YLE Radio 1

3 vuotta sitten..

Nimetön kirjoitti:Kulttuuritorstai yllätti innovatiivisuudellaan. Eipä saatukaan runouutisia vaan runoraati. Pilottikisan voitti tuo mainittu Heli ja syystä.

Vieläkään ei ole ketjua Minna Joenniemen vetämälle Runoraadille (TV1). Alkaa nyt. Sanotaan vaikka naisrunouden kunniaksi, vaikka se onkin halventavasti sanottu. "Naisrunous". Ymmärrätte kyllä mitä ajoin takaa.

En pidä runojen pisteytyksistä. Voin silti sanoa, että tällä kertaa yksi oli raadin kuin omastakin mielestäni yli muiden. Solveig von Schoultzin Luola, Grottan. Tunnen von Schoultzin nimen mutta siihen jää. Ja sitten tämä Luola-runo, ei mitään vetelää sentimentalismia, ei turhaa puhetta. Pelkkää tarkkaa kirkkautta. Heti ensimmäisistä säkeistä tiesi, että tapahtuu ja mennään johonkin. Meni Hankintaan.

Sen sijaan olin eri mieltä raadin kanssa Aale Tynnin Tanssilaulusta. Kaari Utrio bongasi runon jujun. Ristiriidan arvoituksen. Hyvin tehty runo, mitä nyt yhden kuuleman perusteella voi sanoa. Rytmisesti vahva, sisäsoinnuilla ja mukaloppusoinnuilla sidottu tiukka paketti. Ja toistolla. Vanhahtava laulunomaisuus viehätti - 1940-luvun lopun runo, juuri ennen modernismin läpimurtoa. Hankintaan tämäkin.

Uusinnat sunnuntaisin kirkonmenojen aikaan.

Hääräilin omiani, ja tuo Luola meni minulta ohi. Oikeastaan muutkin, paitsi Tynnin runo, joka vieläpä lausuttiin hyvin, lähes proosallisen uskottavasti. Sen vanhahtavuus miellytti minuakin, kaiken sen modernin jälkeen, mitä olen viime aikoina lukenut. Vanhahtavuudesta huolimatta siinä ei ollut ylevää pullistelua ja muodollisuutta. Riimitkin olivat sitä luokkaa, että sitä ei enää paljon osata, vaivattomasti hengittäviä. Toni Edelmann on muuten säveltänyt ja laulaa Lasisen vuoren hienoon muotoon ja tulkintaan.

Tynni menee meilläkin tarkempaan syyniin. Pitää myös virittää dikitallennin sunnuntai-aamuksi.

Pisteytys ei haittaa. Numeronsa velvoittamana kommentaattorin pitää ajatella, mitä sanoo. Jos numerot jättää pois, tulee vaan yksi löysä keskusteluohjelma lisää.

Puuhaaja, kiitos vinkista! Panen Edelmannin hakuun.

puuhaaja kirjoitti:Toni Edelmann on muuten säveltänyt ja laulaa Lasisen vuoren hienoon muotoon ja tulkintaan. (...)

Pisteytys ei haittaa. Numeronsa velvoittamana kommentaattorin pitää ajatella, mitä sanoo. Jos numerot jättää pois, tulee vaan yksi löysä keskusteluohjelma lisää.

Hyvä pointti. Silti en ole vakuuttunut. Voidaan pitäytyä sanalliseen järjestykseenpanoon, jopa tyyliin "non sine laude approbatur - cum laude approbatur - magna cum laude approbatur" tms. Tosin tämäkään ei auta siinä ongelmassa, että jonkin runon ensimmäinen kohtaamiseni ei yleensä ole kuin korkeintaan suuntaa-antava, useimmiten suht sattumanvarainen vaikutelma, joka muuntuu vuosien myötä joksikin toiseksi, kun runoon palaa, tutustuu ja (v)ihastuu.

Olihan hieno Luola! Juuri noin voi sanoa hieman elämää nähneenä. Ja hyvä idea pistää ammatti-ihmiset tulkitsemaan runoja. Oli virkistävää nähdä Ella Keranto taas. Seuraavan kerran ku Valkeejärvi kävelee mua vastaan, pyydän nimmarin - ihan varmasti

Yume kirjoitti:Ja hyvä idea pistää ammatti-ihmiset tulkitsemaan runoja. Oli virkistävää nähdä Ella Keranto taas. Seuraavan kerran ku Valkeejärvi kävelee mua vastaan, pyydän nimmarin

Totta. Osaava lausuja vie suoraan runon maailmaan ja teemoihin. Hän avaa runon emotionaalisen sanoman, vaikken kuulijana osaisikaan sanoa, mitä tämä tai tuo "kuva" merkitsee. Meidän suomen maikka pani aikoinaan lukemaan runoja luokan edessä; valitse runo ja lue se muille. Risuja tuli juuri siitä, että oli vain bongannut runon, muttei ollut funtsinut mistä siinä oli kyse ja miten se pitäisi muille esittää. Valkeejärveä kuunnellessa veti hiljaiseksi.

Syksyn ensimmäisen Runoraadin uusintaa katsellessa tuumin, etten sitä ollut nähnyt. Sitten Johanna Venho kömpi ja kompuroi puron uomassa, saappaat jalassa, kohti kameraa. Vasta siitä muistin siitä, ettei ko. runoista yksikään iskenyt kuten Luola. Omalla tavallaan Venhon Arki-runo oli viehättävä - mutta esitys oli purosta, tai kaatui sinne.

Kaksvitonen tyttäreni oli vaivautunut lausumaan kahdeksankymppiselle mummulleen joulukasetin, jonka aikanaan ilokseni löysin jäämistöstä:

Näkyjen yö (Kailas)
Legenda (Haavio)
Joki (Viita)
Kyyhky ja muurahainen (La Fontaine)
Sumu (Sandburg)
Äestäjäpoika (Sarkia)
Valkeat pilkut (Juvonen)
Kaksi tynnyriä (Krylov)
Jeesus-lapsen sydän (Paloheimo)
Muurahaisten laulu (Hellaakoski)
Lasimaalaus (Meriluoto)
Jonathan Houghton (Masters)
Lapsuus (Kajava)
Nuori mies (Rainio)
Kaarisilta (Tynni)
Keväinen junamatka (Hellaakoski)
Kaarisilta (Tynni)
Keväinen junamatka (Hellaakoski)
Huhtikuun tunnelma (Vuorela)
Tuohilippi ja lähde (Juvonen)
Linnut (Mustapää)
Preeria (Sandburg)
Pohjan satakieli (Viita)
Toukokuulta (Meriluoto)
Kesämetsä (Kivikk'aho - terveisiä Tarleenalle!)
Riemulaulu (Kailas)
Tikanpolkka (Viita)
Vaikeaa (Sinervo)

Iso ilo sokealle mummulle, jolle monet runot tuttuja ja paljon uusia.

Aikamoinen valikoima, Hellaakoskea, Kivikk'ahoa, Meriluotoa...

Liisa Autio kirjoitti:Kesämetsä (Kivikk'aho - terveisiä Tarleenalle!)

Vaan tätä Kesämetsää en Kivikk'ahon Kootuista löytänyt. Missä kokoelmassa se on ilmestynyt?

k-meleon - kameleontti? - yksi monista, joihin täällä olen kiintynyt. Kiintoisa tarttuva teema radiossa on täällä taide ynnä vastaanotto. Itse olin yksvitonen kun Eila Kivikk'aho osui. Nyt kuusvitosena yhä. Lapsoseni sinnikkyyttä perinyt, vähemmän lipsahteli, ehkä virhe, ei lie mummuaan haitannut, sietää jäljittää itsekin... En ilkee tässä toistella liikaa (anteeksi tuplat kiirerivit sähköisellä hetkellä eilen kun ootti nokialaisten musiikkiluokkien konsertti) mutta Eilan päivän kunniaksi Otsa (Niityltä pois).

Liisa Autio kirjoitti:k-meleon - kameleontti? - yksi monista, joihin täällä olen kiintynyt.

Kiitos samoin. Vaikka sitten kameleontti... jokin pleistoseenirontti?

Siis tuumit että juuri Kesämetsän nimistä ei olisi? Hyvä syy käydä Kivikk'ahoa tarkemmin läpi. Paljon kevättä ja kesää, läpi vuosikymmenten. Syys- tai talvirunoja en ole löytänyt kuin yhden molempia.

Runoraati ailahti esiin kun kestoystävä soitti (minullahan ei ole televisiota). Tosi on, että lausuttu runo (sävelletty laulettu myös) tehoaa oikeaan aikaan oikeassa paikass - se hetki.

Itse silloin koin murrostani just. Osaan arvostaa Eino Leinot (vilkaiskaapa joskus kirjastossa vaikka Helkavirret ja siitä kotiin...) ja kaikki uusi oli tulollaan. Pakolliseksi ylioppilaslahjaksi o(sta)tin Otto Mannisen, itse ostin Aale Tynnin. Juvoset ym. aikanaan.

Sattuiko joku kuuntelemaan ykkösen runo-ohjelmista Isa Aspista? Meidän maailman idoli aikanaan (osasimme ulkoa runoja kunnallisen keskikoulun oppikirjasta, mm. Edith Södergran). Isa Asp vertautui nyt äkisti omaani Emily Dickinsoniin. Häntä on suomennettu varsin vähän, Helvi Juvosella on joitakin. Emily D - amerikkalainen, cf. britit - on luonut oman kielensä kielen sisälle - yksinkertaisuuden osuvuus! Harvoin ostan kirjoja muuten kuin divarin aarteita, Emily Dickinsonin kootut ostin amerikoissa käydessä ja ottaisin sinne autiolle saarelle.

Kirjoittaako suoraa sanaa vai kiteyttääkö runoksi. Lempirunoni aamupuuroa odottaessa vaikka Helvi Juvosen Laulava kattila:

Laulava kattila, läämmitit käteni tänään
oli aamusta jäykkä se, kylmänkohmeinen
Laulava kattila, miksi ei ystävänään
esineen muotoa pitäisi ihminen

Pentti Saaritsa oli hauska, vaikka ensikuulemalta runo ei ole tekijänsä paras (en tunne Saaritsaa kovin hyvin). Tai sitten en vain innostu noin (paremman puutteessa:) "suorasta kerronnasta".

Anne Hännisen ja Jusa Peltoniemen runot menivät vähän ohi. Peltoniemen runo ei auennut. Ehkä hain siitä liikaa ja jotain, mitä siellä ei ole. Hännisen runosuoni pulppuaa, ei epäilystä, vaikka nuoruuden villeys on taittunut kypsään keski-ikään. Hänen kuitenkin soisi rakentavan runoistaan tiukempia, ajatuksellisestikin oli tämäniltainen hieman räjähtäneen tuntuinen. Runon kylmyys oli miellyttävää ja toi oitis T.S. Elliottin mieleen, Hollow Men...?

Ville Hytönen keekoili baskerissaan ja ilmoitti olevansa itäeurooppalainen - taisiis runon kertojaminä väitti noin. Hän kirjoitti kreikasta, siis kielestä, eikä Kreikasta, siis maasta. Luulen. Sitten huomaan hänen seuraavan 2 MS:n jälkeisten modernistien jälkiä kieltäytyessään nimien oikeasta kirjoitusasusta. Romanttista. A.W.Yrjänän runoilu oli positiivinen yllätys, mutta tällä kertaa ei "kolahtanut". Monitasoinen runo, tiivis, kestää lukemista. 'Ekumeeninen valtaistuin' askarruttaa minua kovin. Ehkä tästä syystä runo ei oikein auennut. Mutta loppu, 4 viimeistä säettä vetävät jalat alta:

Ja kerran, minun jo mentyä, temppeliksi havahtuvaan
päivään astuu tutkimattomista ulottuvuuksista
kaksisilmäinen, vakava rotu, jonka kaunein aisti on tieto,
ja sinä saat sanan, ettei elämällä ole rajaa

A.W.Y. on ehdottoman kiinnostava runoilijana ja jäin vain miettimään, josko hänenkin kannattaisi työstää edelleen ajatuksen säkeiksi muokkaamista. Toisaalta, ehkä nuori polvi ei nykyään postmodernisti tahdo tehdä sillä tavalla eheän-valmista runoa, jollaista vielä pari vuosikymmentä sitten pidettiin ihanteena?

Raati ei vain oikein tuntunut olevan tehtävänsä tasalla, sillä pari jäsentä ei oikein päässyt irti omasta minästään runoja arvioidessaan - runo siis tuntui olevan heille jotenkin kuin itsen jatke, siitä piti löytyä jotakin itsestä, muuten se ei ollut runo ensinkään eikä ansainnut paria pistettä enempää. Se ihmetytti kovasti. Minä ymmärrän kirjallisuudella muuta kuin tuota Minä itse olen tässä tekstissä, tämä on kuin suoraan minun elämästäni -tunteensiirtoa. Siksi eilinen Runoraati oli rasittavaa katsottavaa. Esimerkiksi Ville Hytösen runoa eivät tuntuneet oikeastaan lukeneen kunnolla kuin Jukka Virtanen ja Taina West.

Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Toisaalta, joitain taiteen ja itsen resonaatiopisteitä on oltava, muuten "vastaanotto" jää turhan ulkoiseksi. Mutta tätä et tarkoittanut.

En seurannut kunnolla runoista käytävää keskustelua, joten en kiinnittänyt asiaan huomiota. Hain ohjelman saitilta ko. runoja voidakseni nähdä ne. Jatkossa runot on tsekattava ennen ohjelman alkua. Kerran ihmettelin Saijonmaan 'päällekäyvyyttä'. Ehkä taiteilijat lähestyvät asioita hieman eri tavoin kuin me muut? Toisaalta, Virtanen on herkkävainuinen lukija. Ja aiemmin juuri Kaari Utrio löysi Aale Tynnin Tanssilaulun sisäisen jännitteen.

Hytösen runo muuten paranee jokaisella lukukerralla. Se on paroleltaan niin modernistis-perinnetietoinen, että on tutunoloinen. Silti nuoren polven työtä vailla 1950-60 -lukujen "makua".

Ymmärsit, huomaan. Kiinnostava, mutta itselle aivan ulkokohtaiseksi jäävä runo ei tietenkään jaksa kantaa omana lukukokemuksena kauan, mutta siltä sen arvon runona ymmärtää - sitä odottaisi raadilta. En ollenkaan kaipaa Runoraatiin sellaista otetta, joka oli aikanaan Levyraadissa: "Tätä olisi mukava tanssia." Sitä oli Saijonamaan "Tämän voisi laulaa" -kommentti. Kyllä säveltäjän olettaisi tekevän tekstistä hyvin perinpohjaisen tulkinnan ennen kuin sen säveltää. Aivan toinen juttu tietysti on, jos runo on nonsensea.

Luepa k-meleon Hytösen kokoelma Kuolema euroopassa. Kannattaa. Tuo havainto, minkä teit eilen kuulemastamme runosta, on osuva. Hytönen on kyllä Haavikkonsa ja Anhavansa lukenut. Hän tarkkailee tätä eurooppalaista aikaa, elämäntapaa, kulttuuria, valtarakennetta terävästi, mutta myös romanttisen tradition kautta tuossa kokoelmassaan. Siksikin minä siitä pidän. Hän myös lukee omat runonsa onnistuneesti.

Kiitos kun annoitte kurkata teeveen maailmaan. Runoraatiin.

Taina West on älykäs. Arja Saijonmaa- hmm. Rahan päälle kyllä ymmärtää, mediaa käyttää miehenvaihtoinee. Ihme kun meni ruotsalaisiin kuin häkä, monet rikssvenskat ystäväni ovat todenneet että suomalaisissa on jotakin erilaista. Niin kuin onkin. Esimerkiksi meidän 'pakolaiset' maahanmuuttajat otetaan täällä ihmisinä.

Arja Saijonmaa on falski. Kerran vertasin naamansa hymyä peittämällä vuorotellen silmät. Silmät vihaa täynnä samalla kun suu levenee.

Aale Tynni on hiljainen vaikuttaja. Milloin syntynyt, vielä elää? Eila Kivikk'ahokin Tarleenassa. Tynnin ja Mannisen otin aikoinaan ylioppilaslahjaksi.

Uusia runoja syntyy tälläkin minuutilla. Kiteytys verrattuna proosaan. Ensikuulemalta ei saa täyttä kuvaa, niinhän taulutkin vaikuttaa toiselta katsomalta. Itselle tärkeitä (paitsi Helvi Juvonen ja kääntämänsä Emily Dickinson) esimerkiksi Helvi Hämäläinen.