YLE Radio 1

Ostin Hulluilta päiviltä uuden dvd-soittimen ja Anttilasta levyn, jolle on kerätty kaikki Reinikaiset. Osa osalta, ilta illan jälkeen olen hiljaa nautiskellut ja hihitellyt. Ajatonta huumoria vaikka mukana myös lähes dokumentinomaista ajankuvaa.

Hukkaputken uusintoja olen katsellut satunnaisesti. Yleisesti ottaen pientä pettymystä, tosi huonoja sketsejä liikaa mutta mukana myös todellisia helmiä.

Kuulin juuri, että Frasieriä tulee enää kahtena lauantaina. Sitten koko sarja on lopussa.

Tulee haikea olo. Olen seurannut sarjaa vuosia. Tosin joitakin jaksoja on jäänyt näkemättäkin, kun lähetysaika on viime vuodet ollut lauantai-ilta ja lauantaisin pitää joskus mennä uloskin. Videollekin olen joskus ottanut, mutta se on jäänyt viime aikoina.
Tänäiltaisessa muistelujaksossa oli paljon kohtauksia myös sarjan alkuvuosilta, jolloin en ole sarjaa seurannut. Jos sarja alkaisi alusta olisi vielä katsottavaa. Kyllä se varmaan pian uusitaankin, toivon ainakin.

Vaikka onkin valmiiksinaurettu ja toistaa samoja teemojaan, jaksan katsoa Pokka pitää -sarjaa huvittuneena.

Englannissa on vielä luokkajako kunniassa, ja sen myötä rehelliset kiipijät ja muut nousukkaat. Aika moni englantilainen sketsisarja saakin aineksia tuosta kuilusta. Pokka-sarjan näyttelijätkin ovat hyviä, varsinkin Leidi itse.

Tavallaan harmittaa, että kommunismi romahti. Se tuotti myös hyviä huumoripläjäyksiä. Eräs hauskimmista oli unkarilainen tai jugoslavialainen, tai jostain sieltä päin tullut elokuva Siiselit. Siinä yksinkertainen kylänmies teki tahtomattaan palveluita Suurelle aatteelle, ja tekonsa palkittiin nimittämällä hänet johonki kunniavirkaan. Kömpelyyttään sitten tunaroi, ja palautettiin taas riviin. Kunnes teki uuden palveluksen. Erään semmoisen tehtyään hänet ylennettiin paikallisen tivolin johtajaksi; siitä kiitollisena hän nimesi uudelleen tivolin kummitusjunan Sosialismin Kummitusjunaksi. Ja niin edelleen. Kommunismin romahduksen jälkeen ei ole enää kovin paljon tabuja, joista irtoasi kiellettyä huumoria. Maailma on nykyään sallttu paikka. Kiinan kielletty kaupunkikin on jo käsketty kaupunki.

Mielestäni paras sarja on kuitenkin Ruuvit löysällä, jossa on paljon hyvää käsikirjoitusta, näyttelemistä ja rekvisiittaa. Joulun löysäruuvipotpuri oli paras joululahjani. Tietenkin Englannista.

Illallinen yhdelle eli Dinner for one. Paranee vuosi vuodelta...
Jutun käsis löytyy täältä:
http://german.about.com/library/bldinnerone.htm

Ja ainakin parhaat palat nettivideona täältä:
http://www.pistolwimp.com/media/40775/

Sarjaksi Dinnerin tekee se, että se uusitaan vuosittain, ei niinkään se, että jutussa tulisi vastaan jotain uutta tai yllättävää. On jopa sellaisia faneja, jotka varaavat uudenvuodenpöytäänsä oikeanlaisen menun: Keittoa, koljaa, fasaania ja hedelmiä juominaan kuivaa sherryä, valkoviiniä, sampanjaa ja portviiniä...

Tämän talven huippua minulle oli Maikkarin "Firma". Tommi Korpelan esittämä Arttu oli todella huikea hahmo. Toivoisin, että itse pystyisin joskus samankaltaiseen löpinään.

VeHy kirjoitti:Tommi Korpelan esittämä Arttu oli todella huikea hahmo. Toivoisin, että itse pystyisin joskus samankaltaiseen löpinään.

Korpelaa on kovasti suitsutettu myös kuulustelijaroolissaan Q-teatterin Hitlerin kellonsoittajassa.

Tommi Korpelasta tulee mieleen tietysti Studio Julmahuvi, joka on mielestäni kaikkien aikojen paras kotimainen sketsisarja.

Come on everybody, let's duusi muusi... Kreikan meri!

Lost alkoi nelosella kovan ennakkokohun saattelemana.

Tämä Jack oli varsinainen sankari, lääkärikin vielä. Ilmeisesti tarkoitettu samaistumiskohteeksi.

Saarella on jokin hirviö, joka pitää salaperäistä ääntä.

Katsoitteko ensimmäisen jakson?

En katsonut, katselin vihoviimeistä vaalitenttiä, en kyllä tiedä miksi, sillä ääneni olen jo antanut.

Onko se KingKong, joka siellä saarella mekastaa?

Heh, Kongi taas vauhdissa... Tai jos se onkin Son of the Kong?

Frank Zapalla oli hauska kappale nimeltään "Cheepnis". Siinä hän tunnusti rakkautensa ja epäluulonsa halvan budjetin elokuvia (ja vastaavaa viihdettä) kohtaan. I ate a hot dog, it tasted real good - yummy yummy yum-yum! - then I watched a movie from Hollywood - yummy yummy yum-yum, yummy yummy yum-yum! Jossain vaiheessa esitystä törmätään Hirviöön, ilmeisestikin radioaktiivista säteilytystä saaneeseen Kamaluuteen. Bombs can't stop it, rockets can't stop it! Partiot hakevat villiintynyttä Hirviötä... Here, Fido - here, Fido... Hirviö oli jättimäiseksi kasvanut puudeli.

Tulipa rasittavan viikonlopun päätteeksi katsottua hömppäpömppää, "Poliisikomentaja Blakea". ja siitä pitää vielä naputella, vaikka piti vain siirtää kasa tiedostoja serverille... Lynda La Planten kirjoittama minisarja vaikutti aika asenteelliselta, tai sitten sen on tarkoitus saada (huolimattomasti katsova) katsoja varpailleen.

Englantilaiset poliisisarjat ovat monasti hirveän julmia/raakoja. Ne eivät ole hienovaraisia psykodraamoja, vaikka psykoulottuvuus onkin niissä vahvoilla. Ei, niissä jahdataan rikolliskoplia, jotka aikovat tappaa maahan tulevan presidenti, tai psykopaatti- tai pervertikkomurhaajia, kuten tässä Blakessa; joku seko tappoi tietoverkon kautta sairaaloissa makaavia potilaita. Lisäksi poliisien asiat ovat niin huonosti, että suorastaan käy sääliksi. Tämä Blake on kovan luokan naispoliisi, joka on taidoillaan edennyt pomoksi. Mutta ongelmat seuraavat. Siskonsa tekee syöpäkuolemaa; siskon mies bongaa vaimonsa hoitsun, lemppaa sairaan muijan pihalle ja pitää kaupanpäällisiksi lapset. Siis aivan karmeita kohtaloita. Nyt sisko asuu Blaken kanssa. Ja Blakea jahtasi kaupanpäällisiksi vielä joku seinähullu nainen, jonka kohtalo olisi ollut pakkohoito mielisairaalassa, mutta joku pehmo psykiatri ei saanut kirjoitettua hoitoonottomääräystä. Joten seinähullu meinasi tappaa muutaman ihmisen...

Juttu oli hyvin tehty, jos tämmöisestä pitää; toiminnallinen, paljon käänteitä ja tapahtumia, useat tapahtumasarjat limittyvät ja lomittuvat hermoherkäksi kudokseksi. Yksi asia, mistä en pidä: nykysarjojen hämäryys ja tumman siniharmaa yleissävy. Ja suorastaan alleviivaava oli Blaken ja siskonsa rinnastaminen toiseen sisaruspariin, jotka tapattivat sisarista toisen jälkeenjäänen pojan sairaalassa, korvausten takia...

Vaan kyllä tämmöstäkin katselee.

NYT-lehdestä en oikeastaan lue kuin tv-ohjelmat, näyttelytiedot ja elokuvateatterien ohjelmistot, vaan enkö törmännyt viime perjantaina viikon television elokuvatarjonnan jälkeen Ridgen kuvaan ja tiistain kohdalla sen verran pitkään tekstiin Kauniista ja rohkeista Maikkarin ohjelmistossa, että luin tekstin. Se olikin kovin informoiva: "Tässä lisätietoa lumpun haarushistoriasta, Taylor! Stephanie paljastaa Taylorille Brooken jatkaneen seksiseikkailujaan."

Kuulin kerran, arvelen että vuosia sitten, jonkun tämän sarjan henkilöistä pudonneen lento-onnettomuudessa Pohjois-Afrikkaan vaan jääneen henkiin kun muut Amerikoissa luulivat hänen kuolleen. Eikö hän joutunut haaremiin tuolla villissä maassa. Päätin katsoa, miten Kauniit ja rohkeat kuvaa Orienttia. Dynastian kuviot olivat kovin selvät - öljyhän kuuluu meille! - verrattuna tähän kuviokelluntaan. Jäin kuitenkin koukkuun vuodeksi ja oliko niin, että lopussa Taylor ja Ridge uudemman kerran saivat toisensa. Lapsikin siinä oli kyseessä ja joku toinen lapsi, jonka piti olla Brooken ja Ridgen vaan isä olikin Ridgen isä.

Olen kuullut, että Taylor haudattiin tässä taannoin mutta eivät nuo Kauniiden ja rohkeiden henkilöt oikein mullan alla tahdo pysyä. Missä väliajat ovatkaan. Tuossa ikinuorten maailmassa jotkut kuin vanhenevat ja jotkut kuin pysyvät ennallaan. Eipä mitään ihmeellisiä näyttelijäkykyjä sarjassa ole katsoa, mutta jollain tapaa tekee pahaa näyttelijöiden leikkailu. Missä nyt Taylor lie ollutkaan, niin joka tapauksessa hänen kasvonsa olivat ihmeen kireät ja huulissa oli kuin silikonia. Miksi tällaista pimuilua kun lapsetkin ehkä jo ovat ties missä iässä.

Siinä sitten Stephanie kertoi, että Brooken ja Ridgen poika ei ehkä Ridgen olekaan ja että Brooken tyttären isä on Brooken tyttären mies. Näin sisäsiittoista sakkia tuskin usein tapaa. Jotenkin tuntui, että silloin ennen kun ko. ohjelmaa katsoin, käsikirjoituksessa oli sentään jotain. Oli eräskin nainen, joka sekosi ja vainosi kaikkia. Mutta tämä omituinen kuvio, jossa sama perhe ihastuu ja rakastuu vain perheen sisällä ristiin tuntui kovin loppuun kuluneelta ja ponnettomalta.

Kuka tuota sarjaa Suomeen enää ostaa. No Maikkari tietenkin mutta miksi. Eikö kilpailua ole.

Kyseessä ei ole suosikkini vaan eräs omituisuus, jota joskus seurasin ja jonka seuraamista olen noin yleisenä ilmiönäkin ihmetellyt.

Kuinka ollakaan, satuin huomaamaan, FST tarjoaa Nero Wolfea:

Nero Wolfe: Samppanjaa yhdelle. Amerikkalainen salapoliisisarja, osa 2/19.

Sarja vasta alussa, joten mukaan kerkeää vielä. Maury Chaykin on Wolfena & Timothy Hutton Archie Goodwininä. Aika hyvä. En ole kuitenkaan innoissani, kuten Nero Wolfe -saitin porukka ja saitille kerättyjen arvostelujen tekijät:

http://www.nerowolfe.org

Luin aikoinani kasan Rex Stoutin Wolfe-tarinoita. Käännökset eivät aina olleet hohdokkaita, nehän olivat vain dekkareita. Mutta tunnelma oli kiva (jotenkin eksklusiivinen tai fiini). Samoin se on tässä TV-sarjassa. Ei mielestäni sama mutta lähellä. Huttonin Goodwin on aika hyvä, hieman liiaksi makeileva mutta ei lainkan kehno. Wolfe-mielikuvani sen sijaan on ollut erilainen. Chaykin ei ole yhtä paksu. (Odotin vanhan TV-sarja Cannonin päähenkilön massan veroista ruhoa.) Eiköhän tuohonkin totu.

Jutussa ollaan sisätiloissa ja nämä interiöörit on toteutettu huolella. Kuin BBC:n Poirot-tarinat. Tunnelmaa rakennetaan myös musiikilla eikä se ole mitään 1950-luvun lopun poppia. Yllätyksettömyys tietenkin leimaa sarjaa, joka perustuu kaluttuihin tarinoihin. Kirjoissa tarinan kertojana oli Goodwin, mikä toi juttuihin oman viehätyksensä: itserakas, nokkela ja fiksu A.G. koettaa kampittaa Wolfen mutta kompastuu omiin jalkoihinsa. Tähän liittyviä ulottuvuuksia ja sävyjä ei saa siirrettyä tv-sarjaan. Ei voi mitän.

Rooma ja Sopranos

laatua HBO:lta

Miksei suomessa tehdä mitään samanlaista ? Ai niin, rahat pitää kylvää tylsiin ihmissuhdelässytyksiin...

Minulla on pieni oikeus sanoa jotakin mutta tuskin mitään "Roomasta" ja "Sopranoksesta", koska olen nähnyt kummastakin sarjasta vain yhden osan. "Rooma" ei tehnyt erityistä vaikutusta ehkä siksikin, että arvelin tapahtumien olevan jo lopussa, kun Caesar olikin vasta päässyt alkuun. "Sopranos" sen sijaan tuntui joltain, mutta kovin pitkiä sarjoja en ole enää jaksanut ottaa katsottaviksi varsinkin kun siellä ovat mainokset välissä hälisemässä.

Kuitenkin VastaMyrkky, miten voi yhdysvaltalainen televisioyhtiö, jonka nimeä en tiedä, tuottaa sellaista roskaa kuin "Kauniit ja rohkeat". Ehkä sanot sarjan tuottavan rahaa. Se ei nyt ole kriteeri eikä mikään. Ei mitään näyttelijäntaitoja, juoni aivan mitätön.

Suomessa on hyviä sarjoja, mutta ethän voi niistä tietää, jos olet milloin missäkin. Et varmaan Suomen telkkaa jatkuvasti seuraa. Vuonna 2005 tuli Maikkarilta, oli Ylen moka ettei tullut Yleltä kuten aiemmat, Juha ja Rike Jokelan neljä-viisiosainen "Firma". Se oli niin hauska. Arvelen, että olisit pitänyt siitä, jos olisit nähnyt. Ujon filosofitytön roolissa oli Milka Alroth, joka esitti nyt maanantaina tulleen kolmiosaisen "Ilonen talo" -sarjan alkoholisoitunutta äitiä. Siinä on näyttelijällä lahjoja toisesta laidasta toiseen.

Ja on ollut hieman pidempi sarja liike-elämästä "Uudisraivaaja". Jos haluat siitä lukea, niin teatteri, dokumentti jne. -osastossa on siitä erillinen otsikko. Sarja sai juuri hiljan palkinnon, jossain Euroopassa kaiketi. Kari Heiskanen esitti piinkovaa liikemiestä. Tai hän ei kuin esittänyt vaan oli piinkova. Luonteva juttu.

Ei kannata moittia suomalaisia sarjoja, jollei niistä tiedä. Vaikka voihan olla, että istut joka ilta katsoen juuri Suomen telkkaohjelmia. Eikä jokainen ohjelma tietenkään onnistu. En seuraa Kotikatua, vaikka sitä nykyään täällä Kalliossa kuvataan.