Hekin ovat poissa

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 8.3.12 - 3:02

HS:n politiikan toimittaja Jaakko Hautamäki (1953-2012) kuului siihen toimittajasukupolveen, jota ei Kekkosen ajan koodikielisyys enää sitonut, mutta joka hallitsi kirjoittamisessaan sen, mikä kuuluu kahvipöytään ja mikä lehteen. Hautamäen paremmin tunteneet -minä kun olin hänet vain pari kertaa ohimennen tavannut- ovat häntä paljonkin muistelleet ja tulkoon tähän linkitys ns.viralliseen nekrologiin:
http://www.hs.fi/kotimaa/HSn+toimittaja ... 5557006327

***

Mestarivalokuvaaja, muotokuvaaja Salme Simanainen (1920-2012) aloitti uransa Ensossa ja siirtyi A.I.Tenhovaaran studion palvelukseen sotavuosina. Pisimmän ateljeeuransa hän teki kuitenkin Valokuvaamo Ikäheimossa, jonne sai mukanaan merkittävän osan asiakkaistaan.
Simanainen tunnettiin paitsi oivaltavaa herkkyyttä malleistaan esiin kaivaneena taiteilijana, myös vaatimattomana ja yhteistyökykyisenä ammattilaisena. Kirjainyhdistelmä SS suomalaisten merkkihenkilöiden taiteellisten valokuvien alakulmassa oli laadun tae -jos kohta kuvien laadukkuuden olisi nähnyt tuloksesta muutenkin.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Kuoleman - ja syntymän avoin yhdistelmä

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 12.3.12 - 20:14

Japanilaiset juhlisti eilen 11.3.2012 tuhoisan tsunamin vuosipäivää -
muistamalla kuolleita, kadonneita ja tuhon jälkeen jääneitä asioita...

Luonnonilmiöt aiheuttaa yllättäviä tilanteita,
joita voimme ennakoida ja myöhemmin osittain ymmärtää...
Täsmällinen tarkkuus jää aina osittain avoimeksi. Tuhoisa edellinen tsunami 26.12.2004
täytti 7 vuotta joulukuussa, jolloin Suomeen saapui pienimuotoinen "tsunami-päivän"
myrsky tapaninpäiväksi. Suoranaisesti talvimyrskyyn ei Suomessa tiettävästi kuoltu,
mutta esim. raivaustöissä kuoltiin...
Sitten myrskyn aiheuttaneiden lämpimien ilmavirtausten jälkeen Suomeen tuli talvi
viiveellä - pakkasineen ja runsahkolla lumentulolla...
Lumen, pakkasen ja sulamislämpötilojen yhdistelmä toi myöhemmin joillekin yllätyskuolemia
kun jäinen lumi- ja jääkuorma kerrostaloista pudonnut jalankulkijoiden päälle.
Näissäkin jälkeen tarkasteltuna onnettomuuden välttämiset havaittavissa...

Elämä kuitenkin kuolemaa, mutta myös syntymää...
Itselleni muistuu noin 50 vuotta sitten syntymäni alku, joka tietysti tietämättömissäni -
eikä siitä kuten ei yleensäkään ole jäänyt vanhempien muistitietoa - vaan osittainen
tarkkuus avoimena jäänyt...
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Päällekkäisiä tapahtumia

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 13.3.12 - 20:43

Japanin tuhoista lanseerattu "kolmoiskatastrofi" -nimike, jolla pyritty kokoamaan --
maanjäristys, tsunami ja ydinvoimalaonnettomuus...
Pelkistäen tarkoitetaan; alkusyytä, syytä ja seurauksia...
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_ts ... 29247.html

Tapahtumakulun etenemisestä ajallisesti siis - mutta sana -katastrofi kuitenkin reaktio,
joka sekoittuu päivittäisiin asioihin...
Tsunami -syynä selkeämmin kohdistaa harvinaiseen asiaan, joka Japanin kautta
tapauskohtaisesti jaettavissa osatekijöihin...

Eilinen uutinen kertoo Jammuna julkisuuteen tiedetyn suomalaisen "katastrofin" tehneen
henkilön kuolleen: http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/03/a ... 27088.html
Nimenä muodostui lapsiperheille varoittavaksi käsitteeksi - entisajan susi -uhan kaltaiseksi...
Siinä yhteydessä kuitenkin päässyt ns. takaovesta yhteiskuntaan terrorismi -käsitteistön
kaltaiset asiat maailmalta - päätyen Suomessakin lasten / nuorten raaistuvaan
tuhokäyttäytymiseen...
Lasten seksuaalisuutta myös tuotu julki kohu-uutisin - joissa edellytyksenä ennaltateot...
Siinäkin taas unohtuu sulkea se "takaovi" -lapsilta.
Samalla kun julki painotetaan aikuisvastuun merkitys - joka laissa onkin se rangaistava taho -
niin samalla tulisi korostaa lasten käyttäytymisnormeja. Ne asiat menee muuten pääsääntönä
lapsille normaalin sallitun kokeilun tilanteina, joissa vastuu siirtyy aikusuuteen...

Ei hyvä - mutta en nyt ohjeista ammatillisesti - totean vaan, että poliisi mielellään
käyttäisi (käyttääkö) mahdollisuuden saada lapsia ns. syötteinä seksiaineistojensa tekoon -
sitä ei tule sallia normaaliin suomalaiseen toimintaan. Sekin jo osittain liikaa, että ns.
läheiskontakti (seksualisti -syötti) "Seppo" -nimikkeellä pyöritelty julkisuutta poliisin
peitetoiminnassa - eikö ne peitetoiminnat tulisi täysin siten pitääkin oikeussalien
peitteissä - eikä tuoda yhteiseen käsitteistöömme ns. normaalin toimintana.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Sveitsin bussista...

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 14.3.12 - 20:58

Helposti hahmotettavissa Sveitsin bussin onnettomuus:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/ ... 32132.html

Tilanteessa kaarre oikealle - kaksikaistaisella osuudella...
Kuljettaja tehnyt jotakin - jutellut, radiota säätänyt tms. ennen tapahtumaa...
Sitten kaarteessa nähnyt linkkikuvan päätyseinää - joka huomiovärittömänä näyttää
tien jatkeelta (bussin / rekan taustalta)...
No, nopealla siirrolla vetänyt olettamalleen sisäkaistalle tuhoisin seurauksin...
Ne arvelut reunakiveyksen sivuluisusta ovat sitten vasta sen virhearvion jälkeen
tapahtumaa - sillä kyseinen reunakiveys on juuri sitä päätyseinän sivuluiskeen
suojaosaa - ja mentyään vauhdilla reunakiveystä päin on liikevoima vetänyt
bussin reunakiveyksen yli - mahdollisesti lukiten ensin ohjauksen jne.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja Vieraampi päivämäärä 15.3.12 - 16:56

Väiski "sulki keittiönsä":

http://www.hs.fi/kotimaa/K-kaupan+V%C3% ... 5557847368

Väiskin mainoksia Viron kommunistijohto väitti propagandaksi, mutta Suomessa käymään päässeet virolaiset saattoivat itse todeta niiden kuvastaneen todellisuutta. Tämä tieto sitten levisi suusta suuhun Virossa ja oli osaltaan auttamassa NL:n hajoamista ja Viron uudelleen itsenäistymistä.
Vieraampi
 
Viestit: 1841
Liittynyt: 12.3.04 - 9:29

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 16.3.12 - 10:59

Lassi Nummen (1928-2012) poismeno 13.3. liikautti.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Suomen vanhimmat ihmiset 1878-2010

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 29.3.12 - 19:08

Tänään YLE / Turku -uutiset onnitteli 103-vuotiasta:
http://yle.fi/alueet/turku/2012/03/103- ... 67503.html
Linkin yhteydessä oli sukututkijan (Tuomas Salste) sivustolinkki;
Suomen vanhimmat ihmiset, jossa mm. luettelo löytämilleen henkilöille järjestyksessä;
vuosilta 1878-2010 Suomen vanhin ihminen:
http://www.tuomas.salste.net/suku/vanhimmat.html
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Suomen vanhimmat ihmiset 1878-2010

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 30.3.12 - 19:38

Laskin sukututkija Tuomas Salstelta; "Taulukko 1. Suomen vanhin ihminen 1878-2010"
henkilöistä lisätietoa. Lähteistään ensisijaisena ollut Tilastokeskuksen tiedot...
Mahdollisista puutteista eilinen linkki kertoo tarkemmin.

Runsaan 131 vuoden aikana (133 vuodelta) ollut (kuollut) 51 Suomen vanhinta henkilöä,
joista naisia 44 henkilöä ja miehiä 7 henkilöä. Miehet kuolleet, vuonna / ikäisenä;
1881 / 102 vuotta, 1907 / 102 vuotta, 1922 / 103 vuotta, 1930 / 102 vuotta,
2009 / 111 vuotta, 2009 / 108 vuotta ja 2010 / 108 vuotta.

Suomen vanhin henkilö ollut elossa vanhimpana noin 0-6 vuotta,
joita likimääräisiä kuolemien välivuosia (yht. 50 kertaa) ollut;
0 vuotta 2 kertaa, 1 vuosi 19 kertaa, 2 vuotta 8 kertaa, 3 vuotta 9 kertaa,
4 vuotta 3 kertaa, 5 vuotta 6 kertaa ja 6 vuotta 3 kertaa.

Suomen vanhimpana kuolleista (51 henkilöä) ollut 2/3 (34 henkilöä) ilman julkisuuteen
varmistettua nimitietoa ja 1/3 nimellä (17 henkilöä) - joista 2 henkilöä "tod. näk." nimellä.
Tiedot eilisestä linkistä - "tammikuun alun 2012 mukaisina".

Suomen vanhimpina kuolleet 99-112 vuoden iässä (yht. 51 henkilöä) vuosina:
99 vuotiaana (2) 1889 ja 1908;
100 vuotiaana (5) 1878, 1885, 1886, 1888 ja 1913; 101 vuotiaana (2) 1940 ja 1941;
102 vuotiaana (8) 1881, 1883, 1907, 1912, 1930, 1939, 1949 ja 1951;
103 vuotiaana (6) 1894, 1903, 1906, 1922, 1924 ja 1927;
104 vuotiaana (4) 1938, 1963, 1969 ja 1970;
105 vuotiaana (5) 1919, 1948, 1976, 1978 ja 1979;
106 vuotiaana (3) 1935, 1946 ja 1991; 107 vuotiaana (3) 1968, 1975 ja 1983;
108 vuotiaana (4) 1900, 1985, 2009 ja 2010; 109 vuotiaana (2) 1990 ja 1994;
110 vuotiaana (3) 1989, 2006 ja 2006; 111 vuotiaana (3) 1962, 2005 ja 2009;
112 vuotiaana (1) 2000.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 30.3.12 - 23:43

Jotta pitkän iän salaisuutta pohtivan Rosalie Ingmanin kohdalla tulisi väärinkäsitystä korostettakoon, että hän elää edelleen, ei siis ole vielä poissa. Parhaimmat onnittelut minunkin puolestani!

Mutta suru-uutisiakin on saatu. Eversti evp.Erkki Nordberg (1946-2012), joka tunnettiin tv-uutisiin antamistaan asiantuntijalausunnoista mm.Jugoslavian sekä Persianlahden sotien aikana, on poistunut keskuudestamme 28.3.
Nordberg oli habitukseltaan tiukan asiallinen upseeri ja herrasmies, nykyään yhä harvinaisemmaksi käyvä yhdistelmä. Häntä olisi ollut vaikea kuvitella karjumassa alaisilleen, mutta epäilemättä hän suorapuheisena tyyppinä oli upseerin käytännön toimissakin pärjännyt. Nordberg kirjoitti useita teoksia, joissa käsitellään muun muassa Venäjän sotilaspolitiikkaa Suomen suunnalla sekä Suomen puolustuskyvyn kehittymistä vuoteen 2039 mennessä. Nordberg otti myös kantaa nuorison syrjäytymisongelmiin.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 4.4.12 - 15:22

Monessa mukana ollut Turun Kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Jaana Järvinen (1956-2012) on poissa.
http://www.youtube.com/watch?v=QC5br74NQfQ
Jaana Järvinen oli Turun KT:ssa vuodesta 1985, mutta hän vieraili myös torin laidalla ÅST:ssa. Televisio- ja leffaroolejakin löytyy ja naissivuosa-Jussikin Järviselle myönnettiin vuonna 2002 Haaveiden kehästä.
Teatterimuistoistani Jaana Järvisestä löytyy monta vahvaa roolia mm.Vihan hedelmistä, Parviaisen Suojelusenkelistä, Zholdyakin (vai miten se nyt kirjoitettiinkaan) Anna Kareninasta ja jos en ihan väärin muista, myös Saision Hernandosta ja jumalankantajista. Kiitokset näistä!
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 14.4.12 - 2:35

Teatteriestraadeiltamme on poistunut kaksi merkittävän uran tehnyttä persoonaa.

Seppo Laine eli Sämpy (1947-2012) on siirtynyt ensimmäisen kansansuosikkihahmonsa Tossavaisen kaverin Pehmoleffin seuraan muille näyttämöille. Tämä hahmo jäi aikanaan Spedeltä laajemmassa mittapuussa hyödyntämättä, vaikka leffa, josta tämä allaoleva pläjäys on peräisin, olikin varsin suosittu. Sen sijaan Laineen habitusta hyödynnettiin tuotantokausittain ympäristöä ja samojen näyttelijöiden tulkitsemia henkilöhahmoja vaihdelleessa tv-sarjassa Sämpy, jonka ainakin muistelisin olleen hauska. Sämpy oli siis Laineen lempinimi siviilissäkin.
Seppo Laineen varsinainen ura syntyi kuitenkin Kansallisteatterissa, jossa hän teki vuodesta -72 alkaen ihan viime aikoihin asti lukemattomia pieniä ja keskisuuria rooleja; tuoreimpana niistä tulee mieleen Arto Salmisen Varaston Karitan äidin poikaystävän sekä Ykän intensiivinen kaksoisrooli.
http://www.youtube.com/watch?v=R9vPh-AB6iQ

Myös legendaarisen teatteriperheen tytär Vappu Jurkka (1927-2012) on poissa. Jurkka oli siitä harvinainen ihminen, että hänen ulkonäkönsä ei pitkän elämänsä aikana muuttunut oikeastaan ollenkaan. Kaikki muu elämässään sitten olikin yhtä jatkuvaa, joskin useimmiten hallittua muutosta.
Vaikea äitisuhde, läheinen suhde ilmaisuvoimassaan äärimmäisen lahjakkaan veljen (Jussi) kanssa, varhainen ajautuminen teatterialalle, aikansa seksiskandaali kun ei avioitunut lastensa isän (taiteilija Rolf Sandqvist) kanssa, Teatteri Jurkan perustaminen ja johtaminen ja aina peruspositiivinen elämänasenne tekivät Vappu Jurkasta sen selviytyjän ja taiteilijan, joka tässä linkissä kertoo paljon hienoja asioita. Kaikkea ei voi ottaa oman toimintansa malliksi, mutta sellaistakin löytyy...
Teatteri Jurkka elää ja voi hyvin, eikä se olisi se, mikä se on, ellei Vappu Jurkka olisi ollut sitä luomassa. Emmi Jurkka oli taiteilija, joka ei olisi kyennyt saamaan huoneteatteriinsa jatkuvuutta, se työ jäi Vapun harteille.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkel ... edia=14278
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 14.4.12 - 16:17

VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Hekin ovat poissa

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 17.4.12 - 23:48

Jammun kuolema oli asia, jonka valtamedia vaikeni, mikä oli sinällään ymmärrettävää. Jossain Suomi24:ssä tai muussa kommenttiraitajutussa todettiin jopa "yleensä vainajalle sanotaan RIP, mutta jospa nyt tehtäisiin poikkeus".
Ei ole syytä tehdä poikkeuksia. Jammu oli ihminen, eikä hänen sairautensa ja rikollinen luonteensa tätä asiaa muuksi muuta.
Rikoksensa laadussa yhteismitalliseen asemaan voidaan mainita johtavassa asemassa ollut tekniikan tohtori Mika S., joka raa'asti murhasi vaimonsa ja kaksi pikku tytärtään perjantaina 13.4. ja ajoi sen jälkeen Porvoossa rekan eteen saaden surmansa. Rikoksen laatu ja tekotapa ovat poikkeuksellisen törkeitä, sillä vaikka hänellä olisi ollutkin itsemurhaansa motiivi, ei se mitenkään puolla vaimon tappamista saati lasten säälimätöntä lahtaamista.
Varakkaalle tai "menestyneelle" ihmiselle odotettavissa oleva taloudellinen romahdus olisi vaikeampi kestää kuin sellaiselle, joka tietää senkin, mitä elämä eri yhteiskuntaluokissa on ja millaiset ovat ne rajat, joita ei halua ylittää. Häpeän pelko voisi selittää isän itsarin (vaikkei se välttämättä motiivi ollutkaan). Kirkon ylireagointi tapaukseen saattoi johtua siitä, että äidin isä eli lasten vaari oli eläkkeellä oleva pappi. Olisi väärin sanoa, että ymmärrän tätä kirkon sosiaalipornosektoria, mutta tässä on tietty jatkumo, jota ei voi välttää. Meitä, jotka olemme tapauksesta järkyttyneet, on nimittäin paljon ja kun kyse on tuntemattomien ihmisten kohtalosta, saattaa kirkko olla jollekulle luonteva paikka hakea lohdutusta siihen pakokauhun tunteeseen, mitä tapauksesta uutisoiminen on aiheuttanut. Ja kertomatta tätä ei olisi voinut jättää, eikä tällainen uutinen valitse kanavaansa.

Vaikka on perusteltua muistaa vain äitiä ja lapsia, kannattaa isä kuitenkin panna, jos ei samaan arkkuun, niin samaan muistokirjoitukseen kuitenkin. Koska satun tuntemaan yhden vainajaperheen lähiomaisista, jääköön tapauksen puinti osaltani tähän.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Perhesurmien taustaa

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 18.4.12 - 18:41

Em. moxun kertoma esimerkki julkisuudessa pyörinyt, mutta en itse tunne
tapausta tarkemmin - joten päättelen yleisellä tasolla...
Eilen eräs päivystävistä dosenteista - (Matti Rimpeläinen) totesi ettei kysistä lajityyppiä
entuudesta tunnista - joita ollut lähiaikoina lähes kymmenen Suomessa...

Niin, mitähän lajityyppiä tässä yhdistämään - kun esim. silloin suuren pörssiromahduksen
aikaan 1920-luvun lopulta moni tekin vararikossa itsemurhaa, mutta yleensä kait ilman
perhekokonaisuutta. Silloin yhteiskuntarakenteet olivat niin jotta talouskriisin tullessa
lähinnä mies perheensä elättäjänä kohdisti itsetuhonsa tukeakseen jollain tasolla
muiden selviytymistä - kenties näin yleisellä tasolla...
Vaan mitenkäs nykyaikaan kun tasa-arvoisuus tullut keskuuteemme.
Talouskriisissä monesti kaiketi se sivulla oleva taho yleensä nainen helposti ottaa
samaan vyyhtiin eromahdollisuudet selviytymiskeinoina ja siten liittyen kaiketi
antaa syyllistyneille itsetuhoisille kohdistaa vihansa sisäpiiriinsä.
Onhan se käsitettävää, jos perhe yliresurssein on elänyt ja sitten kun vaikeudet
tulla tupsahtaa - moninaisin eri tavoin niin kuin kulutuksessa oltu kokonaisuus
niin sitten kriisin eromahdollisuuksia puntaroiden moni itsetuhoinen kaiketi syyllistynyt
tekoonsa, jossa saattaa olla niitä kerrottuja ulkopuolisia suhteita "todellisia tai luuloteltuja"...
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Aatos Erkko

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 7.5.12 - 13:25

Ministeri Aatos Erkko kuoli la 5.5.2012 ollessaan vaikean sairauden vuoksi sairaalassa,
josta kuolemastaan ensimmäisenä kertoi toivomuksensa mukaisesti Helsingin Sanomat
tänään ma 7.5.2012 ilmestyneessä numerossa.
Kuolemaa ei tarkemmin yksityisyydeltä julkaistu, mutta työelämäänsä oli hyvin kerrottuna.
HS:n verkkosivulta Yleisradio antanut oman tiedotteensa kuolemasta, jota myös aamun
radiouutisissa kuultiin (tv:ssä oletettavasti myös):
http://yle.fi/uutiset/hs_aatos_erkko_on_kuollut/6084611

Tietoa kuolemasta odotettu sunnuntain yli, jolla saatu asian rauhallinen esiinanto sekä
siten muille tiedotusvälineille aikaa valmistella omaa uutista asiaan.
Huomisissa saanomalehdissä sitten luettavissa HS:n antamaa uutista laajemmin.

Viikonloppuna oli myös tavallista suurempi täysikuu - Kuun ollessa radallaan lähinnä
Maata, joten Aatos Erkon kuolema ajoittui juuri tähän täysikuun (6.5.2012) aattoon...
Syksyllä olisi Aatos Erkko täyttänyt 80 vuotta, josta ikänsä jäi noin 1/3 vuosi täyttymättä.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron