Millainen on hyvä teatteritila?

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit sekä muut genreihin liittyvät aiheet.

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

ViestiKirjoittaja Liisa Autio päivämäärä 21.8.07 - 1:55

Hyvä teatteritila? 60-luvulla meille oli elintärkeää TTT ja Salmelainen. Ensin lapset katsoi lastennäytelmät - Pertsat ja Kilut - sittemmin tykästyivät ja mm. katsoivat kolmesti Dario Fo'n Rouva joutaa pellolle. Sanaristikoista kuuluisa Fair: poika istui minusta oikealla, liki loppua istui polvillaan selinpäin, toki hiljaa hievahtamatta. Pettyi kai odotuksiin.

Helene Weigel mykkäroolissaan: Mutter courage (silloin oli lzpxenlikka).

Sittemmin rakennettiin uusi 'hehtaarinäyttämö'. Valmistautuessamme tunnin äänenavaukseen näimme lasten pomppivan äiten tai mummun seurassa Prinsessa Ruususeen.

Esityksemme Amurin muistoja oli elämys, sekä itselle ynnä aina erilaitselle yleisölle.

PS huomioon että joskus voi olla kylmempi. Ota kassiin varavaatetta.
Liisa
Liisa Autio
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 20.6.05 - 19:19
Paikkakunta: Nokia

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 5.9.07 - 14:29

moxu kirjoitti:Ikävin uutinen Helsingin teatteririntamalta pitkiin aikoihin on tieto Rajasaaren entisen pumppaamon vakavasta kosteus- ja homevauriosta. Tilaa ei saa enää käyttää, eikä sitä voi korjata.
Viirus, joka liki parinkymmenen vuoden ajan on luonut tilassa moniulotteista, suhteellisen kovaa ja erittäin kunnianhimoista sekä likipitäen aina onnistunutta nykyteatteria (sellaiseksi voidaan laskea myös klassikoiden uudistetut tulkinnat!), joutuu nyt etsimään uuden kotipaikan.
Tämä ei olisi voinut sattua huonompaan ajankohtaan: Viiruksen on nimittäin määrä alkavana talvikautena viettää 20-vuotisjuhliaan ja lisäksi teatterin taiteellisena johtajana vastikään aloittanut liettualainen modernistiguru Cezaris joutuu ensi töikseen etsimään tilaa -asiaa, jonka hän tänne tullessaan saattoi olettaa olevan hoidossa parhaalla mahdollisella tavalla.

Viiruksen esityksille katsomon ja näyttämön välinen vuorovaikutus on aina ollut tärkeä osa kokonaisuutta. Sen takia teatterin uudeksi estraadiksi ei kelpaa ihan mikä tahansa. Vaikka maailman kenties parhaana ruotsinkielisenä teatterina Viiruksella ei pitäisi olla minkäänlaisia vaikeuksia löytää 9.10.ensi-iltaan ilmoitetulle Cezariksen ohjaamalle Caligulalle uutta esityspaikkaa. Mametin Oleanna on ainakin syksyn osalta ilmoitettukin kiertuenäytelmäksi.

Mutta kun kyseessä on Viirus, uskoisin ratkaisun, hyvänkin sellaisen löytyvän. Olkoonkin, että uusi tila tulee olemaan toisella tavoin persoonallinen, kuin Rajasaari oli.

Viirus sai uuden tilan Suvilahden entisestä kaasulaitoksesta. Teatterin tilat sijaitsevat kaasulaitoksen entisessä asiakaspalvelu- ja konttorirakennuksessa. Viiruksella on käytössään myös tiloihin liittyvä korjaamo- ja huoltohalli. Katsomopaikkoja tulee 150–200, eli suunnilleen saman verran, kuin Rajasaaressakin.
Tämä ei ole oikeastaan mikään hirvittävän iso yllätys. Suvilahden siirtämistä kulttuurikäyttöön on pähkäilty jo pitkään ja Viirus, jos mikä, on hyvä päänavaaja teatterisektorille. Lisäksi Cezariksella on kyky hyödyntää oikeastaan millainen tila tahansa -olihan hänen ilmiömäinen teatterileikkinsä Vintersagankin näytelmä paikallaan Svenskiksen perinteikkäässä salongissa ja No Returnin (joka muuten tullaan talven aikana näkemään Suvilahdessa myös suomenkielisenä versiona) kerrotaan toimineen Rajasaaren lisäksi Saksaa ja Filippiinejä myöten keskustelunkäyntiinpolkaisijana -minkä kyllä kuka tahansa jutun nähnyt ihan helposti ymmärtää.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Millainen on hyvä teatteritila?

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 14.1.10 - 20:31

Viirus ei saanut pitää Suvilahtea pitkään. Nyt teatteri on evakossa alunperin Lillanin kakkosnäyttämöksi rakennetulla Diana-scenenillä, mutta ensi syksynä se saa käyttöönsä nykyään Studio Krunikan vierailunäyttämönä toimivan tilan.
http://studiokrunikka.fi/pressi/tilat/
Voi olla -ja toivottavasti onkin- että tämä, kuten Rööperin puolella toimiva Universumkin kehittyy useamman aktiivisen teatteriryhmän aktiivisena näyttämönä. Eihän siinä teatteritilana mitään varsinaista vikaa ole, mutta Rajasaaren ja Suvilahden oivallusten jälkeen tämä saattaa tuntua tavanomaiselta.

Mutta mukavaa on ollut huomata, miten thaliankin palvelijat saavat tietyt seinät -kuten esimerkiksi juuri Rööperin suunnalla on tapahtunut- muuttumaan sillä tavoin "sakraaleiksi", että olisi vaikeaa kuvitella tiloihin niissä olleen teatterin jälkeen enää mitään bingohallia, kapakkaa tai kirpparia... 8)
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Edellinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron