YLE Radio 1

Tarkoitin sitä että, kyllä ennen liikuttiin ajallisesti varmasti Suomen maassa enemmän, kuin nyt!!!!!!!!!!!! Ja toisekseen olimme luovempia kuin nyt. (tietokoneet tosin korvaavat ja helpottavat sitäkin asiaa pitkälle) nyt.

Olet oikeassa Reiska! Siitä on jo 17 vuotta kun olin Ameriikassa kaksi viikkoa ja sain verrata. Pienessä kylässä ja pienessä kaupungissa. Ei julkista liikennettä, ei pyöräteitä, mihinkään et päässyt ellei kouluauto tai perheenjäsen tai tuttu vie. Mikä vapaus suomalaisella mukulalla, joka pääsee pyörällään mihin vaan!!! Ennen vanhaan oli meillä vielä enemmän metsiä samoilla, kerätä marjoja ja sieniä, hiihtää. Norjalaisilla lienee vielä paremmin. Huomasin skandinavisissa kokouksissa, että iäkkäätkin naiset kipusivat portaita kaikista ketterimmin. Sitäpaitsi heillä oli (öljyrahoilla) paremmat kengät kuin meillä muilla. Eläköön Suomi!

Lukuaineita ja tosikkomaista pinkomista kouluissa on turhan liikaa. Lukeahan voi kuka vaan joka haluaa mitä haluaa. Kanssakäyminen on koulussa tärkeää.

Kansalaistaito olisi oppiaineena tarpeellinen. Sitä pitäisi oikeastaan olla joka päivä koko peruskoulun ajan ja siihen voitaisiin liittää myös sellaiset, aiemmin itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat, kuin tervehtiminen, kiittäminen, päähineen poistaminen sisätiloissa ja se, ettei kirjastossa huudeta.
Meidän aikanamme oppilaita oli mahdotonta saada pitämään pipoa päässä talvipakkasella ulkona. Nykyajan muksuilla asia on monella tavoin päinvastoin: -pipo ei tunnu irtoavan nupista edes terveydellisistä syistä (useammissa kaupungeissa on parin viime vuoden aikana koululaisilla ollut täitä), mutta eipä toisaalta enää ole niitä paukkupakkasiakaan..

moxu kirjoitti:Meidän aikanamme oppilaita oli mahdotonta saada pitämään pipoa päässä talvipakkasella ulkona. Nykyajan muksuilla asia on monella tavoin päinvastoin: -pipo ei tunnu irtoavan nupista edes terveydellisistä syistä (useammissa kaupungeissa on parin viime vuoden aikana koululaisilla ollut täitä), mutta eipä toisaalta enää ole niitä paukkupakkasiakaan..

Saman muistan minäkin kokeneeni. Monta kertaa korvalehtiin oikein sattui, kun niihin jälleen lämpimässä verenkierto palasi, mutta ei se pipo päähän tai pää pipoon silti seuraavallakaan kerralla mennyt. Vaan olenko tulossa vanhaksi, kun näitä "ei silloin ennen" -muisteluita harrastan?

Kansalaistaito voisi tosiaan olla hyvä oppiaine kouluun, tosin joskus tuntuisi sen olevan tarpeen vähän vanhemmillekin.

Sisso! alkavat pojjatkin vanheta mun perässä. Asuimme tämän saman kadun varrella umpikadun päässä. Vuosi 1969. Ensiluokkalainen poika oli kinunnut samanlaisen karvahatun kuin parhaalla kaverilla. Koulutie oli lyhyt ja turvallinen pitkin puronvartta (eikä ollut vaaraa silloinkin tavallisesta kiusaamisesta koulussa, kun oli oman talon isoja poikia turvana). Poika laski kiireessä epähuomiossa väärin, karvahattu tempaistiin käteen kun vielä ikkunasta näin. Lapsillahan on vilkas verenkierto, usein oikein mieltä etoi kun myöhempinä aikoina näin lapsia pyntättynä mahdottomiin toppavaatekerroksiin.

Tiedän, että jotkut opettajat/koulut ovat saaneet rotia niin ettei luokassa/koulussa pidetä sisällä pipoa päässä. Voi meitä! Mitenkä teidän sukupolvenne koulukkaat protestoivat? Itse keskikouluaikana jouduin kerran keskellä kesää käymään äitini kanssa anteeksipyynnöllä asuntolanhoitajan luona, pari opettajaa pakkasi laskemaan numeroa kun näytin vastahakoista naamaa (aineissa joissa olin haka, monissa muissa sain ansiotta suht. parempia kuin joku).

Valtaosa koulukkaista on äärettömän fiksuja. Esimerkiksi roskaaminen on takavuosista silminnähtävästi vähentynyt - tosin jokainen roska on liikaa. Liikenteestä kiinnittävät huomiota transsissa ylinopeutta ajavat pierupyörät, muutaman vuoden päästä moni ajaa papan ostamalla autolla päin kalliota. Nuoret huutavat asiansa kahden metrin päässä olevalle niin että viereisissä taloissa ollaan asian tasalla. Huomiokyky kevyessä liikenteessä on tähän liittyen olematon, kävellään/pyöräillään yhdistettyä pyörä/jalkatietä lössinä, vilkaisemattakaan taakse.

Opettajia ei voi ottaa syntipukiksi. Alle kouluiän on vanhempien vastuulla lappaa järkeä lapsen päähän, silloin se myös uppoaa. On muöhäistä ja työlästä opettajien isoissa luokissa yrittää korjata kasvatusvirheitä jenguilleen, onhan tarkoitus myös kaikkien oppia. Alakoulussa opettajat ovat kaikki kaikessa, yläkoulussa koulukas alkaa jo lajitella itselleen hyvät ja vähemmän hyvät. Pikkulikka pääsi musiikkiluuokalle (onneksi upea opettaja - jonka tunnen ennestään - opettaa kaikki aineet). Poika pääsi yläkouluun pyrkiessä tietokonepainotteiselle.

Omista opettajista (toistelen itteeni) olin vähän kade, kun 6 lk oli opettajana äiti. Toisaalta hyvä opettaja, otti huomioon kaikki pienen paikkakunnan mukulat - mitään apukouluja ei ollut ja hyvin tulimme toimeen kaikki. Puki aina kouluun nätisti, eritoten alakouluun kirkkaat vaatteet. Keskikoulussa (3 v) oli kokonaisuus hyvä, muitakin hyviä, mutta kirkkainna rehtori Vilhho Jauhiainen. Suomi, historia, piirustus. Pidin häneen yhteyttä viimeiseen saakka.

Tästä aiheesta toivoisin kaikenlaisia kommentteja omistaan. Itselle painajainen oli kotitalous. Toiset ruuanlaittoon tottuneita maalaistyttöjä, itse jouduin heittopussiksi kolmanneksi yleensä kahden hen kiertävissä ryhmissä. Se oli joka toinen viikko, olin aivan hermona välisen ajan kun vain muistin sen noita-akan. Nyt tykkään ruuanlaitosta!

Kiitos vaan nykyisille opettajille. Molemmat mukulani tykkäävät koulusta.

Korjaus äskeiseen: pienpyörät, piti olla pierupyörät.

Vilkaisin konetta avatessani jotain sivua, jolla väitettiin, että demarit haluaisivat työelämään lisää naurua ja lepohetkiä kyykyttämisen sijasta. Kouluunkin halutaan ihmisenä oleminen oppiaineeksi. Varmasti demareilla on ihan hyvä ajatus ehdotustensa pontimena. Itselläni on naurusta sellainen käsitys, että se ei ole itsestään selvästi hyvä asia. Viittaan vain sellaisiin tv-ohjelmiin kuin Hauskat kotivideot ja sen edeltäjä Naurun paikka, joissa molemmissa esitettiin videoita, joissa yks sun toinen loukkasi itseään ja muut nauroivat. Vahingonilo on paras ilo - väitetään. Ylen aamutv:ssä tässä joku päivä muuan kansanedustaja oli huolissaan siitä, että eduskunnan työpaikkahuumori saattaa näivettyä, jos kaikkien pitää olla tarkkana puheistaan. Kouluissa voitaisiin opettaa, että paras ilo on se, joka ei sulje ketään ulkopuolelle, ilo, johon kaikki voivat yhtyä. Pelkästä naurusta siihen voi olla pitkä matka.

'Koulussa voitaisiin opettaa, että paras ilo on se, johon kaikki voivat yhtyä...'

Opettaa huumorintajua ei voi muuten kuin esimerkillä. Ihanat kouluajat, opettaja kulloinkin laukaisi tilanteen lohkaisemalla jotakin yllättävää ja sopivaa. Muistan ihanina koulun käsityötunnit, pojat värkkäs takaluokassa höyläpenkillä jotakin hyödyllistä, niin me tytötkin langasta, kankaasta ja sittemmin ompelukoneella.

Moxu-nettiystävä: Opetussuunnitelmat ovat jo turhan tiukkaan pakatut. Muistan itse, ja aikuisilla lupsillakin, jokin sellainen ympäristöoppi, että
auta äitia ja vie roskat. Nyysitään kaikkia ilmaisuaineita - musiikki, liikunta, käden taidot. Näistä lukiossani oli jäljellä vain liikunta. Omat pikkumukulat kyllä tykkäävät koulusta (opettajat ovat onneksi yksilöitä, kuten oppilaat)! Yhteinen ilo ei voi olla ilkeää.

Liisa Autio kirjoitti:Opettaa huumorintajua ei voi muuten kuin esimerkillä. Ihanat kouluajat, opettaja kulloinkin laukaisi tilanteen lohkaisemalla jotakin yllättävää ja sopivaa.
- -
Yhteinen ilo ei voi olla ilkeää.

Heti kärkeen väitän vastaan toteamalla, että yhteinen ilo voi olla todella ilkeää. Muistelkaapa vaikka sota-ajan propagandaa. Nauru on vahva ase.

Voiko huumorintajua opettaa? Mielestäni kaikkea voi opettaa. Esimerkillä? No, koulumaailmassa tilanteet tulevat ja menevät, eikä paraskaan opettaja keksi aina henkevää sanottavaa joka tilanteeseen. Suurin osa opettajista ei sitä paitsi voi olla näitä parhaita. Ja mikä on hyvä yhdelle, voipi olla toiselle loukkaus.

Mielestäni nämä aiemmin mainitsemani demarit ovat ihan oikeilla jäljillä toitottaessaan Ihmisen olemisen nostamista oppiaineeksi. Vieraita kieliä voisi aivan kernaasti silpaista pois. Englanti riittää. Ollaan nyt kerrankin realisteja! Muita kieliä voisi opetella vapaaehtoisena. Sen sijaan elämän kielioppia ei opeteta edes alkeina. Sen pitäisi olla pääaine.

'Kyönäläinen, täipäinen, voileivän kerjäläinen'. Näin rallatimme (pienemmät tytöt) kostoksi isommille pojille, jotka oli meitä sortaneet...

Ei kiitos yhtäkään oppiainetta kouluun lisää. Olin pöyristynyt, kun Avoimessa Yliopistossa ihan huvikseni (juoksutuntina) suoritin aikuiskasvatuksen appron, kuinka tolkuttoman tarkkaan koulujen oppisuunnitelmat on niitattu kasaan. Luojan lykky opattajat samoin kuin oppilaat ovat yksilöitä jokikinen, ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopeudutaan.

Elämäntaitoa ei enää opita koulussa, ei ainakaan sillä iällä jolloin saa valita. Eihän Hah! englanti liene pakollinen aine? Ennen kaikkea korostaisin satsausta äidinkieleen. Siunattua että meillä on tämmöinen poikkeuskieli, kautta aikojen asioista kiinnostuneet suomalaiset ovat osanneet kieliä - ja äidinkielen perustalta jokainen uusi tulee entistä helpommin. Englannin mongerrustaito kansainvälisesti no joo.

Mistä ole murheissani, kaikki kouluaineet nuijitaan oppimispainotteisiksi, ja käden, liikkumisen, tekemisen, musiikin mahdollisuudet nyysitään vähiin. Muistan kansakoulun ihania käsityötunteja, siinähän sai kaksi tuntia keskiviikkoisin puhua käsitöitä tehdessä. Kerran saatiin kaikki kyönää opettejaäidiltä. Isommat opetti välitunnilla hyppyjenkkaa vastarakennetussa vajassa. Osaan vielä!

Rankkaa on koulun kävijöillä. Pitää valita ja valita. Turhankin vähällä iällä. Puskaradio tiedottaa, vanhemmat patistaa. Opoja on teoriassa. Kiusaus hälläväliä-asenteeseen voi päästä voitolle omasta vilpittömästä halusta. Esimerkkinä tyttö tai poika, jolla on käden taidot lahjana. Uskaltaako ammattikouluun? Itselläni oli ratkaisun paikka 14-vuotiaana lukiossa. Pitkät matikat vai latina. Vielä kerran luokanvalvojamme Kerttu Kuusi voimistelu/urheilutunnin alussa sanoi, että matikkalinjalle haluttaisiin lisää tyttöjä. Yksi ilmoittautui, minulla tikitti mutta en. Saattaisin olla aivan eri alalla, mutta kiinnostus ohjasi tähän.

Opettajia on muuten muuallakin kuin peruskoulussa ja lukiossa. Aikuisopiskelu on valtava kenttä, Suomessa suosittu. Kokemusta on.

Nuorena on Liisa lukionsa käynyt.

Minun tyttäreni, joka suunnittelee lukioon pyrkimistä, on tuskaillut äidinkielenopiskelunsa kanssa. Opettaja luettaa kirjaa kirjan perään ja niistä pitää tehdä rumautella omia referaatteja. Näkemäni ja lukemani perusteella opettaja vetää lukiotason opetusta jo yläkoulun puolella. Liiallinen äidinkielen tuputtaminen voi viedä mielenkiinnon aiheesta. Tyttäreni on kova lukemaan, mutta kauhisteli kuinka opettaja oli harkinnut Kalevalan, Seitsemän veljeksen ja Tuntemattoman sotilaan luettamista samana lukuvuonna. Muitten kirjojen lisäksi. Ei perhana! Oli sitten yleisön pyynnöstä tyytynyt pelkkään Tuntemattomaan.

Minä luin yläasteen viimeisenä vuonna Kalevalan lyhennettynä ja siihen meni minulta monta viikkoa. Koin siinä kieltämättä voimakkaita elämyksiä - sitä en tahdo kiistää. Mutta miksi klassikot pitäisi vetäistä äkkiä sieraimiinsa kuin joku huumausaine! Sinuhe egyptiläistä luin aikoinaan koko kesän. Yläkoulussa - eikä minun mielestäni lukiossakaan - tarvitse oppia kaikkea kaikesta. Aika paljon pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen. Vieraitten kielten suhteen erityisesti. Olin itse hyvä kielissä, eikä minulle ole niitten osaamisesta ollut juuri mitään hyötyä. Masentajana kielten tuputtaminen on kyllä voimakas. Ne oppilaat, joita vieraat kielet eivät kiinnosta, saavat kielestä toiseen huomata olevansa muita huonompia. Pois vain kaikki muut vieraat kielet - englanti riittää!

Olin tosiaan läpitte kaksi vuotta muita nuorempi. Ja sitäpaitsi pieni, välkysti aina uuteen luokkaan mennessä varasin toiseksi etummaisen paikan. (Sama valintahan on kun toisilleen outo seurue istuutuu ravintolaillan pöytään.) Kuuden vanhana osasin vaikka mitä ja itsestään selvänä menin alakoulun luokkaan. Sitten (supistetussa) kävin kaksi luokkaa yhtenä vuonna - ala-ylä-ala. Siitä syystä jäin luokkatovereista sivuun, kun toiset kävi tansseissa, urheilussa eli hiihdossa pääsin lukiossa kärkeen oltuani aina vihoviimeinen, kun muilla oli murrosikä.

Mielestäni sosiaalinen kanssakäyminen on koulussa tärkeintä. Itselläni sitä korosti asuntolaelämä.

Kirjallisuudesta/äidinkielestä. Alle kouluikäisinä luimme himolla Kalevalaa. Siskon mieluisin (kuvitetussa) kirjassa oli 'Makkara kirisi kiukahalla, minä perso penkin alla'. Mulla taas 'Ukko uunilta urahti, halliparta paukutteli'. Keskikoulusta ei ole muiston häivääkään mitä Ville suorasanaista kävi läpi, muistan lauseenjäsennykset ja runot. Porkkasimme kerran koulun vintillä, siellä oli koulun runokirjoja laatikkokaupalla. Miksi en pöllinyt itselle? Södergran, Juvonen, sen ajan uudet. Kirjastonhoitajan säännön mukaan olisi saanut lainata yhdelle vain kaksi kirjaa kerralla, kolmesti viikossa. Minun kohdalla tehtiin salaa myönnytys.

Lukiossa äidinkieltä opetti rehtorska, liitunaama. Kai rumia ilmeitä osoitin, todistuksessa oli väliin kasi, kun sitten pakko oli kokeiden perusteella antaa ysi. Yhtään mitään 1990-luvulta ei otettu esiin, nautin kyllä Seitsemästä veljeksestä (yhäkin!). Ääneen luettaessa olin tietysti Eero. Lempikirjailijaani Haanpäähän ei ikinä ehditty, mutta Agricolat kyllä.

Omana kouluaikanani saksa oli valtakieli. Kokeilukeskikoulussani oli englanti, samat Bieset lukiossa (luin saksan välisenä kesänä). Ei ollut mitään mieltä ottaa englantia yo-kirjoituksiin, kun latina oli vuorenvarma. Yo-lautakunta ei vielä ollut kärryillä.

Monen monta koulutoveria opetin matikassa ajan tasalle. Keskikoulun matikan opettajan poikaan olin (11 v) vähän rakastunut.

Jokaisella on lahjansa. En osaa kaakkuja enkä jälkiruokia, ommella kyllä.

Liisa Autio kirjoitti:Mielestäni sosiaalinen kanssakäyminen on koulussa tärkeintä. Itselläni sitä korosti asuntolaelämä.

Jos kerran osasit lukea jo ennen kouluikää, on ymmärrettävää, että pidit tärkeimpänä sosiaalista kanssakäymistä. Useimpien ihmisten kohdalla asiat eivät ole niin, että he osaisivat lukea ennen kouluikää, saatikka että lukisivat Kalevalaa. Tämän yhteiskunnan tulisi olla minun mielestäni järjestetty niin, että ne em. useimmat ihmiset tulevat huomioiduiksi. Kannatan lämpimästi peruskoulujärjestelmää. Kannatan myös valinnan vapautta niille, jotka haluavat oppia keskivertoa enemmän.

Mitä tulee asuntolaelämän toimivuuteen sosiaalisena kasvattajana, olen ainakin minä saanut Yleisradion tv-ohjelmien välityksellä katsella useita värisyttäviä kertomuksia englantilaisista sisäoppilaitoksista ja niissä toveriensa kaltoin kohtelemista pojista. Asuntola ei mielestäni opeta. Siellä vain selviytyy joko hyvin tai huonosti tai pahimmassa tapauksessa ei selviydy ollenkaan. Äitini on aina muistanut kertoa kasvaneensa lastenkodissa ja olleensa johtajattaren suosikki. Hänen nuorena kuollut veljensä sen sijaan ei tainnut olla kenenkään suosikki. Tämän jaottelun saavat vielä minunkin lapseni huomata mummon luona käydessään. On muuten aikamoinen työ ajella autolla kotiinpäin ja samalla selittää murrosikäiselle pojalle, että ei sinussa mitään vikaa ole, mummolla on vain sellaiset lapsuudenkokemukset.

Itsestäni voin kertoa sen verran, että olen ollut lapsena kesäleirillä ja kymmenen vuotta myöhemmin armeijassa. Kauheita kokemuksia. Pitkän saksan luin. Myöhemmin luin pitkän englannin iltalukiossa yhdessä vuodessa. Sain siellä ilmaiset ruuat. Oli hyvää ruokaa!

hah! Meidän asuntola oli ihan erilainen. Aikaisemmin kansakouluaikana monet asuivat naapurimö kissä, uuden koulun valmistuttua alakoulunopettajien sivuhuoneissa.Meillä kun pääsin keskikouluun, kolmannelle luokalle siis kuuden kansakoululuokan jälkeen (ensimmäisenä), oli ensiksi 15 lm bussilla ja runsas kaksi kävellen (hiihtäen).Pojat, sekä keskikoululaiset että jatkot, oli alakerrassa, tytöt yläkerrassa 4 hengen huoneissa. Pesuhuone oli yhteinen, sieltä sai sekä lämmintä että kylmää vettä (alapesulle sai viedä vadissa vettä huoneeseen). Vuoden päästä muutimme 6½ kilometriä kirkolta, olin vakaasti päättänyt, että jos asuntolaoikeuttani harkitaan, olen niin heiveröinen että pakko.

Rakkauvesta se hevonenkin potkii. Tyttöjen parvekkeelle oli rappuset. Kerranko heitettiin pojan päälle vadilla vettä. Siellä muuten alakerrassa haisi sukkahiki.

Ne kolme keskikouluvuotta olivat elämäni tärkeintä rakennusaikaa. Matikanopettajalle (jonka pojasta tykkäsin) häpesin, kun hän tunnin lopussa antoi ylimääräisiä tehtäviä. Kun näyttämässä kävin, oikein oli mutta hän raplsi loppusivujaöNiillä oli kokeiluja vesiväritöihin, joissa olin surkea. Seuraava matikanopettaja kännäsi, ei tullut pääsiäislomalta, sai potkut.

Haluaisin laajentaa tämän otsikon alle vielä aikuisopiskelun. Kokemuksia on kateederin kahta puolen. Kokemuksia opettajista, opettamisesta, ryhmästä??? Hyviä ja huonoja. Ajat onvat tietty muuttuneet.