriä mitä on nähty aikoihin.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 14.3.06 - 13:43

Uudisraivaaja sai jotenkin tutuntuntuista vetoa jälleen nyt kun Veikko Aaltosen ohjausosuus alkoi. Rami Laine istuksi tv-studiossa, jossa oli tekninen ongelma, miettien asioitaan ja katsoja tiesi että hänet luultavasti petetään juuri tuolla ajalla.

Rami Laine on ongelma, koska Kari Heiskanen esittää roolinsa niin hyvin. Hän tuntuu etsivän jotain totuutta. Piinkovuus ja osa-aikainen pehmeyskin on löydettävissä, mutta mikä on Ramin pohjimmainen etiikka. Sen ehkä nämä loppujaksot nyt paljastavat. Ainakin antavat odottaa jotain sellaista.

Kaija Pakarinen on juuri sellainen kuin olettaisi ihmisen olevankin tilanteessa, jossa hän nyt elämässään vaimona suheessa Ramiin on. Niina Nurmiselle osajako ei ole tehnyt hyvää. Kun ajattelen, miten Jokeloiden jutuissa Nurminen toimii kovin monipuolisesti, niin tässä hän on taasen toisen naisen osassa siten, että ihmeellistä myötätuntoa ei katsojassa synny. Tuntuu, minusta ainakin, että osaan olisi tarvittu erilaista pehmeyttä, sellaista olemista välitilassa, jossa ihmisen epävarmuus tilanteestaan käy kuin päälle: olenko minä mukana vai enkö ole, olenko vain välivaiheen pysäkki vai jotain muutakin.

Veikko Aaltoselta odotan nyt kovin paljon. Uudisraivaajan alku oli niin kovin kipeä ja kova. Nyt on selvitysten aika. Liike-elämästä tai työelämästä yleensä en ole tällaista kuvausta nähnyt. En ainakaan pitkään aikaan. Ympärilläni tietenkin mutta eteen asetettuna, katsottavana kuvina, kuultavina sanoina, tutkittavana tapausketjuna tällä tavoin en ehkä koskaan (?).
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 22.3.06 - 15:08

Panokset ne vaan kovenee Uudisraivaajassa. Miten osasikin olla tämä Aaltosen ensimmäinen jakso niin painostava kuin olisi päänsärky ja ukonilma yhtäaikaa. Pasmat on Ramilla nyt pahasti sekasin. Vieläkö se jotenkin kumminkin luikertelee kaikesta ulos. Sen veikkaan että palaa vielä vaimonsa tykö. Herttaselta ihmiseltä vaikuttaa tämä vaimo, semmoselta joka on tyytyväinen kun kukat menestyy ikkunalaudalla ja kahvin kansa riittää Mariekeksi. Vaikka siinäpä sitä onkin iso ero Raimoon.

Saman toistosta en yhdeksännessä jaksossa tykännyt. Tulee katselijalle semmonen olo että tekijöiltä on loppunut nauha kesken kun sama asia voi tulla kolmannen kerran jakson aikana. Varsin kun sarjan juoni jo toistetaan alussa muutoinkin.

Kymppijaksokin uninensa oli hiukkaisen yli-ampuva. Toivottavasti palaa raiteillensa sarja kahessa viimisessä jaksossa. Joka kerta kun Uudisraivaaja tulee sitä kahtelee kelloa ja toivoo että ei tulisi vielä kymmentä yli kymmenen. On se sen verran yli-veto tämä sarja.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 28.3.06 - 13:12

Jos Marja sinä luet tämän taikka joku muu niin voisitteko selostaa eilisen jakson tapahtumat lyhyesti ukolle kun jäin pakoittavasta syystä näkemätä toiseksi viiminen jakso joka varmasti oli jännittävä. Vai oliko?
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

Seuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron