YLE Radio 1

Tuskin ainakaan yhtään sen enempää sekevaa ja arroganttia, kuin sellaisten kirjailijoiden kuten James Joyucen tapa luoda ja keksiä täysin omatekoinen kieli uusia ja avantgardisitia kokeellisia tyylikeinoja introdusoidakseen unitoimintoja luotaavassa Finnegans Wakessa.

Ja ei sentään ole lainkaan vähemmän kunnioitetteva saavutus sentään olla luetumpi kirjailja netissä kuin kirjastojen hyllyihin pölyttymään jääneiden unohdettujen runoilijoiden seura. En itse ole mikään lukutoukka, joten kaikki tuo satojen sivujen mittaiset vuodatukset joita nykykjirjaikljatkin aamuisin paperille tai pöytälaatikkoon tuhetelevat ovat täysin yhdentekeviä ja turhia.

En vaivautuisi edes vilkaisemaan moisia triviaaleja luomuksia vaan kääntyisin suuren maailmankirjallisuuden aitojen mestariteosten tuotteiden puoleen hengenravintoa etsimään. Jos nimittäin musiikki ei kykenisi ilmaisemaan kaikkia inhimillisiä intohimoja ja tunteita ilman maahansidottuja ja rajallisia sanojakin jotka ovat sopimuksesta riippuvaisia. Schopenhauer oli sanallinen nero vaikka hänen musiikista esittämänsä lausumat eivät aina olleetkaan mieltä ilahduttavia, mutta hän sentään kykeni erottamaan banaalien propagangististen julkaisujan ja aitojen nerouden luomusten kvaliteetit toisistaan jälkimmäisten eduksi.

Verdin kuten Wagnerinkin suosikkioopperoiden musiikki on aika kehnoa ja voidaankin vain kysyä miksi näin on päässyt käymään, että niistä on tullut suosikkioopperoita.

Kenties niiden vasemman käden rutiinille ominainen musiikillisen kvaliteetin vajavaisuus ei ole ollut ainoa tai edes täysin tyydyttävästi ja riittävästi argumentoitu peruste tällaisen työtapaturman onnettomalle sattumalle vaan kyse lienee enemmänkin vain kollektiivista joukkohypnoosia muistuttavista subjektiivisista makuasioista ja kriteereistä, tietylle aikakaudelle ja kansankerrokselle ominaisista käyttäytymismalleista ja siveellisten moraalinormien tajusta, kuten Colosseumin sirkushuvit Rooman vallan aikana kristittyine uhreineen tai elokuvateattereiden läpimurto teollisessa vallankumouksessa ja sen jyrkkänä kontrastivaikutuksena korkeakulttuuristen henkisten ja älyllisten taideharraastusten tappavan tylsistyttävänä ajanvietteisiin orientoituneena huvitusten tarpeena, joista voi olla vaikea kiistellä subjektiivisten näkemysten sekoittumatta objektiiviseen ja syvään tietoon taiteen luomusten syvimmän objektiivisen olemuksen käsittämisen ehtona ja edellytyksenä, kaikkien subjektiivisiin mieltymyksiin ja totunnaisiin tapoihin ja aivopesun tulokseen perustuvien mielipidekysymysten tuolla puolen.

Loistava ketju!

En näe enää yhtään syytä, miksi sivullisten pitäisi yrittää saattaa taidemusiikin harrastajat naurunalaisiksi.

En voi koskaan sanoa kiihtyneeni aidosti Verdin oopperoista tai että kuuntelisin niitä laisinkaan edes innoissani musiikista sieluni sopukoita myöten kuulemastani nauttien. Ei. Ei missään tapauksessa. Pois se minusta. Olen aito deliaani ja pidän vakaumuksestani kiinni täysin rinnoin sillä pieteetillä ja vakavuudella jonka hänen musiikkinsa korkea taiteellinen laatu minussa herättää ja siitä mitä itselleni sen autuaaksi tekevästä hurmoksesta lupaan ja todellisuudessa sen puhdiostavasta ja kuumenneesta kiihoittuneisuudesta koen, kun taas jopa Beechamin monot useimmista Delin verattoman kiehtovista ja sädehtivän eteerisistä sävelnäyistä osoittivat jälleen hyvin lyhyenkin ajan kuunneltuna musiikin sielua kiihdyttävästä ja fyysisinä oireina ilmenneistä hermo-ja lihasjännityksen värisyttävästä kehon tärinästä ja suun kuivumisesta kitalakeni ammolleen auki revähtäneen' ja silkasta kipeätä tekevästä musiikillisesta sydämen liikkeitä projisoivasta nautinnon tunteista silmäluomeni painuessa tiiviisti puristuneina kiinni mikä tietysti alaseelän ja rintakehän jännityksen vuoksi oli äärimmäisen raskasta ja kuluttuvaa nautintoa jo fyysisestikin. Välillä sitä on mahdotonta kestää ja siksi minun on vaikeata jatkaa pidemmälle ettei sydämeni murskaannu.

Elämysperäiselle kuuntelijallehan Delius on mitä mainointa ja laajalla tunneskaalalla emootioita ja sydämen liikkeiden puhtaaksi kuvastimeksi tulleen objektiivisen intelligenssin geniuksen sielunruokaa mitä hienommmista ja makuhermoja kutkuttavista aineksista valmistettuna impressionistisessa väriefektien kirjossaan stimuloivana koloriittina orkesteriväripalettina mitä kuvitella saattaa vaikkakin myös se toki on tunnustettava raskaasti voimia kuluttavaa ja verottavaa musiikkia dramaattisten jännitteidensä ja polariteettinsa vuoksi vastaanottajalleen vuoroin sydäntä raastavassa intohimon liekehdintää leiskuvassa tunteen palossaan pinnallisen ja huohottavan tiheärytmisen ja läähättävän hengityksen kuvastaessa musikkin kipeästi leijuvaa lyyrisyyttä ja satuttavaa hekumallista nautintoa toisinaan myös noroina valuvien hikikarpaloiden tanssissaan ja kromaattisen soinnutuksensa voimakkuudessa horkassa tärisevälle nautiskelevalle tuntijalle kuin keskuudestamme pois leijailevan zarathustran filosofisissa poseaarauksissaan vuorenhuipullaan.

Saivatko Mikki-Hiiren tajunnanvirrat porttikielloin tälle foorumille kun humalainen tuottaa sitä samaa sanasaastetta?

humalainen kirjoitti:Tuskin ainakaan yhtään sen enempää sekevaa ja arroganttia, kuin sellaisten kirjailijoiden kuten James Joyucen tapa luoda ja keksiä täysin omatekoinen kieli uusia ja avantgardisitia kokeellisia tyylikeinoja introdusoidakseen unitoimintoja luotaavassa Finnegans Wakessa.

No siinähän se tuli! Jotain tutunomaista sinun proosassasi. Luulin ensin, että teet pilaa Pierre Bourdieun proosasta, joka piruilee ranskalaisintelletkujen muka-galantin-elegantille tyylille. Mutta Joyce - tietenkin!

Vain parhaalta, ja ovien aukojalta, kannattaa varastaa!

Ja ei sentään ole lainkaan vähemmän kunnioitetteva saavutus sentään olla luetumpi kirjailja netissä kuin kirjastojen hyllyihin pölyttymään jääneiden unohdettujen runoilijoiden seura.

Niin, vieraantuneiston kotonaolo vain musiikin, elämäkertojen ja juorulehtien parissa - ja muut halvat huvit: Cheap Thrills - aiheuttavat ilmiötä "unohdettujen runoilijoiden seura". Runouden ystävät ovat kertoneet, että moista seuraa ei todellisessa kirjallisessa todellisuudessa ole.

En itse ole mikään lukutoukka, joten kaikki tuo satojen sivujen mittaiset vuodatukset joita nykykjirjaikljatkin aamuisin paperille tai pöytälaatikkoon tuhetelevat ovat täysin yhdentekeviä ja turhia.

Sinulle. Ollaksemme tarkkoja. Ihmiskunnan onnen kannalta hyvinkin olennaisia. Samalla logiikalla kuin jokin Debius.

En vaivautuisi edes vilkaisemaan moisia triviaaleja luomuksia vaan kääntyisin suuren maailmankirjallisuuden aitojen mestariteosten tuotteiden puoleen hengenravintoa etsimään.

Mistä sinä tunnistat Suuren Maailmankirjallisuuden Aidot Mestariteosten Tuotteet, kun kerta toisensa jälkeen olet julistanut halveksuntasi sanataiteelle?

Soopanhauerista ei asiassa ole oppaaksi, kun valtaosa ko. tuotteista on tuotettu Hänen Jankuttavuutensa posmenon jälkeen.

Mikä otsikko! Ja mikä tekstijatkumo! Kiitos pojjaat aamun virkistyksestä. Proust - hmm. Siellähän odottaa hyllyssäni lukijaltaan otollista hetkeä. Olen lukenut vain yhden osan - ranskaksi - hyvä Liisa! Yksi oman kielen luojia oman kielensä sisälle on ehdoton suosikkini Emily Dickinson (suomentanut tietääkseni vain Helvi Juvonen osia). Kirjakiertolaiset teki rynnäkön Nokialle - sieltä kotiutui kaikki Anaïs Ninin päiväkirjat - mihin palautan viimeisen neljästä? Oli ikänsä proust-fäni.

Skandaalit juhlayleisössä? Tulihan Linnan juhlien ohi vilahtaessa mieleen taannoinen jubilee. Jouko Turkan lempioppilaat olivat keränneet sitä ihtiään ämpäreihin?saaveihin?kuljetetussäiliöihin, kolkuttaneet Hesasta Ouluun junalla (ilmeisesti nukkuen makuuvaunussa) ja toteuttaneet Oulun Kauunginteatterissa paskanviskonnan. Media antoi tilaa PUOLUSTAJILLEKIN.

On tullut paljon luetuksi pitkän iän mittaan, voin rauhassa olla lainaamatta tai lopettaa lukemisen heti kun tökkii. Suomennetun klassikonkin (kirjallisuudenedistämisvaroilla!) lukeminen on tyssännyt ensi metreille (en paljasta suomentajasta muuta kuin että oli mies). Eläköön nuoret semmoiset kuin Sofi tai Maarit V tai vanhemmat kuten meidän Joenpolvi. Lauantaina venytän niskaani Riikan baletissa perhelipulla, konsertti tulee siinä kylkiäisenä. Skandaalin uhka leijuu ilmassa: toista viikkoa potemani romuska voi ehkä jälkikaikuna tuoda hillittömän yskänpuuskan - Carmolis-tipat saattaa auttaa.

lgrohn kirjoitti:Saivatko Mikki-Hiiren tajunnanvirrat porttikielloin tälle foorumille kun humalainen tuottaa sitä samaa sanasaastetta?

Olen huomannut mediassa samanlaisia piirteitä ilmen porttikieltoa. saatikka hengensivistystä. Mitäs saastetta igrohn tuottaa? Delius vain tuottaa suurempaa nautintoa kuin muut säveltäjät jos mielipidettäni kysytään. Enkä sksi Schubertin oopperoita lukuunottamatta juuri muuta kuuntelemaankan. Robertin juomalaulu hiveli sieluani lauantaina paholaisen huvilinnasta. kernaasti kuulisin koko mestariluomuksen ilman ketsuppia jota yleensä käytetään mausteena spagetin kanssa.

humalainen kirjoitti:..kernaasti kuulisin koko mestariluomuksen ilman ketsuppia jota yleensä käytetään mausteena spagetin kanssa.

ja taas putosin kärryiltä vaikkas vesiselvä olenkin
*menee lämmittämään glögiä*

Todennäköisesti johtuu siitä, että unohdin mainita kuunelleeni myös alkusoiton kahtena eri tulkintana, josta Schubert ei muuten ole tehnyt pianosovitusta nelikätisesti. Kuten muutamista myöhemmistä uvertyyreistään. On kiintoisaa omistaa samasta teoksesta useampia erilaisia tulkintoja joita voi vertailla keskenään. ja löytää samalla mieleisensä. Sen joka koskettaa sielua kaikkein voimakkaimmin. Ja satuttaa sydämestä. sehän taiteen tarkoitus perimmiltään onkin. Tuottaa vastaanottajalleen unohtumattomia ja voimakkaita elämyksiä, jotka joku toinen on kokenut ennen meitä ja johon voimme samastua. Ja antaa elämälle merkitys. minulla onkin tästä hiukan monisanaisempi ja kompleksisempi esitys valmiina paperilla jota en ole ehtinyt koskaan kirjoittaa ihaltavaksenne. Siksi kirjoitan kuin leikkikoulun opettaja lapsille.

Skandaalit levytysstudiossa jatkaa luontevsti pääteemaa sivuten:


Pääskysiä fred Delius muuten kaipasi eniten vaimonsa Jelkan mukaan kun he olivat maanpaossa Ranskasta sotilasviranomaisten käskystä maailmansodan puhjettua. 1916 valmistuneen II kvarteton hidas osa onkin nimetty Late Swallows. Yleensä sitä kuulee Fenbyn hänen amanuenssinsa sovittamana jousiorkestriversiona Sir John Barbirollin pyynnöstä, joka vielä elämänsä viimeiset viikot omisti Deliusin musiikin levyttämiselle pienempien sydänkohtausten aiheuttamista tajuttomuuskohtauksistakaan piittaamatta ollessaan päälle 70 ikävuoden, ja kun erään levytyssession aikana kohtaus oli tuuperruttanut hänet maahan ja ambulanssi oli kutsuttu paikalle hän virkoi ja räjäytti "Ambulanssiko? minä jatkan deliusin kanssa". Mennen kuitenkin seuraavaan aamuun asti kotiinsa lepäämään jatkaakseen levytyksen loppun seuraavana päivänä. kaksi viikkoa myöhemmin hän oli kuollut. Varsin liikuttava tarina.

Kännykän soitto ja rääkyvä lapsukainen saavat aikaan ihan tarpeeksi häiriötä -vaikka skandaaliksi asti...

moxu kirjoitti:Kännykän soitto ja rääkyvä lapsukainen saavat aikaan ihan tarpeeksi häiriötä -vaikka skandaaliksi asti...

Lapsukaista rääkännyt arkkipiispa Schranttenbach telkesi 11 vuotiaan mozartin viikoksi lukittuun huoneeseen tehtävänään säveltää piinaviikolle kantaatti Das Grab hautalaulu, KV 42, koska epäili Mozartin säveltäneen kaikki siihen asti nimiinsä merkityt teokset ja jonkun muun, Leopoldin, olleen asialla, mukanaan vain kynä nuottipaperia ja oratorioteksti sekö toivon mukaan ruokaa ja juomaa. joten jonkinlaisesta skandaalista tämäkin kä'y vaikka varsin anakronistisesta sellaisesta lastensuojeluviranomaisten kannalta.