YLE Radio 1

Mä en oo silakkaan koskenu ku viimetteeks sillo ku mulla oli 9 Kissaa,,,,,,,,,

Mua inhotti jo niiden kastematojen kaivaminen pois suusta,,,,,

MaraKatti KalaRuokien Ystävänä

Sormi on liian järeä väline matojen kaivamiseen. Ne pitää imeskellä hartaasti maiskutellen suuhunsa ja sitten sylkäistä sivulle.

VeHy kirjoitti:Tänään mökillä vaimon kanssa lipeäkalaa, valkokastiketta

Mökillä? Miten siellä voi olla tällaiseen kaamosaikaan. Jalat nilkkoja myöten mudassa?

Olihan siellä sentään lipeäkalan kastiketta, kaikki muu onkin harmaata.

Keskipäivälläkin pitää mennä taskulampun valossa liiteriin.

Ehkä se on enemmänkin kuin mökki, satavuotias vanha talo maalaismaisemassa ja oikeastaan vapaa-ajan asunto, jossa käydään aika aktiivisesti ihan sydäntalven paukkupakkasia lukuunottamatta. Hyvä autotie pihaan asti, vain viimeiset parikolmesataa metriä tervaamatonta, talvisinkin aurattu. Nyt kun olen työurani tehnyt ja suht vapaa tekemään mitä haluan, niin yritän rötiskää tiivistää sen verran lämpimämmäksi, että siellä voitaisiin eukon kanssa eläpäivinä yhdessä elellä. Remontti on vielä aika paljon suunnitteluasteella jo senkin takia, että rupesin aikuisopiskelijaksi ja se vie aikani ja voimani. Jatkan siis sitku-elämää, sitku olen eläkkeellä, sitku lapset on maailmalla, sitku olen voittanut lotossa, sitku...

Löytyipä tällainen vanha ketju ruoanlaitosta.

No, niin. Minä lähdin jälleen kerran tutkimusmatkalle ruoanvalmistuksen saralla. Ei kulu lentopetroolia tällä matkalla. Mitä nyt vähän sähköä, teknisesti kotiin saatettua vettä ja pari kaljaa.

Kaalikääryleet, mutta ei aivan tavalliset kaalikääryleet. Kävin tuossa nimittäin kalassa parhaalla apajallani ja kävi tuuri. Sain sieltä 5 pikkusiikaa aika vähällä vaivalla, ja mikä parasta,- valmiiksi perattuina. Valtakunnallisesti suuren ketjun kalatiskillä oli pikkusiikaa myynnissä 6,90/kg.

Niin, siis; kaalikääryleet, jossa jauhelihatäyte korvataan jauhetulla kalalla. Tarkoitus oli hakea haukea, mutta sitä kun ei ollut saatavilla, otin em. siikoja. Ihmettelen muuten, että hauki on varsin harvinainen laji kalatiskeillä. Siellä kyllä on tarjolla erilaisia ulkomaisia versioita runsaastikin, mutta kotimainen hauki vain silloin-tällöin. Nuo ulkomaiset kalat muuten ovat kohtuuhintaisia, jopa paljon- paljon edullisempia kuin esim. kotimainen ahven/kuhafile. Siellä on tarjolla Vietnamilaista filettä jne. En muista niiden nimiä, mutta kuitennii.

Niin, kalakaalikääryleet ovat vasta puolivalmiit, eli- varhaiskaali kypsennetty ja lehdet irroitettu. Kala jauhettu, muuten ruotoineen, koska tehosekoitin kyllä murskaa pikkusiian pienen luuston.

Kalaa jauhettaessa laitoin lisäksi yhden sipulin, ja tillin alaosan varsia, sekä palasen hiivaleipää (kun korppisjauhetta ei ollut) samalla kertaa jauhettavaksi.
Kun jauhanta oli valmis; heitin vähän sitruunapippuria, valkopippuria ja ripauksen mustaakin joukkoon. Kananmuna luonnollisesti yhdistämään koko porukan toistensa kanssa.

Ohjetta ei netti tarjonnut tällaisesta ruokaversiosta. Saattaa olla että menee pieleen, mutta tuleepahan kokeitua tämäkin päähänpisto. Lupaan kertoa teille rakkaat foorumilaiset (porviksetkin) kuinka kävi.

Ja, pikaentterillä asiaan.

No niin, kalakaalikääryleet on maistettu ja hyviksi todettu. Maun puolesta jauhettu kala sopii hyvin varhaiskaalin täytteeksi. Ensin ajattelin kaupassa käydessäni kanajauhelihavaihtoehtoa, mutta se olisi ollut liian helppoa lopputuloksen kannalta, joten kokeilin siis kalaa. Tässä tapauksessa siikaa, joka uiskentelee ns. hyvänmakuisen kalan maineessa. Se ei oikeastaan kaipaa muuta maustetta kuin suolaa, ehkä tässä tapauksessa jauhettuna tilli sopii aina.

Olisin todellakin ostanut haukea, joka puolestaan ei enää ole ns. hyvän kalan maineessa, mutta siitä puhutaan yleensä, kun puhutaan jauhetusta kalasta. Se puolestaan vaatii hieman tukevampaa maustamista, mutta tulee hyvää kun homman osaa. Paradoksi tietysti on, että jos haukea olisi ollut saatavilla, se olisi ollut kalliimpaa, kuin tuo siika. Kai se sitten oli jotain kasvatettua, tai naapurin pyydyksistä pöllittyä, mutta halvempaa kuitenkin.

Niin, vaimon kanssa kaksin maistelimme kokkauskokeiluni tuotoksia. Hänen kokemuksensa moisesta oli myös ensimmäinen, ja kuten totesin,- hakukoneetkaan eivät kalakaalikääryleitä tunne, joten olenkohan keksinyt jotain uutta. Heureka! mihin ne patentit piti viedäkään ja koska rahaa alkaa vyörymään tilille. Näen jo nyt itseni haastattelijoiden edessä toistamasta: Tyhjästä minäkin aloitin kunnes,,, Joo, vaimoni piti kääryleiden mausta, mutta kritisoi hieman mukamas ruotoja, joita puolestaan minä en havainnut lainkaan. Siiat menivät päät ja evät poistettuna tehosekoittimeen selkäruotoinensa. Minä olen kyllä sitä mieltä että tehosekoitin pätki ruodot niin miljooniin osamillin pätkiin, että niitä ei voi ihmisen aisteilla havaita, mutta ei auta,- tuommoinen ronkeli sitä tuli naitua 35- vuotta sitten. Kauan kesti tuokin nähdä. No'o, otti kyllä toisen ja kolmannenkin, ja ellen ihan väärin sivusilmälläni nähnyt,- meni siinä neljäskin, joten, se siitä kritiikistä. Kevyttähän tuo on kuin mikä.

Niin, että tällainen vapaapäivä tänään.

Kiitos Kritiikki ruuanlaittovihjeistä! Luen viestisi aina kun maltan pyllähtää koneen ääreen ja ruuanlaitto on parhaita puuhia (vaikka keskikoulun kotitaloustunneista 2 vk välein olin hermorauniona). Laitamme liki kaiken ruuan itse, ja puuhan tekee mielenkiintoiseksi se, että siipalla sulaa liha vain nirkosesti - porosoppa ja luuherne/perunasoppa, kalasta vain järvikala ja joskus Norjan lohi. Hiivatuotteet eivät vähejään käy, ja sokerista vain hedelmäsokeri.

Olen lukenut jauhetun kalan ohjeita vesi kielellä, mutta ei ole pälkähtänyt päähän käyttää tehosekoitinta. Kellarissa on käyttämätön lihamylly - kukahan mahtaisi tarvita?! Kaalikääreitä olen tehnyt sekoittamalla uunipuuron tähteeseen ruskistettua sipulia, soijarouhetta ja mitänytkeksii. Mitähän savolainen siippani sanoisi pikkukalan ruodoista, kalakukostakin perkkaa ruodot pois...

Oli Norjan lohifile tarjouksessa. Söimme kalasopan (perunat veteen, kalapalat päälle, kasvisliemikuutio ja maitoon ohrajauhosuurus sekä uutta sipulia varsineen, mummuvainaan ohjeen mukaan pala kuivanutta ruisleipää sekaan). Huomenna saunapäivänä paistan uusien perunoiden kaveriksi kalaa uunissa tai pannulla ja graavaan lopun. Muuten oma lempiohje HeSasta kolmisenkymmentä vuotta sitten: Paikkakunnan parhaasta lihakaupasta tarjouspaistia kilo neljään osaan, voipaperinyttyihin merisuolaa ja yhtä lajia pippuria, rosé-, valko- tai mitä vaan ja pakkaseen. Nyytti kerrallaan jääkaappiin ja ohuita siivuja kyytipojaksi (ukko pitää kaikki veitset terävinä). Biojäte aina ämpäriin, pohjalle Tamperelainen ja paketin ympäri toinen. Välikö sillä, jos kaikki jätteet kipataan samaan...

Sitten pötkölleen ja odottamaan aamukahvia - miksi se onkin aina muita kahveja parempaa? Maukasta kesää kaikille toivottaa Liisa. Muistatteko, kun mennä kesänä palsta oli 2 kk poikki?

Minulla ei ole ollut ruuanlaitto-ongelmia sitten päivän noin 40 vuotta sitten, jolloin hoksasin purkinavaajan keksityksi.

Kiitos hyvistä ohjeista, etenkin kritiikille ja Johannekselle!

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi 1500-luvulla määräyksen sotalaivaston muonanjakelusta. Siinä määriteltiin mm.muonanjakopäiväksi perjantai ja suurimmaksi viikkoannokseksi herneet. Selkeän logiikan perusteella torstaina ei sitten ollut enää jäljellä muuta, kuin herneitä -ja seuraukset näkyvät yhä siinä kulttuurissa, joka mieltää torstain hernekeittopäiväksi. Armeijaan tapa yleistyi todennäköisesti 30-vuotisen sodan myötä, sillä hakkapeliitat noudattivat samaa muonakomentoa, kuin laivamiehetkin.
Kauppalaivojen muonituksesta annettiin Venäjällä keisarillinen määräys vasta 1860-luvulla. Siinä herneitä määrättiin annettavaksi puolitoista naulaa päivässä, läskiä puoli naulaa neljänä päivänä viikossa ja voita ja sokeria kumpaakin naula viikossa. Kipparit tulkitsivat ohjeita kukin mieltymystensä mukaan...
Hernekeiton terästykseksi kehitettiin mitä suurimmassa määrin toisistaan poikkeavia terästystapoja. Ahvenanmaalaisen talonpoikaispurjelaivan kokki saattoi keittää sopan jatkeeksi plokirasvausta varten laivaan hankittua, tönkkösuolattua sianihraa kun taas rikkaammilla verannoilla ärtsoppa ei olisi pudonnut ilman punssiöögaa.
Osataan toki meidän aikanammekin: en jaksa lakata ihmettelemästä taannoisessa opiskelijayhteiskeittiössämme vaikuttaneen eskilstunalaisen naishenkilön mieltymystä panna hernekeittoon piimää...

Nykyään torstain muonitus on helppoa: Ensin kattilaan vettä, jauhelihaa ja sipulia, sitten avataan tämän päälle hernekeittopurkki ja jatketaan keitosta sinapilla ja kermalla. Tulee muuten nopeammin, kuin jälkiruokapannari... joka sekin kyllä meikäläisen keittiössä syntyy, perinteisen ahvenanmaalaisen reseptin mukaan.

Torstai on hernekeittopäivä. Sen alkuperinnettä en tiennyt. Pannukakku vaikuttaisi kotimaiselta lisältä, nimittäin itsekin muistelisin, että se valmistettiin oikeastaan jostain vanhasta puurosta,- tai jotain sellaista. Puutteessa kun elettiin, kaikki käytettiin.

No'o, hernekeitto on aina ollut suosikkini tehdasvalmisteisista ruokavalmisteista lähinnä aitoa alkuperäistä. Satuin tässä männäpäivänä kuulla Sakari Kuosmasen selostusta hernekeitosta: "Meillä hernekeitto keitetään perinteiden mukaan,- herneet liotetaan jne. Ei se ole mitään Jalostajan toivotaan- toivotaan- keittoa."
Purkkihernekeitto pitäisi olla kaikkien järkevien ihmisten hätävararavintona varastossa. Päivämääristä ei tarvitse välittää. Sitä riittää, ja vaikka päivämäärä olisi umpeutunutkin,- vuosi, tai pari ei tuotetta pilaa. Väitän, että se pysyy kaksikymmentä vuotta syömäkelpoisena.

moxun maininta hernekeiton terästämistapojen eroavaisuuksista toi mieleeni kouluajat. Meillä ala-asteella oli yleensä hernekeittopäivinä tarjolla juustosiivuja, olivat kai tarkoitetut leivän päälle, mutta joku keksi laittaa juustonsa kuuman hernekeiton joukkoon. Ja tätähän sitten tehtiin joka hernekeittopäivä lähes koko luokan voimin. No, maku oli ihan ok, esteettisestä puolesta tosin ei voi sanoa samaa: juusto virui ja venyi, eikä tahtonut millään pysyä lusikassa. Toisinaan harrastan tuota vielä nykyäänkin, mutta pidän kyllä huolen, ettei kukaan muu joudu kärsimään kummallisista tottumuksistani.
Toinen, hieman tavallisempi tapani maustaa hernesoppa on lisätä raakaa ruokasipulisilppua keittolautaselle. Ai että, kun on hyvää, eikä lainkaan saman näköistä sotkua kuin tuo viruva juusto. Tapa tarttui mukaani eräästä työmaaruokalasta vuosituhannen vaihteessa Eurajoelta. Onko muilla havaintoja tästä "terästeestä"?

Eksyinpä ketjuun! Olin hakemassa infoa sultsinoista. Ne kun ovat jotain, mitä mä vaan en osaa. Yksinkertaista, silti vaikeaa. Kuten pienkalan kanssa.

ite vierailija reiska kirjoitti:Ja itse ruuanlaitto. Sen oppii kaikista parhaiten siten. Että lapset vanhenpien seurassa tekemään ruokaa. Ei valmis mössöä, pizzoja tai muuta sellaista.

Tätä ei ehkä pitäisi paljastaa, mutta olen kurssin käynyt - kotikokki! "Kotikokki" siksi, etten ole päivääkään tehnyt keittiöhommia palkkatyönä mikä puolestaan johtunee siitä, etten ole häävi kokki... mutta se on eri stoori. Piti sanomani, että Reiskan totuus on kyllä kaiken ruoanlaiton a&o. Parasta olisi, jos me pojatkin pääsemme jo skideinä keittiöön.

Olen hieman skeptisesti (joskus kademielelläkin) ikään kuin sivusta seurannut, kun julkimot - nämä sakarikuosmaset ja muut mestarikokit - pusailevat rosmopaistejaan. Telkkarin muodikkaissa ruokaohjelmissa ei keskitytty perusasioihin, vaan keski-ikäistyvien (ja nykyään nuorempienkin) kavereiden puuhasteluun. He itse taatusti saavat touhusta ns. kiksit, mutta ohjelma ei varsinaisesti opeta minulle mitään uutta. Näiden ohjelmien perusongelma: ne eivät välitä ongelmia, jotka kuuluvat ilmiöön Kotikokki Kotikeittiössä: pöytätilan pienuus, astioiden vähäisyys, tiskaus jne. Nämä ovat osa ruoanlaittoa, tämän opin jo nuorena.

Kahta ruokaohjelmaa muistan hyvällä, Floydin Välimeren kierrosta (äijä valmistaa jossain Barcelonan tai Palermon rantakadulla tavallista ruokaa merenelävistä ja hörppää mukillisen vinoa: ei turhaa hienostelua) ja sitä ruotsalaista progea, jossa langanlaiha miisu valmisti hyvin asiallisesti ja informatiivisesti oikeaa ruokaa. Stinan keittiössä?

Sen sijaan olen Reiskan kaa kovasti eri mieltä siitä, ovatko mössö ja pitsa oikeaa ruokaa. Ellei Reiska sitten tarkoittanut valmisruokia, näitä pakasteesta-mikron-kautta-pöytään-aarteita.

Erilaiset laatikot ovat leimallisia mössöjä, koska ainekset ovat saostuneet pehmeäksi, massamaiseksi aineeksi. Parhaimmillaan ne kuitenkin ovat hyvää, ravitsevaa ruokaa: imelä-, lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot ovat minusta talvisajan juhlaruokia! Siinä missä keitotkin. Saarioisten ja muiden valmismössöt ovat nykyään vähän maukkaampia kuin joskus muinoin, mutta kaukana aidosta asiasta. (Maksalaatikko on monelle painajainen, mutta minulla ei ole ongelmia senkään kanssa. Survotuilla puolukoilla, kiitos! En tosi ole koskaan kokeillut sen tekemistä, joten se siitä.)

Ja pitsa... Sanotaan niin, että karjalaisesta taustasta johtuen pitsa on minulle piirakka. Ja parhaimmillaan se on kelpo ruokaa. En puhu turkkilais- tai afgaanikuppiloiden pizzoista, joiden taikina on kaulittu millin ohueksi ja paistettu haperon rapisevaksi. Enkä tarkoita lähikaupan pakastealtaasta löytyviä tekeleitä, jotka on pilattu jollain pippurilla tai vastaavalla (peitetään mauttomuus). Tarkoitan kunnon taikinaan tehtyä piirasta, jossa täytteen määrä suhteessa taikinaan on kuin riisi- ja perunapiirakoissa ("potatkakkara" lämmitettynä, päällä leikettä, kalaa tai juustoa on parhaimmillaan fantastico!). Runsas. Sellainen piiras käy oikeasta ruoasta lapsillekin, koska tarjolla on vehnä-sekajauho-taikinan (ja siihen lisättyjen terveysedisteisten lese- ym. lisien) lisäksi kunnolla tomaattia, sieniä, ehkä sikaa tms. lihaa, sekä juustoa: monipuolinen energia- ja vitamiini- & hivenainepommi. Osan maustamisesta voi jättää ruokailijoiden vastuulle. Salaatti täydentää pitsa-aterian.

On kyse sitten perunapiirakoista tai (pitäjän mukaan) lepuskoista/lipuskoista, niin ne kyllä vaativat hihojen käärimistä ja perunoiden muussaamista. Valmishiutaleilla ei saa edes rukoilemalla kunnon tulosta. Laiskana olen kokeillut tätäkin oikopolkua... Toinen ongelma on, ettei kerrostaloasujalla ole mahdollisuutta kiviuuniin, joka kypsyttää laatikot, paistit ja piirakat eri lailla kuin sähköhella. Kotikonstein saa silti parempaa tulosta kuin Makkileipomossa (kuten sanovat lappeelaiset kaatopaikan viereen pusatusta F:n suurleipomosta, mika huvittaa meitä Imatran puolen ihmisiä suuresti).

Sieniruoat on aihe, jonka haluaisin oppia kunnolla. Harmittaa, etteivät kaikki alan sukusalaisuudet ole päätyneet tietooni, sillä ainakin mummon sieniohjeet menivät hautaan hänen mukanaan. Hänen eri sienikastikkeensa ovat vain haalenevien muistikuvieni varassa. Köyhässä Kurjalassa liharuoka oli harvinaista (siksi: keitot, laatikot, piiraat), mutta etenkin syyspuolella sienet olivat monipuolisessa käytössä, keitoissa ja kastikkeissa. Kuivattuina niitä toki hyödynnettiin pitkin talvea, kunnes loppuivat.

Meillä syödään eksoottisesti tänään:

-Kuori tai juuresharjaa pari porkkanaa.

-Kuori muutamia perunoita (pottuja). Määrä riippuu koosta.
Jos teillä sattuu olemaan sellainen kilon painava yksilö, ei tarvitse
kuin vajaa puolet. Mutta jos on peukalonpäänkokoisia varhaisperunoita,
niin 63 kpl.

-Kuori sipuli. Koolla ei väliä, isokin käy, -ja luonnollisesti pienikin
jos teillä on niin vaatimattomat vihannesvarat.

-Muutama maustepippuri joko jauhettuna tai kokonaisena, ei
se maku siitä kummene.
-Suoloja

-Vettä n. puolen- ja litran väliltä. Ihan sitä jota oman alueenne
vesilaitos toimittaa. Ei tarvitse mennä naapurilta lainaamaan.

-Sitten puetaan tuulipuku päälle ja lähdetään kauppaan ostamaan
paketti pakasteseitä, sekä 3- pulloa olutta. Parikin pakettia seitä jos on suuri perhe,- tai
150-kiloinen puoliso.

-Tullaan kotiin ja avataan olutpullo josta otetaan hörppy. Sen jälkeen pannaan
em. vihannekset ja perunat kiehumaan.

-Nyrhitään ja tehdään vaikka mitä temppuja, että saadaan jäiset seikalat
paloiteltua sopiviksi paloiksi.
Tässä yhteydessä muistutan aina yleisestä hätänumerosta joka on 112 jos sormi on
siellä jo nyrhittyjen seipalojen joukossa tapaturman johdosta, sen kyllä erottaa, että sen lämpötila on ainoa n. 37 vaiheilla oleva.
Jäisiä seipaloja voi sitten haeskella pitkin olohuoneen ja keittiön nurkkia, kun ne tahtovat saada melkoisen
lähtönopeuden kun ne yht'äkkiä antavatkin periksi ja irtoavat jäisestä kokonaisuudestaan.

-Jos kaikki kymmenen sormea ovat tarkistuslaskennassa paikoillaan, voidaan seipalat lisätä kattilaan
ja antaa niiden kiehua hiljalleen perunoiden ja muiden joukossa 5-10 minuuttia.

-Viimeiseksi lisätään maitoa n. puolesta litrasta- litraan ja tillisillpua myös joukkoon joka antaa makua.

- Tässä vaiheessa on vielä kaksi pulloa olutta jäljellä. Juodaan ne pois samalla kun tarkkaillaan, että
maito ei pala pohjaan.
Maitoa ei juurikaan kiehuteta. Juodaan vaan kaljat pois alta ja ruvetaan syömään.

Tämän nimi on Seikalakeitto.

Tänään meillä syödään vaihteeksi kalaa.

Uunilohi kirjolohesta joka oli tarjouksessa 4,95 e.

Kanttarellikastike itse poimituista sienistä, njam, njam.

Perunoiden kanssa luonnollisesti.

Salaattia ym.

Vaimo on kampaamoreissulla jo kolmatta tuntia
lieneekö löytänyt uuden äijän,, en tiedä. Täytyy laittaa
ruoka äkkiä valmiiksi. Nälkäiset eukot on kiukkusia.

Sitku saa lumiauran kuljettajan kanssa sovituks ettei auraa enää sitä viimeistä 50 metriä mökille,,,,,

- niin on helpompi neuvotella vaimon kanssa citymaasturin hankkimisesta,,,,,
Ainakin kun Hän on pari kertaa kantanut umpihangessa kaikki tarvikkeet perille,,,,,
- Isännänhän pitää päästä nopeasti kääntämään termostaatit auki,,,,,


Toivoo MaraKatti