YLE Radio 1

Eilen Kimmo Pohjonen ja Eero Hämeenniemi keskustelivat Radio ykkösessä Pirjo Bergströmin johtolla tulevaisuuden musiikista. Muuten kiva ohjelma, mutta tulevaisuuden musiikista ei tuossa tunnissa juuri keskeskeltu. Puolet ajasta keskusteltiin imporovisaatiosta. Ei niin uusi asia. Ja toisekseen pääosa maailman musiikista on kautta aikojen ollut improvisatoorista.

Hmm. Onko tulevaisuuden musiikista mahdollista keskustella ylipäätänsä?

http://areena.yle.fi/toista?id=1368752

Tulevaisuuden ennustamista on aina pidetty vähintäänkin haasteellisena hommana.
Luen parhaillaan Hämeenniemen kirjaa Tulevaisuuden musiikin historia. Paljonkin mielenkiintoisia näkemyksiä, mutta muuten edellämainitsemani kommentti jokseenkin paikallaan.
Musiikissa vaikuttaa bisnes ja bisnes vaikuttaa musiikkiin. Musiikki, joka ei ole hyvää bisnestä, lienee valitettavasti lähinnä marginaalien kulutustavaraa. Toisaalta esim.rentoutumishakuisuuteen -joka varmasti stressaantuneilla ihmisillä on vastaisuudessa isokin kulutuskohde- pyrkivyys tarjonnee paljonkin markkinasaumaa mm.hämeenniemen edustamille genreille.
Suomen merkittävimmät säveltäjät, joiden tuotanto tällä hetkellä on samalla kertaa musiikillisesti kiinnostavaa että yleisömassoja tavoittavaa, ovat Kerkko Koskinen ja Anna-Mari Kähärä. Muitakin tietysti on, mutta näiden kahden erinomaisuus on siinä, ettei heitä voi sulloa yhteen tiettyyn genreen, vaan he ylittävät kuin myös rikkovat musiikin oletettuja raja-aitoja minkä jaksavat ja ehtivät.

Eiköhän sen kristallipalloon katsomisen voi jättää viihdyttäjille ja sirkusväelle. Ehkäpä parasta mitä voi tehdä, on kuunnella säveltäjistä nuorimpiemme musiikkia ja/tai eurooppalaista avantgardea, eikä niinkään kuunnella vanhoja partoja? Vaikka ihan maalaisjärjellä... ?

Lähes kaikki musiikki pyrkii rakentamaan kliseiden varaan, jotta kuulijoilla oli helpompaa. Uusi uusi musiikki ei sorru tuohon.

Kliseitä.
Joku kirjoittaa juuri nyt vuonna 2008 C-duuri kolmisoinnun.
Joku kirjoittaa C-duuri kolmisoinnun ja laittaa Bartokmaisesti pieniä sekunteja ympärille.
Joku lyö nyrkillä klusterin.
Joku yrittää yhdellä klarinetilla ottaa kahta ääntä, soitinsirkusta, huutaa, viheltelee ja mellastaa soittaessa.
Kaikki tämä on uutta musiikkia, jos se on 10 vuotta ja sitä nuorempaa.
Tälläistä musiikkia on tehty yli 100 vuotta. Se mitä Sibelius-Akatemia ja Yle tarkoittavat uudella, modernilla, avantgarde-musiikilla on kliseitä täynnä. Kuulijat tietävät 101% (prosenttisesti),mitä sieltä tulee.
Kaikkein pahinta on, että kuulijat tietävät, mitä sieltä ei saa tulla.
TTA.

Joku kirjoittaa juuri nyt vuonna 2008 C-duuri kolmisoinnun.
Joku kirjoittaa C-duuri kolmisoinnun ja laittaa Bartokmaisesti pieniä sekunteja ympärille.
Joku lyö nyrkillä klusterin.
Joku yrittää yhdellä klarinetilla ottaa kahta ääntä, soitinsirkusta, huutaa, viheltelee ja mellastaa soittaessa.
Kaikki tämä on uutta musiikkia, jos se on 10 vuotta ja sitä nuorempaa.
Tälläistä musiikkia on tehty yli 100 vuotta. Se mitä Sibelius-Akatemia ja Yle tarkoittavat uudella, modernilla, avantgarde-musiikilla on kliseitä täynnä. Kuulijat tietävät 101% (prosenttisesti),mitä sieltä tulee.
Kaikkein pahinta on, että kuulijat tietävät, mitä sieltä ei saa tulla.

Käytin sanontaa "uutta uutta" musiikkia. Kyllä vanhoista tiilistä voi rakentaa aivan uudenlaisen rakunnukset.

... Sävellyksen opiskelijat taitavat Sibiksessä joutua uhraamaan melkoisen osan ajastaan kliseiden harjoitteluun. Se on yksi osa ammattitaitoa. Säveltäjästä tulee luovat säveltäjä vasta sitten kun hän luo ikiomat "kliseensä".

lgrohn kirjoitti:Lähes kaikki musiikki pyrkii rakentamaan kliseiden varaan, jotta kuulijoilla oli helpompaa. Uusi uusi musiikki ei sorru tuohon.

T.T.Anttila. kirjoitti:Kliseitä. [- -] Se[,] mitä Sibelius-Akatemia ja Yle tarkoittavat uudella, modernilla, avantgarde-musiikilla on kliseitä täynnä. Kuulijat tietävät 101% (prosenttisesti),mitä sieltä tulee. Kaikkein pahinta on, että kuulijat tietävät, mitä sieltä ei saa tulla.
TTA.

lgrohn kirjoitti:...Sävellyksen opiskelijat taitavat Sibiksessä joutua uhraamaan melkoisen osan ajastaan kliseiden harjoitteluun. Se on yksi osa ammattitaitoa. Säveltäjästä tulee luova säveltäjä vasta sitten kun hän luo ikiomat "kliseensä".

Historia ei ole yhtä kuin klisee. Eikös 'klisee' ole määritelmällisesti jonkin menneisyyden [musiikin] tunnetun ja arvostetun keinovaran ansaitsematon käyttö omassa teoksessa? (No, olette tietekin Scrutoninne lukeneet, muistutinpahan vaan.) Grönhin aavistelema "kliseiden harjoittelu", joka olisi näin määriteltynä siis tiedostetun kehnouden toteuttamista, ei ole tietääkseni opetussuunnitelmassa, eikä oikeastaan tuollaisenaan voikaan olla osa ammattitaitoa. Päinvastoin. Kun akatemialla säveltäjien ja teoreetikoiden pakollisessa satsiopiksi kutsutussa oppiaineessa (jonka opettaja on eri kuin sävellyksenopettaja) kirjoitetaan musiikkia Palestrinan, Bachin, Mozartin, Brahmsin, Bartókin ym. tyyliin opetellaan, mitä ja miten ennen on tehty. Se ei ole kliseiden opettelua vaan historiallisten tyylien käsityötaitoa, musiikin opiskelua sisältä päin. Se on mielestäni musiikinteorian pisimmälle viety muoto, ja hyödyllinen myös sävellysopiskelijalle. Kaikki uusi musiikki sitä paitsi kuitenkin rakentuu aiemmasta musiikista (muuten sitä kutsuttaisiin jollain toisella nimellä). "Persoonallinenkin" lopputulos tuppaa olemaan historiaton, jos ei tunne historiaa. (Luultavasti juuri tiedostamattomuuden seurauksena useat ns. "kertaustyylit" kuulostavat ammattilaisista tyypillisesti auttamattoman historiattomilta.) Enkös saakin nykysäveltämisen kuulostamaan helpolta?

Se, mitä Sibelius-Akatemiassa tai vakkapa PIRAMKissa opiskelevat ihmiset lopulta sävellyksissään tekevät on tietenkin heidän henkilökohtainen valintansa. On luonnollista, että mitä pienemmät ja sisäänpäinlämpiävät musiikkielämän piirit ovat, sitä vähemmän uusia, tuoreita ideoita ja näkökulmia esiintyy. Perspektiiviharhaa luo tietenkin myös media, joka välttämätöntä ammattitaidottomuuttaan joutuu tyytymään osaansa lumipalloefektissä. (Määritelmällisesti julkkis on kuuluisa, koska hän on kuuluisa jne.) Mielenkiintoista olisi nähdä esim. Sibelius-Akatemian sävellysopiskelijoiden estetiikkaa täälläkin kuvailevien ihmisten kokoama luettelo ko. opiskelijoista ja heidän musiikistaan luonnehdintoineen.

Todella turhaa edes miettiä, kun sitä ei tiedä kukaan ihminen vielä
Tämän aiheen tulemme kuuntelemaan SITTEN TULEVAISUUDESSA

Historiaa on vasta sitten kun olemme tehneet sitä, nyt elämme nykyisyyttä ja menneisyydestä meitä katsoo menneisyyden suurmiesten tekojen summa, nerojen suuret teoreettiset saavutukset, joita ei voida verrata mihinkään vaikka luulemmekin asettaneemme ne mittapuiksi ja lähtökohdaksi omalle työlemme ja tuleville vaatimattomille saavutuksillemme, ja joihin meidän on alinomaa helppo samaistaa itsemme.

Hmm. Onko tulevaisuuden musiikista mahdollista keskustella ylipäätänsä?

Minusta tuntuu, että ainakaan muusikoista ei siihen ole. Mitään tutkimustulosta en vakuudeksi voi osoittaa, mutta muusikkojen oma suunpieksentä ei oman kuulemani mukaan pääsääntöisesti yllä paria tahtia kauemmas. Joskin Hämeenniemellä on kiinnostavia mielipiteitä. Olen kuitenkin valmis tarvittaessa muuttamaan ensinmainitsemaani käsitystäni.

Yleensä asiat alkavat kehittyä/muuttua sitten, kun asiantuntemattomat panevat näppinsä mukaan. En muista kenen on tuo ajatus, mutta hra Kemppinenkin sen jossain kohtaa blogiaan nosti esille. Olen samaa mieltä ainakin näin lyhyen ajan mitoissa ja tässä asiassa.

Poikasena (60-70-luvun vaihteessa) kasettimankkani CCR ärsytti isääni, ja kuvittelin naureskellen omien lasteni kuuntelevan ärsyttävää piipotusta ja surinaa heidän isänsä - siis minun - riesaksi. Niin ei käynyt, niillä soi hevi, ja se piipotus ja surina soi niitten isällä.

Kun sekä huippuluokan tietotaito ja asialle valjastettu filosofia näyttävät vievän muusikkoja yhä rajattomampien ilmaisujen yli, toivonkin vaihteeksi ja henkilökohtaisesti savikiekkojen rajoitusten ja oonestepin paluuta.

d(ee)p kirjoitti:...muusikkojen oma suunpieksentä ei oman kuulemani mukaan pääsääntöisesti yllä paria tahtia kauemmas.

Pitää useinmiten paikkansa! Muusikot saavat päivänsä kulumaan hyvinnii treenin ja keikkojen parissa - keskittykööt musiikin "välittämiseen". Silti. Onneksi on niitä (useinmiten) vanhemman polven musisoivia/säveltäviä sananiekkoja, (Hämeenniemi, Gothóni...), jotka selostavat musiikin kokemuksellista puolta ja syventävät sitä pohdinnoillaan. Heitä kuuntelee aina mielellään.

Kuinkakohan tiukasti oli ko. radio-ohjelmalla tarkoituskaan pysyä pääteemassa?

(Tämäkin vastaus lipsahti sivuteeman alleviivaamiseen. )

Musiikin muodossa ajatteleminen tai kuulemalla säveltäminen vaatii paljon monisäikeisempää käsityötä kuin millään muulla alalla ja siksi sen ennustettavuuskin lienee pienempi.

Musiikki voidaan korvata silloin kun sen avulla sanotaan jotakin mikä on sanottavissa muutenkin kuin musiikilla.

Sävelet toimivat sikiäli sanojen rinnakkaisilmiönä, niitä täydentävänä ja kuitenkin täysipainoisena ilmaisumuotona, vaikka sanat eivät voikaan niitä kompensoida vailla selvää yhtäläisyyttä niiden metafyysisen merkityksen premisissien ja tietotavan peruseroavaisesta erisuuntaisuudesta johtuen kaikien mielteenä olon, maailman mielteenä, ollessa välillistä, aivojen havainnossa tiedoittuna välillisisesti ilmenevää, joiden havaintoa aistit välittävät, kun olio sinänsä tiedoitaan välittömästi sisältäpäin itseydestä käsin paljastuen itsetajunnalle tahdoksi jota itseään ja sen liikkeitä musiikki välittömästi esittää puhtaan mielteen alueelle heijastuneena. Sävelillä on siis ainakin yhtä määrätty funktio kuin sanoilla vaikka sanat edellisestä esityksestä johtuen eivät niitä voikaan kompensoida. Musiikin vaikutuksen ollessa verrattomasti nopeampi ja mahtavampi kuin sanoilla merkittyjen abstraktisten käsitteiden jotka ovat vain pelkällä ajatusrerittelyllä syntyneitä osamielteitä havainnosta kaiken syvän viisauden juontuessa olioiden havainnollisesta käsittämisestä joka on aina ollut luomistapahtuma kaiken perusajattelun tapahtuessa kuvissa, niinikään musiikillisessa luomisprosessissa säveltäjän nähdessä ja kuullessa kuvan sielunsa silmien edessä täysine mittoineen joka kasvaa ja kohoaa sävelten pauhatessa ja myrskytessä kunnes ovat nuotteina hänen edessään puhtaaksikirjoittamista varten vaikka mahdollisesti syntyvätkin samanlaisissa sieluntilossa jotka runoilijalla puhkeavat sanoiksi, abstrakteiksi käsitteiksi, jotka kuiotenkin tiedoitaan kahdella peruseroavaisella tavalla, musiikki kokonaan sisältäpäin ja sanojen muodostamat kielikuvat ja assosiaatiot ulkoapäin. Hyvin teoreettisluontoisen esitykseni mukaisesti.

Musiikki voidaan korvata silloin kun sen avulla sanotaan jotakin mikä on sanottavissa muutenkin kuin musiikilla.

Lause on sisäisesti ristiriitainen ja muutenkin onneton.

lgrohn kirjoitti:

Musiikki voidaan korvata silloin kun sen avulla sanotaan jotakin mikä on sanottavissa muutenkin kuin musiikilla.

Lause on sisäisesti ristiriitainen ja muutenkin onneton.

Lähes suora sitaatti hildesheimerilta. Jatko kuuuluisi. Siitä tulee deskriptiivisen onnistumisen tai epäonnistumisen kohde.

..Vain pienikin annos Deliusta teoksesta ja tulkinnasta hiukan riippuen saattaa saada minut ekstaasin kaltaiseen haltioituneeseen olotilaan kuin sähkövirta kulkisi lävitseni ja vangitsisi minut pauloihinsa kuuntelemaan sen salaista vuoroin etäistä ja läheistä viestiä kuin naulattuna jonka herättämää tunnetilaa halvaantunutta ja sokeutunutta Deliusta esittävä maalaus osuvasti ilmentää pää hiukan kohollaan kuin transsiin vaipuneena. Ihmeellinen ja harvinainen kyky poeettisessa musiikillisessa kauneudessa ja lumovoimassa mysteerinä jonka olemassaolo on pakko myöntää mutta joka jäänee selittämättömäksi salaisuudeksi sisäiseltä olemukseltaan. Schubert kykeni toisinaan miltei samaan esim. oopperoissaan ja ilmeisesti jotkut renessanssisäveltäjät