YLE Radio 1

Olen tehnyt lainauksia arvostamistani toisten kirjoittajien teksteistä.

Vastaus kysymykseen edellisen virkkeen järjestyksessä neljännestä sanasta tai asioista, joihin haluan kiinnittää huomiota ilman tuota arvostusta.

Leonina societas kirjoitti:Vastaus kysymykseen edellisen virkkeen järjestyksessä neljännestä sanasta tai asioista, joihin haluan kiinnittää huomiota ilman tuota arvostusta.

Älä ihmeessä vaivaa niveliäsi enemmän kuin on ihan pakko. Säästä niitä.

Kiitos hyvästä neuvostasi.

Kaltaistesi puolesta en ole niveliäni kuluttanutkaan.

muokattu

En ikävä kyllä ole Tyyppisi.

Yritä aitoa vuorovaikutusta esimerkiksi lapsesi isän kanssa sellaisena kuin hän on ilman tyypittelyäsi.

Tosin ihmisten leimaaminen on helppoa, mutta vähän liiankin yksinkertaista ollakseen totta.

o o o

Ja voihan olla, että itsekin olet sellainen Tyyppi muille, vaikka oletkin näkevinään vain toisissa moisia tyyppejä.

Kuuluisi kai pikemminkin tuohon MaraKatin luomaan sananlaskuosastoon: "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan."

Älkää nyt sotkeko MaraKatteja

jokaiseen keskusteluun.

Toivoo MaraKatti

Jmuokattu

Marjis kirjoitat:

Olisin toivonut vähän konkreettisempia vinkkejä miten tämmöiset erehtyväiset, jahkailevat ja suunnastaan epätietoiset tyypit voisivat tulla toimeen näiden itsevarmojen kaikkitietäjien kanssa, mutta kiitos nyt kumminkin.

Vaan eiköhän totuus ole kuitenkin se, että olemme kaikki aika ajoin erehtyväisiä, jahkailevia, suunnastaan tietämättömiä, jopa ne jotka nähdään yksioikoisesti itsevarmoina kaikkitietäjinä. Ymmärtäessään tämän on paljon helpompi olla ja katsoa ympärilleen.

Mervikin otti sitten jälleen kerran Mattinsa takaisin. Mervillä oli toisissa lehtikuvissa iso rätti päässään, toinen puoli kasvoista vähän turvonnut ja hämmästynyt ilme kasvoillaan: "Kuinkas tässä nyt näin taas kävikään?" Mielessään hänellä oli varmaan myös ne sanat, joilla Mattia moukaroi, pystymättä hillitsemään suutaan.

Osan tuosta keskustelusta kuuli toimittaja, joka pisti lusikkansa soppaan ja taikoi tuskasta viihdettä kaikelle kansalle. Toimittaja kirjoitti oikein viihdyttävästi kuten avauksesta voi lukea: esimerkiksi Matin puhuminen on kailotusta, puhkumista, virren veisuuta... Kuvatessaan tuolla lailla välttyy tragedian kohtaamiselta ihmissuhteessa ja saadaan tilalle komediaa.

Jotain kuitenkin muuttuu, Stephen Kingin kirjan Kirjoittamisesta ohjeista voisi ymmärtää jotain, jota Claes Anderssonkin siteeraa kirjoituksessaan:

Dialogin jännite syntyy ihmisten välisestä valtataistelusta. Suhde on alitajuisesti määriteltävä uudestaan. Dialogissa joko kielletään toisen käsitys omasta asemastaan tai se vahvistetaan. Kaikkein ahdistavinta ja nöyryyttävintä on toisen kohteleminen ikään kuin häntä ei olisi lainkaan olemassa, tai hän ei merkitsisi yhtään mitään. Toinen esineellistetään. Samaan kategoriaan kuuluu myös toisen ohi puhuminen kolmannen kanssa, ikään kuin toinen ei olisi lainkaan läsnä. Kaikki nämä suhtautumistavat ovat alistavia, halventavia ja ahdistusta herättäviä. Tästä syystä ne ovat myös kirjallisuudessa ja draamassa kaikkein koskettavimmat ja eniten jännitteitä herättävät.

Hulluksi tekemisen tekniikat, kuten muun muassa Harold Searles on niitä kuvannut, perustuvat siihen, että toinen osapuoli dialogissa viestittää samanaikaisesti täysin vastakkaisia, toisilleen ristiriitaisia asioita joihin toinen ei voi suhtautua mitenkään. Nämä niin sanotut kaksoissitovat viestit – double bind -viestit – herättävät myös lukijassa/katsojassa voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita. Draamassa tämä on erityisen vaikuttavaa. Esimerkiksi August Strindbergin näytelmässä ”Isä” saamme seurata, miten näytelmän päähenkilö, Ratsumestari, vähitellen luhistuu henkisesti vaimonsa systemaattisten hulluksi tekemisen yritysten seurauksena.

Kuuluisia kaksoissitovia viestejä – sellaisia joihin ei voi suhtautua ”oikein” tai johdonmukaisesti vaikka kuinka yrittäisi – ovat esimerkiksi:

Älä tottele minua!
Koska lakkasitte lyömästä vaimoanne?
Taistelussani Jumalaa vastaan Hän on minun puolellani.

–––

Totta kai suurin osa ihmisten välistä vuoropuhelua on neutraalia, asiallisen informaation vaihtamista, asiakommunikaatiota. Näin on sellaisissa dialogeissa, joissa ihmisten välillä ei vallitse mitään vahvaa tunnesidettä tai patoutuneita jännitteitä. Kun asioimme kaupassa, julkisissa kulkuneuvoissa tai matkatoimistossa, meillä on selkeä asiatavoite, jonka haluamme toteuttaa. Kirjallisuuden tai draaman näkökulmasta tällainen dialogi ei kuitenkaan ole erityisen mielenkiintoinen.

Sen sijaan tilanteet, joissa dialogissa olevat henkilöt ovat toisilleen jossain tunne-, riippuvuus-, syyllisyys-, kiintymys- tai vihollissuhteessa, dialogin luonne muuttuu. Nyt puhutaan asiakommunikaation sijasta suhdekommunikaatiosta. Siinä taistellaan siitä, kuka määrää kaapin paikan. Siinä yritetään varmistaa ja vakiinnuttaa tietty keskinäinen valtarakenne ja hierarkia. Erilaiset vähemmistöt tai poikkeaviksi leimatut henkilöt saattavat jatkuvasti joutua sellaisen kommunikaation kohteiksi, missä monin tavoin annetaan ymmärtää, etteivät he ole täysvaltaisia yhteiskunnan jäseniä, vaan että he kuuluvat niihin, joiden elämää rajoitetaan ja määräillään ja joiden ulkonäköä, käyttäytymistä tai ilmaisua vieroksutaan, pilkataan tai joihin kohdistetaan enemmistössä kyteviä aggressioita ja ennakkoluuloja.

Toisaalta juuri johonkin etniseen, kielelliseen, uskonnolliseen, poliittiseen tai seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen, ja sen mukana tuleva yhteiskunnallinen ja kulttuurinen sivullisuus, on usein osoittautunut erityisen hedelmälliseksi ja luovuutta edistäväksi lähtökohdaksi. Maahanmuuttajat ja pakolaiset näkevät sivullisen katseella uudessa kotimaassaan sellaisia piirteitä ja epäkohtia, jotka jäävät muilta näkemättä. Diasporassa elävien juutalaisten panos maailmankirjallisuudessa on häikäisevä ja ylittää selvästi juutalaisten lukumääräisen osuuden. Homot ja lesbot ovat yliedustettuina taiteissa.

Hyvin toimivassa dialogissa lukija/katsoja aistii, että arkisten tai neutraalien sanojen takana piilee jännite, konflikti, taistelu, jokin ratkaisematon ja selvittämistä kaipaava ongelma. Tällaisessa vuoropuhelussa osapuolet puhuvat toistensa ohi. Toista ei vaivauduta kuuntelemaan tai kuulemaan, vaan dialogin päämäärä on omien etujen ja näkemysten saattaminen vallitsevaan asemaan. Niinpä toimiva dialogi itse asiassa usein enemmän muistuttaa kahta samanaikaista monologia, jossa osapuolet – vähän kuin šakkipelissä – yrittävät asettaa väitteensä ja vaatimuksensa niin, että toisen on antauduttava ja myönnyttävä toisen tahtoon.

Absurdi tunnelma dialogissa syntyy juuri siitä, että osapuolet puhuvat täysin toistensa ohi. Sellaisessa dialogissa – joka siis koostuu kahdesta monologista – kyseenalaistetaan vastapuolen oikeus omiin mielipiteisiin; itse asiassa kyseenalaistetaan toisen koko olemassaolo. Tehokkaimmin tämä voi tapahtua kohtelemalla toista niin kuin häntä ei olisi olemassa, tai kuin hänen sanottavansa kaikuisi kuuroille korville.

Tämä tapa alistaa ja mitätöidä toista ihmistä – toisen eliminoiminen tai esineellistäminen – on yleinen perheissä, ryhmissä ja yhteisöissä, joissa vuorovaikutus muutenkin on vääristynyttä ja joskus myös suorastaan sairastuttavaa. Jokainen on ollut tilanteessa, missä ryhmä johon kuuluu käsittelee jotain asiaa, joka on täysin vieras ja itselle outo. Silloin helposti alkaa tuntua siltä, ettei kuulu tähän joukkoon, ahdistuu ja haluaa pois. Jos tällainen vuorovaikutus on dominoiva perheessä ja esimerkiksi joku lapsista jatkuvasti joutuu esineellistävän ja mitätöivän kohtelun kohteeksi, seurauksena voi olla psyykkinen romahtaminen ja itsetunnon katoaminen.

–––

Dialogin tärkeä elementti on myös vaikeneminen, hiljaisuus. Se ettei reagoi toisen kysymyksiin tai vetoomuksiin saattaa osoittaa välinpitämättömyyttä tai vihamielisyyttä. Hiljaa oleminen voi myös merkitä aktiivista kuuntelemista, tilan antamista toiselle. Kauan läheisessä suhteessa eläneet kehittävät joskus niin sanotun valikoivan kuurouden: lakataan ottamasta vastaan toisen yritykset viestiä jotain. Olen tavannut aviopareja joilla tämä valikoiva kuurous ja mykkyys on viety niin pitkälle, ettei aviomies todellakaan kuule mitä hänen vaimonsa sanoo. Toisten ihmisten puheet sen sijaan kuuluvat ja tulevat ymmärretyiksi vallan mainiosti.

–––

Bestsellerkirjailija Stephen King, joka on kirjoittanut luettavan ja hyödyllisen kirjan kirjoittamisesta, puhuu vakuuttavasti yksinkertaisten lauserakennelmien käytön puolesta myös vuoropuheluissa. Hän kehottaa erityisesti karttamaan adverbejä, ja nimenomaan adverbejä dialogeissa. Hyviä repliikkejä ovat hänen mielestään seuraavanlaiset:
– Laske se alas! hän huusi.
– Anna se takaisin, sanoi hän, – se on minun.
– Älä ole tuommoinen idiootti, Jekyll, sanoi Utterson.

Tämän jälkeen King osoittaa, kuinka täsmentävät ja laajentavat adverbit heikentävät ilmaisua. Näin:
– Laske se alas! hän huusi uhkaavasti.
– Anna se takaisin, anoi hän surkealla äänellä, – se on minun.
– Älä ole tuommoinen idiootti, Jekyll, sanoi Utterson ivallisesti.

Stephen King on tietenkin oikeassa. Pyrkimys adverbiattribuutin avulla täsmentää ja vahvistaa dialogia säännönmukaisesti heikentää ilmaisua.

Vielä huonompaan tulokseen päästään, kun yritetään varioida verbejä, joilla kuvataan osapuolten tekemisiä. Kauhuesimerkkeinä King esittää seuraavat (joista hän vakavasti varoittaa):
– Laske pistooli, Utterson, Jekyll murisi.
– Älä koskaan lopeta mun suutelemista! Shayna läähätti.
– Perkeleen vinoilija, Pekka puuskahti suustaan.

August Strindbergillä oli kannatettava periaate näytelmiä kirjoittaessaan. Ainoat ohjeet hänen teksteissään olivat ”sisään” ja ”ulos”.

Säännöt ovat sääntöjä ja periaatteet periaatteita. Säännöt on tehty rikottaviksi ja periaatteista voidaan aina keskustella. Loistava dialogi voi rikkoa kaikkia dialogin perussääntöjä. Se voi olla pitkä ja jaaritteleva. Lauseet voivat olla monimutkaisia, sisältö voi olla se ratkaiseva aarreaitta. – –


Lainaukset sivuilta 67 – 75
Claes Anderssonin kirjasta
Luova mieli
KIRJOITTAMISEN VIMMA JA VASTUS
Kirjapaja 2002

Ihan vain ihmettelen: mitähän tekijänoikeudet mahtavat sanoa teosten lainailemisesta näille foorumeille tuossa mitassa kuin edellä on tehty ilman kirjailijan lupaa. Enpä tosiaankaan tiedä, kenties joku tietää. Tekijänoikeuslainsäädäntöhän on juuri muuttumassakin.

Claes Anderssonin kirjan Luova mieli dialogista kertovista teksteistä etenkin nämä kohdat ovat hyvät:

"Tämä tapa alistaa ja mitätöidä toista ihmistä – toisen eliminoiminen tai esineellistäminen – on yleinen perheissä, ryhmissä ja yhteisöissä, joissa vuorovaikutus muutenkin on vääristynyttä ja joskus myös suorastaan sairastuttavaa. Jokainen on ollut tilanteessa, missä ryhmä johon kuuluu käsittelee jotain asiaa, joka on täysin vieras ja itselle outo. Silloin helposti alkaa tuntua siltä, ettei kuulu tähän joukkoon, ahdistuu ja haluaa pois. Jos tällainen vuorovaikutus on dominoiva perheessä ja esimerkiksi joku lapsista jatkuvasti joutuu esineellistävän ja mitätöivän kohtelun kohteeksi, seurauksena voi olla psyykkinen romahtaminen ja itsetunnon katoaminen."

(s. 71)

"Dialogin tärkeä elementti on myös vaikeneminen, hiljaisuus. Se ettei reagoi toisen kysymyksiin tai vetoomuksiin saattaa osoittaa välinpitämättömyyttä tai vihamielisyyttä. Hiljaa oleminen voi myös merkitä aktiivista kuuntelemista, tilan antamista toiselle. Kauan läheisessä suhteessa eläneet kehittävät joskus niin sanotun valikoivan kuurouden: lakataan ottamasta vastaan toisen yritykset viestiä jotain. Olen tavannut aviopareja joilla tämä valikoiva kuurous ja mykkyys on viety niin pitkälle, ettei aviomies todellakaan kuule mitä hänen vaimonsa sanoo. Toisten ihmisten puheet sen sijaan kuuluvat ja tulevat ymmärretyiksi vallan mainiosti."

(s. 72 - 73)

o o o

Suomen tekijänoikeuslaissa ja -asetuksessa sanotaan:

Sitaatti

22 §

Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.

Hyvä tapa edellyttää lähteen selvää määrittämistä ja nimeämistä, joita ainakin itse kunnioitan.

Claes Anderssonin tekstejä olen siteerannut, koska ne osoittavat elämästä niin paljon muutakin, esimerkiksi kuinka kohtelemme puheissa toisiamme. Psykiatrilla on tiedossaan sellaista, joka kiinnostaa muitakin.

o o o

Claes Anderssonkin lainaa kirjassaan Luova mieli Stephen Kingin kirjaa Kirjoittamisesta, josta lainauksesta innostuneena luin lopulta itsekin Kingin kirjan Anderssonin kirjan lisäksi.

Parhaimmillaan lainaukset siis inspiroivat lukemaan kirjoja, joita ei muutoin olisi kenties tullut luettua.

Minä olen ehdottomasti aina oikeassa.
(Ja edesmennyt Faijakin oli samaa mieltä)

- Kunnes joku pystyy toisin todistamaan?



-----------!
MaraKatti


PS. Tällä järjestelmällä ei pysty nostamaan edes omaa häntäänsä!

muokattu

Haluaisin sanoa, että kävin tänään katsomassa Matti-elokuvan, mutta ollaan jo näin paljon lauantain puolella.

Eilen perjantai-iltanahan oli Matti-elokuvan ensi-ilta. Harvoin käyn ensi-illoissa, mutta nyt kävin.

Elokuvan loputtua ihmiset alkoivat taputtaa; en ole sellaista aiemmin nähnyt ja liityin itsekin siihen.

o o o

Autenttista yksi yhteen todellisuudesta kertovaa elokuvaa on nyt nähdystä Matista turha hakea. Matin elämään liittyvien ihmisten yksityisasioista ei voi sanoa mitään eikä Matilla itselläänkään ole välttämättä muistikuvia kaikesta.

Ymmärrän hyvin, jos elokuvaan liitetyt ihmiset eivät halua luomusta nähdä. Elokuva ei ole heitä kohtaan reilu: se luo kysymättä kuvan jonka haluaa.

Mutta vaikkei elokuva toistakaan autenttisena itse tapahtumia, toistaa se aitona teeman. Teema ja näkemys Matin elämästä on loistava, siksi varmaan taputuksetkin.

Matin ympärillä hääräävät hyeenat urheiluliitosta alkaen tulevat vihdoin viimein esiin. Moni asia olisi mennyt toisin, mikäli hyeenat olisivat saalistaneet muualla.

o o o

Autenttisinta elokuvassa on lopputekstit, joissa Matin urheilumeriitti mitaleineen on nähtävissä.

Vaikuttavaa. Annoin mielelläni osan pääsylipustani Matille.