YLE Radio 1

Teeman esittämä "Arkistojen salat: Salamurha Marseillessa" oli ytimekäs puolituntinen.

Syksyllä v. 1934 Jugoslavian kuninkaan Aleksanteri I:n laiva saapui Marseillen satamaan. Kuningas saapui valtiovierailulle. Aie oli keskustella Italian ja Saksan vastaisesta liittoumasta, johon osallistuisi Ranska kaakkois- ja keskieurooppalaisten valtioiden kanssa. Mutta kuningas ammuttiin heti hänen saattueensa jätettyä Marseillen sataman. Makedonialainen ("vapaus tai kuolema"-) separatisti onnistui tehtävässään. Hän myös haavoitti Ranskan ulkoministeriä, joka istui avoauton takapenkillä kuninkaan vierellä. Murhaajan ja ranskalaispoliisin ammuskelussa kuoli kuoli tai haavoittui toistakymmentä ihmistä (kadunreunukset olivat täynnä katselijoita).

Dokumentti teki selkoa sekä toimittajien trikeistä (paikalla oli joukko kuvaajia, itse murhaa ei saatu taltioitua) että murhaan johtaneista tekijöistä: Balkanin tulehtuneesta tilanteesta, Ranskan olemattomista turvajärjestelyistä Marseillessa. Edes terveydenhoito ei pelannut, sillä Ranskan ulkoministeri haavoittui vain käsivarteen, mutta menehtyi väärän hoidon takia. Niinpä Ranskassa putosi joukko poliittisia päitä, sisäministeristä lähtien.

Lyhyt, informatiivinen dokumentti. Hyvää jälkeä, kun typerät dramatisoinnit jätetään pois ja keskitytään olennaiseen.

Sattuiko kukaan katsomaan dokumenttia öljytankkeri M/T Exxon Valdesin haverista Alaskan rannikolla. Aikamoinen juttu. Siinä ei ollut asukkailla, jotka menettivät elinkeinonsa ja joiden sosiaalinen ympäristö muuttui myös siten, että esim. perheväkivalta yleistyi jne., mitään oikeuksia. Saivat lopulta pienen korvauksen. Öljyfirma Exxon Mobil kun kävi kaikki oikeusasteet läpi ja korkein oli tietenkin se, joka pudotti rannikon asukkaat kuoppaan. Vailla toivetta paremmasta on huono elää.

Meni täysin ohi. Harmi, koska nimi Exxon Valdes on tuttu, mutta siihen omat tietoni rajoittuvatkin. Tulee mieleen tapaus Antonio Gramsci. Tästähän kuultiin aikoinaan vitsailua tyyliin "Mikä on/oli Antonio Gramsci?" - "Neuvostotankkeri, joka ajoi karille - kahdesti." Olin yllättynyt, koska tiesin sen aiheuttaneen vain yhden öljytuhon.

(Asian sivu: italialainen kommunisti ja "marxilainen teoreetikko" Antonio Gramsci esitettiin marxilaisen ajattelun kaksinkertaisen haaksirikon symbolina, mutta juuri hän oli huono henkilö tuon haaksirikon symboliksi. Hänen taustansa historismissa ja italialaisessa humanismissa teki hänestä melko kiinnostavan historiallis-poliittisen ajattelijan. Hän ei ollut terrorihallinnon kannattaja, päinvastoin. Hän ei myöskään ollut tylsämielinen ja jankuttava dogmaatikko kuten moni ns. Frankfurtin koulun "teoreetikko", Louis Althusserista, monista tämän aikalaisista ja erityisesti leninisteistä puhumattakaan. Olisivat ns. vasemmistolaiset ottaneet henkisessä joustavuudessa hänestä mallia, niin Thatcherin, Reaganin ja Bushin johtama äärioikeiston hegemonisen aseman haltuunotto olisi ollut vähemmän menestyksekäs. - 'Hegemonia', copyright: A. Gramsci)

Muutama ilta sitten tuli 1. osa ruotsinturkkilaisen Stephan Yüceyatakin ohjelmasta "EU-turkkilainen ja demokratia Euroopassa" (EU-turken synar demokrati i Europa, FST5). Uusinta tänään klo 23.15.

Yüceyatak kiertää Eurooppaa Istanbulista Lontooseen (Turkki on osa Eurooppaa) ja tekee ikäviä havaintoja demokratian ja ihmisoikeuksien tilasta. Herättävä ohjelma. (Juurikin kun yhdistää Yüceyatakin huomiot Euroopan poliittisiin kehityslinjoihin: etenkin tietämättömämpien - ja huono-osaisempien - ihmisten joukossa erilaiset vieraanpelot ja muut paranoiat näyttävät vahvistuvan, kun niitä systemaattisesti vahvistetaan. Brysseliin valittava uusi meppiporukka tulnee olemaan entistä rasistisempi ja paranoidimpi.)

Aivan hiljan tuli telkasta dokumentti Fasismin noususta Euroopassa. En muista tekijöitä, puhuttiin monia kieliä, mutta jotenkin jäi sellainen tunne, että ranskalaiset olivat asialla. Fasismia käsiteltiin niiden maiden mukaan, joissa liikkeellä on jo paljonkin merkitystä. Maat olivat Ruotsi, Italia, Unkari, Saksa ja Ranska. Myös Itävaltaa sivuttiin. Monenmaalaisia ihmisiä oli mielenosoituksissa mukana ja voi miten eräät mielenosoitusmatkaajat toivoivatkaan, että heidänkin maassaan olisi jotain vastaavaa mutta lait nykyään kieltävät. Saksassa on suuri määrä ihmisiä, noin 15 % muistaakseni, jotka kannattavat vahvaa Führeriä. Italian Pohjoisen liigan jäsenistä oli osa korkeilla paikoilla ja heidän taustastaan löytyi mm. vankeutta kuulumisesta aseistettuun äärijärjestöön.

Selvät vastustettavat asiat ovat tietenkin siirtolaiset, muukalaisviha on yleistä. Islamin ja erityisesti Turkin vastustaminen toi ihmisiä liikkeen kannattajiksi. Nizzassa vietettiin 1400-luvulla siellä eläneen ja ilmeisesti turkkilaisia vastaan taistelleen (?) naisen muistojuhlaa. Äänet kuulostivat aika kauheilta. Tällaiset juhlat ovat eräänlaisia vihajuhlia. Unkarissa tilannetta avitti hallitusvallan siirtyminen sosialisteille. Nyt finanssikriisin aikaan liike oli vahvistunut ja entinen pääministeri käytti tilannetta täysin hyväkseen kuitenkin siten, että hän nyt haluaisi jo hätistellä ääri-ihmisiä rintamuksiltaan mutta tilanne tuntui toivottomalta.

Ruotsi oli kaiken huippu. Katutappelut, jopa kuolemantapaukset kuuluivat jo liikkeen historiaan. Järjestäytynyt liike vaikka sillä oli omat sivuhaaransa. Eivät olleet saaneet tuntea liikkeen musertavaa voimaa viime sotien aikaan, näin minä ajattelin. Olivat niin nuoria mutta sankoin määrin pitkin Eurooppaa oli joukossa myös vanhempaa väkeä.

Kauhea ohjelma.

Oliko Marja vai kuka asialla, mutta viime viikkoinen mainostus teki tehtävänsä: otin talteen ja katsoin Teeman esittämän faktapohjaisen Paul Cowanin "draamadokumentin" Pariisi 1919. Hyvin tehty ja informatiivinen, vaikka vierastankin näitä näyteltyjä "dokumentteja".

Nimensä mukaisesti ohjelma käsitteli kevättä 1919 Pariisissa, kun maailmansodan voittajat jakoivat maailmaa ja Eurooppaa. Clemenceaun kaltaisten poliitikkojen takapajuisuus kävi ilmeiseksi, samoin Lloyd Georgen (I-B) ja Wilsonin (USA) laatu. Ohjelman lopulla nostettiin myös esiin ihmisjärjen rajallisuus (ja muistin lyhyys): 100 vuotta aiemmin ns. Wienin kongressi jakoi Eurooppaa tavalla, joka kirvoitti monia sotia ja väkivaltaisuuksia. Samoin Versailles'n rauhansopimus erityisesti kyykytti Saksaa niin, että vastareaktio oli odotettavissa. Oli joutavaa tehdä Saksasta sodan ainoa syyllinen, kun yhteenottoa kuitenkin oli huolella ja sitkeästi valmisteltu vuosia. Tosin sotahullu Vilhelm II (1859-1941) vei Saksan militarismin tielle päästyään v. 1888 valtaan.

On ilmeisesti vaan totuttava näihin näyteltyihin dokumenttiosiin. En minäkään niistä pidä. Joskus ne kyllä menevät siinä sivuissa kuin tyhjää. Kovin oli kähmintä päällä tässä kokouksessa ja lopulta vain nuo tuon ajan suuret päättivät asioista. Halusivat saada Venäjänkin kiikkiin jollain tapaa, vaikka maa kuului liittoutuneisiin. Vallankumous oli tietenkin tässä kuviossa liikaa. Koko ajan huokui ideologinen viha. Minua ihmetytti se, että sopimus saatiin (muka), vaikka osa porukasta oli häipynyt jo kotiin (Japanin edustajat) eivätkä kaikki allekirjoittaneet (mm. Kiinan edustajat Japani kun vaati alueita Kiinan puolelta). Wilsoniin asetettiin niin paljon toiveita eikä hänestä kuitenkaan ollut apua. Hyvin tuli seuraava sota pohjustetuksi. Tuntui siltä, ettei Ranskan johto enää lopussa tiennyt tarkkaan, mistä kaikesta olikaan neuvoteltu. Hauska (?) juttu oli tämä taloustieteilijöiden laskutoimitus ja poliittiset vaatimukset. Kartanpiirtäjillä oli myös tosi kovaa. Kunhan ahnehdittiin ja haluttiin lyödä kapuloita toisen rattaisiin. Ja olihan siellä jo siirtomaiden purkautuminenkin alussa. Nuori Hồ Chí Minh halusi tulla kuulluksi mutta häntä ei otettu vastaan.

Totuttava ja totuttava - tästä kohta lisää.

Marja Salonen kirjoitti:On ilmeisesti vaan totuttava näihin näyteltyihin dokumenttiosiin. En minäkään niistä pidä. Joskus ne kyllä menevät siinä sivuissa kuin tyhjää. Kovin oli kähmintä päällä tässä kokouksessa ja lopulta vain nuo tuon ajan suuret päättivät asioista. Halusivat saada Venäjänkin kiikkiin jollain tapaa, vaikka maa kuului liittoutuneisiin. Vallankumous oli tietenkin tässä kuviossa liikaa. Koko ajan huokui ideologinen viha.

Jotenkin ymmärrän Clemenceaun kaltaista kiihkoilijaa. Ranskan ja Preussin/Saksan kilpailu oli kääntynyt saksalaisten eduksi: Saksa meni kaikessa Ranskan ohi. Nöyryyttipä Ranskaa sotilaallisestikin ja otti maan itänurkan v. 1871. Jonkinlainen symbolinen tai vastaava hyvitys varmaankin hiveli Ranskan poliittista ja sotilaallista eliittiä.

Viikonlopulla nähtiin kolme aika kiinnostavaa dokumenttia, kaikki eivät välttämättä "yhteiskunnallisia", mutta tulkoot mainituiksi:

Lauantainen Teeman "Historia: Kuningatar Viktorian miehet" kuningatar Viktoriasta tuntui aika onnistuneelta. Jäin katsomaan sitä lähinnä laiskuuttani, mutta se vei mennessään: vaikka Viktorian raivonpuuskista olisi kirjoitettukin aikalaiskirjeissä, muistelmissa, haastatteluissa ja tutkimuksessa, niin mikäpä kuningasparin suhteen osittaista traagisuutta olisi konkretisoinut kuin kuningatar kiljuen ovea hakkaamassa. Prinssi Albertia en ole koskaan osannut ajatella intellektuellina, mutta sitähän hän oli. Ensin prinssien kotiopettaja (n. 15 v:n ajan), Jenasta valmistunut (filosofiaa ja teologiaa) Christoph Florschütz kouli veljeksiä monipuolisesti, vei heidät sitten vuodeksi Brysseliin, Leopold-sedän (kuningas) tarkattavaksi. Leopold oli ehkä keskeisin hahmo sukulaislastensa Viktorian ja Albertin naittajana. Lopulta tie vei Bonniin saamaan tuntumaa yliopistoelämästä ja opiskelusta. Luonteeltaan ja älyltään koulittuna Albert saattoi olla paras mahdollinen puoliso omaperäiselle Viktorialle. Oli tragedia, että hän kuoli niin varhain, vaikkei hän varsinaisesti olisi historian kulkua muuttanutkaan. Viktorian suru oli ilmeisen syvä ja kestävä. Ensimmäistä kertaa en kiroa dokunäytelmää, faktiota tai miksi tuota pitää nimittää.

Toinen Teema-dokumentti "Kukaan ei ole synnitön" tarkkasi Elia Kazanin ja Arthur Millerin suhteita ja kohtaloita. McCarthyn "noitavainojen" ja Mustan listan aikana. En ole kiinnostunut viihde- ja taide-maailmojen hahmojen elämäkerroista, joten minulle tuli yllätyksenä Kazanin ja Marilyn Monroen suhde - vielä yllättävämpää oli kuulla jonkun kutsuvan Marilyniä Hollywoodin julkiseksi naiseksi, joka makasi jokaisen kanssa. Se herätti myös kysymyksen Kennedy-veljien arvostelukyvystä. Dokumentin lopputulema, että Kazan ei ollut yksiniitisesti konna ja petturi eikä Miller vastaavasti puhtoinen eikä pyhimys, tuntuu oikeutetulta.

Sunnuntai-iltainen Ykkösdokumentti "Ongelmia paratiisissa" amisseista oli sympaattinen. Lykästyin ohjelman päähenkilöihin, kahteen nuoreen amissipariin, jotka kamppailivat oman perinnesidonnaisen yhteisönsä ja modernisaation tuomien haasteiden välissä. He olivat hyväsydämisiä, rehellisiä, avoimia ja fiksuja - vaikka koulua ei näemmä saanutkaan käydä kuin aivan välttämätön meikäläisen peruskoulun vastine.

Aika kova väite tuossa alla. (Ei sillä, etteikö Marilyn hyvinkin voinut joutua jokaisen vähänkin "vaikutusvaltaisen" Hwood-jepen käyttämäksi. Riittävästi on puhuttu siitä, etteivät - kärjistän hieman - muualta tulleet tytöt päässeet edes koekuvauksiin ennen kuin olivat "hoidelleet" joukon Hwoodin juoksupoikia.)

Arvo Konservatiivi kirjoitti:minulle tuli yllätyksenä Kazanin ja Marilyn Monroen suhde - vielä yllättävämpää oli kuulla jonkun kutsuvan Marilyniä Hollywoodin julkiseksi naiseksi, joka makasi jokaisen kanssa.

Tietääkö kukaan, löytyykö tuon väitteen tueksi muuta kuin yhden haastateltavan väite?

Minulla on Norman Mailerin Marilyn-elämäkerta, mutta siitä on sanottu, että Mailer puhuu omiaan. Hankin sen alkujaan kuvien vuoksi (aivan loistavia) ja siksi, että halusin tietää jotain Marilynin kuolemasta. Pitäisi tarkistaa tämä asia. Muutama vuosi sitten tuli telkasta Mirja Pyykön vetämä haastattelusarja, jossa vieraat puhuivat heille tärkeistä kuvista. Erään henkilön kanssa tuli juttua Marilynista ja Mirja Pyykkö (tai joku jota insertissä? haastateltiin) kertoi, että Marilynillä oli yli 10 aborttia. Minulla on sellainen käsitys, että hän oli altis mutta että häntä käytettiin myös hyväksi. Mitä se kertoo Hollywoodin studioiden politiikasta työntekijöidensä suhteen onkin toinen asia, joka tietenkin kuuluu myös tähän.

Miller - Kazan -dokumentissa kerrottiin näiden miesten erilaisesta suhtautumisesta avioliittoon. Miller oli kovin ihastunut Marilyniin, mutta halusi olla uskollinen vaimolleen, jonka kanssa hänellä ei juuri enää mitään yhteistä ollut. Kazan oli myös aviossa mutta hänellä riitti naisseuraa joka lähtöön. Sain käsityksen, että he tapailivat Marilynin kanssa vuosienkin eron jälkeen aivan luontevasti. Voiko Kazania pitää joka naisen kiertopalkintona. Aika lähellä oli tämäkin ajatus dokumenttia katsoessa vaikka näinhän ei yleensä miehistä sanota, jolleivät he myy itseään kadulla. Kun Miller sitten erosi, niin aivan ihastuttavan voimakkaasti ja nokkelasti Marilyn tuki häntä kuulustelujen aikaan. Kuva, jossa Marilyn seisoo ikkunaverhojen seassa selkä kameraan päin, on puhutteleva. Miller otti hänestä eron, koska joutuikin tukemaan uutta vaimoaan. Tämä kertoo jotain miehestä.

Olen nähnyt dokumentin, jossa haastateltiin Milleriä - olisiko hän tehnyt siihen käsikirjoituksen? - ja monta muuta henkilöä. Sopeutumattomien tekemisestä oli kyse. Marilynillä oli juuri ollut keskenmeno ja hän oli sellaisessa tilassa, ettei roolista ollut tulla mitään. Hänen oli vaikea muistaa sanoja, niin hajalla hän oli.

Kennedyjen tai ainakin presidentin naisseikkailuista on ollut niin paljon tarinaa esillä, että hänen voidaan sanoa ottaneen suuria riskejä varsinkin kun Hoover oli koko ajan hänen kannoillaan. Eikö hänellä ja jollain mafiapomolla ollut sama naisystävä vuosikausia. Olen aina käsittänyt, että Kennedyn vahvuus oli hänen valitsemassaan lähipiirissä. Tätä on painottanut ainakin Emil de Antonio, joka ei kai suuremmin Kennedyä presidenttinä arvostanut. (Tuosta ajastahan hän teki elokuvansa Point of Order). Olisiko Kennedyn käyttäytyminen mitenkään johtunut hänen sairaudestaan. Nyt en muista sairauden nimeä enkä tiedä, onko sillä tämänkaltaisia sivuvaikutuksia.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Hyvin tehty ja informatiivinen, vaikka vierastankin näitä näyteltyjä "dokumentteja".

Kuten tuolla myöhemmin kirjoitat, joskus näytellyt kohtaukset auttavat käsittämään asioita, ne ovat kuin joitain mittapuita, laittavat ihmisen sinne ikään kuin raunioille mittatikuksi tai raivonpuuskan volyymin kuvaajaksi.

Aloin katsoa Teemalta taidesarjaa (Taiteen voima?), joka alkoi Caravaggiosta. Tutkija tai opastaja kuka lie olisi mielestäni voinut pysyä pelkkänä äänenä suusimmaksi osin. Kysehän oli taiteilijasta, joka nosti maalausten valaistuun keskiöön muunlaisia henkilöitä kuin aiemmat taiteilijat. Lisäksi hän laittoi katsojan mukaan maalaukseen. Ainakin minä olen kokenut asian osin sillä tavoin. Mitä siinä teki näyttelijä, joka esitti maalaria. Tämä oli kursailematon, outo ja joutui selkkauksiin ehtimiseen. Hän pakeni ja joka juoksu näytettiin. Näyttelijä muistutti C:n työn Goljatia, jonka pää roikkui hiuksistaan Daavidin kädestä. Lopetin sarjan, koska opastaja seisoi töiden edessä tarkoituksellisesti ja puhui hurmoksessa asioista. Eilen katsoin silti Turnerin, sama juttu siinä. Täytyy kuitenkin myöntää, ettei tämä henkilö, joka sarjaa vetää, ole mikään tyhjäpäinen vaan tekee aika mainioita huomautuksia. Näyttelijät ovat silti suurta turhuutta kuten myös kuvauksen poukkorointi: kesken maalauksen esittelyn siirryttiin todelliseen veteen, josta auringon häikäisevä voima oli viedä näön katsojalta. Saa riittää minulta.

k-meleon kirjoitti:Aika kova väite tuossa alla. ...

Arvo Konservatiivi kirjoitti:minulle tuli yllätyksenä Kazanin ja Marilyn Monroen suhde - vielä yllättävämpää oli kuulla jonkun kutsuvan Marilyniä Hollywoodin julkiseksi naiseksi, joka makasi jokaisen kanssa.

Tietääkö kukaan, löytyykö tuon väitteen tueksi muuta kuin yhden haastateltavan väite?

Katsoin Norman Mailerista (taas annoin koneen heittää minut ties minne). Siellä on asiasta seuraavaa:

Norman Mailer Marilyn-kirjassaan kirjoitti:... What may be the best explanation, from a friend who knew Marilyn well, is that she had had many abortions, perhaps so many as twelve! ... (s. 171) ... "What people don't understand is that Marilyn loved sex." (said the woman friend, s. 173) ... "I don't think she went a week in her life without having some man around. She took sex with men the way men used to take sex with women."

Näin Mailer Marilyniä ihailevassa kirjassaan joka alkujaan ilmestyi vuonna 1973.

Se, mitä tuolla kirjoitan Kazanista, jota dokumenttia et, k-meleon, varmaankaan nähnyt, johtuu siitä tavasta, miten siinä esitettiin ohjaajan käyneen näyttelijättärien luo kuin höyryjyrä. Sellaisesta nousisi (?) nykyään mekkala, luulen.

Eipä silti, aihe on hieman outo. Liian henkilökohtainen kun on kyseessä toinen ihminen.

Marja Salonen kirjoitti:

Norman Mailer Marilyn-kirjassaan kirjoitti:... What may be the best explanation, from a friend who knew Marilyn well, is that she had had many abortions, perhaps so many as twelve! ... (s. 171) ... "What people don't understand is that Marilyn loved sex." (said the woman friend, s. 173) ... "I don't think she went a week in her life without having some man around. She took sex with men the way men used to take sex with women."

Näin Mailer Marilyniä ihailevassa kirjassaan joka alkujaan ilmestyi vuonna 1973.

Se, mitä tuolla kirjoitan Kazanista, jota dokumenttia et, k-meleon, varmaankaan nähnyt, johtuu siitä tavasta, miten siinä esitettiin ohjaajan käyneen näyttelijättärien luo kuin höyryjyrä. Sellaisesta nousisi (?) nykyään mekkala, luulen.

Kiitos! Mailer tosiaan on vähän maineessa, että tarinointi ja tarinointi saattavat joskus sekoittua, jolloin elämäkertomisen käänteet voivat olla epäluotettavia. Tuo mailerismi kuitenkin on ymmärtäväisempi kuin alentava huhu yleisestä naisesta. Jokin psykotulkinta haavoittuvaisuudesta, turvan hakemisesta ja isä-suhteen mutkista varmaankin rikastuttaisi M.M.-käsitystä(mme).

(Kennedyistä paree puhuu vain sulkeissa, mutta on sanottava etenkin JFK-käsitykseni jotakuinkin romahtaneen siitä pyhimyksen kuvasta, jollainen hänestä aikoinaan tehtiin. Halveerattu LBJ saattoi teksasilaisuuttaan joskus astua joillekin varpaille, mutta minun silmissäni hän on jotakuinkin Roosevelt-luokkaa. Tai no ei aivan: FDR:n Vapaus tarkoittaa ihmisoikeuksien herruutta kaikkialla -puhe USA:n kongressissa 6/1 1941 veti yhteen vapaus-käsitteen neljä olennaista särmää - 2 positiivista ja 2 negatiivista* - ja on yksi merkittävimpiä poliitikon puheita ikinäs, ei mitään jonnin joutavaa fantsua hei -lörpötystä.

*Ne ovat: puheen- ja ilmaisunvapaus [freedom of speech and expression - everywhere in the world], palvonnanvapaus [freedom of every person to worship God in his own way], vapaus puutteesta [from want: healthy peacetime life for its inhabitants] ja vapaus pelosta [from fear: reduction of armaments].)

BKT (bruttokansantuote) kasvaa, on kasvanut puolisen vuosisataa. "Onnellisuudeksi" nimitettävä asiantila on seuraillut bkt:n liikettä. Sitten ne ovat erkaantuneet.

A-plussan mukaan tuoreet yritykset mitata "bruttokansanonnellisuutta" kertovat kasvavasta erosta materiaalisen vaurauden ja kansalaisten koetun onnellisuuden välillä. Ylijohtaja, tri Jukka Pekkarinen arveli eron kasvun liittyvän kasvaviin tuloeroihin. Vaikea keksiä parempaa selitystä. Kun vauraus keskittyy yhä pienemmälle piirille ja yhä useampi putoaa erilaisiin tulo- ym. "loukkoihin", niin yhä useampi myös kokee ei-onnellisuutta.

Olisiko aiheellista kääntää kurssi pois Thatcherin-Reaganin-Bushin linjalta?

Mikä ettei? Nykylinja kun näyttää sohivan jonnekin Uljaan Uuden Maailman suuntaan...