YLE Radio 1

Juba Tuomolan aikalaisklassikkosarjis Viivi ja Wagner kirjoitettiin kolmisen vuotta sitten Turun KT:n näyttämölle "kamarinäytelmäksi, jossa ei ole sisältöä, eikä väliaikaa". Nyt Helsingin KT on ottamassa biisin omaan ohjelmaansa, ilmeisin menestysodotuksin, eikä syyttä -ovathan pääosissa itse Sari Siikander ja Risto Kaskilahti (Turussa Minna Hämäläinen ja Stefan Karlsson). Ensi kesänä Linnateatterin tuotantona Naantalin Emman näyttämölle tulee puolestaan arkipäivän sankari B.Virtanen. Ilkka Heilän luoman surullisen hahmon konttorityöntekijän traagisen elämän komiikasta tekee sovituksen Mikko Koivusalo, ohjauksen Pentti Kotkaniemi ja pääosassa nähdään Lappeenrannan teatterin johtaja Antti Majanlahti.

Jotain oireellistahan tässä on. Sarjakuvien draamallinen sisältö kun harvemmin riittää teatterin tarpeisiin. Mutta jos yleisö tykkää ja juttu ei ole ihan sen halvalla panemista, niin mikäs siinä. Ja onhan tämän sektorin onnistumisista selkeitä näyttöjäkin.

Joitakin vuosia sitten Svenskanin Mini-näyttämöllä esitetty Rocky perustui ruotsalaisen Martin Kellermanin alunperin Tukholman Metro-lehdessä julkaistuun sarjakuvaan, jossa eläinhahmot tulkitsevat 2-3-kymppisille ominaisia tuntoja seksuaali-ja muun identiteetin tietyllä tavoin ollessa vielä hakusessa, toki tietynlaisin ylilyönnein.
Kellermanin sarjiksen käänsi näyttämölle Tukholman Kaupunginteatterin moderniin ohjelmistoon keskittyneen Backstage-näyttämön tiimi ja ennen pitkää teksti eksyi myös Suomeen. Täkäläistä versiota oli vähän "suomalaistettu", mutta alkuperäisidea oli tallella.
(Rockya mainostettiin Tukholmassa sloganilla: Oletko nähnyt Rockyn? Elokuvan sosiaalisesti vammautuneesta nyrkkeilijästä, joka ei ikinä oppinut lukemaan. Nyt sinulla on mahdollisuus nähdä jotain, joka ei pienimmässäkään määrin muistua tätä filmiä...)

Svenskanin ja Kansallisteatterin yhteistyönä esitettiin Charlie Christensenin Arne Anka. Senkin teksti oli alunperin Backstagen tuotantoon muokattu ja meikäläisiin oloihin suomalaistettu.
Viirus teki joitakin vuosia aikaisemmin sangen hupaisan näytelmän Joakim Pirisen Kvarteret Knivenistä. Lasten suusta paukkui totuus aika monessa asiassa ja vähintään yhtä monen asian vierestä. Pia Runnakon pikku-Kent jäi tuosta esityksestä erityisesti mieleen.

Tätä ennen Suomessa on ainakin kerran tehty maailmanluokan sarjakuvaan pohjautuva esitys, joka kuitenkin jouduttiin lopettamaan varsin nopeasti: Vuonna -80 Raila Leppäkoski oli ohjannut Ylioppilasteatterin silloiselle kesänäyttämölle Seurasaareen version René Goscinnyn ja Albert Uderzon teoksesta Asterix ja Riidankylväjä. Esitykset jouduttiin lopettamaan kolmen kerran jälkeen, sillä sarjakuvan tekijänoikeuksista ei tuolloin oltu saatu täyttä selvyyttä Uderzon kustantajanvaihdoksen takia, Goscinnyhän oli kuollut pari vuotta aiemmin. Tapaus oli sikälikin järjetön, että YT oli jopa saanut Asterixin suomalaisen kustantajan mukaansa esityksen sponsoriksi.
(Mainittakoon, että aitojen, Goscinnyn käsikirjoittamien Asterixien tekijänoikeuksista tapeltiin läpi Ranskan kaikkien oikeusasteiden noin parikymmentä vuotta ja vasta 1998 Uderzon nykyinen kustannusyhtiö voitti sen. Tällä välin Uderzo oli kuitenkin ehtinyt tehdä hienolle sarjalle läjän täysin ala-arvoisia jatko-osia, joiden takia koko Asterix-sarjan alkuperäinen ironia on pahasti vesittynyt. Mutta eihän niitä uusia jaksoja ole mikään pakko lukea...).

Ensinnäkin pitää valitella tilannetta, että teatterit ovat kaukana, liput pitää ostaa ennakkoon, ja kiinnostavimmat loppuunmyydään alta aikayksikön.

Mitä tulee Viiviin ja Wagneriin, luulisi parisuhteesta irtoavan muutakin kuin herkullisia vitsejä. Aika usein Juba käsittelee asioita, jotka oikeasti askarruttavat ihmistä. Tai siis naista, toinenhan on silkkaa sikaa.

Kärjistettyä terävyyttä oli vielä jokin aika sitten myös Hesarin NYT-liitteen Naisen kanssa -ruuduissa. Näin tekijät (tai ainakin heistä toisen) kerran muistaakseni Kaken pesulassa, ja yllätyin hänen altavastaajuudestaan paikalla olleiden naispuolisten vieraitten tykityksessä. Tykitys ei ollut mikään ihme, mutta teräväkynäisen miehen sanattomuus oli.

Ehkä tuosta Bee Virtasestakin jotain irtoaa. Onhan suomalainen elokuvakin hyödyntänyt luusereita jo vuosikymmenet. Työpaikalleni tulee Demari, jossa tämä mies "seikkailee". Muutaman stripin nähtyään huomaa tekijän jo kaluavan vanhoja vitsejä. Ihmettelen, mistä Virtanen suosionsa oikein saa. Ehkä samasta pohjamudasta kuin Jaska Jokunenkin?

Oma suosikkini on kuitenkin Tintti. Hänestä on vaikea kuvitella hyvää näytelmää. Jo animaatiot ovat olleet pettymyksiä vanhalle enthusiastille.

V&W on tekemässä taas yhtä kulttuurisektorin aluevaltausta:

Ooppera- ja teatteriseurue Kapsäkki tuo aikuisten suositun parivaljakon Viivin ja Wagnerin nyt myös nuorempien ulottuville.
Viivi ja Wagner -kärsämysoperetti on Jarmo Julkusen säveltämä musiikkiteatteriesitys, joka saa kantaesityksensä Helsingin juhlaviikoilla 19. elokuuta. Siinä kulturelli Viivi (Hellen Willberg) ja itsekeskeinen Wagner (Sam Huber) ratkovat arjen pulmiaan humoristisesti ja terävänäköisesti.
Minna Nurmelinin dramatisoima ja ohjaama esitys on suunnattu yli 12-vuotiaille.(STT)

puuhaaja kirjoitti:Kärjistettyä terävyyttä oli vielä jokin aika sitten myös Hesarin NYT-liitteen Naisen kanssa -ruuduissa. Näin tekijät (tai ainakin heistä toisen) kerran muistaakseni Kaken pesulassa, ja yllätyin hänen altavastaajuudestaan paikalla olleiden naispuolisten vieraitten tykityksessä. Tykitys ei ollut mikään ihme, mutta teräväkynäisen miehen sanattomuus oli.

Minkä takia nuo naiset "tykittivät"? Naisen kanssahan oli varsinkin alkuvuosina usein tuhannesti tosi. Vai juuri siksi; että naisten erityisominaisuudet ovat tabu, jota naiset eivät mielellään myönnä todeksi?

B.Virtanen Naantalin Emma-teatterissa on tyypinteon juhlaa, mutta siihen juhlimisen aiheet sitten jäävätkin. Antti Majanlahden (B.V.), Jenni Hakalan (mm.neiti Jantunen ja Armi), Aku Hirviniemen (mm.Nilkén, Hynälä ja korjausmies) ja Tom Petäjän (mm.Murikka, Marko ja japanilainen markkinointimies) tyyppigalleria loistaa ja Ilkka Heilän kovan onnen konttorityön kuvaus vaikuttaa hyvinkin arkirealistiselta. On onni, että kun B.Virtasesta kaiketi kuitenkin olisi jossain jonkinlainen teatteriesitys sorvattu, sen nyt teki tämä tiimi, paras mahdollinen kuviteltavissa oleva.

Mutta B.Virtasen arkipäivän sankaruus ei riitä draamalliseen kantavuuteen. Runsaan parin tunnin esitys on ylipitkä ja tyyppigalleriakin alkaa toistaa itseään varsin pian. Toistettu ja selitetty vitsi ei naurata. Esitys kaatuu kuitenkin ennenkaikkea siihen, että näyttelijät -ilmiselvästi köykäiseen tekstikokonaisuuteen ja irtovitsien toisteluun jo kyllästyneet- syyllistyvät kaikkein halpahintaisimpiin yleisönkosiskelukikkoihin ja aplodien onkimiseen, mitä alalla voi harrastaa. Hävettää heidän puolestaan, sillä tiedossani on, että kaikki pystyvät huippusuorituksiin, välillä tässäkin esityksessä. Kaikkea ei voi kaataa ohjaaja Pentti Kotkaniemenkään syyksi, vaikka tiedän hänen aiemminkin tällaisia rikkomuksia harrastaneen...