YLE Radio 1

Vaikka ensi yönä vietetään Helsingissä asunnottomien yötä, pohdin tätä aihetta ilmojen kylmettyä jo muutama päivä aiemmin. Kävelin ostarilta kotiin ja ajattelin, että mikäli itse olisin asunnoton, minäkin vetäisin hyvin suurella todennäköisyydellä kadulla viiniä väkempiä. Miedoissa alkoholijuomissa on eniten vettä ja juuri ne pissattavat. Mutta mihin menisin vessaan, jos ei kerran kattoa pään päällä ja kotia olisi.

Ajatellessani tuota yhtälöä tuntuikin lopulta asiattomalta hurskastelulta oletus, että kaduilla voisi elää ilman viinaa. Paetakseen kylmyyden ja kurjuuden tunnetta ja pystyäkseen ylipäätään nukkumaan kaduilla tarvitsee viinaa tai liimaa. Vasta olosuhteiden muuttuessa inhimillisemmiksi voi ihminenkin olla inhimillisempi.

Järkyttävä epäkohta yhteiskunnassamme on juuri oletusarvo "asunnottomuus" ja että sitä vietetään joka vuosi. Miksei kuntia pakoteta rakentamaan asuntoja kaikille, miksi toiset ajetaan kaduille kärsimään ja kuolemaan? Ei voi tajuta tällaista epäkohtaa.

Asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle ja koskettaa erityisesti miehiä sanottiin TV-uutisissa.

Eikö yksinäisillä miehillä tulisi olla sama oikeus asuntoon kuin muullakin väestöllä?

Jos asunnottomia on noin 7400, niin ongelma olisi mahdollista hoitaa, jos vain poliittista tahtoa löytyisi. Mutta kaikki muut asiat tuntuvat menevän asunnottomuuden edelle.

Yksinäiset naisetkin ovat ongelma. Autoin tässä noin puolitoista vuotta sitten naapuriani saamaan asunnon. Kaupunki olisi ajanut kadulle, mutta onneksi netistä löysimme tahon, josta asunto järjestyi.

Juuri yksinäisistä pitäisi yhteiskunnankin pitää huolta. Tuolla Arkadianmäellä ovat väärät edustajat, jotka rohmuavat vain itselleen lisää.

Jaksaako tätä kaikkea kärsimystä aina kestää. Omalta kohdaltani en tiedä, mutta pääsen siitä kirjoittamalla. Älkää panikoituko tekään. Onhan täällä toimittajiakin, jotka voivat näistä aiheista toimittaa ohjelmia ja tehdä isoja juttuja. Tv-luvan muodossa siitäkin heille maksetaan, minä ja moni muu. Älkää pettäkö meitä.

Helsingin Uutisissa kirjoitettiin taas asunnottomuudesta, taittelin esiin. Sami, 26 v., on ollut kaduilla jo kuusi vuotta. Hänen lisäkseen asunnottomia nuoria on Helsingissä noin 500. Kaikkiaan asunnottomia on Helsingissä päälle 3000; huima luku, mutta jolle niin helposti saisi asunnot rakentamalla muutaman kerrostalon lisää. Vaikka pilvenpiirtäjän, jos niikseen tulee.

Kirkko ja kaupunki -lehdessä oli jo sitten järkyttävämpi juttu. Mieheltä kuoli vaimo ja lapsi, meni asunto, jonka jälkeen hän odottaa enää vain sitä, että pääsisi itsekin hautuumaalle.

Vaasankadulla on paikka, jossa ei saa mennä pitkäkseen. Jumalatonta hurskastelua sekin. Ihmiset joutuvat torkkumaan seinää tai pöytää vasten niin, että jäsenet puutuvat ja on pakko lähteä kesken kaiken pois. Yrittäkääpäs herrat nukkua itse pystyssä päin niin tiedätte, mitä näiltä asunnottomilta odotetaan.

Kyllä on Suomi sikayhteiskunta, haisevien isojen sikojen ehdoilla kaikki.

Lukekaapa itse juttu "Vain humalassa saan unta":
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid= ... d=3&news=1

Angeli kirjoitti:Kyllä on Suomi sikayhteiskunta, haisevien isojen sikojen ehdoilla kaikki.

Tämä nyt on jo melkoinen ylilyönti, tämä repliikki. Paljon riittää yhteiskunnassamme paikattavaa ja parannettavaa mutta ei se nyt ihan noinkaan ole.

Ihminen muodostaa yhteiskuntia lähinnä turvallisuuden vuoksi ja huolehtiakseen yhteiskunnan vähäosaisista. Nykyisin nämä perusasiat on unohdettu ja yhteiskunta on kääntynyt ihmistä vastaan. Sen sijaan että asunnottomille tarjottaisiin paikka asua, heidät heitetään kadulle, tavarat perään (jos on) ja käytetään rahat kaupungintalon tai urheilukentän rakentamiseen. Näitä sivistyksen monumentteja sitten pidetään yllä ja vaalitaan niillä verorahoilla, joiden pitäisi auttaa vähäosaisia.

Kirjoitin: "Kyllä on Suomi sikayhteiskunta, haisevien isojen sikojen ehdoilla kaikki."

Seison sanojeni takana, varsinkin noiden. Kuinkahan monia asuntoja oltaisiin saatu niilläkin palkankorotuksilla, joita siat Arkadianmäellä ovat tileilleen rohmunneet?

Siat pääsevät elämisen makuun heti Arkadianmäelle päästyään ja alkavat kaikki tyynni muistuttaa toisiaan. Väärä vallankäyttö humalluttaa niin, että aivan tulee George Orwellin Eläinten vallankumous mieleen. Siinäkin siat olivat juuri niitä, jotka ensimmäiseksi valtaa hamusivat ja muuttivat ihmisiltä jääneeseen taloon. Lopulta siat jo nukkuivat vuoteissa ja söivät ja joivat toisten eläinten kärsiessä eläintensuojassa nälkää. Ja joka aamu olivat seinällä olevat lakipykälät muuttuneet sikojen hyväksi sikojen pitäessä huolta vain omista oikeuksistaan.

Ketä äänestimme? Ketä äänestämme? Wagner oli yhdessä albumissa vallan huipulla...

Ja auttaako yhden ehdokkaan valitseminen? Eikö kaikki tyynni täytyisi vaihtaa, mutta mihin vaihtaisimme kaikkien teeskennellessä jälleen kerran niin ihmisten ystävää että?

Arkadianmäellä ovat Suomen parhaat valehtelijat ja näyttelijät.

Ketä äänestää?

Nykytilanteessa kannattaisi saada koko kansa liikkeelle tikkataululeikkiin. Ehdokkaiden numerot puolueista riippumatta asetettaisiin sikin sokin tikkatauluun ja äänestäjä heittäisi sokkona yhden tikan. Numero, mihin tikka osuu on äänestyskopissa kirjoitettava äänestyslippuun.
Ai, että onpa omituinen ehdotus?
Älkää hosuko: Valtaklikkien hajotuksestahan on kysymys. Eivät meidän asenteemme salli poiketa vanhasta käytännöstä. On keksittävä uutta. Tämä menetelmä on uutta.
Todennäköisesti jo parin tikkatauluäänestyksen jälkeen puolueet alkavat ryhdistäytyä eli olemme kääntäneet kehityksen kulkua.

Siitä vaan harjoittelemaan, että osutte tauluun

Toinen tapa on äänestää peffallaan. Kun takalistonsa pitää tiukasti penkissä, ei tule annettua ääntä väärälle edustajalle.

Sanoiko joku ettei ole oikeutta valittaa jos ei äänestä? Minä ole kuullut monen valittavan vaikka olisi äänestänytkin, omapahan vikansa...

Rale kirjoitti:Toinen tapa on äänestää peffallaan. Kun takalistonsa pitää tiukasti penkissä, ei tule annettua ääntä väärälle edustajalle.

Sanoiko joku ettei ole oikeutta valittaa jos ei äänestä? Minä ole kuullut monen valittavan vaikka olisi äänestänytkin, omapahan vikansa...

Aina olen äänestänyt eikä näitä asunnottomien asioita siitäkään huolimatta ole hoidettu. Kaikki ääneni ovat häipyneet kuin pieru Saharaan; niillä ei ole ollut mitään semmoista vaikutusta kuin itse olisin halunnut.

Asuntoasia on aina arka aihe jokaiselle, joka on joutunut sen kanssa vaikeuksiin. Oma kohtaloni ei ole tässä mielessä mitenkään karu, saati harvinainen, mutta ehkäpä kuitenkin kertomuksena pätkätyötoimittajan kulloisestakin elintilanteesta mainitsemisen arvoinen.

Kolme painajaista onnellisilla lopuilla

Painajainen, osa I
Olin majaillut useita vuosia varsin lyhytaikaisilla residensseillä, sukulaisten nurkissa asumisesta lyhytkestoisiin vuokrakämppiin, kun kevättalvella -97 jouduin tyhjän päälle. Olin silloin viralliselta statukseltani opiskelija, eli vuokramarkkinoille käytännössä nolla-arvoinen asiakas. Olin täydellisen kyllästynyt tilanteeseeni ja halusin ratkaisua. Lisäksi muuan lähisukulaiseni kuoltua haltuuni oli jäänyt -omillani täydentynyt- varsin runsas kirjasto, joka tunnetusti vie tilaa.
Tapasin vanhan perhetuttavan, jolla sattui olemaan kaksio vapautumassa. Vaikka vuokrasumma hirvitti, suostuin diiliin. Menin töihin, joten maksuongelmia ei päässyt syntymään. Noin kuukauden ennen kämpän vapautumista jouduin lonnimaan siellä täällä. Majapaikkoinani kunnostautuivat mm.erään venetelakan suihkuhuone, parinkin kaverin sohvat ja kummankin vanhempani asunnot, joita en kuitenkaan osannut mieltää kodikseni, sen verran olin jo päässyt itsenäistymään. Tavarat olin saanut sullottua edellisen kämpän kellariin, jota vastaan omistajalla ei ollut mitään.

Sitten koitti muuttopäivä. Illalla kaaduin sänkyyn uudessa, OMASSA, vuokrakämpässäni. Siinä oli fiilistä!! Aamulla huomasin, että kaikki sapuska oli syöty ja oli sunnuntai, mutta ei se mitään. Ainahan jotain järjestyy...

Painajainen, osa II
Olin saanut töitä, tällä kertaa omalta alaltani. Sitten tuli kylmä suihku: Kämppä menee myyntiin. Ei siinä mikään auttanut, piti lähteä etsimään uutta. Arvioitsija kävi ja esittelyrumba alkoi, joten rupesin oleskelemaan sovittuina aikoina muualla.
Vuokraisäntäni tarjosi merkillistä diiliä: Minun piti muuttaa hänen toiseen asuntoonsa Helsingissä, jotta siellä majailleet epämääräiset kundit olisivat häipyneet. Suostuin, varsinkin, kun edellinen kämppäni meni kaupaksi, enkä ollut uutta vakituista vielä löytänyt. Nähtyäni, mihin kuntoon kämppä oli jäänyt, en ihmetellyt.
Löysin rauhalliselta esikaupunkilaueelta yksiön, jonka kunto ei ollut erikoinen, mutta joka minun oli siinä tilanteessa hyvä ottaa vastaan. Sain mukavat naapurit ja elämä lutviutui uusiin uomiinsa.

Painajainen, osa III
Kylppäri hajosi altani. Olinko syyllinen, jäi juridisesti toteen näyttämättä, mutta jo alunperin kosteusalttiiksi rakennetun asunnonosan hajoaminen merkitsi homevaurion paljastumista -ja minulle varsin ripeää muuttoon hakeutumista.
Remontti haittasi merkittävästi asumista, sekä minun että muiden. Lämpövastus kuivatti rakenteita -ja joka tapauksessa eteisen ja vessan puuttuminen 27:n neliön kämpästä vie ratkaisevan määrän neliöitäkin...
Nyt oli kuitenkin tullut apuun jokamiehen tiedon valtatie Internet ja uusi kämppä löytyi ilman välittäjiä keskeiseltä paikalta Helsingistä. Se oli jonkin verran aiempaani isompi, tuntuvasti paremmassa kunnossa ja ensikuulemalta huimasti kalliimpi, mitä vuokraan tulee. Mutta kun esittelijä, kämpän omistaja, lausahti: "Tehtiin tossa pari vuotta sitten kylppäriremonttikin" tiesin, että TÄSSÄ SE ON!
Muuton jälkeen vallitsi miltei euforinen tilanne, kun saatoin koska tahansa, ilman erillistä kylpytakkia, mennä oman kämpän vessaan...

Toivotan voimia jokaiselle asunnottomuudesta kärsivälle, vaikka tämä onkin latteus...

Ei se ollut latteus, vaan hyvä ja todenmakuinen juttu tästä elämästä. Piti vastata heti, ettet pääsisi poistelemaan.

Tänään on kansainvälinen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä.
Lisäksi ensi yö on kansallinen Asunnottomien yö.
Mitä kuulimmekaan radion aamu-uutisissa? Pohjois-Korean vaikeutuva nälkätilanne oli ainut uutinen, joka koski köyhyyttä. Ensi yön asunnottomuusvalkeista ja muista tapahtumista uutiset eivät maininneet mitään. Ei edes Ykkösaamu, jonka pitäisi olla eniten ajan hermolla oleva radion uutistoimituksen ohjelma.

Aiempina vuosina olen yrittänyt vaikuttaa radion ja television ohjelmapolitiikkaan vaatimalla ohjelmaa asunnottomuudesta ja muusta huono-osaisuudesta Asunnottomien yönä. Tänä vuonna en enää yrittänyt, koskei sillä kuitenkaan ole vaikutusta.

Medialla on median lait, ja ne lait ovat tiedotusvälineitten omistajien lait. Sitä ei ole, mistä ei tehdä juttua ja päin vastoin juttua ei tehdä siitä, mitä ei ole. Medialle ei ole olemassa köyhiä ja syrjäytyneitä UUTISINA Suomessa. He eivät ole uutisaihe.

Olen myös yrittänyt innostaa päättäjiä Asunnottomien yöstä ja köyhien asioista, sitäkin huonolla menestyksellä. Harva on se päättäjä, joka ensi yön asunnottomien parissa viettää.