Näistä filmeistä en luovu!

Kulttuurista ja Radio 1:n kulttuuriohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 29.1.12 - 22:03

Don Luis Bunuelin Tuhon enkeli (1962) on eräänlainen Viridianan (1961) sisarteos, koomisesti viritetty tarina porvarisillallisesta, joka muuttuu painajaiseksi. Palvelijat pakevat talosta ennen vieraiden saapumista, osa vasta näiden saapuessa, pihalla odottavat karhu ja lampaat (Karitsat?), eikä aikaakaan kun aletaan ihmetellä, miksi vieraat eivät mene kotiin, vaan mieluummin käyvät pitkäkseen salongin sohville...

Muutaman päivän kuluttua nälkäinen ja janoinen seurakunta murtautuu seinän läpi vesijohtoihin saadakseen vettä ja kuin susilauma iskee salonkiin eksyneiden lampaiden kimppuun. Lopulta neitsyyttään varjellut rouva, "Lammermoorin neito", Letitia nimeltään, jota eräs läsnäolija kertoo nimitettävän Valkyriaksi - osuvasti, koska parin päivän vankeuden jälkeen hänen valtoimet, vaaleahkot hiuksensa tuovat välittömästi ns. mieleen Valkyyrian, ja palo hänen silmissään on kuin sodasta ja/tai seksistä huumaantuneen naisen -, huomaa heidän toistaneen useaan kertaan jotakuinkin samaan kaavaa mutta olevan nyt samoilla sijoilla kuin olivat painajaisen alkaessa. Päätetään uusintaa alkutilanne ja kas, he pääsevät salongista ulos.

Loppukuvissa he ovat kirkossa, kaiketi kiittämässä ihmeellistä pelastumistaan, mutta messun jälkeen pappi ei kykene ylittämään sakastin kynnystä... Kun asiaa kysytään, niin tämä tuumaa, että astukoon synnitön ensimmäisenä kirkosta ulos. Kukaan ei siihen kykene... Ulkona mellakoidaan, aseet paukkuvat meksikolaiseen tyyliin ja lammaslauma - kaiketi samat Karitsat kuin aiemmin, siis ne karhulta ja porvariston susilaumalta säästyneet - vaeltaa kirkkoon...

Bunuelin ehkei varhainen, muttei viimeisinkään porvarillisen kaksinaismoralismin, tapakulttuurin ja eristyneisyyden tarkastelu. Hän vie tapoihin liittyvän toiston kysymisen myöhemmin pidemmälle, eikä päästä "vangeiksi jääneitä" vapauteen, kuten Tuhon enkelissä. Samoin yllykkeiden tyydytys ehkäistyy myöhemmissä filmeissä lopullisemmin kuin tässä. Vaikka reipas irstailu ei nytkään kaikilta täysin luonnistu. Viridianan ja Tuhon enkelin aikoihin Bunuelin taidot olivat hioutuneet ja hän ta(i)koi maailmaan sarjan toinen toistaan häkellyttävämpiä, julmempia ja katsottavampia taidonnäytteitä, jota kuuluvat mille tahansa top-10 -listalle, paitsi floppilistoille.

Alain Resnaisin Amerikan setä (Mon oncle d'Amérique, 1980) on sekin koomisesti viritetty ihmiseläimen tarkkailutehtävä.

Henri Laborit -niminen ranskalaistutkija tarjoaa elokuvalle tieteellis-ideologisen selkärangan kertomalla ihmisyksilön varhaiselämän kokemusten keskeisyydestä ns. persoonallisuuden kehitykselle, kuten mm. sille, miten yksilö konflikti- tai ongelmatilanteissa toimii (hyökkää/puolustautuu, mahdollisesti pakenee, heittäytyy passiiviseksi?). Kahden tunnin aikana seurataan kolmen henkilön - nainen + 2 miestä - elämän kietoutumisia. Miten kukin reagoi eri tilanteissa?

Juttua luulisi paperitiikeriksi, mutta se toimii. Olin jo unohtanut filkan käänteet tai muistin niitä väärin (hävitin huonon vhs:n jo vuosia sitten) ja oli miellyttävää löytää tämä moderni pikkuklassikko uudelleen. Osa muistelemastani kuvastosta tulnee luultavasti tätä edeltäneestä Providende-filkasta.

Katsokaapa muuten erään A. Kaurismäen top10:

http://www.criterion.com/explore/163-ak ... kis-top-10
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 30.1.12 - 20:04

Resnaisin Amerikan setää edeltänyt filkka on Providence, ei Providende.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 31.1.12 - 12:11

Tuhon enkelin näkeminen pii[...]itkästä aikaa liikautti minua niin, että kaivoin esiin Luis Bunuelin [po. Buñuel, tiedän] muutkin tekeleet, lueskelin valittuja paloja Viimeisestä henkäyksestä, kumppanista, joka on mukanani kuin Vaeltajan kertomukset wanhalla ortodoxiystäwälläin (annoin sen hälle, Henkäyksestä mulla on tietenkin sekä kovakantinen 1. laitos, että nidottu pokkari, jottei tartte roudailla tuota matkoilla turhan isoa opusta takataskussa).

Linnunrata (La voie lactée, 1968/1969) on upea tarina kahdesta pyhiinvaeltajasta, jotka raahustaessaan Santiago de Campostelaan törmäävät mitä omituisimpiin naapureihin: Bunuelin eräs suosikkikirja oli ollut espanjalaisia heterokseja, harhaoppisia, käsitellyt opus, ja hän oli saanut päähänsä tehdä elokuvan harhaopeista. Moni häntä tästä varoitti. Sitten hän näki Godardin Kiinattaren (1967) - josta ei osannut sanoa, pitikö hän sitä merkkiteoksena vai pelkkänä ärsytyksenä - ja tuumi, että jos tuommosia voi tehdä, niin miksei filkkaa harhaopeistakin. Aivan oikein. Milan Kundera luki käsiksen ja piti sitä läpeensä poliittisena. Tietenkin. Hän tuli maasta, jossa oppi nopeasti, että mahdotonta olla politiikan ulkopuolella, vaikka muuttaisi metsänvartijaksi vuorille. Ko. aikaan ei kuitenkaan yleisesti, olen käsittänyt, osattu nähdä puoluepoliittisen ja uskonnollisen politikoinnin yhtäläisyyksiä. Aika on osoittanut Bunuelin osuneen oikeaan.

Joten pyhiinvaeltajat matkaavat kohti Luoteis-Espanjaa ja tärmäävät eri aikakausilta tulleisiin inehmoihin, jotka riitelevät oman aikansa tärkeimmistä uskonnollis-poliitillisista kysymyksistä...

Hämmästyttävintä on - tai, ei se minua edes hämmästytä -, ettei tuo käy pitkäveteiseksi. Tämä puolestaan perustuu siihen, että käsikirjoitus on tehty viimeisen päälle, kuten Bunuelilla ja Jean-Claude Carrièrella oli tapana (se kirjoitetaan moneen kertaan). Henkäyksessä Bunuel toteaakin, että avain hyvään elokuvaan on hyvä käsikirjoitus, ei se muuten onnistu. Toinen pointti oli, että elokuvan on juostava tai soljuttava koko ajan eteenpäin: katsoja ei saa pitkästyä eikä ihmetellä, 'miksis tääkin on tässä', vaan kuvavirran on vietävä hänet mennessään. Siksihän moni meistä ei toisellakaan katsomisella tajunnut, että Tässä intohimon hämärässä kohteessa (1977) Carole Bouquet ja Angela Molina jakavat naispääosan. (Asia suunniteltiin jo Meksikossa käsiksen 1. versiota kirjoitettaessa, mutta sitten Bunuel päätti että ei, tämä on vain tämmöinen sadepäivän ajatus. Kunnes 3-4 kuvauspäivän jälkeen hänelle oli selvää, ettei Maria Schneider hanskaa Conchitan roolia. Joten tuottaja Silberman lensi Espanjaan ja bunueloneja baarissa naukkaillessaan Bunuel keksi uudelleen ajatuksen kahdesta näyttelijättärestä. Silberman käsitti heti asian elokuvahistoriallisen aspektin - ja sen, että elokuva valmistuu sittenkin - ja oli välittömästi juonessa mukana.) Rest is history. Olen jälkeenpäin miettinyt, että yksi näyttelijätär olisi kiintoisaa nähdä filkan remaken pääosassa, Penélope Cruz. Tuskin sitä kukaan muu tekisi.

Joten pyhiinvaeltajat raahustavat kohti Luoteis-Espanjaa. Nykyäänhän erilaiset mediapellet ovat kaiketi tehneet tuota uusiksi jo kymmenen vuoden ajan, on kuulemma joka länsimaassa pyörinyt sekä kans.väl. "originaalidokkari" parin inehmon raahustuksesta sekä omatekoinen, omien mediapellejen raahustus. Anteeksi vain, mutta Linnunradan jälkeen moinen on sitä mitä vaikuttaakin olevan... Onpas tämä nyt kummallista, en pääse sanomaan, mitä piti sanoa. En edes pysty kirjoittamaan sitä, mitä minun piti kirjoittaa, saati sitä, mitä minun piti kirjoittaa että piti kirjoittaa että tästä kirjoitan. Perin outoa.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

korjauksia

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 31.1.12 - 17:37

Ja taas saa olla korjaamassa omia sanomisia... Ortodoksian vastakohta on heterodoksia, siis edellisen vinkkelistä harhaoppisuus. Joten...

'espanjalaisia heterokseja' po. espanjalaisia heterodokseja
'Santiago de Campostela' po. Santiago de Compostela

Pahoittelemma huonoa muistia & heikkoa päätä...
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 12.2.12 - 18:14

Onpa täällä asiaa. Tähän en pysty tällä erää vastaamaan mutta laitan pari sanaa Hitchcockin elokuvasta Noiduttu. Ingrid esittää psykiatria, joka saa erikoisellla tavalla potilaakseen lääkärin, lapsuuden traumasta ja hetki sitten tapahtuneesta rikoskokemuksen näkemisestä vaurioituneen miehen. Ingrid on kaunis. Kasvot ovat nuoret ja pehmeät. Kumma kyllä vartalo on melko jäykkä ja taipumaton. Elokuvan kuulu unijakso ei taaskaan tehnyt minuun vaikutusta, ehkä siksikin etten erityisesti ole pitänyt Dalista paitsi Andalusialaisessa koirassa. Sen sijaan - kuka oli suunnitellutkaan - portaiden kaide(?)laskun, jossa kaksi veljestä on mukana, päihittää Dalin unen yksinkertaisuudellaan ja konstailemattomuudellaan.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 14.4.12 - 11:02

Eilisiltainen Ray Lawrencen Jindabyne (2006) oli miellyttävä yllätys. Ei vähiten hyvien pääosaesittäjien Gabriel Byrnen ja Laura Linneyn ansiosta. Elokuvan yleistunnelma on jännittävä - en edes osaa sitä kuvata. Yleisesti ottaen en osaa elokuvaa aivan terävimpään kärkeen nostaa, mikä osin johtunee sen oudosta tunnelmasta, niukasta ilmaisusta ja auki jätettävistä langanpäistä. Tarina sijoittui Australian kaakkoisosien takametsiin, vuoristoseudulle kuin Yhdysvaltain Appalakeille tai Kalliovuorille. Se perustuu 50-vuotisena kuolleen hienon amerikkalaisnovellistin Raymond Carverin novelliin (siksi viite Pohjois-Amerikan vuoristoihin). Carver oli niukan, lakonisen novelli-ilmaisun mestari ja luulen Jindabynen tekijöiden pyrkineen siirtämään "carverilaisuuden" filmille.

Syrjäinen kylä tai pikkukaupunki on joskus aiemmin siirretty pois entiseltä paikaltaan, pois padon ja tekojärven alta. Vanhat rakennukset ovat tekojärven pohjalla ja lapsille kerrotaan kauhu- tai kummitustarinoiden kaltaisia juttuja siellä "elävistä" haamuista tai zombeista. Samoin monien perheiden elämää vaivaavat jotkin menneisyyden tapahtumat, joista ei kuitenkaan puhuta. Lähistöllä asuu myös aboriginaaliyhteisö, jonka jäseniä osa eurooppalaisperäisistä maahanmuuttajista ei pidä aivan ihmisinä.

Tuota taustaa vasten elokuvan alussa tapahtuu: syrjäisellä tiellä vanha mies odottaa ohikulkijoita, kiikaroi kuljettajaa ja kun yksinäinen nuori nainen on tiellä, niin hän käynnistää autonsa moottorin ja säntää perään, pysäyttää jollain tekosyyllä naisen ja ehkä raiskaa ja ainakin tappaa tämän. Ruumis löytyy myöhemmin joesta, jolle pari paikallista on mennyt kalaan. Ruumis sidotaan jalasta puuhuun, jottei virta sitä vie. Sitten kalastellaan viikonloppu. Uhri oli 19-vuotias ja aboriginaali. Asiasta nousee kohu. Kalamiesten perhesuhteiden tulehduspesäkkeet aktivoituvat.

Byrne ja Linney ovat keskeinen pariskunta, sillä juuri Byrnen roolihahmo sitoo vainajan jalan niin, että lanka lopulta uppoaa luuhun asti. Vaimolla on kaiketi ollut synnytyksen jälkeinen masennus, koska on aikoinaan jättänyt perheensä 1,5 vuodeksi. Nyt hänen aamu- ym. pahoinvointinsa viittaa uuteen raskauteen ja hän myös kyselee abortin mahdollisuutta. Toisen perheen tytär on joskus aiemmin murhattu - asialla ollut mahdollisesti sama mies kuin 19-vuotiaan abotytön tapauksessa. Murhaajan selvittäminen ei kuitenkaan ole elokuvassa keskeistä (mies on yhteisön hieman syrjäinen jäsen, remonttireiska joka ajelee ympäri piiri-/kuntaa), kaikki huomio kohdistetaan yhteisön ja sen perheiden sisäiseen dynamiikkaan.

Gabriel Byrne on kiinnostava näyttelijä siinä kuin Laura Linneykin: Byrne soveltuu (ulkonäön ansiosta?) rooleihin, joissa outo pyhimysmäisyys ja pahuus kietoutuvat yhteen. Roolit voivat olla gangsteri-elokuvissa kuin Jindabynen kaltaisissa perusdraamoissakin, mutta Byrne tuo niihin outoa hehkua. Linneytä olemme saaneet seurata - hänen työskentelystään nauttia - tämäntalvisessa tv-sarjassa, jossa syöpäsairaan opettaja-äidin ja omaistensa elämää ja reaktioita sairauteen tarkastellaan.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 17.4.12 - 16:18

Näin aivan kuin sattumalta elokuvan. Carverin novellin aihe on ollut osana suurempaa kokoomaa elokuvassa Oikopolut. Siinä miehet ovat kalassa ja heille juttu on lähinnä sellainen että hyi hitto miten tämäkin (joessa oleva ruumis) nyt tuli pilaamaan matkaa. Vain yhden kalastajan tarina jatkuu. Hän matkaa kohti suurta kaupunkia tavatakseen poikansa perheen, jossa onkin juuri sattunut erittäin vakava tapaus. Mies ei pääse ruumiita pakoon. Kiireisen keskittymätön kalastaja joutuu isoisänä edes jollain tavoin pysähtymään. Oikopolkujen näkemisestä on aikaa, joten en muista, saivatko kalastajat mitään moraalista krapulaa tapahtumasta. Isoisää näytteli Jack Lemmon erittäin hyvin ehkä siksikin, että rooli rikkoi hänen tavallisia esitystottumuksiaan.

Tässä nyt nähdyssä elokuvassa mietin, miksi varsinaista murhaajaa ei juuri lainkaan pohdittu. Oliko hän tavallaan symbolinen hahmo, ts. pahuus ei häviä joku ihminen vangitsemalla. Ehkä siitä silti saisi hetken helpotuksen tunteen.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 18.4.12 - 11:41

Tuota aussifilkkaa en tunne. Oikopoluista en - herravarjele - muista koko kalastusjaksoa... pitänee kaivaa filkka esiin.

Sen sijaan näin pätkän jostain Veit Harlan -dokkarista. Alusta puuttui jonkin verran, mutta olin kiitollinen että pääosan jutusta näin. Harlan (1899-1964) oli natsiajan merkittävin maahan jäänyt ohjaaja, joka osin siitä hyvästä sai kunnon resurssit elokuvien tekoon. Kunhan ne eivät avoimesti riidelleet natsi-ideologian kanssa. Eivätkä riidelleetkään. Harlan ei ollut natsi, vaan monen kaltaisensa kulttuurityöläisen (filosofin, opettajan, taiteilijan, tieteilijän) lailla lähinnä oikeistokonservatiivi ja kansallismielinen patriootti. Sellaisen tietenkin oli helppo myötäillä natsihallintoa - paljon helpompi kuin valistusihmisen saati vasemmistoradikaalin -, etenkin kun kansanmurha ei kuulunut hänen agendalleen, mutta natseja se ei heistä tehnyt. Jud Süss v:lta 1940 oli juutalaisvihassaan suorastaan natsihenkinen, mutta vielä kerran: juutalaiseen uskoon suhtautui kielteisesti moni muukin kuin natsit, myös juutalaissukujen maallistuneet vesat.

Kääntäen: on se vain kummaa, ettei Sergei Eisensteinia ole vastaavasti koetettu saattaa vastuuseen stalinismin kauhuista, vaikka Sergei Mihailovitš oli niin kuuliainen Stalinin poika, että palasi USA:n-Meksikon matkaltaan Moskovaan heti kun Isä Auringoinen vain pyysi! Puolustukseksi ei käy, että hänellä oli viimeisten 15 vuoden ajan ongelmia sensuurin kanssa ja filkat jäivät yleensä keskeneräisiksi tms. Kotiinpaluu olisi kaksinaismoralistille olennaisinta ja siksi Eisensteinin pitäisi olla syytettyjen penkillä siinä missä Harlaninkin (puhumattakaan niistä elokuvaihmisistä, jotka ovat koettaneet oikeuttaa kansanmurhia muualla kuin kotimaissaan: eri puolilla Afrikkaa, Aasiaa [Indonesia! Irak! Vietnam!] jne.). Ei, meidän tuomiomme olisi tyhjää kaksinaismoralismia. Parempi, että koetamma arvioida heitä esteettisesti & silläsipuli.

Hyvin kiinnostavia muisteluksia Harlanin suvun jäseniltä! En tiennyt/muistanut mm. Stanley Kubrickin juutalaistaustaa - mitäpä tuolla juorutiedolla tekeekään? - saati vaimonsa - upea lady! - Christiane Kubrickin Harlan-yhteyttä (veljentytär tms.). Yksi lastenlapsista sanoi hienosti, ettei syyllisyys voi periytyä, mutta esivanhempien syyllisyys pakottaa ihmisen miettimään asiain eetillistä puolta. Harmi ettei Kubrickin Berliini-elokuvasta tullut mitään (suunnitteli joskus filkkaa, joka käsittelisi Harlanin kaltaisen taiteilijan elämää ja valintoja 1930-luvun Berliinissä). Toisaalta, István Szabó on ns. Pahuuden trilogiassaan käsitellyt taiteilija/viihdyttäjä tyrannin palveluksessa -teemaa taiten & koskettavasti.

Kiinnostavinta oli tietenkin esteettinen puoli: Harlan oli ilmetty "auteur", vaikkei kiihkein auteur-jengi hänestä 1950-60 -luvuilla tahtonut tietääkään, ilmeinen tyyliniekka, joka valoi tarinan kuin tarinan harlanilaiseen hahmoon. Joku totesi hänen keinopalettinsa yksinkertaiseksi ja rajoittuneeksi. Mitä sitten? Melodraaman perusongelma. Ei se yksinkertaistamatta pure massoihin. Ja niin lapsellisia kuin ovatkin, niin etenkin ko. ajan sakujen erilaisten myyttisten elementtien käyttö on aivan superb. Sitä vain samanaikaisesti huokaa ihmetyksestä ja nauraa kippurassa, kun näkee pätkiä, mitä Harlan-dokussakin oli.

Jud Süssistä oli dokkariin napattu oikeudenkäyntipätkä, jossa syytetty juutalainen puolustautui sillä, että hänellä oli herttuan (Valtiaan) käsky-/valtakirje: teot, joita tuomioistuin väitti hänen tekemikseen rikoksiksi, olivat herttuan määrämiä. -- Juuri noin natsioikeudenkäynneissä puolustautuivat natsit, käsky tuli ylempää. Ja samoin ovat puolustautuneet sen jälkeen useimmat ihmisoikeusrikkomuksista syytetyt rikolliset. Sotilaana tein mitä käskettiin; poliisina toimin lain ja määräysten mukaan jne.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 20.4.12 - 16:13

Olin aikeissa ajastaa Harlanin filmin mutta se jäi. Jotenkin vain olen ollut sillä tuulella, että mitään erityistä kammoa en kestä. Kirjoitat nauraneesi. Olisi varmaan pitänyt katsoa. Ehkä se tulee uusintana. Muistan Riefenstahl-dokumentista, että hän sanoi tekevänsä juuri samaa kuin mitä Eisenstein teki Neuvostoliitossa. Siitä olisi voinut heti potkaista häntä nilkkaan mutta onhan asialla puolensa. Kovin vaikeaa on olla tasapuolinen. Taiteilijoilta odottaa jotenkin suurempaa eettisyyttä kuin itseltä. Tai minä odotan. Viime viikon Pressiklubilla (TV2) klubilaiset Stiller etunenässä ehdottivat kunnioitetulle Aki Kaurismäelle alkolukkoa. Nämä nauroivat mutta Björn Wahlroos ei ehkä nauranut kun jossain näin otsikon, missä hän kummasteli Kaurismäen mielipidettä yhdestä prosentista. Luulisi nallen tajuavan ajatuksen voiman kun itsekin vapautta erilaiseen ajatteluun käyttää harva se päivä.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 20.4.12 - 23:37

Luulen tuon olevan Areenassa, vaan en tiedä. Pitää olla sairaannopeat koneet ja verkkoyhteydet ennen kuin sieltä mitään voi katsoa. Minä ainakaan en siedä pysähtelevää striimiä, edes radiossa, saati filkassa.

Marja Salonen kirjoitti:Olin aikeissa ajastaa Harlanin filmin mutta se jäi. Jotenkin vain olen ollut sillä tuulella, että mitään erityistä kammoa en kestä. Kirjoitat nauraneesi. Olisi varmaan pitänyt katsoa. Ehkä se tulee uusintana.


Niin, pitkälle tyylitelty ja jotensakin jähmeä ilmaisu, liki waagnerilaiseen huimaukseen yltävä mukamas elämää suuremmaksi paisuteltujen tarinoiden ja hahmojen juhla, joka on lähes pelkkää muotoa & tyyliä: ei vain voi pysyä totisena...

Minusta tuntuu, ettei keneltäkään kannata odottaa mitään, etenkään noilta mediapelleiltä, joiden aika näyttää menevän sosiaalista kuviokelluntaa harjoitellessa. Siksi ne kai vaikuttavat niin pinnallisilta aina ajanmukaisine lässytyksineen....

Vaan mikä se oli se Kaurismäki-heitto?
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 27.4.12 - 15:27

Aki Kaurismäkeä haastateltiin Guardian-lehteen ja hän oli juopuneessa tilassa. Johtuiko tilasta vai Kaurismäen ajatusmaailmasta, joka on selkeä ja selvä, hän oli ehdottelemassa, että 1% ihmisistä voitaisiin poistaa pallolta (teilaten, käsitin). TV2:n Pressiklubi ehdotti A.K:lle häntä kunnioittaen alkolukkoa mutta muu vastaanotto onkin ollut jörömpää. Jossain näin pienen otsikon jonka mukaan Björn Wahlroos ihmetteli Kaurismäen kannanottoa. Hänpä ei taida kovin helposti katsoa peiliin halutessaan pienentää monen muun kuin itsensä äänivaltaa.

Tätäkö tarkoitit. Viimeisessä Voimalassa (mikä sinänsä jo on vahinko) puhuttiin Kaurismäen haastattelusta ja hänen sanomisistaan aivan toisin kuin hänelle nauravat ja pilkkaavat tekevät.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 27.4.12 - 17:13

Marja Salonen kirjoitti:Tätäkö tarkoitit.

Niin, en tiennyt mitään ko. haastattelusta, saati siitä, mitä hän oli lausunut. AK:n mahdollisesta "alkolukostakaan" ei tule tietoisuuteen muuta kuin lievä tanssahtelu Cannesissa...

Jotkin asiat tosiaankin olisivat maailmassa paremmin, jos tuo rikkain prosentti hävitettäisiin. Harmi vain, senkin jälkeen olisi rikkain prosentti, ja senkin poiston jälkeen... jne.

Katsoin muuten - hätäisesti tosin - jostain löytämäni ale-deveden, John Hustonin Tulivuoren juurella (1984). Albert Finney oli mainio kännäävänä konsulina. Ei paha, huomioiden sen missä maineessa Lowryn romsku on (en ole koskaan jaksanut sitä loppuun...). Vaan on Huston tainnut vahvempaakin elokuvaa tehdä? Vielä on inspistä odottamassa Stillmanin The Last Days of Disco jonka senkin bongasin jostain alelaarista.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 28.4.12 - 9:33

1) Hienoja elokuvajulisteita, Teemalta:

http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkis ... -itsellesi

2) Teeman Kino-klassikolle on syytä nostaa hattua: Eisenstein-sarja on juuri sitä, mitä korkeakulttuurisen laatukanavan on esitettävä. Tosin luulen, että nuo elokuvat voisi jopa hankkia dvd-levyinä.

Myös Mikko Niskasen elokuvien sarja on ollut asiaa, jos kohta emme ole viitsineet kaikkea katsoakaan.

3) Alexander Paynen vähäeleinen About Schmidt (2002) on katsomisen arvoinen. Jack NIcholson kaikkine maneereineen on toisinaan lähinnä ärsyttävä tai hermostuttava, mutta About Schmidtissä hän on suorastaan hyvä juuri eläköityneenä vakuutusvirkailijana.

Tuoreen eläkeläisen vaimo kuolee heti miehen eläköidyttyä, kuin vahvistaakseen molemminpuolisen inhon: mies totesi vaimostaan, ettei pitänyt tämän puheesta, hajusta, läsnäolosta, mutta vaimo pani paremmaksi ja poistui elämästä, kun mies jäi kotiin hänen riesakseen. Tämän jälkeen siirtyi "kiusaamaan" tytärtään, joka oli juuri menossa avioon. Välienselvittelyt ovat ajoittain ilmeisen stressaavia. Lopulta jonkinlainen sopu syntyy, mies hyväksyy tyttärensä aviomiesvalinnan ja palaa tyhjään taloonsa.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 1.5.12 - 10:55

Jäin miettimään... että nuo Eisensteinin elokuvat voisi muka hankkia dvd-levyinäkin. Aleksanteri Nevski -elokuvan (1938) katsomisen jälkeen olen hieman toisissa ajatuksissa. Voin käsittää, että elokuvaharrastajille ja -historioitsijoille, erityisesti elokuvaestetiikan kehityksen tutkijoille, Aleksanteri Nevski on yksi elokuvahistorian merkkiteos, koska on Eisensteinin elokuva.

Tämmöiselle mattimeikäläiselle sen huimat leikkaukset ja kuvakulmat ovat satojen ja tuhansien sankarielokuvien monistamat ja tv-sarjat viimeistään ovat latistaneet sankaritarinat henkiseksi pullamössöksi.

Olikohan HS:n toimittaja, joka mainitsi Sergei Prokofjevin musiikin olevan mahtipontista Peipsijärven taistelukuvauksessa. (Miksihän minä vierastan tuota uutta suomalaista muotoa Peipus-järvestä? Siksi, että lapsuusaikanani järveä todellakin nimitettiin Peipus-järveksi: opettaja sanoi Peipus ja lapset toistimme.) Minusta Prokofjevin musiikissa kuului myös jotain muuta, ironiaa, sarkasmia, muutamassa kohtaa suoranaista farssin musiikillista vastinetta, kuin sankaritarinain rienausta. Eikö kukaan muu kokenut samoin?
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Näistä filmeistä en luovu!

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 12.5.12 - 9:16

Jaa, olen näemmä tässä Prokofjev-ongelmassakin yksin...

Iivana Julman 2. osa tulee huomenna. 1. osaa katsoessa en ihmetellyt, jos Stalin elokuvasta on pitänyt.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron