YLE Radio 1

Jumala, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä
mitä he tekevät.

Mestari Halme häntä kohti suunnattujen kiväärinpiippujen edessä.

Osa 14 oli sydäntä raapiva jakso.

Väinö Linnan tulkinta, että kuunnelmantekijöidenkin tulkinta tukee
voimakkaasti sitä historiantulkintaa, joka tekee tuon ajan valkoisesta
Suomesta yhä vain likaisemman valkoisen.
Nimitys; valkoinen, on oikeastaan absurdi, koska valkoisuus symbolisoi
puhtautta, jota voittajat eivät missään tapauksessa edustaneet.

Kirkkoherran rooli on nerokas osuus Linnan teoksessa, kuten kaikki muutkin.
Jos kirkkoherralle ei olisi kirjoitettu noin kyykäärmemäistä puolisoa, olisi koko tarina
täysin toisenlainen.

Luulen osaavani ymmärtää kirkkoherraa, jossa hän kamppailee akkansa, kristillisen vakaumuksensa,
sekä pehmeän luonteensa hankalassa keskiössä. Hän on oikeasti hyvä ihminen pohjimmaltaan,
mutta ajan henki ei anna pehmoilulle oikein sijaa. Hän kuitenkin yrittää.
Paras pappi tuolle yhteisölle olisi kuitenkin ollut Räätäli Halme, mutta kirkkoherrasta ei olisi ollut mestarin paikalle.

Loistavaa näyttelijäntyötä kertakaikkiaan.

Lasse Reunanen kirjoitti Pekka Kyrön Kuunnelman tiet -sarjasta. Taisi siellä minunkin ääneni kuulua näyttelijä Erja Manton kanssa tehdyssä kohtauksessa. Kyseessä oli pätkä vanhasta kuulelmasta, josta ei ole äänitettä tallella. Teimme jutun rekonstruktion muutama vuosi sitten hieman leikki- ja talkoomielellä. Kuulelmassa esiintyivät lähes kaikki Radioteatterin työntekijät.

Kuunnelman tiet -sarjan toinen osa esitetään tänään maanantaina 17.20. Jaksot ovat kuunneltavissa Yle Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen. Tämän päivän sanomalehdistä voitte lukea, että tekijänoikeusjärjestöjen ja Ylen neuvottelut edistyvät koko ajan ja niinpä kuunnelmiakin voidaan pian ladata.

Eero Aro

Ensi sunnuntaina alkaa radionäytelmän viimeinen kolmasosa,
jossa taas uudet dramatisointi, ohjaus ja äänisuunnittelu - jaksot 15-21.
Huomasin ilta-Sanomat 4.11.2009 kirjoituksesta; "Jyrki Kovaleff 1954-2009",
että näyttelijä Heikki Kinnunen kerronnasta: "Kovaleff ja Kinnunen olivat jo
1968 samassa elokuvassa. 13-vuotias Jyrki Kovaleff näytteli Pohjantähti -elokuvassa
vankileirin rehvakasta laulajapoikaa. ---
Me olimme kaikki nuoria, ja Jyrki vielä nuorempi, Kinnunen muistelee." ---
Kovaleff syntyi 2. tammikuuta 1954 Tampereella".
Elokuvaa tehtiin näin ollen jo vuonna 1967...
En muista kyseistä elokuvakohtausta (pitkä aika näkemisestäni), mutta otin esille
aiheen em. kirjoitukseeni; [7] Kuultua 3.11.09 - , jossa laulajapoika "Jali"...
Jyrki Kovaleffin poikien nimet ovat Juri (aikuinen) ja Jalmari (lapsi), joihin "Jali" rinnastuu.
Muutakin Pohjantähti -roolia sittemmin näytteli...

Olen kuunnellut Pohjantähden jokaisen osan, useimman jopa kahteen kertaan. Pidin kovasti viime viikkojen jaksoista. Henkilöhahmot elivät tuskaansa ja epätoivoaan äänillään kokonaisina, heidän elämänsä kantoi huoneisiini ahdistavana. Vaikka tarina on tuttuakin tutumpi, en voinut olla itkemättä Elinan ja Alman kanssa heidän suruaan, Elman kulkiessa kohti kuolemaansa tai Koskelan poikien ja Halmeen tultua teloitetuiksi. En pystynyt liikuttumatta kuuntelemaan Akselin epätoivoa Hennalassa, kun hän eli ristiriitojen viikkojaan - tuo maanviljelijä, joka ei uskonut enää koskaan peltojaan mittaavan ja joka silti jokaisessa kirjeessään vaimolleen niistä kirjoitti. Muutamin sanoin Akseli ja Elina ilmaisivat toisilleen kaipauksensa, ilonsa ja onnensa, kun kuolema kulkikin ohi läheltä, mutta ohi kuitenkin. Hienosti rakennettua radiodraamaa! Erikseen on kiitettävä äänitehosteiden tekijöitä: sota oli sotaa.

Eilen alkoivat uudet seitsemän jaksoa. Aloin kaivata pappilan väkeä. Oudosti oli vain eteisen kautta kerrottuna ruustinnan ja rovastin kiista siitä, kuka Jussin siunaa. Eikö olisi ollut draamallisempaa ottaa se autenttisena mukaan ja leikata siitä suoraan Koskelaan, johon rovasti tulee Almaa tapaamaan. Näin Ellenin valta rovastin yli jäi valjuksi, samoin rovastin liikutuksen merkitys Alman luona: hänhän oli päättänyt pitää oman päänsä hinnalla millä hyvänsä - hänen oikeudentuntonsa ei antanut myöten jättää Koskelan Jussia tämän viimeisellä matkalla.

Muutenkin tämä jakso tuntui kumman haljulta verrattuna aiempiin. Ilo omista maistakin jäi ulkoapäin kerrotuksi, kun pikkupojillekaan ei juuri annettu omaa ääntä, vain äidin ja muiden aikuisten ihmettely. Heidän ilonsa ja intonsa olisi saanut merkityksen moninkertaiseksi, ja Akselin isän rakkauden korostumaan. Akselin monet puolet tämä kuunnelma kyllä tuo hyvin esiin: paitsi että hän rakastaa omaa maataan, hän rakastaa perhettään ehdoitta. Ehdoitta hän myös tekee kaiken sen puolesta, minkä hän oikeaksi näkee ja mitä hän rakastaa.

Iltalehti 14.-15.11.2009 kertoi; "Timo Koivusalon tuottaman, käsikirjoittaman
ja ohjaaman Täällä Pohjantähden alla -elokuvan ensimmäinen osa saa ensi-iltansa
joulukuun 4. päivänä. Kaksiosaisen elokuvan viimeiset kuvaukset tehtiin helmikuussa,
jonka jälkeen Koivusalo leikkasi ja jälkikäsitteli elokuvansa."
En ole viitseliäs elokuvissakävijä, mutta lienee tämä elokuvakokonaisuus taas joidenkin
vuosien kuluttua näkyvän tv:stä. Koivusalon elokuvan toinen osa tullee näytöksiin
ensi vuoden alussa kun ensimmäinen osa on vetänyt aloitusyleisönsä.

Melkoinen riski näissä Koivusalon elokuvissa kun on itse rahoineen tuottanut,
mutta osaamisellaan saanee kuitenkin tehtyä elokuvastaan jälleen tuottoisan.

Haluaisin korjata yhden vuosilukuvirheen, joka Pohjantähden ympärillä sitkeästi liikkuu. Sanotaan, että Akseli palasi vankileiriltä 1922, siis marraskuussa. Muitten vuosiluku-ja ikämainintojen kanssa tämä ei stemmaa. Oikea vuosiluku on 1921. Kun Akseli oli II osan lopussa tullut kotiin, Eero sanoo, että "Voitto on jo kolmen". Voitto oli syntynyt helmikuussa 1918, kun Akseli oli lähdössä Tampereen rintamalle. Siis tästä laskemaan vuosilukua. Toinen todistus löytyy III osan alusta, viime sunnuntaina kuullun jakson ajalta. Kun Aksu komentaa pojat tekemään rajakeppejä, Voitto ei jaksa kantaa keppejään kotipihaan asti, vaan Vilho ottaa nekin kuormaansa. Kirjassa lukee ao. kohdassa jotain sellaista, ettei nelivuotiasta vielä voinut töihin komentaa. Eletään siis kevättä 1922.
Tämä vuosilukuvirhe on huomatakseni peräisin professori Yrjö Varpion kirjasta Väinö Linnan elämä. Sieltä se on siirtynyt Raittilalle. Myös mm. Kansan Uutisten Kai Hirvasnoro teki saman virhesiirron, kun aiemmin syksyllä esitteli lehdessä Pohjantähden muistumia. Kovin herkästi uskomme professorin auktoriteettiin...

Aarni Tuominen

laululintu kirjoitti:Hienosti rakennettua radiodraamaa! Erikseen on kiitettävä äänitehosteiden tekijöitä: sota oli sotaa.

... Ilo omista maistakin jäi ulkoapäin kerrotuksi, kun pikkupojillekaan ei juuri annettu omaa ääntä, vain äidin ja muiden aikuisten ihmettely. Heidän ilonsa ja intonsa olisi saanut merkityksen moninkertaiseksi, ja Akselin isän rakkauden korostumaan.

Äänitehosteita voi kehua. Ja henkilöäänistä olen samaa mieltä kanssasi Laululintu. Jollain tapaa olen kaivannut monesti myös Annaa Oton viereltä, mutta ilmeisesti pitkän sarjan valmistaminen on vaatinut sellaisen budjetin, että sitä on ollut pakko keventää niin kuin tässä on tehty.

Lassen esille tuoma Koivusalon elokuva jää minulta kyllä pitkäksi aikaa väliin. En osaisi suhtautua siihen kuunnelmankaan vuoksi. Ehkä joskus myöhemmin, mutta Laineen hahmot kummittelevat epähienosti Koivusalonkin edessä.

Tuomaakun kanssa olen samaa mieltä vuosiluvusta. Olisi pitänyt tarkistaa jostain kirjasta, mutta tässä koneen äärellä ei ole mitään. Joka tapauksessa muistelen, että Hennalan vankileiri purettiin ensimmäisten joukossa ja otettiin asevelvollisten käyttöön. Sieltä siirrettiin kuten Hämeenlinnastakin väkeä Riihimäkeen ja Tammisaaren, joihin syntyi melkoista ruuhkaa. Vuoden 1919 aikana siirtoja oli paljon, totesin tämän isoisäni asioita tutkiessani.

Koivusalon elokuvauksen osa 2 tullee siis vasta joskus vuoden kuluttua.

Osa-12 Mitä Leppäsen Preeti mahtoi tarkoittaa puhuessaan poliisikoirasta, kun paroni löytyi murhattuna ojasta pää osittain jään alla.
"Mistä semmonen nyt saatas, eikö niitä Hämeelinnassa ole," puheskeli Preeti ja mestari Halme ilmeisesti paronin surmaamisesta järkyttyneenä vain nyökytteli myöntyvästi.

Radio Puhe esitti eilen 12- osan kuunnelmasta Täällä Pohjantähden alla jossa tup episodi oli.

En tiedä mitä kritiikki tarkoitat kysymykselläsi, mutta katsoin tuolta (ei nyt aina tietysti 100 prosenttisesti luotettavasta) wikipediasta että:

Suomen ensimmäinen poliisikoira oli nimeltään Hektor von der Volmeburg. Ensimmäiset neljä poliisikoiraa tuotiin Suomeen Saksasta vuonna 1909. Koirat työskentelivät Helsingin poliisilaitoksella.

Virallinen poliisikoirien ja koiranohjaajien koulutus sekä jalostus Suomessa alkoi vuonna 1919, jolloin Imatralle perustettiin Valtion poliisikoirasiittola ja koirankuljettajakoulu. Valtion poliisikoiralaitos muutti vuonna 1927 Hämeenlinnaan, jossa se sijaitsee edelleen.


Lainauksesta voisi siis päätellä että koiria ei silloin vielä Hämeenlinnassa ollut eikä koko maassakaan kuin jokunen. Mistä lienee syrjäkylän-Preeti tuollaisen tiedon olisi sitten saanut. No miksei siitä olisi voinut työmiehessä olla vaikka jutunpätkä, ken tietää. Onkohan kyseinen Preetin repliikki myös Linnan kirjassa olisi tietysti mahdollisen tutkinnan arvoinen asia. Vaikka mitäpä noita hiuksia halkomaan kunhan tarina kulkee. Ja sehän kulkee. Itse olen kyllä taasen ollut viime jaksoihin erittäin tyytyväinen. Kyllä radioteatteri on teatteria isolla teellä.

Pensseli kirjoitti:Suomen ensimmäinen poliisikoira oli nimeltään Hektor von der Volmeburg. Ensimmäiset neljä poliisikoiraa tuotiin Suomeen Saksasta vuonna 1909.

Tuo on pätevältä kuulostava selitys. Poliisikoirien maine oli tietysti kiirinyt pitkin maata ja voi olla että maine oli kertautunut moninkertaiseksi, että ne sekä selvittivät rikoksia tuloksellisesti, että olisi voinut saada jäähän juuttuneen paroninkin ruumiin ylös, johon Preeti itse ei kyennyt.

"Verä ny perkele se kankas alas, että nährään mitä siellä on."

Voittaja"valkoiset" paljastivat tiuhaan muistomerkkejään ja muistuttivat puheissaan kansan "huonoimmassa aineksesta," ja käsi ojennettuna kohti työväentaloa. Asenne on vahvana voimassa myös vuonna 2009

Kansalaissodan vaikutukset ja muistelut olivat vahvoina molemmilla osapuolilla. Hävinneen osapuolen osa paradoksaalisesti tuli olemaan Suomen nostaminen hyvinvointivaltioiden arvokkaaseen joukkoon taistelemalla oikeudenmukaisen lainsäädännön kansalaisten turvaksi. Voittaja ei olisi sitä tehnyt.

Akselin asenteessa oli jo näkyvissä agraaria isäntämiehen asennetta, josta myöhemmin kehittyi Suomen Keskusta.
"Helperi" oli ohjattu mahdollisimman vittumaisena kommunistina, joka oli ehkä tarkoituksellista, mutta ei toimi kommunistin karikatyyrina, koska niissä on varsin mukavaa ja ystävällistä väkeä todellisuudessa. (Arvio suoritettu 1970-2009 väliseltä ajalta.)

"Siellä siunaamattomassa maassa. Ei ees kukkasia saa vierä." ÄitiAlma itkuisena laittomasti teloitetuista pojistaan.

Raakaa draamaa, kovaa todellisuutta.

Hyvin näyteltyä.

Kuultu osa oli tähän mennessä minua eniten koskettava. Siinä ottivat kaksi miestä ja hevonen mittaa niin iän kuin voimienkin suhteen. Hyvin kuvattu tämä savotta. Hevonen on kuin ihmisen toinen minä. Hellbergin ja Akselin tapaaminen oli juuri sitä työväen kahtiajakoa, joka valitettavasti veti maton yhteistyön alta monta kertaa. Hellberg sai edustaa niitä kaikkia johtoportaan miehiä, jotka ehtivät ajoissa lähteä livohkaan. Ei heille hyvin pidemmän päälle käynyt, mutta vastuun pakenemistahan oli jättää vastuu alaiselle. Akselin ja Hellbergin savotta oli sekin hyvin selvä ja taiten kuvattu. Seela Sella Halmeen Emmana oli kovin lämmittävä hahmo. Miten onkaan Juha Muje saanut siihen tölliinsä ne kanat luontojaan olemaan ja itsensä niin loistavasti ilman puskateatteria lähikulman miehen puheita sinisilmäisesti tottelemaan ja tähän luottamaan.

Maa merkitsi Koskelassa kuten monessa muussakin töllissä jotain äärettömän kallista. Maan tähden oli tehty taksvärkkiä ja siltä maalta saatettiin häätää pois muualta leipäänsä hakemaan. Pienviljelijöiden Suomi tässä alkoi muodostua ja se voimistui toisen maailmansodan jälkeen evakkojen asuttaessa monia korpia. Vakiintuminen voi muuttaa mielipiteitä, mutta huomioiko työväenpuolue tätä kehitystä luonnollisena. Ei. Nämä ihmiset työnnettiin aika helposti maalaisliiton helmaan ja sittemmin Vennamon helmaan.

Onkohan kyseinen Preetin repliikki myös Linnan kirjassa olisi tietysti mahdollisen tutkinnan arvoinen asia.

Kyllä on Preetin jahkailu poliisikoirasta suoraa Linnaa. Asia on helppo TPA:n II osasta tarkistaa. Luulisi kirjan aika monen suomalaiskodin kirjahyllyssä olevan.

AT

tuomaaku kirjoitti:

Onkohan kyseinen Preetin repliikki myös Linnan kirjassa olisi tietysti mahdollisen tutkinnan arvoinen asia.

Kyllä on Preetin jahkailu poliisikoirasta suoraa Linnaa. Asia on helppo TPA:n II osasta tarkistaa. Luulisi kirjan aika monen suomalaiskodin kirjahyllyssä olevan.

AT

Kyllä kirjasarja hyllystä löytyy vieläpä isoina ja kuvitettuina. Kyseessä oli lähinnä vaivojeni säästäminen ja mahdollisuuden antaminen muille toimia salapoliisina tässä asiassa. Ja sinähän sen koukun nappasit, tiedon etsit ja meille jaoit joten tämä toimi taas. Kiitos vaivannäöstä.