Kirjoittaja moxu päivämäärä 6.4.09 - 19:41
Vain kaksi Matteus-passiota löytyi tämän viikon tarpeisiin pikahaulla -tosin muitakin saattaa olla, mutta parin viime vuoden runsasmääräisyydestä johtuen useammallakin paikkakunnalla lienee katsottu nyt aiheelliseksi vetää henkeä tämän pääsiäisajan suurteoksen kanssa.
Helsingissä on tämä klassikkoversio, periodisoittimin:
Suomen Laulu tuottaa jälleen J.S. Bachin mestariteoksen kuultavaksi kiirastorstai-iltana Helsingin Johanneksen kirkossa klo 20. Kuoron on esitykseen valmentanut sen taiteellinen johtaja, musiikin maisteri Esko Kallio, joka tänä vuonna debytoi myös Matteus-passion kapellimestarina.
Orkesterina on periodisoitinten taitureista koostuva Kuudennen kerroksen orkesteri, jonka kanssa yhteistyö aloitettiin vuonna 2001. Esityksen solistit ovat jälleen huippuluokkaa, tällä kertaa kokonaan kotimaisen laulajakunnan kärkinimiä: evankelistaksi palaa jo toistamiseen Jussi Myllys, joka alttosolisti Jenny Carlstedtin tapaan kuuluu Frankfurtin oopperan solistikuntaan. Jeesuksen osan laulaa baritoni Jaakko Kortekangas Suomen Kansallisoopperasta. Muut solistit ovat Mia Huhta, sopraano, Tuomas Katajala, tenori sekä Nicholas Söderlund, basso.
Kymenlaakson upea voimainponnistus tarjotaan kahteenkin otteeseen:
Ke 8.4.2009 klo 19:00 Kouvolan Keskuskirkko Huom! Päivät!
To 9.4.2009 klo 20:00 Kotkan kirkko Huom! Aika!
Johann Sebastian Bachin Matteus-passio on voimakas musiikillinen ja draamallinen matka pääsiäisajan tapahtumiin. Bach pyrki luomaan yhteen kertomukseen monia näkökulmia ja tasoja jakamalla kuoron ja orkesterin kahteen osaan. Asettelemalla kohtaukset ristikkäin ja limittäin hän rakensi pääsiäisen tapahtumista monumentaalisen panoraaman. Bach itse mielsi Matteus-passion yhä käynnissä olevaksi prosessiksi, joka jatkuu ihmisten sydämessä edelleen.
Kapellimestari Jouko Koivukoski
Kuoro Kotkan Kantaattikuoro
Solistit
Emilia Vesalainen, sopraano
Jeni Packalen, altto
Heikki Rainio, tenori, evankelista
Riku Pelo, baritoni
Kai Huopainen, basso, Jeesus
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski