aito härö kirjoitti:Mikin tekstien ymmärtäminen on haaste. Haastavuutta lisää se, että ne ilmeisesti ovat syntyneet tajunnanvirtatekniikalla. Jotkut sanat ovat ilmeisiä kirjoitusvirheitä, mutta mikä on kahdesti esiintyvä tiedoitseminen.
Kysyin 4.1., että olenko ymmärtänyt. Ja Mikki selvensi 8.1., että en ole. Hyvä on, jätetään enkelien ilmestymiset tai tuntemukset Jumalan rukousvastauksista empiirisen maailman ulkopuolelle. ( enkeleitä ei liene riittävässä määrin ilmestynyt luotettavissa laboratorio-olosuhteissa).
Vertauksen vuoksi: Ajatellaanpa että opettaja kertoo meille tuntemattomasta eläimestä ja saamme lukea siitä myös kirjasta. Meille se eläin on olemassa vaikka ilman omaa havaintoa. Olemassaolo perustuu luottamukseemme lähteisiin, opettajaan ja oppikirjoihin.
Entä nyt, jos Jumala on olemassa meille siksi, että olemme siitä lukeneet Raamatusta ja kuulleet saarnaa. Jumalan olemassaolo perustuu silloin luottamukseemme tietolähteisiin. Ei ilmestyksiin tai tuntemuksiin. Mikki, mihin maailmaan silloin sijoitat Jumalan?
Tulee pitkä vastaus:
Vaikka lähtökohtasi on jälleen väärä, puolustan nyt kuitenkin teoreettisen filosofian edustajana uskovia siinä, että on ensinnäkin tyhmä kritisoida heitä, jotka "uskovat Jumalaan" sillä filosofin ja tiedemiehenkin täytyy voida pystyä erottamaan se mitä tapahtuu pään sisäpuolella siitä, mitä tapahtuu ja on sen ulkiopuolella objektiivisessa maailmassa ja kyetä suhtautumaan kriittisesti aistimustemme välityksellä tajuntamme havainnossa muodostamaan ja mieltämään kuvaan ulkomaailmasta eli aivoilmiöön ja ymmätää, että "maailma on mielteni" siinämissä uskokin suuresta taitesta puhumatta Euklöeideen aksiomin mukaisesti.
Totuus nyt kuitenkin on se, että sellaisena kuin me tiedoitsemme tämän maailman, se on oleva vain tietonamme ja mielteenämme, eikä milloinkaan sen ulkopulella absoluuttisesti objektiivisena, jollaista on mahdotonta edes kuvitella. Puhumattakaan nyt siitä, että mielikuvituksemme luomat, olivatpa ne kirjassa tai päässämme, hallusinaatiot tai hahmot, jotka eivät vastaa omaa rakennettamme, olisivat mielteestämme riippumatta tajuntamme ulkopuolella juuri sellaisina peilin tai kuvankaltaisena samankaltaisin ominaisuuksin, kuin oleme ne aivoissamme tiedoinneet, eli kuin ne subjektivisessa tajunnassamme meille esittäytyvät ts. kuvittelemme.
Päästäksemme selville tajuntamme ulkopuolellamme objekteina havainnossamme tiedoitsemistamme olioiden ja ilmiöiden olemksesta sinänsä, meidän olisi välttämättä irtauduttava omasta itseydestämme ja välittömästi samaistuttava toisten todellisten olioden kanssa, mikä on mahdotonta. meillä on tietoa niistä vain siinä määrin, kuin ne havainnossamme esittäytyvät objekteina (ei enkeli tai jumala, jotka vain objkektin ajatuksellisina havainnollisina käsitteinä), jonka aistimukselle on oltava jokin syy, joka toimii sille ärsykkeenä ja esittäytyy siis ns. objektina, jonka olemassaolon muoto ja tapa on ennalta määrätty ja annettu subjektissa, siis on täysin aivojemme tieto-ja miellekyvyn toiminnasta riippuvaista, joka on äly. Tämä syy siis toimii ärsykkenä aistimukselemme, mikä on lisäksi riippuvainen aistielintemme hienosta ja monimutkaisesta rakenteesta.
SE riittää täysin tyydyttämään kätännölistä elämää ja tarpeita, mutta ei anna tietoa ilmiöiden olemuksesta ja niiden intelligibilisestä luonteesta sinänsä. Ainakaan niin kauan kuin äly, josta tieditsemisen muodot ovat lähtöisin, pysyttelee tahdon palveluksessa, sen toiminnan rajoittuessa tajuamaan pelkästään olioden välittömät, väliliset ja vielpä mahdolliset suhteet tahtoon. Siis Jumalakaan ei ole nero jos hänellä tahto on älyä hallitsevampi. Jumala, joka tottelee vain tahtoa, on neron alapuolella.
Älyllä ei ole tässä tapaksessa kylliksi energiaa käsittääkseen oman joustavuutensa varassa ja TARKOITUKSETTA mailmaa puhtaasti objektiivisesti. missä päinvastoin näin käy, missä aivoilla on miellekykyä sellainen ylijäämä, että maailmasta tarkoituksetta esittäytyy puhdas, selvä ja objektiivinen kuva, joka onTAHDON tarkoitusperille hyödytön, korkeimmissa asteissa häiritsevä ja jopa nille vahingoksi koituva, siinä on ainakin taipumusta tuhon epänormaaliuteen, jota neroksi kutsutaan.
Sen verran on puolustettava uskovia että ei ilmaisulla " minä uskon jumalaan" tarkoiteta edes mitään eksaktia tieteellistä tai empiiristä todellisuutta ja totuutta, eikä sitä tule siis liioin käsittää kirjaimellisesti asiatiedon kaltaisena julkilausumana ja maailman todellisen, aineellisen luonteen, esityksenä, kuten esim. uskotko, että huomenna sataa lunta?
Se on vain runollinen tai runomuotoinen, metafyysinen, ilmaisu, joka vastaa ihmisen emotionaalisin tarpeisin, kuten kaikki se, mitä jossain ninkin huonossa kirjassa kuin raamatussakin puhutaan, helposti ja kansantajisesti ymmärrettävässä muodossa. Ongelma on yleensä vain siinä, että tätä tosiasiaa ei välitömästi kirkon taholtakaan uskalleta tunnustaa tai ainakaan pukea sanoiksi asti, ja tästä puuteellisesta ja vaillinaisesta uskonasiotten luonteen määrittelemisetä ja kategorioimisesta kirkon oppien vastustajat saavat tuulta siipiensä alle ja käyttävät ymmärtämättömyyttään tieteellistä maailmankatsomusta lyömäaseenaan, kuten vapaa-ajattelijat ja ateistit. Totuus on kuitenkin se, että hyvin moni ihminen, uskoi julkisesti ja tietoisesti jumalaan, tai ei, silloin tällöin vakeina hetkinä saattaa puhutella omia henk. koht. sisäisiä tuntojaan ikään kuin kertoakseen huolistaan ulkopoliselle näkymättömälle, jumalaksi sanotule tarkkailijale, persoonalle tai olennolle, jolta voi salassa kenenkään kuulemata pyytää ja toivoa eli rukoilla apua ja ihmetekoja oman subjektiivisesti huonoksi koetun elämäntilanteen parantamiseksi. muutoinhan kyse olisi paranoidisesta skitsofreniasta, jossa nähdään näkyjä.
Eräänlaisesta taikauskostahan siinä lopulta kyse on, myönsimmepä sitä itsellemme tai muille tai emme, totuuden nmissä pakko myöntää. Jopa Taanilankin. Aika tarkkanäköinen ihmisseielu tuntijakin olen, vailla fil. maistrin tutkintoa ja papereita. Jesh.
), mutta otsikon nurkkaan ahtaajana on varmaankin (luonnon)tiede.