YLE Radio 1

Mitä mieltä olette Leif Segerstamin sävellystuotannosta? Kannattaako sitä lähteä kuuntelemaan paikan päälle? Ilmeisesti kysymys silloin on muustakin kuin pelkästä soittimen soittamisesta vakiintuneella tavalla, kun säveltäjä vaatii esittäjiltä myös "pompintaa ja ulvontaa" ja HS:n mukaan harjoituksissa syntyi "vallan kauheaa meteliä". Konserttiarvostelun mukaan Osmo Vänskä joutui tuuttaamaan Pienet sammakot-sitaattia ja Hämä-hämä-häkkiä sekä välillä pelkkää "ilmaklarinettia" hassusti pomppien. Viime aikoina olen käynyt todella harvoin konserteissa ja silloinkin nykymusiikkia vältellen. Kannattaisiko lähteä kuulemaan ja katsomaan tämän kaltaisia tapahtumia vai sanoisko peräti happeningeja?

Wikipedia, tuo monen halveksima tietolähde, kertoo Segerstamin säveltäneen 240 sinfoniaa minkä oletetaan olevan maailmanennätys. Sävellystyylinä ainakin viime aikoina on ollut vapaapulsatiivinen sävellystapa, jossa soittajille annetaan vapauksia rytmiikan ja joskus muidenkin musiikin elementtien suhteen. Muistelen joskus nähneeni kuvan tällaisen sävellyksen nuottilehdestä ja se näytti siltä, että sen voi panna nuottitelineeseen ihan miten päin vain, lopputulos on kuitenkin sama, kakofonia.

Onko Segerstam nero vai pelle vai molempia?

Mielenkiintoisia kysymyksiä. Itse en lähtisi ko. tapahtumaan, en ainakaan musiikin takia. Toki, voihan sinne mennä muutoinkin ja ottaa sen laajempana tapahtumana.
Taisin lukea tuosta jostain, en nyt muista mistä, mutta ei tullut hetkeksikään mieleen, että jess! Tuonne on päästävä. Myönnän kyllä olevani musiikin, varsinkin klassisen, suhteen melko "nipottaja".

Kare Eskola on kerran Välilevyissä soittanut yhden Segerstamin "sinfonian". Se ei minusta ollut sinfonia. Se oli enemmänkin modernin musiikin linjausten mukainen tai vastainen teos, varmaan aiheen ymmärtäjien kannalta ihan kelpo biisi. Mutta sinfonialta vaaditaan jotain muutakin.
Segerstamin sinfonioista on samantyyppisiä näkemyksiä muillakin, koska tätä kahtasataaneljääkymmentä ei lasketa viralliseksi ennätykseksi.

Segerstam on nero, sillä näin saamme lukea Opetusministeriön tiedotteesta.

Opetusministeriö 11.3.2004 11.50 kirjoitti:
Leif Segerstamille säveltaiteen valtionpalkinto
Säveltäjä, kapellimestari, professori Leif Segerstam on yksi suomalaisen musiikkielämän keskeisistä hahmoista, musiikin moniottelija ja musiikillinen nero.
. . . .
Segerstam on häikäisevä musiikillinen superlahjakkuus. Kapellimestarina hän reagoi eri tilanteisiin huippunopeasti ja hänen tarkkuutensa on vertaansa vailla.
. . . .
1960-luvun jälkiekspressionismin hengessä aloitettujen sävellysten jälkeen syntyneen vapaapulsatiivisen sävellystekniikan tiellä Segerstam on edelleen. Vapaapulsatiivisuudella Segerstam tarkoittaa kirjoitustapaa, joka jättää soittajien tai soitinryhmien keskinäisen synkronoinnin osittain vapaaksi, joskus soittajille annetaan vapauksia myös dynamiikan suhteen.
. . . .
Vapaapulsatiivisuudella Segerstam tarkoittaa kirjoitustapaa, joka jättää soittajien tai soitinryhmien keskinäisen synkronoinnin osittain vapaaksi, joskus soittajille annetaan vapauksia myös dynamiikan suhteen.
. . . .
Segerstam ei myöskään halua erottaa säveltämistä itse esitystapahtumasta. "Vapaapulsatiivinen teos ei elä ilman vähintään kaksipuolista jännittäytymistä musiikin materiaalin funktioiden piirtymistapahtumaan esityshetkessä".

Tulikohan lainattua jo liian pitkä sitaatti ja sitäpaitsi nuo ovat kokonaisuudesta irroitettuja erillisiä lauseita. Mutta asia taisi tulla selväksi.

Ja sokerina pohjalla tämä:

Segerstamin haaveena on "orgaaninen musiikkikaleidoskooppi", jossa orkesterin saisi omaksumaan säveltäjän musiikillisen ajattelun niin kokonaisvaltaisesti, että se voisi tuottaa Segerstamin musiikkia ilman nuotteja.

Entä sitten, jos yleisön eturivissä sattuu istumaan sen verran kiinnostavan näköinen kuulija, että ajatukset harhautuvat ihan muihin asioihin? Soittaja sahaa selloaan mutta ajattelee ihan muuta kuin säveltäjää ja soittelee ihan omiaan eikä ole edes kapellimestaria, joka pitäisi jöötä pultistaan. Onko se sitten enää Segerstamin musiikkia?

Segerstam on loistava kapellimestari mutta huono säveltäjä, kuten Seppo Heikinheimo aikanaan sanoi (ja ilmeisesti suututti tämän "sinfonikon"). Ei hän mikään nero ole, kyllä nerouteen vaaditaan paljon enemmän kuin valtava määrä tyhjänpäiväisiä partituurisivuja. Kuka kaipaa Segerstamin musiikkia...

Ottamatta sen kummemmin kantaa S:n sävellysten laatuun voi kuitenkin sanoa sen, ettei sana "sinfonia" tarkoita mitä tahansa sävellystä. Se tarkoittaa nimenomaan tietynlaisen rakenteen omaavaa sävellyskokonaisuutta, jossa on käytetty tiettyjä instrumenttikokonaisuuksia. Esimerkiksi tätä varmaan omassa lajissaan ansiokasta sävellystä en luokittelisi sinfoniaksi tai edes sen osaksi, kuten ilmeisimmin Segerstam itse tekee:
http://www.youtube.com/watch?v=qyWsPSLX ... re=related

viralllinen sinfonioiden lukumäärän suomen ennätyskin on erik fordellin 44, jotka muodoltaan täyttävät tälle sävellysmuodolle asetetut klassiset kriteerit muodon ja rakenteen, orkestraation ja tematiikan sekä motiivisen kehittelytekniikan puolesta joten maailmanennätyksestä olemme sentään vielä aika kaukana. lainasin kirjaststa muutaman levyn herra segerstamin sinfonioita mutta pompööseinkään niistä joista kuuntelin vain alun ei jaksanut kiihoittaa älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita puhtaan mielteen alueella vaan kyllästyin musiikin monotonisuuteen aika nopeasti uusintakuuntelun aikana . koska julkisuuden valokeilassa jatkuva esiintyminen tuo säveltäjälle tiettyä mainosarvoa sen hyödyntäminen ja tuotteistaminen äänilevyteollisuuden taloudellisen voiton maksimoinnin ja tuoton kannalta yksityisten levy-yhtiöiden tarpeisiin on kaupalliseti kannattavaa satsausta kuin levyttää nykyyleisölle tuntemattomaksi jääneitä suuria klassisen musiikin suomalaisia mestareita jotka ovat levänneet haudassa jo vuosikymmeniä kykenemättä markkinoimaan itseään ja tuotteitaan.

suuri on ylimalkaan se joka ei etsi omaansa vaa elää kaikkia varten. vaikka beethovenkin epäilemättä oli nero ja hengen jättiläinen ja valittu hänen älynsä tästä johtuen oli koko ihmiskunnan palveluksessa kun persoonallinen äly on tahtoon lujalla renkaalla sidottuna yksilön palveluksessa.