YLE Radio 1

Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin... (paikalla)

Ensinnäkään Suomessa ei viime vuosina ole hirveästi sinfonioita sävelletty, en edes muista milloin olisi viimeksi Helsingissä kuultu jonkun muun kuin Segerstamin sinfonian kantaesitys.
Vuori kertoi kyllä ohjelmatekstissä etukäteen asioista, muttei mielestäni liian analyyttisesti (väliaikaohjelmaa radiossa en tietenkään ole kuullut, joten siitä en osaa sanoa).
Sävellyksen jännite kasvoi alusta loppuun koko ajan. Kahden ensimmäisen osan aikana tietty keskisävelisyys hiukan häiritsi minua, koska siitä syntyy helposti staattinen ja uuvuttava matto, mutta musiikin värikkyys esti pitkästymisen. Scherzo oli toista maata ja finaali varsinkin suorastaan shamanistista menoa.
En ole pitkään aikaan kuullut yhtä hyvää uutuussinfoniaa. Olen melko varma, että tätä teosta EI odota unohdus.
Mitä tulee lainahöyheniin, nykymusiikissahan kaikki on tietynlaista synteesiä. Minusta on kummallinen vaatimus se, että nykysäveltäjän pitäisi keksiä jotakin aivan uutta. Mitähän se voisi olla edes?

Huomasitteko tämän?

RSO tarjoaa mahdollisuuden ilmoittautua RSO-tekstiviestiklubin koekäyttäjäksi. Voit liittyä klubiin lähettämällä tekstiviestin RSO numeroon 16149. Saat viikoittain ohjelma- ja tapahtumamuistutuksia RSO:n ohjelmistosta. RSO-tekstiviestiklubi on maksuton palvelu, joka toimii TeliaSoneran, Elisan ja DNA:n liittymillä. Palvelu toimii 1.12.2004–15.3.2005.

http://www.yle.fi/rso

Jep.
Vuoren sinfonia on paras viime aikojen oerkesteriteos.
Hyvät rakenteet, ei liikaa alleviivavia sooloja, joilla esim. suuri venäläinen Dimitri pilasi usein teoksensa.
Valtava tunnelataus

Kuulin Vuoren sinfonian vasta reilun viikon jälkeen radiosta kasetille nauhoitettuna, jolloin taso tietysti huononee hirvittävästi. Siitä huolimatta; todella vaikuttava, hieno teos. Yhdyn täysin kahteen edelliseen mielipiteeseen. Itse pidin ehkä eniten hitaasta osasta, joka oli transkendenttia ja avaruudellista sointia.
p.s. edellisen viestin lähettäjän nimi askarruttaa, säveltäjä itse vai sukulainen ? Sinänsä joku säveltäjä olisi kyllä hyväksi tällä sivulla.

En sentään ole säveltäjä mutta sukulainen kumminkin, lähinnä serkku ja valitettavasti parikymmentä vuotta vanhempi. Kaukainen sukulaisuus ei kuitenkaan ole vaikuttanut arviointiini. En suinkaan ole pitänyt läheskään kaikista Vuoren teoksista mutta tästä kylläkin kovasti, etenkin finaalista.

Vuoren sinfonia oli yllättävän hyvä ollakseen uusi. Olen jotenkin tottunut siihen, että minun elinaikanani sävelletty musiikki ei oikein kolahda minuun. Jos tuoreemmat sävellykset tuntuvat hyviltä , niin daideilijat leimaavat ne viihteellisiksi.

P.Seppänen kirjoitti:Kuulin Vuoren sinfonian vasta reilun viikon jälkeen radiosta kasetille nauhoitettuna, jolloin taso tietysti huononee hirvittävästi. Siitä huolimatta; todella vaikuttava, hieno teos. Yhdyn täysin kahteen edelliseen mielipiteeseen. Itse pidin ehkä eniten hitaasta osasta, joka oli transkendenttia ja avaruudellista sointia.
p.s. edellisen viestin lähettäjän nimi askarruttaa, säveltäjä itse vai sukulainen ? Sinänsä joku säveltäjä olisi kyllä hyväksi tällä sivulla.

En jaksanut kuunnella teosta, vaan suljin radion pikapikaa korvissani banaalina soineen alun jälkeen. not for me.

Mikki Hiiri kirjoitti:

P.Seppänen kirjoitti:Kuulin Vuoren sinfonian vasta reilun viikon jälkeen radiosta kasetille nauhoitettuna, jolloin taso tietysti huononee hirvittävästi. Siitä huolimatta; todella vaikuttava, hieno teos. Yhdyn täysin kahteen edelliseen mielipiteeseen. Itse pidin ehkä eniten hitaasta osasta, joka oli transkendenttia ja avaruudellista sointia.
p.s. edellisen viestin lähettäjän nimi askarruttaa, säveltäjä itse vai sukulainen ? Sinänsä joku säveltäjä olisi kyllä hyväksi tällä sivulla.

En jaksanut kuunnella teosta, vaan suljin radion pikapikaa korvissani banaalina soineen alun jälkeen. not for me.

itse olin myös varsin otettu teoksesta (stravinsky oivalsi kyllä jotain, kun sanoi ettei musiikillinen muoto ole mahdollista ilman jonkinlaista toistumista, samuutta - harrikin lienee tämän jostain oivaltanut). sinfonia tosin on sen verran isokokoinen suupala, että mielelläni kuulisin tämän kyllä pian uudelleen - samoin toisen tuoreen suomalaisen sinfonian: paavo heinisen viidennen.

sinfonian kuuntelu kun ei aina ( - ei ainakaan parhaimmillaan) ole atomistista, hetkiin tarrautuvaa, ja eniten olenkin nauttinut rakenteensa puolesta omaleimaisista sinfonioista, joista löytää joka kuuntelukerralla uusia rakenteen neronleimauksia, kuten vaikkapa sibeliuksen 7.

nyt kun mainitsin itse kummisedän, olenko ainoa tässä maassa joka nauttii syvästi heinisen hallitusta muodosta ja sulavasta, vapaasta melodisesta keksinnästä? monet muut, suositummat nykysäveltäjät tuntuvat kovin tylsiltä teknisesti läpinäkyvine ratkaisuineen ja useasti kaavamaisine muotoineen ja harmonioineen.

paavo-sedällä taitaa olla homma vaan siinämäärin hanskassa, ettei enää tarvitse tukeutua kaavamaisuuksiin. jopa tutkielmat tietokoneavusteisuudessa ovat rikkaampia kuin erään nimeltämainitsemattoman palkinto-orhin, jonka teoksia ei ole enää vuosikymmeneen erottanut toisistaan.

Heinisen musiikista nimenomaan puuttuu muoto, koska siinä on liikaa detaljeja. Tarttumapintaa ei synny, kun koko sointikuva on pelkkää rosoa. Samalla muodon hahmot katoavat. Minusta Heininen on Suomen yliarvostetuin säveltäjä.
Hänen pienet soolosoitinteoksensa ovat parempia, niissä on jännitystä ja jännitettä (esim. Discantus I), mutta varsinkin viime aikojen isot orkesterikappaleet ovat niin puisevia etten keksi vertailukohteita. Tai no ehkä Ferneyhough, Lachenmann tai joku muu vastaava.

Mortimer kirjoitti:Heinisen musiikista nimenomaan puuttuu muoto, koska siinä on liikaa detaljeja. Tarttumapintaa ei synny, kun koko sointikuva on pelkkää rosoa. Samalla muodon hahmot katoavat. Minusta Heininen on Suomen yliarvostetuin säveltäjä.
Hänen pienet soolosoitinteoksensa ovat parempia, niissä on jännitystä ja jännitettä (esim. Discantus I), mutta varsinkin viime aikojen isot orkesterikappaleet ovat niin puisevia etten keksi vertailukohteita. Tai no ehkä Ferneyhough, Lachenmann tai joku muu vastaava.

mielenkiintoinen näkökanta. hyvin paljon toisteltu, kieltämättä, mutta yhtä kaikki mielenkiintoinen, jos ottaa käteen jonkun herran partsikan (levytyksiä kun orkesteriteoksista on valitettavan vähän) ja katsoo mitä se on syönyt.

heininen tuntuu olevan niitä ainoita nykysäveltäjiämme, joka osaa kirjoittaa, ja kirjoittaakin melodista polyfonista kudosta. hän myös kirjoittaa varsin temaattista musiikkia, joka ainakin minulle oikeuttaa suuren määrän kompleksisuutta - hahmotus lepää tukevasti temaattisen muodon (a la sibelius) harteilla. usein tuntuukin, että hänet tuomitaan jo lähtökohtaisesti ensin risupartaräyhämodernistina, sitten avoimena traditionalistina.

tjeu - kolmas pianokonsertto. suosittelen lämpimästi kuunneltavaksi (mielummin useammin kuin kerran) ja jos mahdollista, partituurin kanssa.

Oikein suuri määrä kompleksisuutta - ja sellaista Heinisen soiva musiikki yleensä aina on - johtaa siihen, että kompleksisuus "syö itsensä", eli kaikki muuttuu vain harmaaksi ja hahmottomaksi. Usein Heinisen kappaleista tuntuu puuttuvan sekä alku että loppu, häneltä puuttuu dramaturgian taju.
Ehkä ongelmani on se, että minusta Heinisen musiikki yksinkertaisesti kuulostaa rumalta ja mielenkiinnottomalta; en yritä kiistää hänen musiikkinsa teoreettista koherenssia. Varmaan se on muodoltaan "lujaa" tai "loogista", mutta se ei välity sointikuvassa.

Mortimer kirjoitti:Oikein suuri määrä kompleksisuutta - ja sellaista Heinisen soiva musiikki yleensä aina on - johtaa siihen, että kompleksisuus "syö itsensä", eli kaikki muuttuu vain harmaaksi ja hahmottomaksi. Usein Heinisen kappaleista tuntuu puuttuvan sekä alku että loppu, häneltä puuttuu dramaturgian taju.
Ehkä ongelmani on se, että minusta Heinisen musiikki yksinkertaisesti kuulostaa rumalta ja mielenkiinnottomalta; en yritä kiistää hänen musiikkinsa teoreettista koherenssia. Varmaan se on muodoltaan "lujaa" tai "loogista", mutta se ei välity sointikuvassa.

jos ei lipeäkala maistu, niin ei sitä kannata syödä!
lähinnä halusin kiistää tätä heinisen "teoreetikon" mainetta, mielestäni hänen musiikkinsa ei ole millään muotoa kaavamaista (joka yleensä mielletään teknisyydeksi jostain käsittämättömästä syystä), eikä senpuoleen (ainakaan minun makuuni) liian kompleksista. varmasti kyllä kompleksisempaa kuin 95% musiikista jota nykyään ympäri maailmaa tehdään, mutta uskon tämän olleen myös beethovenin tilanne.

tuntuu hassulta että suomen viimeistä todellista romantikkoa parjataan aina vaan kuivaksi, kuivaksi, kuivaksi.

albur smith kirjoitti:lähinnä halusin kiistää tätä heinisen "teoreetikon" mainetta, mielestäni hänen musiikkinsa ei ole millään muotoa kaavamaista (joka yleensä mielletään teknisyydeksi jostain käsittämättömästä syystä), eikä senpuoleen (ainakaan minun makuuni) liian kompleksista.

Albur, miten ylläoleva on suhteessa allaolevaan?

kolmas pianokonsertto. suosittelen lämpimästi kuunneltavaksi (mielummin useammin kuin kerran) ja jos mahdollista, partituurin kanssa.

Jesper kirjoitti:

albur smith kirjoitti:lähinnä halusin kiistää tätä heinisen "teoreetikon" mainetta, mielestäni hänen musiikkinsa ei ole millään muotoa kaavamaista (joka yleensä mielletään teknisyydeksi jostain käsittämättömästä syystä), eikä senpuoleen (ainakaan minun makuuni) liian kompleksista.

Albur, miten ylläoleva on suhteessa allaolevaan?

kolmas pianokonsertto. suosittelen lämpimästi kuunneltavaksi (mielummin useammin kuin kerran) ja jos mahdollista, partituurin kanssa.

varsin odotettua kritiikkiä jälleen!

suosittelen toki lämpimäisesti myös ilman partituuria kuunneltavaksi, mutta itse tykkään kuunnella kaiken musiikin partituurin kanssa, koska siinä tavoittaa kaikkien aikakausien musiikista usein hieman enemmän - kuuntelu on aktiivisempaa, intensiivisempää.

eikai partituuri sinänsä ole merkki liiallisesta teoreettisuudesta? jos näin on, lienee länkkäritaidemusiikki syvässä ojassa.

edit:

lisättäköön vielä, että musiikkikriitikoiden keskuudessa partituuriin tutustumisen määrä on usein ollut kääntäen korreloiva ns. bs-faktoriin. jos puhutaan musiikista, puhutaan sitten musiikista eikä säveltäjien elämästä, maineesta tai hassusta tavasta puhua.

Hei, ei se ollut kritikkiä!

albur smith kirjoitti:varsin odotettua kritiikkiä jälleen! :D

suosittelen toki lämpimäisesti myös ilman partituuria kuunneltavaksi, mutta itse tykkään kuunnella kaiken musiikin partituurin kanssa, koska siinä tavoittaa kaikkien aikakausien musiikista usein hieman enemmän - kuuntelu on aktiivisempaa, intensiivisempää.

eikai partituuri sinänsä ole merkki liiallisesta teoreettisuudesta? jos näin on, lienee länkkäritaidemusiikki syvässä ojassa.

Ymmärrän pointin. Kävin aikoinaan itsekin etenkin suurempia teoksia nuottien avulla läpi. Joskus oli aikaa ja malttia. Ja se tuntui avartavalta. Samoin voi olla avartavaa saada luettavaksi jonkin kiinnostavan elokuvan käsikirjoitus. En kuitenkaan katsoisi elokuvaa käsikirjoituksen kanssa.

En puhuisi liiasta teoreettisuudesta, vaikka joku kuuntelisi kaiken musiikin nuotteja silmäillen. Tuntuu vain vieraalta, että kuultavaksi tehty musiikki avautuisi vain partituurin avulla, tai että jokin teos ei toimi yksin kuultuna vaan kuultuna ja nähtynä (mitä kumpaakaan et sano). - Esim. modernilla runoudella tai maalaustaiteella ei taida olla sellaista "kuluttajan kainalosauvaa", mikä partituuri olisi. Silti niistä saa yhtä ja toista irti, vaikkei olisi runoilija eikä maalari.

Toisaalta ymmärrän myös heitä, jotka pitävät vääränlaisena eli teoreettisena sellaista taidetta, joka edellyttää käyttöohjeita. Tosin voi kysyä, eikö sävellyksessä tai esityksessä yksinkertaisesti ole jotain pielessä, jos teos kommunikoi kunnolla vain partituurilla varustetun kuulijan kanssa.

Muuten, mitä tarkoittaa 'länkkäritaidemusiikin syvässä ojassa oleminen'?