Mitäpä jäi mieleen vuoden 2006 kulttuurielämän huippuhetkinä?
Itselleni muutama teatteriesitys, pari poikkitaiteellista oivallusta, muutama ansiokas kirja, Töölönlahden vapauden hävittäminen laitostettavan taiteen tieltä... Sekä tietysti ikävimpänä asiana Reko Lundánin kuolema, jonka kokonaismerkitys suomalaiseen kulttuurielämään saattaa hahmottua vasta pidemmän aikatarkastelun myötä.
Mutta kokonaisuutena ei hirvittävästi valittamista. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Laulu raikaa, soitto soi, teatteri jatkuu.
Viime vuoden parhaat teatterielämykset olivat kohdallani Svenska Teaternin ja Q-teatterin juttuja. Cezaris loi uuden kuvallisen kerronnan Shakespearen Vintersagasta ja Lundánin viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt Den Dansande Prästen oli huikean karnevalistinen esitys. Q:ssa sekä hulppeanvauhdikkaanhirveä Heidi Hoo ei ole enää täällä töissä että ahdistavan realistinen Paha tahto ravistelivat todellisuudentajuntaa.
Oman kuoron joulukonsertteja Uspenskissa ei tietenkään saisi tällaisessa kohdassa mainita, mutta ei sille mitään voi, että kyllä niissä -sen ilmapiirin takia- vaikuttuu esiintyjäkin...