YLE Radio 1

Edellä esittämästäni Niko-teoriasta on löytynyt kaksi virhettä tai ristiriitaa. Pienempi virheeni oikeastaan tukee isyysteoriaa, joten käsittelen sen ensin!

1.
Itse väitin virheellisesti edellä, että Iivarin hiuksista ei sanottaisi sanaakaan koko näytelmässä. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa, koska on kuin onkin yksi (mutta vain yksi!) kohta, jossa Iivari todetaan mustahiuksiseksi. Arvatkaa kuka tämän sanoo? Tietysti Niko! Loppukohtauksessa pitkässä repliikissä, jossa (itsekin siis tummatukkainen) Niko vihdoin kertoo koko porukalle salajuonensa varkaaksi naamioitumisestaan, hän osoittaa yhdessä kohdassa Iivaria: ”Tuo mustahiuksinen ystävä tuossa…”

Nummisuutarien esityksissä Iivari on yleensä tummahiuksinen, mikä on siis aivan oikein.

Eskon ja Topiaksen hiusten samanlaisuutta sen sijaan tunnetusti korostetaan näytelmässä tuon tuostakin. Olen koonnut tähän näitä kohtia, joiden perusteella Eskon hahmo on tallennettu kansakunnan pitkään muistiin:

1. näytös
”se harjastukkainen Esko” (Kristo)
”ukulina [= pöllönä] töllöttelee” (Martta)
”itsepäinen, ja sen taitaa tukastansakin nähdä, joka on valkoinen ja harjaskankea, niin kuin ukolla itse tässä.” (Topias)
”Hän [= korpraali] imehti [= ihmetteli] Eskon ympyrjäisiä, vakaita silmiä ja valkeata harjastukkaa” (Topias)
”pilkkaa teki hän [= Jaana] vaan minusta, kutsui minun tarhapöllöksi” (Esko)

2. näytös
”pääs on kuin vihalaispesä [= keltamuurahais- eli kusiaispesä]” (Teemu)
”tukkansa on hajalla ja näyttää revitylle” (Kivi)

4. näytös
”Sinä naureskelit tätä pystyssä seisovaa töyhtöä päälaellani tässä. (Esko Antrekselle)

Sitten seuraa hätkähdyttävä sanavaihto. Esko on tässä ensimmäistä kertaa juovuksissa:

Esko: Tunnustas myös tuota tupsua päässäni!
Antres: Mitä vasten?
Esko: Se käy laatuun sitä tunnustaa. Tee se hyvän sään aikana.
Antres: Sinä olet erinomainen mies!
Esko: Tämmöinen tupsupää. Pistä kouras tänne; siitä et saa kipeätä!
Antres: Mutta mitä se meriteeraa?
Esko: En tiedä itsekkään. [--]

Varsinkin tuo ”en tiedä itsekkään” on tärkeä lause. Esko ei siis tiedä, miksi kirjailija on laittanut hänelle tälläisen hiustöyhdön ja tälläisen repliikin, mutta sanottava se on! Esko käskee Antresta kokonaista kolme kertaa ottamaan kiinni tukastaan, ja toteaa tämän jälkeen: ”Niin, semmoinen tukka se on, ja itseppä sen kannan [- -]”

Niko: Pidä kitasi sinä, kananvaras, mällistelevä huhkain siinä; tempasenpa muutoin käteni nuorista, käyn sun tukkaas ja hajotan sen tuulen-pesän ilmaan. (Eskolle)

5. näytös
Kuuluisa on kohtaus, jossa Martta hermostuu miehensä loilotuksesta ja tukistaa Topiasta Sepeteuksen läsnäollessa: ”Pidätkö suus kiinni, sinä poutahaukka.” Kanttori Sepeteus ei ole uskoa silmiään Nummisuutarien normaalia perhe-elämää nähdessään.

Näistä esimerkeistä huomaamme, että Eskon valkohiuksisuus, harjaspäisyys ja silmien ympyrjäisyys ovat todella olennaisia seikkoja. Näihin yhdistyy mielestäni myös Eskon "tolkuton" rehellisyys, joka on yksi näytelmän keskeisiä teemoja. Palaan tähän myöhemmin, mutta muistutan jo nyt mieleen, että vuodet 1859-1863 olivat Suomessa myös kiivaan ulkopoliittisen keskustelun aikaa.

2.
Toinen virhe tai ristiriita on sitten vakavampi:

moxu kirjoitti:Iivarista Niko ensi kertaa hänet nähdessään huomaa: Suutari Topiaksen nuorempi poika...

Se on juuri tuo Moxun mainitsema repliikki, jossa aika lailla yksiselitteisesti käy ilmi, että meriltä palannut Niko ei Puol’matkan krouvissa törmätessään sattumalta Iivariin tiedä olevansa tämän isä:

Niko (itseks.): Suutari Topiaksen nuorempi poika ja Martan veli; nyt tunnen seuran!

Niko siis ajattelee tässä Iivaria Topiaksen poikana. Aleksis Kivellä ajatusrepliikki (”itsekseen”) ei voi olla valehtelua, eli meidän on hyväksyttävä tosiasiana se, että myöskään lähtiessään merille Niko ei tiennyt isyydestään. Suhteestaan Marttaan hän – epäilemättä – silti tiesi! Aionkin pitää kiinni teoriastani ja palaan myöhemmin perustelemaan kantani myös tässä uudessa valossa. Kysymys kuuluukin nyt: Missä vaiheessa asia valkenee Nikolle? Onko ehdotuksia? Pyydän apua foorumilaisilta, Moxulta ja kumppaneilta.

P.S.
Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi hidasta ja harrastelijamaista taivaltani kirjallisuusteoreetikkona. Puolustaudun sillä, että tämä on eräänlaista perustutkimusta. Jos koko Suomen kirjallinen eliitti on saanut lähes puolentoista vuosisadan etumatkan, niin kai tämmöinen tavallinen neljän ja lisänumeron lottovoittaja saa käyttää tähän ainakin yhden talven.

No enpä ole minä ainakaan Kivi-tutkija. Eikä ole kirjaakaan tässä, se onkin Hämeessä. Muistin väärin enkä ole sitä nyt lainannut. Jos haluat pitää nimiErkki teoriastasi kiinni, niin kirjoitan tähän ajatuksen, joka koskee valehtelua.

Niko syöttää pajunköyttä tavatessaan ystävänsä Suomessa. Mutta pajunköysi on sellainen, että sitä ei oikein valehteluna voi pitää vaan kertomisen lahjana, jossa äärillä ei ole määrää. Esko ja Iivari taasen poikkeavat totuuden puhumisesta kovin eri tavoin. Kumpikin on saanut tuntea Martan kyydin, mutta Esko jääräpäisenä, jollainen Iivari ei ole, tekee kaikesta huolimatta kuten tahtoo ja piirtää merkkinsä paperiin.

Tullessaan kotia kohtia Mikko Vilkastuksen kanssa häistä ja matkan kestettyä odotettua kauemmin, koska Mikko on halunnut istuksia mieluummin kapakoissa kuin mennä Martan lähettyville, niin Eskolla on suora tie kohti kotia on vastassa sitten vaikka piru itse. Mikon puljauksesta hän juo ensimmäisen känninsä ja se onkin sellainen, jota voisi verrata vaikka Nikon juttuamisen todelliseksi tasoksi. Se lähenee ensikertalaisella jotain LSD-kokemusta (tämän esitti Martti Suosalo aivan sydämeenkäyvästi Suomenlinnassa aikanansa). Kerta ensimmäinen oli viimeinen, Eskolla on päättämisen kyky myös. Lähellä oli miestappo vallan.

Iivari on kuin hornan kuilussa juotuaan häävalmistelurahat yhdessä asiaan vihkiytyneen sukulaismiehensä kanssa. Vanhempi ei kovin paljoa asiasta piittaa, mutta Iivari on kiikissä. Hän pelkää äitiään, kovin paljon. Niinpä siinä keplotellaan ja keksitään Nikon esittämä varas pelastukseksi ja onnen autuuden tuojaksi. Valhe on käyttökelpoinen asia pelkoa vastaan. Ja kotiin tultua kun asia selviää, niin Iivari, eikö hän vallan puhu itsemurhasta. Merille lähteminen on toinen pakotie ja elossa pitävä kuitenkin.

Esko ei ole taipuvainen valheeseen, ei juopotteluun ja on teoissaan päättäväinen äidistään huolimatta.
Iivari on taipuvainen valheeseen hädän hetkellä, itsetuhoinenkin ja suuresti tämä kaikki äidin pelon tähden.

Näin ainakin eroavat veljekset tuolla kenkäsuutarin tuvalla.

Nälkäteatteri tekee suuren palveluksen Kiven tuotannolle esittämällä isoissa teattereissa sivummalle jääneitä näytelmiä. Esimerkiksi Kihlaus on hieno pieni teksti, mutta harvemmin sitä teattereissa nähdään -koska se on niin lyhyt, ettei yleisöltä kuitenkaan voisi ottaa täyttä lipunhintaa eikä esitykseen mahtuisi bisneksen kannalta hyödyllistä väliaikaa...
Marc Gassotin, Tuomas Rinta-Panttilan, Vando Suvannon ja Juha Hurmeen tulkitsema esitys on aika raadollinen, mutta siitä löytyy silti hauskuus. Mene tiedä, onko se samaa hauskuutta, minkä Kivi siihen on kirjoittanut. Aapelin ja Eenokin toveruus on vahva ja Eeva luo tähän konfliktin -joskin myös Aapeli on ollut osallinen Eevan ja herrain välisessä konfliktissa, osin tietämättään. Jooseppi on ulkopuolinen tarkkailija. Eevan rooli on sen verran ohuesti kirjoitettu, että on vain hyvä, että hahmo on ulkoisesti koominen, sisäisesti vihaa tursuva ja Juha Hurmeen tulkitsemana kaikin puolin arvaamaton.
Eino Salmelaisen kerrotaan aikanaan etsineen Kihlauksesta myös sellaista merkitystä, jossa rakastavaisia olisivatkin olleet Aapeli ja Eenokki. Tämäkään tulkintamalli ei Hurmeen versiossa ole täysin poissuljettu, joskaan ei kauhean todennäköinenkään.

Olutseura Olutsilta ry järjesti viime syyskuussa matkan Schleusingeniin, sinnepä tietenkin, ja näki paikan päällä paikallisten harrastelijanäyttelijöiden esittämänä Kiven tekstiin perustuvan näytelmän "Bierfahrt nach Schleusingen". Itse en matkalle valitettavasti voinut osallistua mutta oli kuulemma ollut hauska reissu. En siis kommentoi matkaa enkä näytelmää sen enempää, saatan vain asian tietoonne. Seuran sivuilta löydätte tapahtumasta kuvia ja Juomanlaskija-lehdestä 4/2006 pitkän värikkään artikkelin mukanaolleilta.

Näin Aleksiksen juhlapäivän kunniaksi muistutettakoon taas kerran, miten vahvan dialogitaitajan me suomalaiset olemme kansalliskirjailijaksemme nimenneetkään. Olisihan Seitsemän veljestäkin voitu jo alunperinkin luoda draamamuotoon -joskin näin on huomattavasti parempi...
Yle Radio 1:llä oli aamupäivällä mielenkiintoinen ohjelma oopperamusiikin maailmaan päätyneestä Kiven tuotannosta. Mukana oli niin Einojuhani Rautavaaran kuin varhaisemmankin polven versioita tekstistä, joka jo sellaisenaan monesti soi -kuten runonäytteistä samalla kanavalla voi kuulla.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Tiet lähteisiin - Aleksis Kivi SKS:ssa -sivustot avattiin tänään,
siellä Aleksis Kiven käsikirjoitukset, kirjeitä, piirustukset jne.
Suomalaisina olemme kaikki Kiven kirjallisuuden perillisiä.
Aleksis Kivi

Nämä linkit on Suomen luonto -lehti 10/2007 artikkelista:
http://www.fanjunkars.fi
http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/

Eilisillansuulle oli YleRadio1 kaivanut arkistostaan mielenkiintoisen kuulokuvan vuodelta 1972. Turun KT:n Seitsemän veljeksen ensi-iltaan valmistautuneet Kalle ja Ritva Holmberg sekä Kaj Chydenius antoivat lausuntojensa poreilla, vaikka varmaan jo aavistivatkin, millainen räjähde heillä oli näyttämölle jo viritettynä...

Kiveen mitä suurimmassa määrin liittyen muisto kesältä. Nummisuutareista kun löytyy aina uusia sävyjä uusiin tulkintoihin. Taaborille kolmen vuoden tauon jälkeen, ties kuinka monentena versiona palannut kansallisnäytelmä rakentuu muutamaan vahvaan roolityöhön sekä tiimin yhteiseen dynamiikkaan. Ratkaisu toimii, vaikka aika paljon Aleksis Kiven jäljiltä herkullistakin tekstiä, mm.melkein koko kolmas näytös, on tämän ratkaisun takia (kenties myös roolitussyistä) jouduttu stilisoimaan. Samalla muutamat aika tärkeätkin henkilöiden väliset suhteet hämärtyvät.
Tärkeintä on kuitenkin, että pääroolit toimivat. Jussi Salmisen Eskossa on alkuvoimaa ja Jaakko Kivistö antaa tälle tarpeellisen vastavoiman Mikko Vilkastuksena, jonka merkitystä varsinkin toisen näytöksen hääpöytäkeskusteluissa korostetaan onnistuneesti. Myös Lasse Virtanen luo kanttori Sepeteuksen kaksinaismoralismin todella herkullisella tavalla.

Mutta niin hieno teksti on kyseessä ja taas kerran uusia sävyjä siitä löytävä esitys Kai "Raid" Lehtisen ohjauksessa on Nurmijärvelle syntynyt, että sen katsomista huonompia illanviettovaihtoehtoja on lukemattomia. Esitys pysynee Kivi-juhlien ohjelmassa ensi vuonnakin.

Kuuntelin eilen moxu tämän saman arkisto-ohjelman ja jännittävää siinä oli, ettei tiedetty, mihin esitys päätyy. Kävin Turun teatterissa niihin aikoihin useampia kertoja ja näin myös veljekset. Pidin siitä kuten monesta muustakin. Osasivat tehdä. Vaikka ei minulla ole mitään valittamista Antti Einari Halosen ohjauksestakaan, jonka veljeksistä näin Kansallisteatterissa. Jospa mainitsen vielä Turkan tv-työn. Pidin siitä, varsinkin sen koreografiasta, joka oli aivan toista kuin tavallinen tallaaminen.

Ylihuomisen Aleksis Kiven päivän kunniaksi jatkan - pitkän tauon jälkeen - tämän ketjun aiempaa Nummisuutarit-pohdintaani. Nyt saatamme jonkun mielestä jo siirtyä pahemman kerran salaliittoteorioiden puolelle, mutta muistakaa toki, että kirja oli vasta nuoren Aleksiksen toinen, ja hän panosti siihen todella paljon. Kivi kirjoitti Nummisuutareita pitkään - aihe muhi hänessä ainakin kuusi vuotta. Nuori kirjailija ottaa vaikutteita kaikesta, mikä ajassa liikkuu ja työntää monenlaisia vihjeitä rakkaaseen, tekeillä olevaan teokseensa.

Aleksis Kivi osallistui Nummisuutareilla myös aikansa ulkopoliittiseen keskusteluun!!

Tarkoitukseni ei ole esittää tyhjentävää tulkintaa, vaan toivoisin, että härnäävät väitteeni saisivat muitakin tarttumaan aiheeseen. Kiinnostuneille suosittelen lähteeksi Osmo Jussilan teosta Suomen Suuriruhtinaskunta 1809-1917 (2004).

Esitän siis perusteluni tässä hieman kursorisesti. Kun seuraavan kerran luet Nummisuutareita, niin mieti huviksesi seuraavia rinnastuksia:

• Puol'matkan krouvi - Porvoon valtiopäivät 1809 (Porvoo on Turun ja Pietarin puolivälissä)
• Karrin isännän lupaus avioliitosta Topiakselle - Aleksanteri I:n lupaus Suomen kohottamisesta kansakunnaksi kansakuntien joukkoon, minkä suomalaiset käsittivät Krimin sodan jälkeen liian kirjaimellisesti eli "tosikkomaisesti"
• Niko - Nikolai I (Nikolai I kuoli 1855, Aleksis Kiven ollessa 20 vuotias, tilanne on siis vähän sama kuin 1990-luvun nuori suomalaiskirjailija olisi pannut naisiin ja viinaan menevän päähenkilön nimeksi Urkki)

Nikolai I:n kuoleman jälkeen Aleksanteri II:n kaudella alkoivat puhaltaa vapaammat tuulet. Sensuuri hölleni hieman ja hävityn Krimin sodan jälkeen Venäjän heikkenevä mahti sai jotkut suomalaiset hyppimään kuin hiiret kissan nukkuessa.*

Aleksis Kiveä huvitti suomalaisten jääräpäinen valtiollisista oikeuksistaan kiinnipitäminen maailmassa, jossa valtiosopimukset ovat aina suhdannevaihteluille herkkiä papereita. Tämä oli siis mielestäni Kiven havainto aikansa polemiikista, mutta sitä voi yllättävän hyvin soveltaa niin 1899-1905 oikeustaisteluun, Suomen 1920- ja 1930-lukujen idänpolitiikkaan, vuoden 1938 Jartsev-neuvotteluihin kuin 2000-luvun Nato-keskusteluunkin!

Natoon menijät haluaisivat panna puumerkkinsä lupauskirjaan kuin Esko eli päästä mukaan niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehdään, vaikka eivät tiedä edes häiden tarkoitusta muuten kuin Mikko Vilkastuksen kuiskaamana!

Mikko Vilkastus on epätodellinen hahmo: hän puuttuu henkilöluettelosta, hän on ainoa päähenkilö, jolla ei ole lainkaan moraalia, hän on paikalla lähes aina kun puhutaan rahasta, hän on puhemies eli naimiskonsultti - sanalla sanoen hän edustaa kapitalismia. Kommunistinen manifesti oli ilmestynyt noin kymmenen vuotta ennen Nummisuutareita ja tiettävästi sen ruotsinkielinen versio oli sensuurista huolimatta nähty myös Suomessa. A. Kivi oli tutustunut 1859 pohjalaissyntyisten ylioppilaiden nuorfennomaaniseen piiriin. Heillä oli oma salaseura, Röda Republiken, johon Aleksis ei kuulunut, mutta jonka pyrkimykset hän tiesi. Sen yhteydessä ei ehkä voitu puhua varsinaisesti tasavalta-aatteesta, mutta ihmisten tasa-arvosta kyllä.

Mikko Vilkastus on jonkinlainen kansanperinteen trickster-hahmo, jonka tehtävänä tässä näytelmässä on väittää ihmisten välisten suhteiden olevan pelkkiä rahasuhteita. Mikko Vilkastus on se markkinatalouden "näkymätön käsi", jonka Adam Smith oli tuonut talouskeskusteluun lähes vuosisata ennen Nummisuutareita. Aleksis Kivi inhosi tämän kaltaista asioiden tilaa. Hän antaa näytelmän lopussa Mikko Vilkastuksen taittaa jalkansa ja "hautaan saakka ykskolmatta astella".

Samalla hetkellä siis kun Niko kasvaa ihmisenä, hylkää yksipuolisen oman edun tavoittelunsa ja näkee yhteisön edun; vastaavasti kapitalismin puhtaan edustajan, Mikko Vilkastuksen pilkka käy kirjaimellisesti omaan nilkkaan. Eikö tämä ole kuin pörssidiilerin palkka syksyllä 2008:

Sepeteus: "Ontuvana kuolet, mies."
__________________________________-
*)
Eräs aktiivisimmista "lännettyjistä" oli August Ahlqvist, jolle Venäjän vastaisuus oli myös eräänlaista isäkapinaa. Ahlqvistin isä oli suomalainen luutnantti Johan Mauritz Nordenstam, joka heti Augustin siitettyään lähti Venäjälle, yletäkseen aina kenraaliksi asti. Suomeen palattuaan hän kohosi senaatin jäseneksi ja lopulta sen talousosaston varapuheenjohtajaksi, eli nykyistä pääministeriä vastaavaksi. Ahlqvist oli siis Venäjällä sotilasuralla menestyneen suomalaismiehen avioton poika. Hylätyn lapsen kohtalo yhdistettynä ryssävihaan katkeroitti hänet. Kaiken huipuksi Ahlqvist joutui silti nöyrtymään opiskeluaikoinaan korkea-arvoisen isänsä taloudelliseen tukeen, vaikka tämä ei tunnustanutkaan lastaan virallisesti. Koko kaupunki tiesi silti tämän kuvion, se oli niin sanottu julkinen salaisuus: Pääministerin morsian.

Professori Ahlqvist varmaankin tajusi Nummisuutarien Niko-teeman, jota olen esitellyt aiemmin. Hänen verinen loukkaantumisensa Aleksis Kiveä kohtaan voi selittyä siis sillä, että hänen mielestään Nummisuutareissa pilkattiin hänen äitiään! Vähemmästäkin on miehiä murskattu, kuten hyvin tiedämme.

Minä elän ja muita viimeisiä sanoja - Simo Ylikarjula - WSOY 2005 >

"Kivi, Aleksis (1834-72), suomalainen kirjailija.
Minä elän.
Vertauskuvallisilta tuntuvien sanojen todenperäisyys on kyseenalainen.
Erään arvion mukaan Kiven veli ja tämän vaimo olisivat yön tunteina
kuiskuneet: ´Nyt se kuolee´, mitä Kivi olisi kommentoinut."

Vuodesta 1929 on Aleksis Kiven päivää vietetty - 79 vuotta.

Kirjasta www-sivuja:
http://www.kansallisbiografia.fi

Ovat laittamassa Kiveä "vaihtoon" - "Kuka on Suomen uusi kansalliskirjailija?" >
http://www.kansalliskirjailija2008.fi

Tässä edellisessäni oli eräs lainasana siis; --- kuiskineet: ---

Otin Kiveltä Hannes Sihvon (nyt kuolleen) julkaisun 16.9.1997 linkin,
jota on päivitetty 10.3.2008:
http://artikkelihaku.kansallisbiografia ... keli/2826/

Tämä "kansalliskirjailija" Imagen äänestys päättyy 15.10.08
ja julkistavat voittajansa Helsingin kirjamessuilla su 26.10.08
klo 12:30-13:00 Eino Leino lavalla.
Olisi ollut Aleksis Kivi lavakin, mutta eivät ehkä kehdanneet
sinne mennä esiintymään.
Ei näkynyt em. linkissäni, että Paavo Haavikko olisi ollut ehdolla,
mutta todennäköisesti joku häntäkin ehti äänestää ennen kuin
kuolemallaan asettautui elävien kilpailun ulkopuolelle.
Äskettäin YLE Radio 1:ssä uusittiin aikaisempi haastattelunsa,
jossa kertoi, ettei suosisi patsaita nykyisille kirjailijoille ja
Kiven patsasta piti kirjailijalle lähes ainoana perusteltuna
kun enempi poliitikoille niitä patsaita suositteli.

Liekö tästä uudesta elävästä "kansalliskirjailijastamme"
sitten myös tehdään uusi akateemikkoehdokas,
jonka valinnan sitten päättää presidentti Halonen lähiaikoina...

Aleksis Kiven (Stenvall) syntymästä tulee kuluneeksi huomenna 175 vuotta.
Tänään SKS on myöntänyt Aleksis Kivi rahaston palkinnon kirjailija Antti Tuurille.
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/10 ... 69485.html
Onnittelut palkitulle.

Tuuria oli itsellänikin viikko sitten Turun Kirjamessuilla - poistuessani vessasta
tuli kirjailija Antti Tuuri ovella vastakkaiseen suuntaan ja sain henkilökohtaisen
kiitoksen kirjailijalta ovea avatessani...

Huomenna illalla myös YLE Radio 1:n ohjelmistossa on Aleksis Kivi hyvin edustettuna.

Erilaisia lähestymistapoja kansalliskirjailijan teksteihin ja tarinoihin:
http://www.fifi.voima.fi/artikkeli/2010 ... omini-2010