Kaikella kunnioituksella
Haavikko oli paradoksaalinen kirjoittaja, jonka tausta dramaatikkona ei mitenkään välittynyt hänen myöhemmistä draamoistaan, mutta kyky monimutkaistaa pelkistyksiä senkun parani loppua kohti. Myönnetään, että olen itsekin joskus nimittänyt akateemikon pitkäpiimäisimpiä jorinoita pyhän lehmän ammumiseksi, mutta pitkään uraanhan luonnollisesti mahtuu paljon kaikenlaista ja eiköhän se sisällöllisesti oivaltavampi -oivallisempikin- osa tuotannosta kuitenkin ole tullut jäädäkseen.
Erinomainen osoitus siitä, että draamantajuakin H:lla oli (ainakin ollut), oli varhaiskautensa draama Agricola ja kettu, jota YT esitti edelliskesänä Mustikkamaalla.
Tositapaus muutaman vuoden takaisilta Porin Jazzeilta. Tuttavani, joka oli kasvattanut kesäparran, meditoi. Tuntematon mies tulee hänen vaimonsa luo ja kysyy: Anteeksi, onko hän Paavo Haavikko? Emäntä kykenee pidättämään pokeriaan sen verran, että toteaa: Eei.
Kesäparta oli lähtenyt seuraavana päivänä...
