YLE Radio 1

- Jäi hurahtaminen vähän mysteeriksi, mutta olkoon.

Mieleeni muistui nimittäin kaiken suuttumisen uhallakin vielä eräs tärkeä ja yksinkertainen kirjoitusohje:

Jättäkää hyvät ihmiset pisteen, pilkun ja muiden välimerkkien jälkeen aina sananväli!

Ei siis näin: "Minä menin kouluun,josta lähdin illalla kotiin.Kotona söin."

Vaan: "Minä menin kouluun, josta lähdin illalla kotiin. Kotona söin."

o o o

Pahalla en näitä ohjeitani latele, sillä silloin olisin jättänyt ne kokonaan väliin.

Hyviä kirjoittamisfiiliksiä siis itse kullekin ja nettietikettiä myös!

Jatka, Leonina. Nautin ja osallistun ajatuksiisi.

Jatkamme. Että Nakkilan poikakin! Oma tavoitteeni on marraskuussa Vivamon (KRS, Lohjalla, ystävät Vihdissä).

Liitänpä korvien välistä rakkaimpan Helvi Juvosen - kaikki kirjahyllyssä.
Laulava kattila, lämmitit käteni tänään
oli aamusta jäykkä se, kylmänkohmeinen.
Miksi ei ystävänään
esineen muotoa pitäisi ihminen?

Kattilassani kypsiä pottuja - useimmin puuroa. PS Vivamossa on Nakkilan kirkon vanhat penkit. Niissä ovat aikanaan istuneet rakas mummuni Miia (Eufemia) ja isotätini - kolme. Kaksi taitavia ryijynkutojia kansainvälisestikin. Nuorin armoitettu ruuanlaittaja. Taidanpa itsekin alkaa kirjoittaa... ettei vain korvien väliin jää.

Hyviä ohjeita sinulla, Leonina! (Minun suosikkioppaani on Jukka K. Korpelan Nykyajan kielenopas.) Ilman muuta kannattaa nähdä vaivaa oikeinkirjoituksen tarkistamiseen ja pyrkiä välimerkkien tolkulliseen käyttöön. Silti mihinkään paniikkiin ei kenenkään kannata mennä, vaikkei kaikki muotoseikat olisikaan hallussa. Sisältö on tärkeintä.

Saisinko muuten tässä yhteydessä tiedustella sekä Leoninalta itseltään että myös muilta foorumilaisilta yhtä minua hämmentänyttä kirjoitusteknistä asiaa? Minä en nähkääs millään meinaa tottua tuohon yhden lauseen mittaiseen kappaleeseen. Lukemiseni ikäänkuin pysähtyy joka kerta; olen tottunut siihen, että kappale aloittaa aina uuden asian. Yhden lauseen kappale on minulle niin vahva tehokeino, että Leoninan teksti aiheuttaa lieviä "tahdistusongelmia". Mitä mieltä muut ovat? Entä Leonina, voitko kommentoida?

Kaikella ystävyydellä.

Rytmiongelmat tekstissä ovat tyylikeino. Asia on pääasia. Jos joku haluaa ammattilaisen apua, täällä ammattikielityöläinen - veloituksetta. Iloitkaamme teksteistä - siis ajatuksista.

Leonina societas kirjoitti:
o o o

Pahalla en näitä ohjeitani latele,

Pahalla ja pahalla. Perkele kun olisi sanottavaa, mutta kun on tämä rangaistus päällä.

Onneksi se hovissa lyheni puoleen. Tuomioksi luettiin 2 kuukautta itsemoderointia. Ensikertalaisena kuitenkin selviän kuukaudella, joten palaan asiaan 8 päivä lokakuuta.

Oikeudenistunto nettikirjoittelutöppäyksistä käydään kunkin kirjoittajan omassa päässä. Ei siinä mitään helevetin netikettejä tarvita.

Rangaistuksena itsemoderointia viikosta elinkautiseen.

Kiitos nimiErkille Nykyajan kielenoppaan linkistä, jonka tallensin kirjanmerkkeihini. Kyselit myös jotakin, johon toivottavasti jollain lailla vastaan, vaikken millään enää jaksaisi. Pari pidempää tekstiä olen tänään jo suoltanut, joihin ihme kyllä pystyin kommenttiesi jälkeenkin. Ei ole siis kirjoittaminenkaan sen kummempaa kuin että pistää merkkiä merkin perään.

Eilen luin taas pätkän Orlandoa, ja jo muutaman sivun jälkeen olin niin täynnänsä Virginian suoltamaa tekstiä, että jäi opus taasen pöydälle. Vaan eihän tuo ole Virginian itsensä vika, sillä lukijat määrittelevät itse, mitä haluavat lukea.

Virginia Woolf ei ole ollut minulle mikään nopea makupala, jonka olisin hetkessä nielaissut ja siirtynyt sitten muihin kirjailijoihin. Ymmärrän nyt hyvin myös sanonnan: "Kuka pelkää Virginia Woolfia?" Jos en olisi niin itsepintainen ja periksiantamaton, Virginia olisi hyvinkin voinut selättää minut. Mutta minäpä pakerran haluamani kirjat loppuun vaikka useampaankin kertaan nukahdellen, kuten on jo tapahtunut.

Kärsimättömänä ja lyhytjännitteisenä ihmisenä kaikki tuo on ollut minulle hyvää opetusta: vuosikausien itsensäkehittämisprojektit ja muut. Minulla on monia keskeneräisiä kirjoja, jotkut keskeneräisiä ihan huvikseen ja lukujatkumoa tuodakseen. Yksi tällainen kirja on esimerkiksi Julia Cameronin uusin kirja Tyhjän paperin nautinto, jota olen edennyt vain vajaat sata sivua. Huomasin, etten halunnutkaan hotkaista kirjaa, vaan käyttää sitä aina tarvittaessa omien projektieni tukena.

Muistin, että Julian aiempien kirjojen käsittelyn jälkeen olin tuntenut itseni tyhjäksi, vaikka ne veivätkin tehtävineen elämästäni neljä vuotta etanan vauhdilla suorittaen. Olin siis oppinut viimeinkin jotain! Ei kannattanut pitää mitään kiirettä minkään suhteen, sillä kaikki loppuisi kuitenkin joskus ja jättäisi vain tyhjyyden jälkeensä.

Siihenhän kaikki kiire loppuukin, kun ymmärtää suotta kiirehtivänsä vain oman ainutkertaisen elämänsä loppuun.

o o o

Piti tässä kirjoittaa jotakin lisää vielä kirjoittamisesta, vaikka taitaakin olla niin, että elämä ja kirjoittaminen sekoittuvat aina keskenään.

Muistan keskikoulusta, kuinka boheemi äidinkielen opettaja mustat rintakarvat puseron alta pursuten syötätti meille pelonsekaisesti kaikki konjunktiot. Minä, joka en halunnut mennä latelemaan niitä opettajanhuoneen pöydän päälle, opettelin ne hyvissä ajoin jo paikallani seisten ja vaikka unissa osaten.

Sittemmin hylkäsin opettajani orjalliset pilkutussäännöt ja työntäydyin pilkuttamisessa vapaaseen maailmaan, pilkuttamiseen ajatuksen mukaan. Vähän olen ollut myös opettajalleni katkera hänen rasitettuaan minua moisilla säännöillä ja kiristettyään pelottelemalla opettelemaan.

Ainakin minun luovuuteni pysyi kaukana pelonsekaisesta ilmapiiristä ja ryöpsähti valloilleen vasta empaattisen lukionopettajan myötä, jonka puserot olivat usein pooloja ainakin kaiken rintavarustuksen peittäen.

Tuota ihanaa opettajaa on ainakin omasta kirjoittamisinnostuksestani kiittäminen, vaikka vuosikymmeniä myöhemmin elämä järjesti siinäkin yllätyksen: huomasin, että keskikoulun ja lukion opettajani olivatkin aviopari... Onneksi en sitä tuolloin nuorena tiennyt, sillä se olisi varmasti jollain lailla häirinnyt arkaa ja orastavaa ituani.

o o o

En siis noudata enää orjallisesti mitään kirjoitussääntöjä, vaikka tiedänkin rikkovani joitain niistä. Kyse on useimmiten silloin kuitenkin tietoisesta valinnasta, että olen eri mieltä joistakin säännöistä, jolloin sävellän sitten omat sävelet. Yksi esimerkki tällaisesta on sanayhdistelmä "ajaa loppuun", joka kuuluisi toisinpäin kirjoittaa yhteen "loppuunajettu". Jullikoin kuitenkin tuossa ja kirjoitan selvyyden ja lyhyempien sanojen vuoksi "loppuun ajettu".

Mielestäni kielen kuuluukin elää ja kehittyä, joten en tunne huonoa omaatuntoa siitä, että itsekin kehittelen sitä vähäsen ainakin omissa teksteissäni.

o o o

Mutta vielä tuohon muuhun osuuteen, kyselit esimerkiksi lyhyistä kappaleistani. (Kieleni on kai jatkuvassa kehityskuohussa, koska tuohon edelliseenkin olisin vielä jokin aika sitten pistänyt puolipisteen, vaikka nyt riitti pilkku.)

Sulkumerkkejä en yleensä käytä, sillä mitä varten kirjoittaa jotain ollenkaan, jos sen haluaa vain kuiskata. No, selvyyden vuoksi tein tuossa edellä poikkeuksen ja pistin sulkumerkit.

Vaan ne lyhyet kappaleet, annapa kun kerron. Siinä on niin monella asialla tekemistä. Ottaisin esiin esimerkiksi Stephen Kingin erinomaisen kirjan Kirjoittamisesta. Sehän oli kirja, jota kirjoittaessa Stephen joutui auto-onnettomuuteen ja loukkaantui vakavasti. Kirjassaan Stephen kertoo, kuinka onnettomuuden jälkeen oli ylipäätään tuskaista istua puhumattakaan mistään kirjoittamisesta. Onneksi hän kuitenkin kuntoutui, sillä kirja on todellakin antelias ja lukemisen arvoinen Stephenin pistettyä siihen parastaan ja jakaessa auliisti neuvojaan.

Kirjassa on monia hyviä kohtia ja se on sisällöltäänkin lavea kuin romaani, jonka lisäksi huomioni kiinnittyi myös joihinkin yksityiskohtiin. Eräs tämmöinen yksityiskohta on sanat, siis sanat. Kirjoittaessa Stephen kehottaa käyttämään aina sitä sanaa, joka kulloinkin tulee ensimmäisenä mieleen. Hän ei siis suosittele tapaa, että jokaisen sanan kohdalla miettisi aina jotain muuta. Tekstihän ei noin kirjoittaen pääse lainkaan virtaamaan pysähdyttäessä varmistelemaan jokaisen sanan kohdalla. Antaessaan sanojen tulla niin kuin ne tulevat, kirjoittaminen on paljon nopeampaa. Parempi siis oikolukea ja muutella sanoja jälkikäteen kuin pysähdellä kirjoittaessa liikaa ja menettää vireensä.

Minulla lyhyet kappaleet liittyvät juuri tuohon. Olen kirjoittamisvireessä ja sanat vain tulevat ja kappaleetkin vain tulevat. En mieti tyylikeinoja tai mitään, vaan olen siellä flow'ssa antaen virrata vain.

Ja koska kieli elää, välillä huomaan vaihtavani uuteen kappaleeseen jo kesken ajatuksieni ja pelkän tauon vuoksi.

Kappaleiden lyhentyessä kirjoitukseni alkavat toisinaan muistuttaa jopa runoa ja ovat silloin enää vain jotain tajunnanvirtaa.

Vastaus saatu ja ymmärretty. Kiitos! Ja erikoiskiitos pitemmistä kappaleista tällä kertaa!!

Hyv´yötä.

Ja J. Lindqvistille vointeja.

liisa autio kirjoitti:Rytmiongelmat tekstissä ovat tyylikeino. Asia on pääasia.

Pätenee terapiakirjoittamiseen. Asiakirjallisuuden lukeminen on kuitenkin aika nihkeää, jos tyylipuoli ei ole kunnossa. Kaunokirjallisuudesta puhumattakaan. Siinähän asia on sanankäytössä, eikö?

Jokaisen on parasta harjoitella itse konstinsa ja keinonsa, sillä kannettu vesi ei kuitenkaan kaivossa pysy ja on sitä paitsi turhan raskasta sinne turhanpäiten kantaa.

Erinomainen on myös kirja Kirjoita hyvin, jonka Marketta Rentola lopettaa niin hienosti sanoilla:

"Olet ehkä huomannut, että kirjoittamisessa on kysymys sinun ajatuksistasi, tunteistasi ja niistä väitteistä, joita elämästä haluat sanoa. Kun opiskelet kirjoittamisen tekniikkaa, opit muotoa, johon ajatuksesi voit pukea, et sen enempää. Teet paljon raakaa ja raskasta työtä, harjoittelet, kokeilet, epäonnistut ja välillä osut oikeaan. Valmistat ateriaa, jonka pääruokalaji olet sinä itse. Mitään muuta annettavaa kirjoittajalla ei ole.
Jossain tuolla pimenevässä illassa kulkee lukija. Hän odottaa sinua."

Mielestäni etenkin hienot ovat sanat: "Valmistat ateriaa, jonka pääruokalaji olet sinä itse." Tästähän oikeastaan kaikessa taiteessa on kyse eikä pelkästään kirjoittamisessa: mitä annettavaa itsestämme meillä on muille.

Näin hiljaa hiljaa hiivitään me Kardemumman yössä
on kaikki kansat pötköllään, vain rosvot raataa työssä.

....

Kasper ja Jesper ja Joonatan. Laulettiinko teillä kuin meillä?

Puoli kahdentoista jälkeen illalla aloin kirjoittaa päivänsivuni, vaikka olen matkan päällä edelleen. Salkussani on mukana kulmalukkokansio, jossa kuluvan kuukauden päivänsivujani ja tyhjiä arkkeja säilytän.

Ne nyt kaivoin esiin ja juuri tietynlaisen mustan tussin, jolla sivujani kirjoitan ja joita tusseja haen kerralla useampia kappaleita Akateemisesta kirjakaupasta.

o o o

Aloin siis kirjoittaa, mutta kuinka ollakaan tussini veteli viimeisiään. Tosin löysin toisenkin tussin, joka sekin veteli viimeisiään.

Kirjoitin loppuunkuluneilla tusseillani kaksi liuskaa, jotka työnsin kansiooni, jossa loppukuusta on jo pullea pino kirjoitettuja sivuja. Vain kaksi tyhjää liuskaa on siellä huomiseksi enää jäljellä, kunnes pääsen lisää liuskojani tankkaamaan ja uudemmilla tusseilla kirjoittamaan.

Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Voin todella huonosti ellen saa edes kirjoittamisesta hengenravintoa. Ja lukeminen, sekin on tärkeää; toisten tarjoamien ajatusten ja hengenravinnon imeminen, vaikka oma hengittäminen luovuudelle vieläkin elintärkeämpää.

Ilman taidetta, sielunravintoa ja sen säännöllistä rytmiä joudun kuin kesantopellolle, josta tiensä raivaaminen itsensä kuunteluun ja jälleen rytmiin on tuskallista ja vaikeaa. Muutamat sellaiset kokemukset ovat tehneet niin selvää jälkeä, että päivänsivukansioni ja tärkeät kirjani jäävät yhä harvemmin perääni.

o o o

Useammat juhlapyhät peräkkäin ovat kaikkein pahimpia. Tylsistyn eniten niiden aikana tavalla, jota en kestä. Ruoka ja juoma eivät alkuunkaan riitä hengenravinnoksi, puhumattakaan kevyestä small talkista, joka on suorastaan tappavaa...

Kaikenhan sen rinnalla kulkee aina syvempi juoni, omat ajatukset, jotka on hyvinvoidakseen kohdattava mahdollisimman usein.

Omat ajatukseni ja toisten ajatukset ovat niitä, joiden varassa elän konkreettisesti. Ilman ajatuksia minulla on huutava pula ravinnosta, jota ruoka ei tarjoa eikä sieluani kosketa.

Tokmanni-aiheisen avaukseni toisessa ketjussa vetäisin viime yönä kahden paikkeilla, mutten kehdannut enkä halunnut lähettää sitä enää puoli kolmen maissa yöllä alkaessani olla jo kovin uninen.

Kaikki kirjoittamiseni ovatkin viime aikoina menneet yötyöksi, koska ainoastaan silloin on nyt rauha kirjoittaa pennun kilkattaessa päivät pitkät iltamyöhään asti.

Tarvitsen kuitenkin monenlaista ulosantia voidakseni hyvin: päivänsivuja ja keveämpää kirjoittamista unohtamatta pohjamutiakaan, jota ilman tuntisin itseni kuin vain pinnalliseksi kermakuorrutteeksi.

o o o

Tapaninpäivän ensi tunneilla kirjoitin tässä ketjussa päivänsivujen kirjoittamisesta, jota kirjoittamista en joulunpyhinäkään heivannut. Sisäinen jännitteeni ja rytmini pysyi kondiksessa koko juhlien ajan niin, että saatoin ottaa jo tapaninpäivän iltana seuraavan askeleen kirjoittamisessani.

Otin esiin viime keväänä kirjoittamani luonnokset, luin ne kertaalleen läpi ja vielä toisen kerran korjaten virheet. Sitten korjasin virheet vielä tietokoneelle ja puolen yön paikkeilla jatkoin kirjoittamista siitä, mihin olin keväällä jäänyt.

Aihehan oli ahdistava, ja siksi kirjoittaminen keväällä, kesällä ja syksyllä oli seisauksissa ja seisauksissa myös ennen joulua. Mutta joulun jälkeen en voinut vetkutella enempää varsinkaan keksittyäni suihkussa perjantaina ennen joulua hyvän idean. Voisin ajatella niin, että kaikki onkin vain painajaista tai elokuvaa, josta voisi ainakin kirjoittaessaan herätä. Ei olisikaan siis pakko hukkua itse tai painua pohjamutiin raskaan aiheensa mukana turvautuessaan linsseihin, jotka voi ottaa aina pois, niin kuin painajaisestakin herätään huomaten kaiken olleen vain painajaista.

Stephen King sanoo haluavansa kirjoittaa kauhutarinoita; ja voi olla, että itse tunnen tarvetta painajaismaisiin ja raskaisiin aatoksiin kermakuorrutteen vastapainoksi, jota sitäkin rakastan. Jääkaapissani on nyt ihan oikeastikin vatkattua kermavaahtoa, ja sen varalta, että se loppuu, aina myös hetivalmista pursotettavaa vaahtoa; vaikkei siinä totisesti olekaan tästä elämästä kaikki.

o o o

Näyttääkin siltä, että vuodesta 2006 tulee kutuvuoteni myrskyisten vuosien 2004 ja 2005 jälkeen, jolloin kaikki voimani ja energiani kuluivat vain taisteluun ja selviytymiseen.

Ei tarvitse muuta kuin kulkea askel kerrallaan, sillä tavoin valmistuu kaikki ja saa paljon aikaiseksi. Sen kaiken näkee jo hyvin pinnallisista asioista. Ennen joulua "muhin" tuolinpäällisiä, joihin hankin tarvikkeita ja jotka sitten tapani mukaan ilman kaavoja leikkasin. Tiistaina ompelin kaksi tuolinpäällistä, keskiviikkona kaksi, ja mikäli ompelen tänään vielä kaksi, kaikki kuusi on valmiina, riippuen tahdista, jolla asioita haluaa suorittaa. Hiljaa ja hitaasti usein hyvää tulee, paremmin kuin hosuen ja kiireessä.

Agatha Christie kertoi saavansa hyviä ideoita tiskatessaan; eikä varmaan olekaan mitään arkipäiväistä puuhaa, jossa ei voisi samalla viljellä luovuuttaan kuin huomaamattaan. Ihmisen aivothan joka tapauksessa ajattelevat ja luovat, jos niille antaa vain mahdollisuuden.