YLE Radio 1

Schubert oli jo nuorena rakastunut äänialaltaan ilmiömäiseen 3-viivaiseen äffään yltävään lahjakkaaseen dramaattiseen sopraanolaulajattareen therese grobiin ja kirjoitti varsinkin monien messujensa ja salve regina-tyyppisten lyhympien aariamaisten offertorumiensa sopraano-osuudet theresen äänialaa ja kuviotekniikkaa ajatellen kuten D 27 virtuoosisine koloratuurikuvioineen todistaa tai musiikillisesti kypsemmäm kätchenin aarian der vierjährige posteniin. schubertin ja 17-vuotiaan theresen avioliittoaikeet eivät kuitenkaan toteutuneet theresen leipuri-isän kieltäessä nuorelta tytöltä avioliiton köyhän muusikon kanssa jolla ei ollut pysyvää toimeentuloa.Muutoin schubertin harvat naisseikkailut jäivät varsin koulupoikamaisiksi koska kauniimman sukupuolen edustajat eivät yleensä välitäneet lyhytsäärisestä ja paksusta proletaarista.

So what?

Schubertkaan ei siis jäänyt pelkäksi musikkikirjojen kuvituksessa käytettyjen valokukavamallien esittämäksi kansikuvapojaksi monen meikäläisittäin hyvinkin merkittävämän säveltäjän tavoin, joiden musiikillisten saavutusten tiedostamattomuus, aliarvostaminen ja unhohdukseen jääminen yksinkertaista modaalisuutta ja duuri-molli tonaalisuutta viljelevien kansallisia kareliaanisia ja kalevalaisia ihanteita edustavien provinsiaalisten ja epäuniveraalien kansallisnerojen populaariuden vanavedessä säveltaiteen puhtaasti absoluuttisena olemisen tuloksena ja kukintona germaanisen koulukunnan edustaman professionalistisen kehittyneen hienostuneiden musiikillisen tekniikoiden kustannuksella tuntuu pöyristyttävältä tragedialta. Kuinka tällainen taiteellisesti merkittävä musiikkillinen tratidio voikaan joutua täydellisen unohduksen synkkään yöhön muutaman vuosikymmenen aikana niin ettei heidän teoksistaan ole edes yhtä ainoata cd.levyllistä musiikkia todisteena musiikillisesta luomisvoiman suurenmoisesta kukinnosta vaan se on ikään kuin kadonnut savuna ilmaan. tuntuu kauhealtaajatella ettei heillä ollut yhtään suosijaa ja ystävää joka huolehtisi musiikillisen perinnön tallentamisesta ja äänittämisestä. mikään logiikka ei tunnu ainakaan sanelevan levytyspolitiikkaa jos sellaisena ei pidetä puhtaasti taloudellisia hyötynäkökohtia joissakin harvoissa tapauksissa. se niistä uusista näköaloista ja sieluntiloista.

Kun äijä kuoli vain kolmekymppisenä kuppaan ja lavantautiin, niin onko ihme, ettei hänen elämäntyötään silloin isommin arvostettu?

Ei ole tainnut kovinkaan moni nuorena kuollut uudistaja-nero tulla haudatuksi taiteen sankarina? Meille pikkuporvareillehan on tyypillistä vierastaa muodon ja tyylin uudistajia - hyväksymme heidät vasta, kun tuotantonsa on auktoriteettien toimesta pyhitetty. Siis aikaisintaan 50 vuotta kuolemansa jälkeen.

En minäkään kestänyt kuulla eilisiltaista konserttia: illan säveltäjät Philip Glass, Henryk Górecki ja Mark-Anthony Turnage ovat kaikki syntyneet paljon ennen vuotta 1980, mutta herrojen tuonpuoleinen ulina ja humina oli kaukana ryhdikkäästä musiikista. Mistä antaisin kuukauden risukasan, ellen olisi väärässä ketjussa.

VeHy kirjoitti:Kun äijä kuoli vain kolmekymppisenä kuppaan ja lavantautiin, niin onko ihme, ettei hänen elämäntyötään silloin isommin arvostettu?

Schubertin oli tosiaan vaikea löytää aluksi kustantajaa lauluilleen. jotka pitivät joko säestystä liian vaikeana tai säveltäjää liian tuntemattomana, trendi joka näkyy nykyisinkin kun vain populaareimpia säveltäjiä jatkuvasti esitetään vaikka kiinnostukseni on aivan muissa nimissä, mutta schubertin ystävät siten päättivät kustantaa itse joitakin hänen parhaimpuia laulujaan ja niin hän alkoi saada mainetta säveltäjänä. viimeistä edellisenä vuonna pidetty konsertti saavutti yllättävän hyvän menestyksen, joka oli ainoa maineenvälähdys jonka schubert sai kokea ja pois menonsa jälkeen pidetyn konsertin tuloilla pystytettiin patsas muistoksi.

miksi sellaiset säveltäjät jotka ansaitsisivat arvostusta eivät saa sitä, vaan he joutuvat vähäpätöisempien suosikkien varjoon josta yleisö sattuu pitämään ja miellyttävän käytöksen ja ulkomuodon ja saavutetun kuuluisuuden, jolla ei olle mitään tekemistä taiteellisen suuruuden kanssa ja musiikillisen substanssin, vuoksi enemmän kuin merkittävämistä aikalaisistaan ja edeltäjistään.suomessa on monta hyvää esimerkkiä tästä. mitättömien kapellimestarisäveltäjien sinfonioita levytetään mutta ei suurten klassikkojen. joita et tietenkään tunne.

humalainen kirjoitti:
miksi sellaiset säveltäjät jotka ansaitsisivat arvostusta eivät saa sitä, vaan he joutuvat vähäpätöisempien suosikkien varjoon josta yleisö sattuu pitämään ja

Yleisö, muodossa tai toisessa, on aivan välttämätön. Vaikka tietenkin, yleisöhän kuuntelee väärin ja senkin mitä on kuullut ymmärtää väärin.

PedroViti kirjoitti:

humalainen kirjoitti:
miksi sellaiset säveltäjät jotka ansaitsisivat arvostusta eivät saa sitä, vaan he joutuvat vähäpätöisempien suosikkien varjoon josta yleisö sattuu pitämään ja

Yleisö, muodossa tai toisessa, on aivan välttämätön. Vaikka tietenkin, yleisöhän kuuntelee väärin ja senkin mitä on kuullut ymmärtää väärin.

Mutta miksi ohjelmiston välttämättä täytyy olla niin rajoittunut sisällöltään kun ei ilmaisuasteikoltaamn rajoittuneiden säveltäjien pakkosyöttö muutoinkin riittäisi joista paistaa esiin särmättömyys ja paikallisen prvinsiaalisesti sävyttyneet pohjoismainset soitinnusvalöörit vääristäen käsityksemme taiteen olemuksesta olemisen puhtaana tuloksena ja kukkana jossa mikään sävellysmetodi professionalistisemmin korkeasti akateemisesti profiloituneista puhumattakaan ei ole taiteen syvimmän merkityksen kannalta epäolennainen ilmaisun palveluksessa oleva tekniikka. ja jostakin syystä vain tunnistettavasti kansallisen identiteetti leimajn omaavat taiteen tuotteet jotka ammensivat inspiraationsa muinaissuomalaisesta tarustosta ja olivat sen hengen elähdyttämiä käyttäen itkuvirsien rytmejä ja kirkkosävellajeja hyväksyttiin esikuvallisiksi kansakuntamme taiteen saavutuksiksi kun saksalaisesta koulukunnasta generoidut tuomittiin unodukseen laadukkaammasta tekniikasta ja emotionaalisesta voimasta huolimatta maalaisia mitkä malaisia.