YLE Radio 1

Tehkää oma listanne vaikuttavimmiksi ja merkittävikmiksi kokemistanne viulkonserttokirjallisuutemme klassikoista ja merkkipaalun statuksen lunastaneista soolokonserttoteoksista joiden kiistaton emotionaalinan ilmaisuvoima ja hienostunut soinnillinen kauneus ovat omaa luokkaansa.

Melartin opus 60, Tuukkanen konsertto numero 2, saikkola, klami, nordgrenin konsertot. ikosen konserttoa en valitettavasti ole onnistunut kuulemaan vaikka epäilemättä sen vuolas pitkälinjainen hehkuva melodinen ekspressiivinen kauneus ansaitsisi sijansa ohjelmistossa. tässä omat suosikkini joihin voisi lisätä fabritiuksen ja marttisen jahka olen ensin tutustunut sen vapaasti dodekafoniaa soveltavaan ilmaisukieleen joka saa alkunsa alkuräjähdytksestä joka sinkoaa teoksen motiivit ilmoille.

Missäs noita suomaalasia viulukonsnjerttoja voi kuulla? On meillä jotain Klamia ja Sibbeä, mutta Saikkola?

Onko tuo Melartin se punk-basisti, josta 1980-luvulla lauloi se stadenilainen tyttöbändi, jonka nimen olen unohtanut?

k-meleon kirjoitti:Missäs noita suomaalasia viulukonsnjerttoja voi kuulla? On meillä jotain Klamia ja Sibbeä, mutta Saikkola?

Onko tuo Melartin se punk-basisti, josta 1980-luvulla lauloi se stadenilainen tyttöbändi, jonka nimen olen unohtanut?

sen minäkin haöluasin tietää missä hyvää ja taiteellisesti täysipainoista suomalaista klassista taidemusiikkia pääsee kuulemaan jos museot eivät tunnu houkuttelevalta turistikohteelta maalaustaidetta vieroksuvalle.

2006 kuultiin lauri saikkolan viulukonserton uusi tuleminen mahdollisesti hko:n konsertissa keväällä. aarre merikantoa on levytettykin konsertot 2 ja 4, jotka niinikään edustavat parasta osaa viulukonserttokirjallisuudessamme varsinkin radikaaliin kauteen sijoittuva 20-luvun modernismin merkkiteos jonka merkitys ei niinkään perustu virtuoosiseen ekshibitionismiin kuin sisäisten musiikillisten näkyjen välittämiseen ja pukemiseen säveliksi ennenkuulumattomalla harmonisella rohkeudell, jollaista sibeliuksen konservatiivisesta musiikista on turha etsiä. tuukkasesta nautin eilenkin täysin rinnoin ja meri-sinfonia otti laajalle affektien asteikolla liikkuessaan täysin valtaansa kuin ulkopuolelta tulevan geniuksen alkaessa vaikuttaa sulosointuisten harmonioiden ja laajakaarisen kukkean melodiikan lumotessa runollisella kauneudellaan merellisellä matkalla navigoivan laivan kurssilla.

Muutama aika sitten ilmestyi kiintoisa viulukonserttolevy, Hilary Hahnilta, jolla hän soittaa Tšaikovskin ja Jennifer Higdonin konsertot. Jälkimmäinen on upouusi, Hilarylle tehty. Levyn vastaanotto on käsittääksein ollut hieman ristiriitaisen oloinen. Deutschlandfunkin kriitikko otti aika positivisen kannan ja päätti raporttinsa sieltä tänne loppuhuipennukseen:

Ludwig Rink kirjoitti:Der Reigen hochbegabter junger Geigerinnen in der Generation nach Anne-Sophie Mutter ist beeindruckend. Alle Musikliebhaber können sich über diese Vielfalt freuen und wollen Lisa Batiashvili, Julia Fischer, Baiba Skride, Janine Jansen, Arabella Steinbacher, Alina Pogostkina oder Hilary Hahn auch nicht gegeneinander ausspielen. Bei Hilary Hahn beeindruckt die Konsequenz, mit der sie sich und uns das Geigenrepertoire zwischen Bach und Jennifer Higdon erschließt und bisher in allen Fällen nicht nur für makellose Interpretationen gesorgt, sondern gerade auch bei weniger bekannten Werken durch ihre glasklare und überlegte Art der Ausführung für viele erst den Zugang zu dieser Musik ermöglicht hat. Das ist nach wie vor höchst bemerkenswert.

Tätä viulismia on tälle entiselle Ykköselle roudattu haukkumaan niin maakuntaviulisteja kuin sibiskonservatorion viulumaikkojakin. Vellovan emotionalismin ja muun nyyhkyviulismin ryssämeininki tietenkin tulee jatkumaan...