YLE Radio 1

Miksi entisaikojen viihdemusiikista on tullut nykyajan taidemusiikkia?

lgrohn kirjoitti:Miksi entisaikojen viihdemusiikista on tullut nykyajan taidemusiikkia?

Liittyisikö taito jotenkin mielestäsi asiaan?

Ender Etheric kirjoitti:

lgrohn kirjoitti:Miksi entisaikojen viihdemusiikista on tullut nykyajan taidemusiikkia?

Liittyisikö taito jotenkin mielestäsi asiaan?

Ei vaan intuition puute nykysäveltäjiltä jotka turvaavat liikaa teknilliseen osaamiseen tekee heidän musiikistaan aivosyntyistä ja emotionaalisesti tyhjää saivartelua yrittäessään sanoa uudelleen sen minkä impressionistit sanoivat paljon vakuuttavammin ennen harmonisen järjestelmän haaksirikkoa sävellajittoman atonaalisuuden romutettua kaikki vanhat säännöt ja lait.

Mutta en millään tavalla koe melartinin nokkelaa kontrapunktista leikittelyä sinfonioissaan joissa teeman alkuperäismuoto ja retroversio esitetään tarkassa kaanonissa tai kompleksista rytmiikkaa brahmsmaisine hemiola-tilanteineen dekadenssiksi snobbailuksi ja tekniseksi briljeeraamiseksi sibben yksinkertaiseen sisäänpäinkääntyneeseen modaalisuuteen verrattuna.vaikka onkin sitä emotionaalisesti rikkaampaa ja melkoisesti syvällisempääkin konservatiivisista valtasuhteista huolimatta jotka tunnetusti suosivat jälkimmäistä, olevien olojen säilyttäjää kuumeiseen etsijään nähden jonka atonaaliset kokeilut avasivat uusia näköaloja maamme sinfonian historiassa vaikka kuumeisesti 3 viimeistä sinfoniaansa, 7, gaia, 8 ja 9 jöka jäi pelkäksi merkinnäksi teosletteloon säveltäessään voimat uupuivat sairauden heikentämässä kehossa ja jonka ainutlaatuisista saavutuksista historian kirjat yleensä pysyvät vaiti kuin neuvostopropaganda talvisodan kausaalisista syy-suhteista kuten yhden-säveltäjän-kannatus-ja yksipuoluejärjestelmän hallintomallin luonteeseen diktatuureissa hyvin sopiikin.

Ameriikassa on viimeinkin saatu listatuksi kaikki tärkeä musiikki, tarkemmin: säveltäjät. Anthony Tommasini (NYC) herätti huomiota kun pyysi 10 suurinta säveltäjää ja listasi omat suurensa (1., 2., jne.): Bach, Beethoven, Mozart, Schubert, Debussy, Stravinsky, Brahms, Verdi, Wagner, Bartok.

Niin että se on siinä. Lopetetaan keskustelut ja säveltämiset. Soittamisenkin voi lopettaa, kun noiden 10:n tuotantoa on levytetty ihan kiitettävästi. Samanlainen lainvoimainen päätös on tulossa runouteenkin.

Linkit:
http://www.nytimes.com/2011/01/23/arts/ ... nted=print
http://artsbeat.blogs.nytimes.com/2011/ ... mode=print

k-meleon kirjoitti:Ameriikassa on viimeinkin saatu listatuksi kaikki tärkeä musiikki, tarkemmin: säveltäjät. Anthony Tommasini (NYC) herätti huomiota kun pyysi 10 suurinta säveltäjää ja listasi omat suurensa (1., 2., jne.): Bach, Beethoven, Mozart, Schubert, Debussy, Stravinsky, Brahms, Verdi, Wagner, Bartok.

Niin että se on siinä. Lopetetaan keskustelut ja säveltämiset. Soittamisenkin voi lopettaa, kun noiden 10:n tuotantoa on levytetty ihan kiitettävästi. Samanlainen lainvoimainen päätös on tulossa runouteenkin.

Linkit:
http://www.nytimes.com/2011/01/23/arts/ ... nted=print
http://artsbeat.blogs.nytimes.com/2011/ ... mode=print

Yhdenkään säveltäjän musiikillinen estetiikkaa ei vain kertakaikkiaan voi korvata ja paikata tuhansien muiden yksilöllisten persoonallisesta orgaanisesta sisäisestä visiosta kumpuavan omaleimaisen taiteen sisäistä sanomaa ja emotionaalista informaatioviestiä oli hän sitten kuinka populaari ja tunnettu tahansa, koska se on jokaisella merkittävällä ja kypsällä säveltäjällä on ainutlaatuinen ja omalla tavallaan sielea koskettava. onneksi olen tiedostanut tämän ratkaisevan seikan joka edellyttää objektiivista tietoa, tutustumalla suomalaisten säveltäjien tuotabntoon, mutta vain nsiinä määrin kuin se on ollut mahdollista suppeasta ikävä kyllä kaupallisuuden ehdoilla toimivasta levytarjonnasta riippuen.

kuuntelin schubertia montqa päivää lumoavista oopperja laulunäytelmänumeroista liedeihin mutta melartinin ja tuulkkasen jsinfonioiden 3. ja lingon pianoteosten uusklassismissaan maailma on nyt vain ehdottomasti erilainen, intohimoisen kromatiikan ja soinnullisen ilmeikkyyden värikkyyden ja wagneriaanisen pitkälinjaisen meloksen täyttämä kuten armas launiksen oopperoissa että heitä on pidettävä yhteismitallisina ja vertaisina ja arvoisina suurten edeltäjiensä rinnalla niin pakottava on heidän taiteensa emotionaalinen voima.

musiikillisten keinovarojen kehittyminen 1900-luvulla mahfollisti suuremman tyylillisen kirjon kuin koskaan aiemmin säveltaiteessa ja suomalaisten säveltäjien luomisvoima puhuu puolestaan.

humalainen kirjoitti:kuuntelin schubertia montqa päivää lumoavista oopperja laulunäytelmänumeroista liedeihin...

Tuliko mitään pysyviä vaurioita?

VeHy kirjoitti:

humalainen kirjoitti:kuuntelin schubertia montqa päivää lumoavista oopperja laulunäytelmänumeroista liedeihin...

Tuliko mitään pysyviä vaurioita?

Kysytkö, Haukoinko henkeäni henkeäsalpaavan pakahduttavasta hermokiihotuksesta draamallisen neron pettämättömästä psykologisesta vaistosta ja luonnehtimiskyvystä tämän näyttämölahjakkuuden varhaisten manifestaatioiden draamallisesta voimasta nauttien ?

Helenan romanssia lukuunottamatta heinz wallbergin johtamassa esityksessä singspielissä die verschworenen D 787 lukuunottamatta, joka sai sydämeni sulamaan, ensimmäinen edellytys täyttyi oikeastaan vasta siirryttyäni tonalisen ekspansion kautta myähäisromanttiseen melodisen tyylin mestareihin melartinin 3. sinfonian avausteemaan joka ei petä koskaan emotionaalisten kokemusten kaipuuta musiikista sielulleen etsivää kauneuden palvojaa ja nyt varsinkin jousten pizzicatojen kautta patasrumpuremoloihin ja vaskien uhkaavien repliikkien johdattelemana meren kuohuihin professori tuukkasen merisinfonian 3. osassa, johon tästä syystä oli hyvä keskeyttää vastaaottoakti happivelan välttämiseksi kiihkeästi happea haukkomaan panneen alun jälkeen, mmmmm.

mutta aivan tosissani että schubertin tasoista melodian ja moduloinnin mestaria romanttisesta numero-oopperakirjallisuudesta on vaikea löytää sillä kukapa muu voisi olla hänen vertaisensa lumoavan kauniiden melodioiden keksinnässä myös useimmissa näyttämöteoksissa niiden librettojen heikkoudesta ja sitä myöten dramaattisen voiman puutteesta huolimatta paitsi joskus fierrabrasissa tai estrellassa etc.

Bongasin jokunen päivä sitten marketista sarjan Felix Mendelssohnin [Mendelssohn-Bartholdyn] jousikvartettolevyjä. Pienihän hänen tuotantonsa tälläkin saralla oli, vain 3 cedelistä. Halpislevyjä, lisäksi. Soittajisto oli sellainen kuin New Zealand String Quartet - aivan tuntematon minulle, mikä ei ole mikään kriteeri - ja yhden levyn kannessa väitettiin jonkin alan Suuren [lehden tai kriitikon, jopa Asiantuntian] kehuneen tekeleen maasta taivaaseen. Vähän liian hätäistä soittoa ollakseen syvästi mieleeni, muttei kuitenkaan varsinaista kärpästen hätyyttelyä. Guarneri-kvartetti soitti Mendelssohnia vähän turhan sivistyneesti ja detaljoiden, huomioiden Felixin olleen lähinnä lapsineron, joka teki aitoa asiaa jo alle 2-kymppisenä. Siis robustisti ja nuoruuden keveydellä & kärjistyksin. Alban Berg -kvartetti pääsi aika lähelle sitä, minkä kuunteluun en oikeastaan kyllästy. Ja onhan näitä muitakin, Cherubini- ja Ysaÿe-kvartetit ovat tuottaneet ihan kuunneltavia levytyksiä vailla minkäänlaisia jälkiseuraamuksia. Cleveland-kvartetin levytykset on tehty hifisteille, kuulostaa komealta ja siihen jää. Henschel-kvartetti kuitenkin - paradoksaalisesti, koskei ole turbo-orkka matkalla New Yorkista Tokion kautta Berliniin - lähes 10 vuoden takaisissa levytyksissään välittää jotain semmoista pelimanni-intimiteettiä ja miksei -intensiteettiäkin mitä vain ähkäisten ihastelee ja avaa kolmannen kaljan jos sellaista on käsillä. Tai sitten se on vaan sitä, että nuo henschelit olivat ensimmäiset vastaan tulleet digiversiot Mendelssohnin kvartetoista, siis tuttu juttu... Tšekit ovat uusseelantilaisten jälkeen seuraavaksi tutkintalinjalla, jos ovat Felix M:n kvartettoja levytelleet. Sen tiedän, että juur Pražák-kvartetti [kirj.asu tark.net ;)] oli tekemässä FM:n oktettolevytystä, jota olen kuunnellut 5 vuotta lähes säännöllisesti, joten olen odottavalla kannalla, mitä asiaan liittyen Tšekinmaalta kajahtaa.

mulla tää suomimusa on ihanata ja mahtavata. sain kiksit enkä kestänyt enää huohottaa merisinfoniata. sibe ei sanonu mitää'. maajussien vingutusta ja kansantanhuja niiauksin mekko päällä.. melartinin kellot on upea sinfooninen runo lyyrisessä sarjassa 3. rannan concertinoa esitettiinb milhaudin ja hindemithin parina sirbon johtamassa viipurin kamariorkestein konsertissa. concertino 1 usklassista pandiatonisuutta ja concertino 2 palaa kostruktiiviseen vapaan atonaalisuuden kromaattiseen sävelkieleen huilulle, harpulle , alttoviululle ja jousille. olis mannaa päästä hehkuttamaan myös tuntemattoman maan tulenkantaetsintää ja endyomia ja fi soittaa etc ohjelmallisesta sinfoniasta. oh yeaah.

Tätä ette tienneet: maailman kauneimpiin sinfonioihin kuuluu useita sellaisia suomalaisia sinfonioita jotka ovat jotain muuta kuin sibelius ja joita suuri yleisö ei oikeastaan lainkaan tunne. ylimalkaan niitä voisi kutsua orkesteritaiteemme klassikoiksi joilla on oma ainutkertainen sielunsa ja musiikillinen karaktäärinsä ja idenbtiteettinsä joka ei rajoitu vain ulkokuoreen kuten jannen karua erämaata muistuttava anomyyni ja pidättyväinen kansallisromanttiselta jurottamiselta ja kuin viran puolesta sävelletyltä valtiolliselta edustusmusiikilta tai hovimusiikilta sopisi odottaa vaan kätkee itseensä emotionaalisen ytimen joka herättää kuulijassaan tunteita ja intohimoja.

mutta ilmeisesti museomusiikki todellakin on hyvää viihdemusiikkia koska vain sitä kuulijoille tätänykyä konsertreissa ja radiosdsa tarjoillaan. oman kansakuntansa taideaarteista ja musiikkiperinnöstä joka snellmannillekin olisi ollut tärkeysjärjestksessä ensimmäinen kuten suomenkieöli jonka hän halusi vakiinnuttaa viralliseksi kieleksi ruotsinkielen sijasta ja jolle isänmaallisuus liittyi kansankunnanhenkeen sikäli että kanakunnan lait, tavat ja laitokset sekä kieli ja kulttuurimomaisuus olivat vaalimisen arvopisia ja osa kansakunnanhengen perintöä ja jatkuvuutta. mutta kuinkas on käynytkään?

snellmann jonka panos itsenäistymisemme kannalta oli ratkaiseva on oppeineen jäänyt unohduksiin. oikeiston teistinen kanta maailma henkeä=jumalaa koskevassa kysymyksessä ei ollut hyvä'ksyttävissä vaan maltillisen vasemmiston osin materialistinen näkemys oli hyväksyttävämpi. sielun kuolemattomuutta perinteisen uskonnon kannalta ei ole olemassa vaan maailman henki toteuttaa itseään alati uusissa ihmisissä ja on siten ikuinen.

humalainen kirjoitti:Tätä ette tienneet: maailman kauneimpiin sinfonioihin kuuluu useita sellaisia suomalaisia sinfonioita jotka ovat jotain muuta kuin sibelius... jannen karua erämaata muistuttava anomyyni ja pidättyväinen kansallisromanttiselta jurottamiselta ja kuin viran puolesta sävelletyltä valtiolliselta edustusmusiikilta tai hovimusiikilta sopisi odottaa vaan kätkee itseensä emotionaalisen ytimen joka herättää kuulijassaan tunteita ja intohimoja.

Mikä ihme siinä on, että sinun pitää aina ja joka käänteessä yrittää mollata Sibbaa... Jotain traumoja kenties? Turhaanpa taistelet tuulimyllyä vastaan, vaikka onhan jotkut muutkin tässä maassa osanneet säveltää.

punoja kirjoitti:

humalainen kirjoitti:Tätä ette tienneet: maailman kauneimpiin sinfonioihin kuuluu useita sellaisia suomalaisia sinfonioita jotka ovat jotain muuta kuin sibelius... jannen karua erämaata muistuttava anomyyni ja pidättyväinen kansallisromanttiselta jurottamiselta ja kuin viran puolesta sävelletyltä valtiolliselta edustusmusiikilta tai hovimusiikilta sopisi odottaa vaan kätkee itseensä emotionaalisen ytimen joka herättää kuulijassaan tunteita ja intohimoja.

Mikä ihme siinä on, että sinun pitää aina ja joka käänteessä yrittää mollata Sibbaa... Jotain traumoja kenties? Turhaanpa taistelet tuulimyllyä vastaan, vaikka onhan jotkut muutkin tässä maassa osanneet säveltää.

ehkä juuri siksi että sibeliuksen nimissä vastaavaa on tehty paljon kauemmin vahingoksi suomalaiselle säveltaiteelle ja musiikkiperinnölle, ja koska hän säveltäjänä on aivan liian yliarvostettu että jonkinlaisen balanssin luominwen on välttämätöntä. jos tällainen demokraattisempi ja puoölueettomampi siis objektiivisempi kuva säveltaiteemme saavutuksista olisi ollut tarjolla jo paljon aikaisemmin ilman että sitä olisi pitänyt tonkia historian kirjoista, olisin mluultavasti ollut paljon tyytyväisempi omiin levyhankintoihinikin,. kun sibeliuksen musiikissa ei ole kommunikatiivista voimaa aidon taiteen sisimmässä merkityksessä.enkä hänenb visioistaan kykene muodostamaan intuititiivisesa sisäistä kokemusta kuten suurten mestareiden yleensä.

luulenpa että sadat säveltäjät osaavat ja ovat osanneetkin säveltää mutte vanha fraasi luuletko olevasi tietosanairjaa viisaampi pitää tällä kertaa paikkansa, en edes luule vaan tiedän olevani sellaista höpö höpö kirjaa viisaampi, joka sanoi siben olleen siihen asti suurin suomalainen säveltäjä, potaskaa. ilmiöstä ei tule sen sisintä olemusta teemojen diatomnisen yksinkertaisuuden ja muodon selkeyden tai edes omaperäisyyden kautta jos sisältö käsittää sentimentaalisia tunteita tai panteistis-sakraalia hymistelyä pyhäkoululaisittain ilman suuren orkesterimassojen kuohuvaa intohimoista vyöryntää kuten merisinfonia jota taputin huusin bravooota olen taivaassa ja onanopin, julkaiskaa luputkin kun teillä on rahaa. meriläinen on vakuuttavampi sinfonikko kin sibelius myös mielipulisessa energiassaan voimakasta ja kromaattista sävelkieltä.tiukkaa kamaa.

sibeliuksen 7. sinfonia laahustaa eteenpäin kuin vaari joka tuskin saa lausetta suustaan vaan pitkittää jokaista sanaa tarpeettomasti. kyllä nämä asuiantuntuijatkin ovat sibeä ruotineet 3. luokan säveltäjäksi miksi minun tarvitsee. kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa.


samantekevää. muuten haapalaisen romanssi elokuvasta valkoiset ruusut oli sellaista ihanaista romanttista sävelkieltä joka saa huumaantumaan. suomen säveltaiteen kumlakivenä on pidetty aarre merikannnon radikaali 20-luvun modernistista taidetta. schott konserttto on pakahduttavaa musiikkia polytonaalisissa ja atonaalisen ekspressionistisissa harmonioissa. taivaallista hehkua. samoin sinfoninen fantasia.sibe puikkuvuvan ininää.

Olet sinä kyllä aika sekava... Mutta kun kerran "historia" ja suuri yleisö on osoittanut Sibeliuksen suuruuden, miksi se pitäisi yrittää tieten tahtoen romuttaa. Eri asia kokonaan on se, että nykyisin yhä enenevässä määrin toki soitetaan ja levytetään huomattavan suurta osaa jopa nykysäveltäjiemme teoksista. Sittenpä nähdään, kuka ja mikä sieltä nousee ja jää elämään "ikuisesti". Ei tuollainen tarkoituksellinen mollaaminen osoita muuta kuin hengen köyhyyttä.

punoja kirjoitti:Olet sinä kyllä aika sekava... Mutta kun kerran "historia" ja suuri yleisö on osoittanut Sibeliuksen suuruuden, miksi se pitäisi yrittää tieten tahtoen romuttaa. Eri asia kokonaan on se, että nykyisin yhä enenevässä määrin toki soitetaan ja levytetään huomattavan suurta osaa jopa nykysäveltäjiemme teoksista. Sittenpä nähdään, kuka ja mikä sieltä nousee ja jää elämään "ikuisesti". Ei tuollainen tarkoituksellinen mollaaminen osoita muuta kuin hengen köyhyyttä.

sibelius on reaalisesti heikoimpia kansallisromanttisen traditiomme ja aikakautemme orkesteri-ja laulusäveltäjiä viileydessään ja asiallisuudessaan, vaikka teoreettisesti ja teoriassa merkittävä sinfonikko näppärien ja joskus taidokkaittenkin sinfonisten rakenteiden punojana, joka kävi häneltä vaivalloisesti.

tämä johtuu ennen muuta siitä että siba operoi tyypillisesti työkaluinaan pieniä, lyhyitä sävelaihioita ja ituja joita theodor adorno kutsui triviaaleiksi jos melodioiksi ensinkään, maneerinomaisesti käyttämällä joita hän jauhaa, siis toistaa, lypsää ja imee tyhjiin kuin tuttipulloonsa ihastunut pikkuvauva konsanaan loputtoman tuntuisesti toistaen, pyrkien keksimään niille yhä uusia variaatioita, varioiden niiden vähäistä musikkillista substanssia edelleen kunnes viskaa sattumanvaraisesti syrjään puuhaan kyllästyttyään, tarttuen uuteen mieleenjohtumaan ja juolahdukseen, jotka mosaiikkimaisuutensa vuoksi jäävät ilman todellista musiikillista jatkuvuuden ja suuren linjan tuntua staattisessa paikallaanpysyvyydessään ja kykenemättömänä rakentamaan jännityksiä ja niiden purkauksia yhtä määrätietoisesti kuten kaikki muut kollegat joiden sävelkieli perustuu myöhäisromanttiseen sointuoppiin saaden esim. meren raivoa kuvailevissa episodeissa haukkomaan henkeään tuukkasellakin niiin rientoisan energisesti kuin tuukkasen 4-osaisen serenadin finaalin eteenpäinmeno klassillisessa turmeltumattomuudessaan jatkuukin levittäen hyvää henkeä kuulijioidensa sydämiin ilman sielullista syväluotausta, mutta on musiikkia joka saa hyvälle tuulelle niinä harvoina suomessa.

minulle henkilökohtaisesti siban musiikki on samantekevää kesyä pastoraalimaista säyseää luonnonlyriikkaa jossa muoto on sisältöä tärkeämpi

Sinäpä tuon tunnut tietävän... Mutta minä kyllä pidän Sibeliuksesta.