YLE Radio 1

Kolmen pennin ooppera a la Weill ja Brecht jossa puukkomaggien laulettavaksi on pantu melodiikaltaan miltei schubetilaista lyyrismiä henkivä soolonumero.vitsi vitsi.

Ihan totta Deli on lumoavin hiipivässä sydäntä riipaisevassa lumontunteessaan jota voidaan verrata vain Schubertiin.

Paholaisen huvilinna saattaisi käydä hyvästä ehdokkaastä jos joskus kuulisin sen ensin.

Salieri kuului kutsuneen 16-vuotiasta Schwammerlia neroksi nähtyään käsikirjoituksen josta poika laati uudistetun version kriittisen silmän alla.

Ääni Mörköoopperalle! Erityisesti yhteisesti esitetty Mörkö se lähti piiriin on todella vaikuttava.

Kurt Weillin korruption happaman lemun I-maailmansodan jälkeisessä saksassa täydellisesti tavoittamat singspieltyyliset komediat ja laulunäytelmät kerjäläisoopperan modernina metamorfoosina kumouksellisesti yhteiskuntapoliittista katkeruutta ja kritiikkiä ilmaisten ja viljellen kärkevissä satiireissaan brechtin teksteihin, kouluoopperoissa jne. romanttisen paatoksen ja metafysiikan tarjonnan vastapainoksi radioon ja sassiin niinkuin olis jo muodostaen täydellisen kontrastin deliuksen pakahduttavuuteen asti emotionaalisen ekspressiiviselle ja tunnevoimaiselle sävelkielelle ja painolastille, jolle vääränuottimen jazzahtavan svengaava kirpeän radikaali kabareemaisia lauluja suosiva jazz-muotokieli soi dekadenttina vaihtoehtona. Kantaatti Lindbergin lento, Happy end, Die Buugschaft, Kerjäläisooppera. Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho, poikkuporvarin 7 kuoleman syntiä, Protagonist, 2. sinfonia, viulukonsertto puhaltimien säestyksellä, ja yhdysvalloissa sävelletryt operetit ja Broadway-oopperat, kuten losts in Stars, Down in Valley, jne.

P.S. Olin täysin lumoutunut Deliuksen Irmeliniä kuunneltuani lauantaina ja Romeon ja julian rakkausduettoa. niin hän vain antoi rukkaset jokaiselle kosialleen kuninkaan suuttumukseksi nuoresta äveriääseen ritariin. Häikäsevää lyyrismiä draamallisessa kontekstissa.

En saa Deliusista tarpeekseni. Hänessä on jotain syvästi sielua riipaisevaa, joka ilmenee toisinaan musertavan patoutuneena tunnejärkytyksenä painaesaan sävelten voimalla litteäksi makuualustaa vasten kuin vanerilevyn tai pakottaessaan kohottautumaan rintakehää puristaen levitoimaan.

Ei voi olla yhtä ooppetaa, niin kuin ei voi olla yhtä romaaniakaan, joka on suosikki. Juuri nyt pidän kovasti Rigolettosta, kun olen sitä viime aikoina kuunnellut. Odotan kevättä, kun saan nähdä kotikaupungissani Don Carloksen. Jos onnistun pääsemään kesällä Savonlinnaan, sieltä nousee joku senhetkiseksi suosikiksi. Mutta unohtumattomia livenä kuultuja on Rasputin ja Kaukainen rakkaus. Ulkomaille en ole päässyt oopperaa katsomaan, vaikka nykyään sen voisi aika helposti ja halvallakin tehdä: lennot Milanoon ovat edullisia, laivat Viroon kulkevat usein. On vain jäänyt lähtemättä, vielä. Ja lentomatkailua en tahdo tuohon tapaan harrastaa, en edes siksi, että saisin kerran elämässäni käydä La Scalassa.

Musiikki tuossa oopperassa on parasta, jota olen oopperoiden genressä kuullut. Verdistä en liiemmin pidä, mieluummin italialaisista ehkäpä Rossinista. Olen viime aikoina kuunnellut myöskin paljon barokkioopperaa; Purcellin Kuningas Arthur ei oikein iskenyt, joten nautin nykyään barokkikuningas Händelin laajasta oopperakirjosta. Rinaldo, Julius Caesar ja Ariodante ovat tuttuja... Teseo, Alcina, Serse ja Deidamia puolestaan työn alla. Olenkin hullaantunut tähän aidosta musikaalisuuden suonesta pulppuavaan lähteeseen siinä määrin, että en ole pariin viikkoon juuri muuta musiikkia kuunnellutkaan. Tässä minulle kävi samalla tavalla kuin aikoinaan Mozartin oopperoiden tai Bachin kirkkomusiikin kanssa - yhden mestarin musiikki pitää otteessaan pitkiä aikoja päivissä mitattuna ja yli viisi tuntia päivässä.

Rakastan Italialaisia oopperoita nuoresta iästäni huolimatta olen pienestä pitäen elännyt ooppera maailmassa. Lukioon saakka olen seuraillut ooppera maailman tapahtumia,laulajia,ym. Lempi oopperani ovat Puccinin Tosca, La Boheme, Verdin Otello,naamiohuvit, nabucco, ym.Olen enemmän dramattisten oopperoiden kuin kevyeiden ystävä. Hyvää uuttavuotta kaikille 2009

En haluaisi olla epäkohtelias, mutta käsitykseni mukaan italialaisesta oopperasta puuttuu todellista melodiaa josta Schubertilla ja Deliuksella olisi ollut paljon sanottavaa, ollessaan ylitevuotavasti pursuilevassa melodisessa vuolaudessaan toisinaan draamallisiin tarpeisiin nähden joskus hieman liioitteleviakin lyyrisyytensä ohella joka sattaa viedä ajatukset ja huomion pois dramaallisesta tapahtumisesta ja näin ollen italialainen oooppera jättääkin minut usein verraten kylmäksi Deliuksen kuumeisen haltioituneseen kromaattisharmoniseen kiihoittavuuteen nähden joka ilmenee hänen oopperoissaan usein jo ensi tahdeista alkaen ja vaatii kuulijaltaan harjaantunutta reseptiokykyä musiikkillisen kielensä ymmärtämiseksi ja sietokykyä sen murskaavan emotionaalisen vaikutuksen sietämieksi, yhtenäisen orgaanisen näyn leimatessa sitä alusta loppuun draamallisessa musikillis-melodisen kaaren muodostamassa herkästi vaistotussa rakenteessa pakottavan sisäisen logiikkansa ilmentymänä joka hallitsee sen sisäistä dramaturgiaa.

Deliuksella ei juuri huonoja teatterikappaleita, musiikkidraamoja, olekaan en ainakaan muista että olisi vaan hän oli kuin alkemisti joka osasi muuttaa epäjalon metallin kullaksi. mutta Orff joka käyttää rajoitettua tyyliä joka on tahallisen pelkistettyä perustuen selkeään ja monotoniseen rytmiikkaan lyömäsoittimien luomaa ryttmitaustaa vasten saa aikaan tyjänpäiväistä tautologiaa ja repetitiota tuskastuttaen kuulijaa mm. Die temporum die fine comoedie joka on primitiivisimpiä näyttämöteoksia uudessa anti-intellektuaalisessa musiikillisessa minimal art tyylisuunassaan jota olen milloinkaan kuullut enkä koskaan jaksa enää uudelleen kuunnellakkaan niin masentavan yksitoikkoista musiikkia mitä olla ja saattaa mutta jonka jopa karajan tohti johtaa levylle ilmeisesti jonkinlaisena ystävänpalveluksena.

Schubertkaan ei juuri huonoja teoksia säveltänyt. Edes oopperoita joiden melodiikka, rohkea soinnunkäyttö ja rikas orkesteriväripaletti ovat äärimmäisen kiehtovia useimmiten mutta italialaisten oopperoiden pinnallinen kevytmielisyys ovat masentavia mitä itse musiikkiin tulee; melodiselta muodonnaltaan kaavamaisen stereotyyppisiä, harmonisen ajattelun niukkuus, ja staattisuus sekä muodon detaljeihin nähden tökerö säveltäminen saavat minut viittaamaan kintaallaan näille.

En ole ihastunut Debussyn pelleaksestakaan enkä koskaan ole kuunnellut sitä kokonaan, vaan levy on pölyttynyt hyllyssäni joutilaana vuosikymmenet sen resitoivan tylsisytttävän deklamaation vuoksi joka saa aikaan täysin epämelodisen ja epämusikaalisen staattisen vaikutelman kokosävelharmonisessa struktuurissaan.Käsittämätöntä että tällainen tylsä puheooppera kelpaa oopperalAVOILLE. Äkkiähän siinä torkahtaa.

Aida!

jasager und die neinsager, der silbersee, the royal palace mieluten lotte lenyan tulkitsemana

Voi Humalainen, olemme eläneet samoja aikoja! Olen jopa nähnyt Lotte Lenyan Tampereen Työväen teatterissa mykkäroolissa (oliko se nyt Der gute Mensch von Sezuan - osaan ne useimmat melkein ulkoa). Ynnä kaikki mahdollisia Brechtin lauluja hoilattiin ulkoa. Pitääpä kaivaa mainitsemasi ooppera itselle.

Olikos se juuri sama Lotte Lenya, joka näytteli James Bond-filmissä From Russia with love neukkukenraalitarta?

VeHy kirjoitti:Olikos se juuri sama Lotte Lenya, joka näytteli James Bond-filmissä From Russia with love neukkukenraalitarta?

Ja!

Ja tänäänhän polkaistaan taas käyntiin vuotuiset Olavinlinnan oopperakemut. Kenties siellä joku käy senkin takia, että saa kuulla lempparioopperansa.
Toivokaamme ainakin niin...

moxu kirjoitti:Ja tänäänhän polkaistaan taas käyntiin vuotuiset Olavinlinnan oopperakemut. Kenties siellä joku käy senkin takia, että saa kuulla lempparioopperansa.
Toivokaamme ainakin niin...

Moxu. sinä kun olet tunnetusti tuollainen Schubertin musiikin vankkumaton ystävä saattaisit ihastúa ikihyväksi suomalaisen myöskin kirjailijana tunnetun Karl Collanin saksankielelle sävellettyihin yksinlauluihin, niitä kun voinee pitää ihailemasi wieniläisen lyyrikon liedtaiteen eräänlaisina tyylipastisseina, ja josta hänen inspiraationsa mitä ilmeisemmin oli syttynyt tai ainakin saanut huomattavassa määrin paljon vaikutteita ja virikkeitä luomistyölleen todistaen collanin poikkeuksellisesta musiikillisesta lahjakkuudesta. Ylellä pitäisi olla Matti Lehtisen tulkitsemana kantanauha collanin liedeistä. Ehkäpä niiden jossain määrin draamallisetkin ulottuvuudet antavat mukavan tekosyyn sijoittaa oheisen viestin tähän ketjuun.Kannattaa tutustua vaikuttavaa ja omintakeista laulutaidetta.