YLE Radio 1

Melodialtaan typerin ooppera-aaria, jonka tiedän, on joko Verdin La Donna é Mobile Rigoletosta (tai se II-näytöksen aaria) tai Rossinin Figaro, Figaro, Faigaro, iloittelu-cavatina Seviljan parturista, joka saa vain lähinnä huvittuneena nauramaan.

Kamala! Iloittelu saa vain nauramaan!

ei ei ei

ei tuollaista ole

Hmm. En tiedä. Mutta kysymys saattaisi vastaavassa kilvassa pärjätä hyvin.

Tämä on vaikea kysymys sikäli, että oopperasäveltäjät ovat läpi oopperan historian säveltäneet hienoiksi oopperoiksi librettoja, jotka ovat täysin tyhjänpäiväisiä ja draamallisesti suorastaan surkeita tekeleitä. Sellaisia kukaan itseään kunnioittava teatterinjohtaja ei ottaisi ohjelmistoon äärimmäisessä hädässäkään.
Mutta eihän oopperaa libreton takia seurata. Eli sisällön voi unohtaa. Ehkäpä Mozartin Taikahuilun Papagenon ja Papagenan lemmenduetto (pa-pa-pa-pa...) pärjäisi tällaisessa äänestyksessä...

Typerä ja hauska eivät suinkaan atarkoita yhtä ja samaa asiaa. Kaikki tässä jo nyt mainitut aariat ovat mielestäni hupaisia ja hauskoja mutta pidän niistä silti kovasti.

Äänestä typerin keskustelualoitus kautta-aikain.

moxu kirjoitti:Tämä on vaikea kysymys sikäli, että oopperasäveltäjät ovat läpi oopperan historian säveltäneet hienoiksi oopperoiksi librettoja, jotka ovat täysin tyhjänpäiväisiä ja draamallisesti suorastaan surkeita tekeleitä. Sellaisia kukaan itseään kunnioittava teatterinjohtaja ei ottaisi ohjelmistoon äärimmäisessä hädässäkään.
Mutta eihän oopperaa libreton takia seurata. Eli sisällön voi unohtaa. Ehkäpä Mozartin Taikahuilun Papagenon ja Papagenan lemmenduetto (pa-pa-pa-pa...) pärjäisi tällaisessa äänestyksessä...

Aika hyvä, mutta ei lähellekään typerintä, sillä Mozartkin on suorastaan tuhlannut hyviä musiikillisia ideoita libretoltaan tällaiseen miltei puskafarssiin taloudellisen menestyksen toivossa esikaupunkilaisyleisön maku huomioon ottaen, muta alunperinhän kyse olikin ooppera-aariasta; no, siinä tapauksessa heissa-hopsassa-huutoja päästelevän linnunpyydystäjä Papagenon aariat saattaisivat kyllä tulla kysymykseen, mutta eivät sittenkään vedä ideaköyhyydesssään suorastaan tyrmistyttävän heikolle Bartolon aarialle Seviljan parturista lähellekään vertoja. Niin, että äänestän Bartolon aariaa Rossinin Seviljan parturissa.

No johan nyt on kumma, kun luulen musiikinystävien palstalla olevani, ja täällä on tölvitty Verdiä, Wagneria, Mozartia, Beethovenia, Rossinia, Sallista ja Bergmania. Ei sentään onneksi Schubertia!

Luulisi melkein olevansa koululaisten keskustelupalstalla, siksi mustavalkoisia mielipiteet tuntuvat osaksi olevan. Ymmärrän kyllä, että kaikki ei miellytä kaikkia (itselleni Wagner ja Bruckner loisteliaisuudestaan huolimatta ovat vähemmän läheisiä), mutta enpä kehtaa nyt kumpaakaan mainituista säveltäjistä alkaa morkkaamaan. Kyllä he taitavia lajissaan ovat, suorastaan mestarillisia, se on pakko myöntää, vaikka nukahdan esim. Mestarilaulajia kuunnellessani ensimmäisen puolen tunnin aikana. Mutta jo vain siinäkin on komea alkusoitto!

Onko niin, että taidemusiikin ystävät ovat itse asiassa niin kuin ketkä tahansa typerät ihmiset, asettuvat ahtaisiin lokeroihin asemiin ja vieroksuvat kaikkea asemiensa ulkopuolella? Säälittävintä on se, jos ahtaasti asettuu jonkin musiikin alalajin kannattajaksi, eikä mielenkiintoa ja harrastusta löydy sen ulkopuolelle. Hoh hoijaa.

Mozartin oopperoiden libretot puskafarssia? Ehkä, mutta partituurin tai levytyksen etusivulla lukee usein opera buffa. Tuskinpa kukaan ryhtyy odottamaan metafyysisiä pohdiskeluja tuolloin? Ja toisekseen, oopperassa kuitenkin pääasia on musiikki, teatteri vain lisää homman vaikeusastetta eksponentiaalisesti.

Ovatko mauttoman pöhöttyneitä ja naurettavan liioiteltuja koloratuurihirviöitä täyteen suolletut ooppera-aariat mukamas hyvää musiikkia; niitähän Rossininkin oopperat, niin buffat kuin seriatkin ovat täynnään tai sitten tuo Piccinin säälittävä renkutusaaria, johon classic-radiossa ollaan jostain syystä kovin mielistytty ja kuvitellaan, että ihmiset kuuntelevat sellaista skeidaa nautiskellen vielä nykyäänkin. Turha luulo.

Muutens, tuli tuosta tämän päivän hesarin päälikannen mainoksesta mieleen, jossa loimottaa puolikuu, että mauri Monostatoksen nopea Allegro, jossa hän kehoittaa kuuta piiloutumaan hänen himokkailta aikeiltaan nuorta Papagenaa kohtaan, on musiikilisesti kenties vaatimaton piccolohuilun luomine janitsaarisointeineen, mutta ei suinkaan niin typerä, paitsi ehkä rasistiselta tekstiltään, kuin monet Rossini ja Piccinnin koloratuuriaariat (tai Donizettin ja Bellinin), joista puuttuu inhimillistä lämpöä. Classic-radiuosta Piccinnin tenoriaariaa kunnellessani purskahdin äänekkääseen nauruun täysin spontaanina reaktiona koloratuurihirviöiden typeryydelle.

Kyllä vaan, sillä voimamme alkavat ehtyä jo siinä vaiheessa, kun ostinaton motoriikka muuttuu hitaammaksi ja suunnistaa kohti obligatofermaattia, koloratuurin akrobaattinumeron ponnahduslautaa, tällaisissa aarioissa, jotka oli sävelletty puhtaasti instrumentaalisesti käytetylle äänelle, jonka tuli töräytellä koloratuureissa fanfaarin tapaisia kuvioita.

Ah, ma nauran, kun kerrankin täällä on niin infantiili ja typerä keskusteluaihe, että minäkin saatan lausua sanaseni... Mutta miten se lienee olikaan, eikö sillä Monostatoksella pitänyt olla himokkaita aikeita nuorta Paminaa kohtaan

En tiedä, onko Ambroise Thomasin Hamletin nimihenkilön aaria Être ou ne pas être…ô mystère! kaikkien aikojen typerin ooppera-aaria, mutta uskaltaisin väittää, että se on aika lähellä sitä. Se joka tapauksessa on saletti, että mainitun oopperan päätös: Vive Hamlet! vive Hamlet!
Vive notre Roi!, on kaikkien aikojen typerin (ja loukkaavin) lopetus oopperalle. Jotain muuten, johon todennäköisesti eivät kykene muut kuin täydellisen dekadentit ranskalaiset, joille tärkeintä oopperassa oli toisen näytöksen baletti.

Tietenkin tämä on Ylen ylläpitämä foorumi mutta joskus tulee kuunneltua kilpailevia kanavia. Äsken mulla oli auki ClassicFM ja siellä Maria Callas veteli täysillä Belliniä, en saanut selvää mikä ooppera ja mikä aaria. Eikä sillä niin väliä olekaan, sillä koko homma oli kuin epävireistä sahan soittoa. Mikä siinä ämmässä oli niin ihmeeellistä, että niitä levyjä täytyy vieläkin ihan radiossa veivata?