YLE Radio 1

tiesittekö että nino rota sävelso myös ns. klassista musiikkia eikä vain aivan höyhenen kevyttä elokuvamusiikkia. niiden ainoa miinus on vain se että niissä ei ole lujaa muotorakennetta ja muotosuunnittelua vaAN NIIDEN MUOTO ON VARSIN RAPSODINEN. JA TYYLILTÄÄN TEOKSET OVAT ANAKRONISTISIA EDUSTAEN jälkiromanttista sävelkieltä ollen varsin kepeällä kädellä kirjoitettuja. tärkein asia , musiikillisen substanssin puute on varsin looginen seuraus sinfonisen muotoaistin ja arkkitentonisen rakennesuunnittelun puutteesta. kevyesti soljuvaa tilkettä.

voi arvaatteko kuinka suuresti nautin eilen löytäessäni melartinin 2. sinfonian uudellee ja kuuntelin yhä uudelleen ja uudelleen sen maukkaasti orkesrtoitua 2. andante-osaan sisältyvää ensimmäisen allegron kehittelyä sinfonian yksiosaisessa muotorakenteessa jossa voidaan kuin aistia täydesti tuntien ei vain ukiopuolisena tarkkailijana rakastavaisten keskinäisen lemmenleikin intohimonkouhuja ja intohimoisten aaltojen harjalla vuorelle nousua tsaikovskia muistuttavan tematiikan hyväilyssä hehkuvassa koloriitissa orkesteriväripaletissa herkullisien soittimellisten detaljien maustamana . kontrapunktisesti työstettyä scherzoa seuraa voitonriemuinen kiihkeästi moukaroiva finaali taidokkaassa kontrapunktissaan.

kyllä armas launiksen enemmänkin jälkiwagneriaaninen pitkälinjainen paljon kolmi-ja septimisointujen kromaattisia pidätyksiä ja muunnoksia lähes jatkuvaan modulointiin liittyvässä systemaattisesti tonaalisia keskuksia kiertämään pyrkivässä sävelkielessä vakavammin sävyttyneissä draamallisissa jaksoissa on hiestyttävää intohimon paloa joka saa kuulijan syvästi kokemaan roolihenkilöihin samastuen näiden sisäiset intohimot.

tällaista romantismia, joka saa kuulijan lämpenemään, kiihoittumaan ja innoittumaan minä kaipaan emotionaalisesti köyhän ja pinnallisesti viehättämään pyrkivän sisällöllisesti tyhjemmän kylmäkiskoisen loogisen analyyttisen ja tietoisemmin aiheitaan kehittelemään pyrkivän sibeliuksen tai sävelkieltä uudistamaan pyrkineiden mekaanisen vaikutelman kuulijassa aikaansaavan janacekin tai nielsenin konstruktiivisempää taidetta, jonka musiikin kuulemisesta en maksaisi shillinkiäkään konsertissa, josta tuntuu puuttuvan sisäinen osallistuminen älyllisesti konstruoidussa graafisessa tyylissä ja suoraviivaisemmassa uusklassistisessa kontrapunktissa tai sitten soinnullista koloriittia tukien jota edes kromatiikan intohimoiset vyöryt eivät rasita.

oletteko te konsertissa kävijät tyytyväisiä kapeaan ja vuodesta toisseen lähes identtisenä toistuvaan ohjelmistoon repertoaariin vai kaipaisitteko enemmän liikkumavaraa ohjelmistosuunnitteluun. ollapa kausi intendenttinä tai taiteellisena johtajana niin johan saisimme kuulla yleisölle ennen tuntematonta musiikkia.

On hienoa että suomessakin osataan säveltää musiikkkia joka vaikuttaa väkevästi kuulijan tunteisiin, intohimoihin ja affekteihin, myös 1900-luvun tonaalisuuden ekspansion ja atonaalisuuden aikakaudella jota seikkaa en muuten vielä pari vuotta sitten lainkaan ymmärtänyt tai edes olisi millään voinut todeksi uskoa.

mutta niin ne suosikit vain vaihtuvat, yhden osakkeet putoavat ja ymmärryksen lisääntymisen myötä toisen nousevat ja kaikki vanhalla perustalla oleva koetaan konservatiiviseksi, yksinkertaiseksi ja vanhanaikaiseksi.

En yhtään ihmettele että säveltäjätkin uudistavat musiikillista kielioppia aikojen saatossa kun etsivät uusia ilmaisutapoja tuntemuksilleen kun tonaalisen järjestelmä, duuri-mollitionaalisuus on aikansa elänyt vaikkakaan musiikillisen kielen ja sanaston uudistamishalukkuus ei tee heistä sen vuoksi ilman muuta muita sisäisestä välttämättömyydestään taidetta luovia merkittävämpiä neroja. siltä kuulijastakin tuntuu joka on viettänyt vuosikymmeniä musiikin parissa, ei tosin kaikista mistä ohjelmistorakennekin monoliittisyydessään kertoo.

franz berwaldia, jonka tunnetuin ooppera on etrella di soria, pidetään suurimpana 1800-luvun ruotsalaisena säveltäjänä ja hänen kamarimusiikkiteoksissaan on luontaista melodian ja moduloinnin taitoa jota voitaisiin tästä syystä hyvinkin nimittää schubertmaiseksi. sinfoniat ovat esim.melartinin paljon hienostuneempaan sävellystyyliin verrattuna hiukan karkeahkoja ja pompöösejä tematiikkansa ja soiitinnuksensa kulmikkuudessa eikä hänen satsitekniikkansa vedä vertoja melartinin taidokkaisiin kontrapunktisiin sommitelmii yhdistelevälle polyfoniselle ja rytmiskompleksiselle tyyli-ideaalille nojaavalla sanonnalle värikkäämmnässä ja ilmeikkäämmässä modernimmassa soinnunkäytössään mahleriaanisessa muotosuunnittelussaan tai muodon yksiosaisuudessa jossa osat soitetaan yhteen ilman taukoa osien välisine temaattisine viitauksineen. hyvä melartin hyvä suomi.

atterbergille oli myös muoto ja linja tärkeimmällä sijalla impressionistisen epämääräisen tunnelmamaailun sijasta vaikutteinaan brahmsin muotosuunnittelu, wagnerin uhkea orkestrriosuus ja straussin säihkyvä soitinnus uusranskalaiseen polytonaaliseenbkoulukuntaanb saakka. Västkustland, jossa myrskyosa rakentuu valtaisan tenhoavasti, ja auringonnusua vaikuttavasta kuvaileva finaali, pastoraali, ja taskukokoa oleva piccola ovat tunnetuimpia sinfonioista.

hugo alfvenin 2. sinfoniaa pidetään ruotsin merkittävimpinä teknisesti taitavimman ja polyfonisten ja orkestraalisten keinovarojen hallinnassa merkittävimmälätä säveltäjltä. kruununmorsian lienee paras ruotsalainen musiikkidraama rangtrömiltä.