Nöyrin anteeksipyyntöni inkoille

Kulttuurista ja Radio 1:n kulttuuriohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Nöyrin anteeksipyyntöni inkoille

ViestiKirjoittaja Mikki Hiiri päivämäärä 15.2.06 - 19:56

Esitän kaikkien eurooppalaisten ja amerikkalaisten puolesta kuin yhdestä suusta nöyrimmän anteeksipyyntöni sen johdosta että olemme rienanneet ja halventaneet yksinomaan teidän pyhää ja koskematonta auringonjumalaanne alentavin ja naurettavaksi leimaavin kuvin ja logoin, kuten tämä hymiö tässä antaa osoittaa väitteeni todeksi :D , sillä tehän sen alunperin loppujen lopuksi omistittekin yksinoikeutena kyseiseen brändiin ennen kuin me europpalaiset suuressa itsekkyydessämme ja loppumattomassa ahneudessamme ryöväsimme rikkautenne ja tuhosimme kulttuurinne, josta myös esitän erikseen mitä syvimmän anteeksipyyntöni.

Ainoastaan minua vaivaa ja askarrutta oikeastaan vain se, että kuinka tiedätte miltä auringonjumala oikeastaan näyttikään kun sitä ei saanut kuvata ja kuinka voitte siten tietää kun sitä ei saanut kuvata, että kuvaamani kohde kuitenkin vastaa auringonjumalannne ulkoisia piirteitä ja on juuri senkaltainen mielikuva milloinkaan kuvaamattomasta ja näkymättämästä objektista pelkän mielteen tuottamana kuvana aivoissa, mikäli sillä siinä kontekstissa ja funktiossa edes lainkaan on mitään oleellista merkitystä itse asian sisällön kannalta. Siitä on vain tullut periaate, tabu ja poliittinen pelinappula poliittisessa valtapelissä kansakuntien välillä.

jOs siis ylimalkaan oletamme että henki voittaa materian. Onhan muutoin juuri tämä miellekin kuva yhtälailla siinä missä jokin maalauskin ja siis tuomittava sellainen ajatuksena, mutta kuka voisi lukea toisten pään sisäisiä kuvia ja päättää onko hänellä oikeus ajatella omia ajatuksiaan ja nähdä omia uniaan ilman lailla ja lainkirjaimella säädettyjä asetuksia ja rajoituksia siitä mihin itse kukin ihmissielu lopulta on tässä vapaasa maailmasa oikeutettu.

Lait yleensä puolustavat epäoikeudenmukaisuudelta ja epärehellisyydeltä kansalaisia. Mutta ei ilmeisesti aina näin ole asia. lienee arvovalta kysymys tämäkin kenellä on lupa petkuttaa ja kenen tulee pysyä tiukasti asiassa ja faktoissa ja näytöissä sekä todistaa henkilöllisyytensä asianomaisena ja kulkea siis kaidalla polulla ja lopettaa tyystin ajatteleminen ja sitä myöten oleminenkin ja kuunnella ja palvoa kritiikittömästi kaikkia auktoriteeteiksi julistettuja pyhäihjäännöksiä asettamatta niitä miloinkaan tai millään tavoin kyseenalaiseksi. Ja uskomalla kiltisti painettuun sanaan tuntuivatpa ne miten epäilyttäviltä ja epäuskottavilta tahansa.

Siten suoritamme tehtävämme yhteiskunassa kunnon kansalaisina kun pidämme suumme tiukasti supussa emmekä koske kepillä sontakasaa olipa kepin nokasa kuinka älyllisesti houkutteleva porkkana tahansa. Vaan myönnämme aina ja kaikissa olosuhteissa erehtyneemme ettemme joudu tuomittaviksi polttoroviolle emmekä paalun nokkaan rukoilemaan ja anomaan nöyryytävästi armoa keisareilta ja kuninkailta, niiltä ainoilta oikeassa olijoilta ja oikeinajattelijoilta.

Mitä muutoin tulee kaikkiin uskontoihin on niissä olennaisinta juuri palvonta ja kulttimenot riitteineen sinänsä, kun esim. todellisessa taiteessa kaikkinainen palvominen ja jumalointi on täysin toissijaista, epäolennaista ja suorastaan itse pääasiasta ajatukset pois vievä ja vahingollinenkin tapa, ei itse kohteelleen, vaan asian ymmärtämisele ja sisäistämiselle, koska taiteiden alueena on puhdas mielle, josta kaikki tahtominen ja sen edellyttämä halu ja tarve palvoa kohdettaan ylimaallinen sädekehä pään päällä on kokonaan pois pyyhitty tajunnastamme.

Arvosana: 9 -
Mikki Hiiri
 
Viestit: 1443
Liittynyt: 27.10.03 - 21:07

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 16.2.06 - 0:58

En jaksa lukea, mutta kappalejaosta annan yhden moraalisen pisteen.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Nöyrin anteeksipyyntöni inkoille

ViestiKirjoittaja puuhaaja päivämäärä 16.2.06 - 1:13

Mikki Hiiri kirjoitti:Esitän kaikkien eurooppalaisten ja amerikkalaisten puolesta kuin yhdestä suusta nöyrimmän anteeksipyyntöni sen johdosta että...

Mitä muutoin tulee kaikkiin uskontoihin on niissä olennaisinta juuri palvonta ja kulttimenot riitteineen sinänsä, kun esim. todellisessa taiteessa kaikkinainen palvominen ja jumalointi on täysin toissijaista, epäolennaista ja suorastaan itse pääasiasta ajatukset pois vievä ja vahingollinenkin tapa


On teoreettisestikin mahdotonta esittää anteeksipyyntöä koko läntisen porukan puolesta ilman laajaa kansalaisäänestystä tai valtakirjaa. Ivaat vaan vanhan intiaanikansan rippeitä.

Ja etkös sinä juuri palvo tiettyjä säveltäjiä ja heidän teoksiaan, tyytymättä teosten vaikutukseen?

Etkä ole vastannut kysymykseeni ainutlaatuisesta musiikkielämyksestä, muuten. Jaksoin lukea ja etsiä langanpäitä.
puuhaaja
 
Viestit: 777
Liittynyt: 23.12.04 - 11:55
Paikkakunta: Suomen Teksas

Re: Nöyrin anteeksipyyntöni inkoille

ViestiKirjoittaja Markku_S päivämäärä 16.2.06 - 9:35

Mikki Hiiri kirjoitti:Esitän kaikkien eurooppalaisten ja amerikkalaisten puolesta kuin yhdestä suusta nöyrimmän anteeksipyyntöni

Olet jossain vaiheessa modifioinut tuota tekstiä, sillä eka versio oli hiukan samanlainen, kuin muutkin tekstisi, eli kappalejako puuttui, pisteitä ei juuri ollut ja pilkkujakin vain muutama. Nyt näyttää jo paremmalta. Asiaan en oikein viitsi ottaa kantaa.
Markku_S
 
Viestit: 285
Liittynyt: 23.12.05 - 9:31

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 16.2.06 - 14:34

Minä annan inkoille arvosanan 9- uuden kulttuurin kehittämisestä. Mikki-Minni Hiirelle annan ehdot mauttoman pilan takia.
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Aito-inkalainen pornokannu

ViestiKirjoittaja puuhaaja päivämäärä 16.2.06 - 15:28

Inkat ja vanhat intiaanikulttuurit sinänsä ovat hämmästyttävän laaja kulttuuriperintö. Inka-kausi vaikutti varsin lyhyen aikaa tuolla mantereella. Atsteeksit, tolteekit ja moni muu, jonka olen itsekin unohtanut, elivät kauemman, mutta ovat painuneet suurelta yleisöltä niminäkin unholaan jo.

Suomessa oli muutama vuosi sitten mielenkiintoinen Inka-näyttely, jossa oli esillä juuri tuo "aikataulu". Varsinainen näyttely oli hyvin rikas ja hyvin säilynyt. Salaperäinen osasto "K18 tai jotain" esitteli eroottisia veistoksia, joissa kaikki asennot ja otteet oli muovattu mutkattomasti saveen.

Toinen silmiinpistävä käytäntö oli se, että kaikesta mitä esitettiin, tehtiin myös jonkinlainen kannu. Sen voisi nähdä nykysuomennetuna vaikka näin: onpas kiva pahka/kivi/vehje/kallo/pullo/mikävaan; siihen kun upottaa kellon, sen voi laittaa kirjahyllyyn! Tietenkään kirjahyllyllä ei ole muita kirjoja kuin vihkiraamattu. Toivottavasti en ilkeillyt kovin monelle ;-)

- - - - -

Tässä vielä yksi nettiin jäänyt sivu näyttelystä:

http://studiamedia.tut.fi/lehdet/20010425/va2.shtml
Viimeksi muokannut puuhaaja päivämäärä 16.2.06 - 16:58, muokattu yhteensä 1 kerran
puuhaaja
 
Viestit: 777
Liittynyt: 23.12.04 - 11:55
Paikkakunta: Suomen Teksas

Re: Aito-inkalainen pornokannu

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 16.2.06 - 16:13

puuhaaja kirjoitti:Suomessa oli muutama vuosi sitten mielenkiintoinen Inka-näyttely, jossa oli esillä juuri tuo "aikataulu". Varsinainen näyttely oli hyvin rikas ja hyvin säilynyt. Salaperäinen osasto "K18 tai jotain" esitteli eroottisia veistoksia, joissa kaikki asennot ja otteet oli muovattu mutkattomasti saveen.


Voihan visva minkä missasin! Antiikkista Ameriikan pornoa...

Aivan vakavasti: tuon näyttelyn olisin halunnut nähdä. Enkä tarkoita K18-osastoa.
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron