YLE Radio 1

Olen kärsinyt musiikillisesta dieetistä jo tovin kuunneltuani lauantaina viimeksi ja sunnuntaina muutamia liedejä every bird can sing the song Deliuksen norjalaisessa laulussa lumoavaa ihastuttavaa ja haltioitunutta, mutta tärinän sai aikaan Romeo ja julian alku Beechamin nerokkaasti vaistotussa psykologisoivassa draamallisessa artikulaatiossaan joka miltei kamarimusiikillisessa läpikuultavuudessaan salpaa hengen ja polttaa reiän sydämeeni hehkuvalla rakkaudellaan kuten Brigg Fairkin joskus hänen armonsa johtamana ja korkeiden vuorten veisuu jota ensin yritin stereona ja lumouduin mutta uudelleen lämmitettynä Beechamin tulkinta jota monona usein kuitenkin jostain syystä hieman karsastan välillä huonosti soivassa äänenlaadussaan sai minut värisemään vielä enemmän ja oli pakko lopettaa tai olisin ollut kanttu vei fyysisestä tuskasta korventuneena ja kiihtyneenä. Probleema koskeekin onko se tehtyä vai spontaania. Tahtoa itseään kun ei saa kihdyttää vaan vain sen vastineita mikä on älyn mukaista tahdon tyydytyksen tai tuskan kuvana. North country Sketches ja fennimore ja irmelin kuuluvat myös tähän kategoriaan ja monet muut jotka saavat minut ekstaasiin jollaista en muualta löydä klassikoiden musiiin ollessa yleensä hyvin sisäänpäin lämpiävää ja todelliset karvansa empien näyttävää sorttia ennen kuin vapautuneen ja pitkällisen keskittymisen ja meditatiivisen kontemplatiivisen rauhoittumisen levolliseen ja intressittömään olotilaan niiden emotionaalinen sanoma voi alkaa heijastua puhtaan mielteen alueelle tunteita ja tahtoa itseään pakottamatta ja itseään kiihdyttämättä kuin sielu leijailisi pois ruumiista joka on täysin kylmä ja rento sekä tunnoton. hidasta ja epämusiikillista mielikuva harjoitusta josta välittömät intohimot ovat kaukana sievän ulkokuoren peittämänä ja siihen kietoutuneena sonaattiallegro konseption ja toinaalisen keskuksen koordinointia edellyttävää sävellajituntua hallitsevat spontaaniempien tuntojen vahingoksi paljastamatta musiikin todellista sisintä ja syvintä olemusta yhtä vaivattomasti ja mysteerin tajuttavaksi komponoivasti ja suggeroivasti kuin Deliuksella ja Schubetilla usein on laita joka ei kuulijalta vaadi niin välttämätöntä itsensä unohtamista kuin klassikoiden musiikista nautittaessa jossa kiitos odottaa vasta siellä jonne ei pysty näkemään.-

Humalainen opetteles käytthämään kappalejakoja.

Jos lauseen pituus sitä edellyttää niin koitan varmasti opetella ellen jo osaisi sitä vanhasta muistista kun ylioppilastutkinnonkin olen joskus läpäissyt hyväksytyin arvosanoin mutta netin käytöaika ja varausvuoron kirjoitusaika asettavat luonnollisestikin omat vaatimuksensa eikä tekstin teknillistä rakennetta ja sen luettavuutta tahi ymmärrettävyyttä tule aina ajankäytöllisistä syistä ensisijaisesti huomioiduksi tarpeen vaatimalla tai riittävällä tavalla lukijoiden etua ajatellen toisinaan selkokielisyyden kustannuksella ja teksti monine irjoitusvirheinen joita on määrätyn ajan puitteissa mahdotonta jo yksisormitekniikan sanelemien vaatimusten ja rajoitusten ehdoilla korjata jää sisällöltään sksi joidenkin lukijoiden puutteellista reseptioklykyä ajatellen käsittämättömäksi. Pahoitteluni puolestanne.pyrin varaamaan enemmän aikaa. jos kirjoitukset ovat pitkiä.

Nautin erittäin paljon sinfoniamusiikista (kaikessa epämäätäisydessään), a suosikiksi nostaisin Bachin. En tykkää kuunnella sinfonioita radiosta ku ei oikeen anna oikeutta musiikille, mutta asennutin kotiin radioviritelmän joka soi joka huoneessa ja ympäri huonetta - kyllä on mahtava ääni! vaimo vaan ei tykkää ku soitan nii kovalla eikä se pääse pakoon radiota kun on asennettu koko taloon eli tällanen systeemi http://www.radio-kotiin.fi/

lainen.veli301 kirjoitti:Nautin erittäin paljon sinfoniamusiikista (kaikessa epämäätäisydessään), a suosikiksi nostaisin Bachin. En tykkää kuunnella sinfonioita radiosta ku ei oikeen anna oikeutta musiikille, mutta asennutin kotiin radioviritelmän joka soi joka huoneessa ja ympäri huonetta - kyllä on mahtava ääni! vaimo vaan ei tykkää ku soitan nii kovalla eikä se pääse pakoon radiota kun on asennettu koko taloon eli tällanen systeemi http://www.radio-kotiin.fi/

vasta esiklassismia edustaneiden bachin poikien aikana ns. sinfomia sävellysmuotona sai alkunsa eikä siis barokin aikana mikäli tarkoitat jophann sebasatioania etkä esim. johann christiania tai phlipp emanuelia. shaydniakin on joskus sinfonian isäöksi tituleerattu mutta se lienee perinnöllisyysopin oikku sillä niin kirjava oli hänen taustansa . suomessa sinfonian isä liernee ingelius eikä sävellysmuoto kypsynyt ja kehittynyt täyuteen kukoistukseensakaan kuin vasta joskus jälkimadetojalaisten säveltäjien aikana jotka toivat siihen aimop annoksen kosiolti uutta syvyyttä ja merkitsevyyttä useiden erilaisten kehitysvaiheiden jälkeen sytntyneen synteesin tuloksena synkronisten tyylisuuntien sulatusuunissa joista romantisoijien lisäksi uusklassikot muodostivat pääsuuntauksen. kansallisen myöhäisromantiikan rinnalla yleis-ja jälkiromanttisewt pyrkimykset kukoistivat. sellaiset varsin strereotyyppiset popularisoivat käsitykset ja opit jotka korostavat sibeliuksen asemaa sinfonikkona ovat alkeellisia ja primitiivisia subjektiivisessa arvoarvostelmia jakavassa mieltymyksessään teknisesti puutteelliseen säveltäjään ilman kokonaisuuden huomioon ottamista ja ymmärtämystä siitä että siba oli vain yksi niistä kymmenistä jotka omalla vähäisellä panoksellaan veivät sinfoniamuodon kehitystä meillä eteenpäin eikä taiteellisesti edes ansioklaimpia.hänen musiikistaan on todellista syvää nautintoa mahdotonta saada..

Kun luen tämän ketjun avausta, punnittua & selkeästi jäsenneltyä tekstiä, niin voin vain valittaa, että Mikki Hiiri on tehnyt tilaa humalaiselle.

Ja joo, sinfoninen musiikki kaikessa hitaudessaan ja parhaimmillaan polyfoonisessa melskeessään on minulle rakasta.

k-meleon kirjoitti:Kun luen tämän ketjun avausta, punnittua & selkeästi jäsenneltyä tekstiä, niin voin vain valittaa, että Mikki Hiiri on tehnyt tilaa humalaiselle.

Ja joo, sinfoninen musiikki kaikessa hitaudessaan ja parhaimmillaan polyfoonisessa melskeessään on minulle rakasta.

Eihän polyfonia sävellystyylinä ja musiikillisena kudoksena sinällään saa aikaan enempää melskettä jos partituuriin on merkitty esitysohjeeksi pianissimo kuin suuren orkesterin sointi itsessään äänten itsenäisyydestä riippumatta. deliuksella oli lisäksi varsin epäortodoksinen kontrapunkti-ja harmoniakäsitys. arnold baxin sinfoniat ovat tässä mielessä antoisampia joiden kontrapunktiikkaa merikantokin ihaili muihin brittisäveltäjien työskentelytapaan verrattuna.

humalainen kirjoitti:

lainen.veli301 kirjoitti:Nautin erittäin paljon sinfoniamusiikista (kaikessa epämäätäisydessään), a suosikiksi nostaisin Bachin. En tykkää kuunnella sinfonioita radiosta ku ei oikeen anna oikeutta musiikille, mutta asennutin kotiin radioviritelmän joka soi joka huoneessa ja ympäri huonetta - kyllä on mahtava ääni! vaimo vaan ei tykkää ku soitan nii kovalla eikä se pääse pakoon radiota kun on asennettu koko taloon eli tällanen systeemi http://www.radio-kotiin.fi/

sellaiset varsin strereotyyppiset popularisoivat käsitykset ja opit jotka korostavat sibeliuksen asemaa sinfonikkona ovat alkeellisia ja primitiivisia subjektiivisessa arvoarvostelmia jakavassa mieltymyksessään teknisesti puutteelliseen säveltäjään ilman kokonaisuuden huomioon ottamista ja ymmärtämystä siitä että siba oli vain yksi niistä kymmenistä jotka omalla vähäisellä panoksellaan veivät sinfoniamuodon kehitystä meillä eteenpäin eikä taiteellisesti edes ansioklaimpia.hänen musiikistaan on todellista syvää nautintoa mahdotonta saada..

Mitä ihmettä tarkoittaa "sinfoniamuodon kehityksen eteenpäin vieminen"? Jos Siba oli "yksi kymmenistä...", niin mitä sitten? Jos et saa hänen musiikistaan "todellista nautintoa", älä ihmeessä kuuntele sitä.

punoja kirjoitti:

humalainen kirjoitti:

lainen.veli301 kirjoitti:Nautin erittäin paljon sinfoniamusiikista (kaikessa epämäätäisydessään), a suosikiksi nostaisin Bachin. En tykkää kuunnella sinfonioita radiosta ku ei oikeen anna oikeutta musiikille, mutta asennutin kotiin radioviritelmän joka soi joka huoneessa ja ympäri huonetta - kyllä on mahtava ääni! vaimo vaan ei tykkää ku soitan nii kovalla eikä se pääse pakoon radiota kun on asennettu koko taloon eli tällanen systeemi http://www.radio-kotiin.fi/

sellaiset varsin strereotyyppiset popularisoivat käsitykset ja opit jotka korostavat sibeliuksen asemaa sinfonikkona ovat alkeellisia ja primitiivisia subjektiivisessa arvoarvostelmia jakavassa mieltymyksessään teknisesti puutteelliseen säveltäjään ilman kokonaisuuden huomioon ottamista ja ymmärtämystä siitä että siba oli vain yksi niistä kymmenistä jotka omalla vähäisellä panoksellaan veivät sinfoniamuodon kehitystä meillä eteenpäin eikä taiteellisesti edes ansioklaimpia.hänen musiikistaan on todellista syvää nautintoa mahdotonta saada..

Mitä ihmettä tarkoittaa "sinfoniamuodon kehityksen eteenpäin vieminen"? Jos Siba oli "yksi kymmenistä...", niin mitä sitten? Jos et saa hänen musiikistaan "todellista nautintoa", älä ihmeessä kuuntele sitä.

en tosissani koskaan kuuntelekaan, vain testausmielessä joissa kaikissa se on aina jäänyt verrokkiaan vaisummnaksi ja uneliaalla tavalla laimeammaksi joksikin kansansävelmän sovitelmaksi sinfonian hitaan osan teemaksi josta ei puhu dionyysinen tai apolloninen vaan persoonattomuus ja epäaistillisuus.

Sinun pitää siis aina uudelleen vakuuttua vertailemalla, että on se Sibelius kyllä huono säveltäjä. Kummallinen päähänpinttymä sinulla taitaa olla. Minä en tunne tarvetta tässä mielessä vertailla, vaan kuuntelen sitä, mikä minua kiinnostaa ja puhuttelee. Toki monesti voi palata uudelleen johonkin säveltäjään ja teokseenkin, koska voihan mielentila, kuuntelutilanne, esityksen taso yms. vaikuttaa kuuntelukokemukseen eli mitään traumoja ei tarvitse säveltäjää kohtaan välttämättä muodostua, vaikka kaikki kappaleet eivät kiinnostakaan.

punoja kirjoitti:Sinun pitää siis aina uudelleen vakuuttua vertailemalla, että on se Sibelius kyllä huono säveltäjä. Kummallinen päähänpinttymä sinulla taitaa olla. Minä en tunne tarvetta tässä mielessä vertailla, vaan kuuntelen sitä, mikä minua kiinnostaa ja puhuttelee. Toki monesti voi palata uudelleen johonkin säveltäjään ja teokseenkin, koska voihan mielentila, kuuntelutilanne, esityksen taso yms. vaikuttaa kuuntelukokemukseen eli mitään traumoja ei tarvitse säveltäjää kohtaan välttämättä muodostua, vaikka kaikki kappaleet eivät kiinnostakaan.

en välttämättä käyttäisi sanaa huono, mutta valitettavasti hänen musiikkinsa ei sanottavammin synnytä minussa minkäänlaisia suurelle säveltaiteelle ominaisia aitoja ja subliimeja, yleviä tai voimakkaan kiihoituksen alaisena syntyneitä tunteita, joka kuuluu nimenomaan romanttisen taiteen tunnusmerkkeihin ja emotionaaliseen koodistoon tohtoriksi väitellessäni, vaikkakin en kiistä että tietty pedanttinen sentimentaalisuus ja melankolia huokuvat ja paistavat esiin hänen teoksistaan väärentämättömän isänmaallisessa ja kansallisromanttisessa hengessään. soitinnus lienee ammattitaitoista työtä.

mutta sellaista sisäistä intensiteettiä ja jännitteisyyttä tai positiivista energiaa, rytmistä työntövoimaa ja pulsatiivisuutta jota sentään on monien muiden sinfonioissa, lingosta englundiin, melartinista tuukkaseen, klamista rantaan, en juuri sibeliukselta löydä.flegmaattisuuus, staattisuus tulee esille liian usein.mutta melodioiden heikkoudesta adorno ja peterson-berger häntä usein moittivatkin.

Olen jo lukenut paljon, ehkäpä riittävästi "tohtoritasoisia" perustelujasi Sibeliuksen epäkelpoisuudesta säveltäjän ammattiin. Olisiko jo aika vaihtaa säveltäjää - ketä muita tällaisia mahdottomia tapauksia on sinun listallasi?

punoja kirjoitti:Olen jo lukenut paljon, ehkäpä riittävästi "tohtoritasoisia" perustelujasi Sibeliuksen epäkelpoisuudesta säveltäjän ammattiin. Olisiko jo aika vaihtaa säveltäjää - ketä muita tällaisia mahdottomia tapauksia on sinun listallasi?

viihdesäveltäjän ammattia en sulkenut pois sibeliuksen säveltäjänkykyjen ulottuvilta. minusta olisi paljon hedelmällisempää että muusikot eivät soittaisi vain niitä säveltäjiä joista itse ensisijaisesti pitävät koska tietenkin he tällöin soittavat aina vain niitä samoja säveltäjiä joista on muutenkin jo ylitarjontaa ja joka samalla tehokkaasti ehkäisee ja typistää meidän musiikinhistorian tuntemustamme ja uusien meille vielä tunemattomien rakkaiden taideteosten ja tyylien löytymistä ja joka ei mahdollista kaikien tasapuolista kohtelua niin että soittilolistalle joskus eksyisi sellaisiakin nimiä jota saavat minun tunteeni pintaan.mutta tämä'n on tyypillistä musikkiplitiikkaa. esitetään 3. luokan saksalaista sen sijaan että kuultaisiin edes 2. luokan suomalaista.