YLE Radio 1

Tämähän menee pelleilyksi eli plokin pidoksi, kun Arvo-setäkin alkaa taas takoa järkeä teinipäihin eikä Marjakaan kotiudu Hämeen heinäpelloilta. Mutta menköön! Sana on vapaa, joten käytän sitä... ;)

Antonionin Seikkailu (L'avventura, 1960) on siitäkin ihmeellinen luomus, että +140 min. pituudesta huolimatta se menee nopeasti. Katselin sunnuntai-iltana, runsaat puoli tuntia oli mennyt kun suorastaan hätkähdin että onko kello jo noin paljon. Tiedän kyllä että moni äxšjön-frendi moiseen kyllästyy. Minä en.

Ohops, klo on liki 12, eipä tällä erää enempiä...

Hei! Kesä on ollut hieman poikkeuksellinen enkä ole vielä ehtinyt katsoa, mitä olette kirjoitelleet. Vastaan kuitenkin otsikkoon: Wylerin Kirjeestä en luovu. Mikä kuvaus, mikä käsikirjoitus, mikä roolisuoritus (Bette Davis). Elokuva vailla vertaa.

Kirje oli yllättävän hyvä elokuva. Samoin tsekkielokuvien sarjassa on nähty (uudelleen) hienoja elokuvia. Vaan ei tällä kertaa enempää, kun akku alkaa olla tyhjä (mukavuudenhalun kääntöpuoli: mikään ei kestä ikuisesti, edes kovin pitkään).

Tšekkisatiiri Huomenna herään ja tee läikkyy (ohj. Jindrich Polák 1977) oli sangen huvittava. Yllättävää, että moista saattoi tehdä Tšekkoslovakian "normalisoinnin" aikana.

Erityisen hillitöntä mielestäni on, että elokuva on Star Wars -aikalainen: Yhtäällä Star Wars nojasi amerikkalaisen viihdescifin ja muiden halpatuotantojen "perinteisiin", mutta oli ison rahan tyylikäs tuotanto vailla kummempaa sisältöä. Toisaalla Polákin elokuva oli ladattu science fiction -ideologian mukaisilla 'mitä jos tämä olisikin näin' -tyylisillä premisseillä, joista dedusoitiin konkreettisia tilanteita. Tuo kaikki oli kuitenkin tehty koomisin painotuksin ja kuin ohimennen satirisoitiin myös scifiä. Oikein mainiota.

Ja millaisia olivatkaan elokuvan scifi-oletukset? Aikamatkustus, nuoruuspillerit, olemassaolonkin poistavat supertehokkaat puhdistusaineet! Aivan hersyvää. Superpuhdiste jäi lähtemättömästi muistiin: ei riitä, että lika räjähtää esineistä pois, vaan kaikki likainen katoaa, tiskialtaaseen pannut astiat nesteytyvät ja valuvat viemäriin kun niiden päälle laskee tipan superpuhdistetta - samoin pääsee hankalista ruumiista eroon, kun ne jättää kylpyammeeseen ja kostuttaa superpuhdisteella.

Puhdistusainemainontaa tuskin voi tuon hillittömämmin satirisoida: meidän puhdistemyrkky poistaa olemassaolonkin!

Tay Garnettin Kohtalon tuomio (The Postman Always Rings Twice, 1946) - James M. Cainin romaanin pohjalta - ei samalla lailla hätkäyttänyt. Melko standardia 1940-luvun sodanjälkeistä viihdettä, joka yhdisteli jännitystä, naisvihaa ja noir-estetiikkaa.

Minulta on vielä tuo Garnettin Postman Always Rings Twice katsomatta. Ollut "kiireitä"... hah, mikään puolusta noirin katsomista! Polákin Ikaria XB 1 (1963) on silti jäänyt pelkälle silmäilylle. Alku miellytti kovasti, lavasteet, musiikki ja kameratyö synnyttivät kertaheitolla aidon scifi-fiiliksen. ;) Ja robotti on ehdottoman uskottava - robottihan on tšekkiläinen keksintö, joten ei sitten huudella mitään liikaviisasta sieltä Star Wars -seurakunnasta! Minusta vain tuntuu, että kuvasuhde on väärä... hahmot tuntuvat jotensakin hieman turhan kapeilta, tai sitten se on vain mun aina kasvava maha, joka aiheuttaa jo näköharhojakin... Polákin Huomenna herään ja tee läikkyy -filkan sentään katsoin. Tosiaan melkoisen mojovaa satiiria. Tuossakin muuten ilmenee, miten juuri scifissä Itä ja Länsi kohtaavat vain vaivoin. Lännessä on tehty suurella rahalla teknisesti hienoa avaruusryskettä (+ Bladerunner), Idässä pienen budjetin 'hei, lavasteet kaatuvat: apuva!' -töitä, joista kuitenkin löytää ajatuksia, huumoria...

Keräilin äsken kassuja komeroon/laatikoihin pantaviksi ja silmä osui nimikkeeseen "Hiljaiseloa". En muistanut koko työtä. Vilkaisin tekijänimeä, Jia Zhang-Ke. Ai tuo, huokaisin, aivan sydänpysähdys-osastoa. Pysähtynyt fiilis, muistan, keskittynyt filkka, joskaan ei täydellinen. Vaan en muista milloin olen sen katsonut, aika kiireellä joka tapauksessa, kosken ole kirjoittanut aiheesta ensimmäistäkään noottia.

Sellofaaneista on tosin jo avattu pari viimeistä kesähankintaa, mutta ovat yhä tsekkaamatta. Eros, tuo rauhanomaisen rinnakkaiselon ylistys, moderni episodielokuva (ohj. Wong Kar-Wai & S. Soderbergh & Antonioni 2004) piti katsoa äsken, mutta kun meni näpräilyksi... Theo Angelopoulosin mainehikas Mehiläishoitaja (1986) jää siis suosiolla ensi viikonloppuun, ellen sitten taas suunnista johonkin kokoontumisajoon, mutta sen toimivuus on kyllä tsekattava. Samalla saa maistiaisen tästä kovin kehutusta työstä. Kansikuvan perusteella kyse on vanhenevan miehen (Marcelino Magaroni) ja nuoren naisen (Nadia Mourouzi, tai Jenny Roussea) epäsuhteisesta suhteesta. Tiedä näitä.

Ötyä.

Hieman silmäilin Santiago Amigorenan esikoista Muutama päivä syyskuussa (Quelques jours en septembre, 2006) ja Christian Petzoldin Jerichow'ta (2008).

Edellisessä vihjattiin, että World Trade Centerin iskusta olisi oltu "lännenkin puolella" tietoisia. Valitettavasti elokuvassa ei oikein ollut vetoa. Sellaisesta ei käy edes sukurutsa. Mieleen jäi luonnehdinta vakoilusta: vakoojat työstävät diplomatian keinoin sotaa. Jerichow oli enn.tietojen mukaan sovitus tarinasta "Postimies soittaa aina kahdesti". Eipä tämäkään räjäyttänyt tajuntaa.

k-meleon kirjoitti:Minulta on vielä tuo Garnettin Postman Always Rings Twice katsomatta. Ollut "kiireitä"... hah, mikään puolusta noirin katsomista!

Hah, piti kirjottaa: mikään ei puolusta noirin katsomatta jättämistä! Miten Tarkkana Kuni Porkkanakaan ei huomannut moista kardinaalimunausta...

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Edellisessä vihjattiin, että World Trade Centerin iskusta olisi oltu "lännenkin puolella" tietoisia. Valitettavasti elokuvassa ei oikein ollut vetoa. Sellaisesta ei käy edes sukurutsa. Mieleen jäi luonnehdinta vakoilusta: vakoojat työstävät diplomatian keinoin sotaa. Jerichow oli enn.tietojen mukaan sovitus tarinasta "Postimies soittaa aina kahdesti". Eipä tämäkään räjäyttänyt tajuntaa.

Nuo vaikuttavat enemmän tämä ketjun negaatioketjun [filkat joista luovun ilolla] matskulta?

Minulla on vanha Postman vielä katsomatta (uudestaan vuosien jälkeen) mutta annan sen tällä hetkellä itselleni anteeksi. Pyrin kirjoittamaan tänne jotain järkevää tai kunnon sanottavaa kunhan mietin oikein ja laitan ajatukseni kuriin.

Rusalkankin näin ja olihan siinä kyllä jotain. En tiedä, miten vanha tarina oikein onkaan, mutta Andersenhan on kuvannut tarinan melko mykistävästi. Olenkin viihtynyt satujen ja muun asiaan viittaavan kirjallisuuden parissa nykyään melko hyvin.

Oliko puutumusta vai mitä syysväsyä, mutten oikein jaksanut keskittyä Angelopoulosin Mehiläishoitajaan (1986). Onhan se koskettava tarina - vähän koominenkin tosin. Vaan en osaa pitää sitä elokuvahistoriallisena saranana enkä muunakaan käänteenä. Jotenkin koko ajan tuntui, että 'olen tän nähnyt' vaan melko varmasti en ole. Niin tai näin, paikoitellen hienoa filmikerrontaa, mutta jotain jäin odottamaan. Henkeäsalpaavuutta tai semmosta. Tyttären häiden jälkeen morsiamen äiti sanoo miehelleen, että lähtee, muuttaa pojan luokse. Hällä on tekemistä lopputenttiensä kanssa, joten muori menee auttelemaan. Mies lähtee mehiläistensä kanssa kevätkiertueelle - keväisin hän vie mehiläisensä jonkin kaavan mukaan eri paikkoihin eteläisessä Kreikassa, jotta nämä saisivat tuoretta mettä. Mukaan tunkee tiukkafarkkuinen pimu, joka harrastelee kiertolaiselämää. Mastroianni on kyllä aika vaikuttava vanhenevana mehiläisharrastaja-opettajana.

Episodielokuva Eros (ohj. Wong Kar-wain "Käsi" ('The Hand'); Steven Soderberghin "Tasapaino" ('Equilibrium'); Antonionin "Vaarallinen asiainjuonne" ('Dangerous Thread of Things')) jäi hieman kesken, kun simmut alkoivat painua kiinni. Wong Kar-Wain episodi hongkongilais-räätälistä ja tämän asiakkaasta on filkan 1. ja pisin esitys, johon pitää palata. Tukahdutettuja intohimoja, pakkomielteitä mitä lienevätkin, mutta hyvin hänen jaksonsa imuttaa. Soderberghin psykoterapeuttijuttu oli omalla tavallaan hassu esitys: terapeutti käskee "potilaan" maata aitofreudilaisesti silmät kiinni divaanilla ja vapaa-assosioida samalla kun itse tsiigailee kiikareilla ulos... Jutussa on tietysti clou... Antonionin lyhyen episodin aikaan olin jo nukahtaa ja panin pikakelalla eteenpäin. Kyllähän sitä mielellään katselee nuoria alastomia naisia rannalla leikkimässä, mutta oliko jutussa pointtikin? Ei tämän MA:n pätkä ainakaan minun unissani kummittele.

Yleisesti ottaen, nykyään taas tykkään episodielokuvista. Eräässä vaihessa ne tökkivät, paitsi New York Stories, jossa on 2 hienoa ja Allenin vähemmän hieno lyhytfilkka.

Minulle ei tule mieleen episodielokuvista kuin jokin sellainen, jossa oli mm. Kaurismäen ja erään amerikkalaisen vaihtoehto-ohjaajan (nimi unohtunut) osuudet. Varmasti on tullut muitakin vastaan, vaan eivät ole tarttuneet muistiin.

Saattaisi olla asiaa, jos vaikka Teema järjestäisi talveksi 2012-13 episodielokuvasarjan. Voitaisiin tarkastaa, mitä episodielokuvalla on tarjota.

Nyrki Tapiovaaran ja Hugo Hytösen Miehen tie v:lta 1940 loppui juuri. On myönnettävä, etten tuota elokuvahistorialliseksi mestariteokseksi tunnistanut (vrt. Teksti-TV: "pidetään puutteistaankin huolimatta mestariteoksena (...) mielenliikkeet saavat vahvan vertauskuvan luonnon kiertokulusta"). Tärkeintä minulle ettei ollut kuin filmattua ulkoilmateatteria, jossa näyttelijä vuorollaan käy latomassa vuorosanansa. Luulen käsittäväni luontometaforiikan roolin, mutta tässä on se, että luonto ja vuodenkierron ilmiöt merkitsevät eri yksilöille eri tavoin. Gunnar Hiilloskorpi oli sangen jähmeä sankari, kuin sitkasta korpisoturia ruumistaen, Mirjami Kuosmanen määrätietoinen (hämäläis-) nainen, kuin jokin naisliikkeen alkuhahmo.

Viikolla katsoin pois jonkin boxiin tallennetun elokuvan, mutten enää edes muista, mikä se oli. Ei siis kovin tärkeä.

Olen koettanut muistella itseäni vavahduttaneita episodielokuvia [ee], mutta aika lyhyeksi lista jää.

Itse asiasssa ee:n käsitekin on ongelmainen: onko yhden ohjaajan eri lyhytfilmien koostefilkka ee? Eli onko ee:llä oltava aina useita ohjaajia? Onko ee:n sisältämien lyhytfilkkojen oltava käsitteellisesti - esim. jonkin teeman kautta - suhteessa toisiinsa? Jne. jne.

WhikiPedia: "An anthology film (also known as an omnibus film, package film, or portmanteau film)". Tuo osoittaa jotain ongelmista. 'Package film' ei aukea minulle. Se siitä.

'Antologia' on kirjana yleensä jonkun henkilön koostama/toimittama teos, johon hän on kerännyt jotain teemaa tai ongelmaa koskevia artikkeleita, joista osa voi olla hyvinkin vanhoja, osa uusia - ja vain antologian toimittaja osaa kunnolla perustella tehdyt valinnat (mitä mukaan, mitä ei). 'Omnibus film' (tai 'film omnibus', minkä ilmaisun olen joskus nähnyt) on joissain tapauksissa asiaa, tarkoittaahan 'omnibus' antologiaa, koostetta, kokooma-jotain. 'Portmanteau' on hankala sana käännettäväksi - muistellaan vain Liisan Seikkailuja... - mutta esim. 'portmanteau word' on (ainakin) kahden sanan yhdelmä, joka on uusi sana: smoke + fog = smog. En esim. toimittajana hyväksyisi ilmausta 'portmanteau film' ee:tä tarkoittavana yleiskäsitteenä, vaikka se saattaa olla osuva jonkin tietyn ee:n luonnehdintana.

On tässäkin asiassa ilo olla suomalainen, koska 'episodielokuva' on minusta sangen hyvin ajateltu yhdyssana elokuville, joilla on useita ohjaajia, jotka ovat omista vinkkeleistään tehneet lyhyen, johonkin tapahtumaan tai käänteeseen - episodiin - keskittyvän [lyhyt-] elokuvan, jota voinee pitää kirjallisen novellin vastineena. Mutta ee:lle ei ole kirjallista vastinetta, ellei jonkin itselleni tuntemattoman viihdegenren puitteissa ole moisia pusailtu a la Lempeä Sorrentossa, tai Ruumis öisellä kadulla...

WhikiPedia: "a feature film consisting of several different short films, often tied together by only a single theme, premise, or brief interlocking event (often a turning point). Sometimes each one is directed by a different director."

- useita lyhytelokuvia
- usein yhteinen teema, premissi tai lyhytelokuvia yhd. sarana
- joskus eri ohjaaja (eri filkoilla)

Minusta suhteessa suomalaiseen ee-käsitteeseen tuossa on ongelma, että W. tahtoisi ee:lle jatkumoa, jota suom. ee-käsite ei edellytä, ja että W. ei hyväksy ajatusta 'yksi lyhis - yksi ohjaaja' (?). En ole tästä jälkimmäisestä varma.

Eikä siinä kaikki. W. tarjoo vielä komposiittiakin... "A composite film is a feature film whose screenplay is composed of two or more distinct stories. More generally, composite structure refers to an aesthetic principle in which the narrative structure relies on contiguity and linking rather than linearity. In a composite text or film, individual pieces are complete within themselves, yet they form a whole work that is greater than the sum of its individual parts."

Tuossa on jotain ee:sta, mutta myös jotain, mikä vie muualle, pois ee:sta: ee ei tarvitse yhtä, yhtenäistä käsikirjoitusta, koska jokaisella ee:n lyhiksellä on oma käsikirjoituksensa. Kompofilkka on siis lähinnä moderni, uudenlaista, "ei-lineaarista" kerrontaa käyttävä elokuva, täyspitkä kokonaisuus eikä "pelkkä ee".

Se alkulämmittelyistä. Filkat illalla.

k-meleon kirjoitti:Olen koettanut muistella itseäni vavahduttaneita episodielokuvia [ee], mutta aika lyhyeksi lista jää.

Hyvät selitykset täällä. Mieleeni tulee heti yksi elokuva, josta vielä yksi joukosta nousee kärkeen. Kyseessä on "Boccaccio '70" (1961), jossa Luchino Viscontin "Kreivittären ansiotyö" lyö muut laudalta. Kovin suuri osuus saavutukseen on Romy Schneiderin näyttelemällä kreivittärellä. Muita ohjaajia ovat De Sica, Fellini ja Mario Monicelli (jonka filmin juonta en enää edes muista). Kovin vaikkuttava kokemus, itkettävä ja lämmittävä kokonaisuutena mutta Visconti repi sielun rikki.

Tiedätkö minäkin olin ilahtunut löytäessäni W:sta niin erittelevää tekstiä. Vuosien työ alkaa tuottaa tulosta ja W:n humanistiset hakusanat alkavat vaikuttaa enemmän tietosanakirjalta kuin teiniplokeilta. Vaan asiaan...

Vaikeaksi käy, huomasin, kun vähänkin pysähtyi episodielokuvaa miettimään. Yksi vai useita ohjaajia? Milloin lyhikset ovat toisistaan riippumattomia? Loppujen lopuksi päädyn siihen, että kyse ei ole ee:sta, jos elokuva/kokonaisuus on "esteettisesti koherentti": lyhikset esteettisesti kuin samasta tuubista. Jako ee:aan ja ei-ee:aan tehdään pääsääntöisesti silloin, kun ohjaaja on yksi, ja hän joko kertoo tarinoita tai tarinoita tarinassa. Näin siksi, että eri käsikirjoittajien, kuvaajien ja ohjaajien tekemät lyhikset ovat lähes väistämättä esteettisesti toisistaan eriäviä. Eli päädyn siihen, mistä alun alkaen lähdinkin: episodielokuva on pääsääntöisesti eri ohjaajien lyhytelokuvista, yksittäisistä episodeista, koostuva elokuva.

Lisää nettilöydöksiä (olen jostain nipsassu jotain pois, siksi ei lainausmerkkei):

Filmsite: a multi-part or multi-segmented film with a collection or series of various tales or short stories sometimes linked together by some theme or by a 'wrap-around' tale; often the stories are directed by different directors or scripted by various screenwriters, and are in the horror film genre; also known as an episode film or omnibus film; this term may also refer to a full-length, compilation-documentary film

http://www.filmsite.org/filmterms1.html

TVtropes: An Anthology Film is a feature film composed of vignettes or Short Films. Generally, the shorts have nothing to do with one another, but occasionally there is a theme, Framing Device, or plot running through the stories, connecting them together. In animation, this kind of film is often called a "package film."

Anthology films are made for various reasons. They give short films exposure they wouldn't otherwise get, since shorts are no longer run by themselves in most cinemas. They allow a writer to explore a theme in multiple ways, or show the ways different directors will approach a subject. And sometimes, it really just makes for a neat story.

http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/M ... hologyFilm

Ja W:ssa on jopa lista antologiaelokuvista:

http://en.wikipedia.org/wiki/Category:Anthology_films

Näinköhän nyt saisin pari riviä... Nämä märehtimiset lähtivät siitä, että

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Minulle ei tule mieleen episodielokuvista kuin jokin sellainen, jossa oli mm. Kaurismäen ja erään amerikkalaisen vaihtoehto-ohjaajan (nimi unohtunut) osuudet.

En keksi tuollaista filkkaa. Ellet tarkoita Jim Jarmuschin filkkaa Night on Earth (1991), jossa seurataan öisiä taksitapahtumia merkittävissä kaupungeissa kuten Helsinskissä, Los Angelesissa ja Parisissa?

Tuo on muuten kiehtova filkka tästäkin vinkkelistä: episodielokuva eli ei? Jarmuschin käsis & ohjaus (tsekkasin), sangen eheä kokonaisuus, muistelen. Silti en suorilta käsin kiistäisi sen mahdollista ee-laatua. Jarmusch on tehnyt toisenkin episodimaisen työn, Coffee and Cigarettesin (2003) ja kun koetan muistella hänen varhaisimpia töitään (Mystery Train?), niin tietty katkelmallisuus nousee esiin. Vai kuvittelenko vain? Niin tai näin, hänen työnsä ovat kiistatta selvästi eheämpiä esteettisinä esineinä kuin esim. Kar Wai Wongin, Steven Soderberghin ja Antonionin Eros tai viime tai toissakesänä mainihtemani italiano-ee 1950-luvun alusta, L'amore in città (ohj. mm. Antonioni, Fellini, Lattuada, Risi, Zavattini), joka sai minut taas ihastumaan episodillisuuteen. Mutta miten ne ovat suhteessa esim. Antonionin 1950-luvun alun I vintiin, jossa kerrotaan kolme eri tarinaa, kolmesta eri kaupungista & maasta? Ollaan hämärävyöhykkeellä - mistä muistinkin, että kauhu-/jännitysfilkoissa on kaiketi ollut aika paljon episoodillisia ratkaisuja...

Selkeästi ee-tuotoksia ovat monasti mainittu 1980-luvun New York Stories (ohj. Allen, Coppola, Scorsese, jonka taiteilijakuvaus oli hieno), sillä sitähän on ollut tarjolla lähes koko ajan devede-halpalaareissa ja kirjastoissa, ja tuoreempi Paris, je t'aime (suom. "Parisi, rakkaani" vai "rakkaudella"?), hieman puuduttava laitos, muistelen. Puolensataa tekijää on hieman liiaksi...

Legendaarinen on Histoires extraordinaires v:lta 1968, jossa aisalla ovat Fellini, Louis Malle ja Roger Vadim. En muista tätä, joten en liene nähnyt, ellen sitten joskus hyvin nuorena. Tämä on mulla puutelistalla ja bongaan sen heti kun hollille tulee.

Toisaalta, nettiä penkoessa tuli vastaan sellaisiakin ehdotuksia kuin Edmund Gouldingin Grand Hotel (1932) ja François Girardin The Red Violin (1998: tosiaankin, nimellä "Punainen viulu" Suomessa). Nuo ovat mielestäni aika hyviä esimerkkejä esteettisesti eheistä, jonkin asian ympärillä pyörivistä filkoista, joiden (vähäinen) episodillisuus on melko näennäistä verrattuna tarinan, tapahtumien ja esteettisyyden vahvaan kokonaisuuteen. Punaista viulua minulla ei ole, mutta Grand Hotel on, joten voisin sen vaikka syksyn aikana tsekata, jos tarvetta ilmenee. "Viulu" todellakin - yllätys yllätys - kertoo yhden vanhan viulun tarinan (se käy muistaakseni Kiinassa asti) ja toisessa - aivan oikein - on kyse berliniläisestä loistohotellista ja tapahtumista sen puitteissa. Molemmille vahva njet-ee oikein palmun lehvin.

Mietiskelyjä vosii jatkaa - ovatko nämä ee:tä: Amores perros? Babel? Decamerone? Fellinin Rooma? Kaidan? Pulp Fiction? En niele karvoineen päivineen ensimmäsitäkään ee:nä. Moderneja kerrontakeinoja käyttävät filkat - joissa yksi tapahtuma tai paikka kerää yhteen hahmot, joiden elonlinjat leikkaavat ko. paikassa/tapahtumassa ja joiden teitä ko. paikkaan/tapahtumaan seurataan - eivät ole ee; Fellinin kaltaisen visionäärin Roomaa koskeva kuvitelmien sarja ei ole ee, koska juttuhan on pikemminkin kuin suht strukturoitua tajunnanvirtaa (fantsu filkka!); Pasolinin eri Tarinoissakaan ei ole kyse ee:stä, koska pätkät eivät ole irrallisia ja niitä kannattelee tekijän vahva persoonallinen "esteett. visio". Jne. Kaidania/Kwaidania, jota sitäkin on ee:ksi tarjottu, en tähän hätään muista, filkkahan liittyy länsimaiseen jaappanilaiskulttuuriin tutustumiseen erilaisten pimeiden juttujen kautta - kummitus- ja murhatarinat, joissa saatetaan kertoa samaa tapahtumaa eri näkökulmista tms. (vrt. Polameren käännökset, Biwansoittajan tarina yms.).

ee

Amores perros, Fellinin Rooma, Pulp Fiction - mitään noista en osaa pitää muuna kuin kerrontateknisesti tarinoita tarinassa -ratkaisuna. (Koetan tässä miettiä asiaa hermeneuttisen narratiivikäsityksen kannalta.) Rooma lisäksi selvästikin poikkeaa noista Uuden maailman tekeleistä. Minusta pitäisi ajatella, että episodielokuva on puhtaimmillaan, kun yksittäisiä episodeja ei yhdistä mikään muu kuin maailma/universumi/kosmos, jossa ne tapahtuvat. "Science Fictionissa" ei tarvita sitäkään.

k-meleon kirjoitti:Ellet tarkoita Jim Jarmuschin filkkaa Night on Earth (1991), jossa seurataan öisiä taksitapahtumia merkittävissä kaupungeissa kuten Helsinskissä, Los Angelesissa ja Parisissa?

Tuo se varmaankin oli. Pitääpä kaupunkireissulla katsoa, josko sitä mistään löytyisi.

k-meleon kirjoitti:ee

Niin?