YLE Radio 1

Kun hallitusohjelmaankin on nyt otettu tuo huippuyliopisto (TKK, Kauppakorkea ja TaiK), on tämäkin kysymys relevanttia nostaa taas esiin.
Huippuyliopistosta puhuttaessa jaksaa nimittäin ihmetyttää, millainen olisi vastaisuudessa Taideteollisessa nykyään koulutettavien kuvaamataidon opettajien, teatterilavastajien tai jopa elokuvaohjaajien koulutuskuvio -työllisyyskuvioista puhumattakaan. Samaan aikaan, kun taito- ja taideaineiden panosta kouluissa vähennetään, ollaan aineen koulutuksesta vastaavaa oppilaitosta fuusioimassa "huippuyliopistoon". Mahtaisivatko teekkarit ja kylterit sittenkin jyrätä?
Sinällään TaiKia voisi joissakin asioissa olla ihan aiheellistain hieman suitsia. Kaikista elokuvataiteilijoista kun ei Suomen kokoisessa maassa voi tulla edes ollisaareloita, vaan matkaan mahtuisi montakin uutta Mollbergiä tai Törhöstä, joiden pitäminen poissa kameran takaa olisi varmasti eduksi suomalaiselle elokuvalle...

nuo kaksi ainetta olisi ehdottoman tärkeitä. Toinen siksi että sitä ei koskaan ole opetettu ja suomalainen laululyriikka (etenkin iskelmäpuolella) on keskimäärin p-askaa ja toinen siksi että meilläkin osattaisi myydä tavaraa niinkuin muualla maailmassa ilman mainostoimistojen kaltaisia välikäsiä pienimmissäkin kampanjoissa.

Etenkin tämä jälkimmäinen kuuluisi kauppiksen perusoppimäärään siinä missä esitysgrafiikan perusteetkin. Aina tekstiä sorretaan ja se saa väistyä visuaalisuuden tieltä, pentele.

Esseenkirjoittamisen jalo taito on sen sijaan tässä yhteiskunnassa tänäpäivänä melko turha. Samoin novellistiikka. Voisivat tupata Copyn tekemistä niiden novellitehtävien tilalle jo peruskoulussa.

Kun peruskoulun opetussunnitelmaa on tiivistetty ja asiapainotettu, on taideaineiden merkitys samanaikaisesti sekä tunnustettu että nonsaleerattu. Unohdetaan, ettei koulu ole pelkkää aineiden päähän vetämistä, vaan myös -ennenkaikkea- elämäntaitojen oppimista varten olemassa oleva instituutio. Taide- ja ilmaisuaineet olisivat sen kannalta välttämättömiä, niin itsenäisinä aineina, kuin muiden aineiden opetusohjelman sekaan uitettuina. Niiden arvostelemisen pitäisi olla sillä tavoin vapaaehtoista, ettei huonoa arvostelua ole tarpeen antaa missään tilanteessa, vaan se voidaan viedä "positiivisen ajattelun" kautta siinäkin tapauksessa, että opettaja pitää oppilaan suoritusta huonona. Tämä pätee liikuntaankin.
On todella sääli, ettei lukiota ole oletusarvoisesti painotettu (kuten esim.musiikki-, kuvataide-, luonnontiede- tai vaikka kaupallispainotteiset lukiot ovat) vaan päinvastoin monesti yritetään kannustaa oppilaita pääsemään siitäkin läpi entisen "keskiarvokaavan" mukaan kolmessa vuodessa. Ongelma vain on se, että nykyään pakollisia aloitettavia aineita on paljon enemmän, kuin mitä esim.vielä -80-90-lukujenkaan taitteessa oli. Olisinkohan itsekään jaksanut lukuainepainotteista lukiota tuolloin käydä, jos musiikin lisäkurssit (yhteensä 16 kpl) eivät olisi tuoneet vaihtelevantasoiseen opiskeluuni sosiaalista ja taiteellista sisältöä..?

Musiikin opettajia on nykyään harvassa. Se on valitettavaa, sillä musiikin opettamisen kompetenssi ei ole vain sitä, että osaa auttavasti soittaa pianoa tai kitaraa ja vähän siihen päälle laulaa luikauttaa. Vaikka totuuden nimessä on toki myönnettävä, ettei sellaisia sadistiopettajia enää ole, jotka pakottaisivat laulutaidottoman oppilaan luokan eteen hoilaamaan -ja pahimmassa tapauksessa muiden naurettavaksi. Tai siis jos on, heidän opettajanuransa on vakavan virkavirheen takia katkolla varsin pian tuollaisen toiminnan tultua ilmi...
Ja mitä tulee tuohon luovaan kirjoittamiseen, on sekin hyvä osata. Yhdyssana- ja pilkkuvirheitä vilisee nykynuorten kirjoittamissa teksteissä niin, että herää kysymys, opetetaanko äidinkielen tunneilla nykyään enää mitään vai onko kursseja yksinkertaisesti liian vähän, että mitään ehtisi mennä jakeluun?

Yksi tärkeimmistä aineista nykykouluun olisi ilmaisutaito. Sitä nimittäin vaaditaan ihan kaikessa elämässä, niin tieteiden kuin taiteiden parissa toimittaessa. Vai voidaanko eksaktin tiedemiehen, joka ei osaa selittää huippututkimuksestaan mitään tai puhuu niin pitkästyttävästi, ettei kukaan jaksa häntä kuunnella, katsoa olevan tehtäviensä tasalla? Vaan eipä sekään taida peruskoulujen ja lukioiden opetusohjelmiin mahtua, ellei jotain pudoteta pois. Eli olisiko sittenkin aihetta miettiä taas kerran sitä, mikä siinä koulunkäynnissä lopulta olennaista olikaan..?

Taideaineet? Koulu? Tekeminen on tärkeää, on sitten kotitalous tai käsityö. Isotätini olivat kansainvälisesti kuuluisia ryijynkutojia.

Entä kirjallisuu? Opettajista riippuu paljon. Pöytistyin, kun kuulin aikuiskasvatuksen luennoilla opetussuunnitelmista (liittyivät sopivasti kirjallisuuden cumlauseen iltajunien välissä). Onneksi opettajat ovat yksilöitä, kuten kukin lapsi.

Oma poikani, nyt muusikko ammatiltaan. oli pettynyt lukion musiikkivalintaan. Tytär veti täysiä kymppejä piirustuksessa, kunnes Lauri Laitala joutui sairauden takia jättämään työnsä ja tilalle tuli pupunpiirrättäjä - tyttö ei antanut yhtään piirustusta ja sai nelosen.

Pojantytär pääsi musiikkiluokalle (baletti estää lapsikuoron).. Tottakai koti korvaa köulua, mutta lahjakkaille lapsille ja kaikille pitäisi turvata vara taitoihin.