YLE Radio 1

Marja Salonen kirjoitti:Ja minun kun piti moittia Eetua, ts. sitä että elokuvaa ei saisi katsoa ennen kirjojen lukemista. Ja muutenkin Edvin Laineen elokuvat Pohjantähdistä. Mitä ne ovat. Eivät paljoa.

Ja tuossa olet aivan oikeassa. No, lievennän vähän. Miksei elokuvan voi katsoakin ennen kirjan lukemista, muutenhan useimmilla jää sekä elokuva että kirja kokematta.
Hmm, tarkoitatko että tämä uusi versio pohjantähdestä on olennaisesti parempi kuin E. Laineen tekele? Mikäli niin, niin minun on lähdettävä katsoman se uudempi. Enkä vielä ole päässyt edes Donnerin Kuulustelun katsastamiseen. Niin, pyöriihän se päivittäin Kinopalatsissa klo 1215/1230 tai peräti 1530 lauantaisin. Ei mikään ihme jos Kuulustelu ei saavuta suuria massoja, tai edes suurempaa katselijakuntaa. Elokuviin puolilta päivin; ei kiitos!

Btw: saitko koneesi kuntoon?

PedroViti kirjoitti:Hmm, tarkoitatko että tämä uusi versio pohjantähdestä on olennaisesti parempi kuin E. Laineen tekele?

En ole nähnyt Koivusalon ohjaamaa elokuvaa enkä aio mennä sitä katsomaankaan nyt kun radion tulkinta on menossa. Annan radion tulkinnan oleilla ja viipyä. Uuden leffan ehtii katsoa DVD:ltä (oletan että sellainen tulee).

saitko koneesi kuntoon?

Sain mutta tarvitsin kyllä lisäapua. Sellainenkin oli olemassa, jota en ollut huomannut kuin tallentaminen. Koeta kirjautua automaattisesti ja tallenna (merkintä sivun ylälaidassa). Se ei kuitenkaan ollut ainut asia, jonka vuoksi apua tarvitsin. Olinhan poistanut kaikenlaista, mitä pankin ohjaaja esitti mutten muistanut jälkeenpäin että mitä kaikkea.

lasser kirjoitti:Kirjoitin 20.8.09 [13] / Lukupiiri syyskaudella 26.9. alkaen >
Lukupiirin toisen vetäjän Juhan Hurmeen muusta julkisuudesta...

Syksyn Kulttuuri - haitari 3/2009 lehti kirjoitti myös kahdella sivulla Hurmeesta;
"Teatterintekijän pysyvämpi puoli
Teksti: Anna-Leena Ekroos
Juha Hurmeen Puupää-romaanissa on kysymys vaikka mistä.
Ja lopulta siitä, mistä elämässämme on oikein kysymys." ---
"Puupää on Juha Hurmeen toinen romaani. Esikoisteos Volvo Amazon (Otava) ilmestyi 2007."
--- "Puupää (Teos) turvallisesti painossa. Puupää ilmestyy syyskuun loppupuolella."
Teoksessa on useita "kerroksia"...
--- "Kuten romaanin N.,
on Juha Hurme kiertänyt yksin maamme teattereita Puupää-näytelmää esittäen" ---
("kuuden vuoden takaisesta tempauksestaan" --- romaani on muilta osin puhdas sepite").

Puupää-elokuvien Pätkä kuoli 1960-luvun alussa, josta on myöhemmässä Kulkuri ja joutsen
-elokuvassa kuvaelmaa - tässä elokuvassa Pätkää esitti tietämäni teatteri näyttelijä-ohjaaja,
joka myös teatterissa Pätkän osaa esittänyt täällä Salon alueella.
1990-luvun alkupuolella olin työllistettynä Salon urheilutoimessa ja tämä "Pätkä" oli samoissa
tehtävissä myös. Salon urheilukentän kenttämestarina oli silloin eräs Niemi (nyt kuollut),
jota "Masaksi" sanottiin (Martti). Tästä tietysti mielenkiintoinen yhteys seurata kun
nimikaimana näytellyt "Pätkä" oli saanut "Masan" esimiehekseen (työllistymiseni oli loppumassa).
Parhaiten em. "Pätkän" teatteritöistä on jäänyt mieleeni tapaus 2000-luvun alusta Halikon Rikalan
mäellä (muinaismuistoalue jossa myös kesäteatteria) kun eräs esitys päättyi tunnettuun
lauluun "Aurinko laskee länteen" (esitystila himmeni täyspimennykseen).
Jokainen kokee esityksensä kohdallaan ja olin itse ollut aiemmin päivällä isäni äidin
hautajaisissa Salossa jonne suuntaan aurinko oli silloin oikeastikin laskemassa
ja lisäksi samaisella (Rikalan jne.) alueella isäni oli lapsuutensa perheessä asunut...

Kaikki tämä on täydellisesti paikkansapitävää.

Puupää on yksi parhaista viime aikoina lukemistani kirjoista. Se antaa hykerryksen tunnetta sotkiessaan tapahtunutta, unikuvaa ja ihan täyttä kuvitelmaa tavalla, jonka Hurme tuo kehiin todellisella, arkirealistisellakin tavalla.
Opuksessa on paljon totta, vielä enemmän mielikuvitusta, mutta se, missä määrin faktat ja fiktiot siinä sekoittuvat, ei silti mene tämän "oletusrajauksen" mukaan.
Olisi väärin niin Hurmetta kuin lukijaakin kohtaan kertoa kirjan juonesta liikaa, mutta sen voi mainita, että opuksen paikkatiedot pitävät kutinsa!

Hieman pettynyt olo George Orwellin Vuonna 1984 -romaania käsittelevään Lukupiiri-jaksoon. Enemmän olisin toivonut romaanin esteettistä arviointia. Tarpeeksi on kuultu ja luettu "Orwell ideologina" ja "Orwell poliitikkona" -kiistoja. Kyllästyneenä panin radion yhdeksältä kiinni.

Otonkosken teesi keskinkertaisesta romaanista on kysymyksenä vaivannut itseäni 1970-luvun alkupuolelta ja vastaukseni ovat vaihdelleet. Luimme tuolloin koulussa Eläinten vallankumouksen ja siitä innostuin etenemään Orwellin muuhun tuotantoon. Otonkoski katsoo 1984:ää realistis-esteettisesti vaatien monitahoista ihmiskuvausta ym. Mutta Orwellin voima, tehokeino, on jossain muualla! Keskinkertaisen romaanin lukeminen jätettäisiin silleen. Ei se jäisi elämään kollektiivitietoisuuteen kuten 1984.

Ja muuten, rakkaat ihmiset, Huxleyn teos on Uljas uusi maailma (Brave New World) eikä "Uusi uljas maailma"!

Mä en taaskaan päässy läpi!

[quote="Arvo Konservatiivi"]Mutta Orwellin voima, tehokeino, on jossain muualla! Keskinkertaisen romaanin lukeminen jätettäisiin silleen. Ei se jäisi elämään kollektiivitietoisuuteen kuten [i]1984[/i].[/quote]

Juu aivan! Jotenkin sen tekstin minimalistisuus nimenomaan iskee niin syvälle. Eihän se mitenkään "kaunista" ole, ei kai Orwell semmoista ole tavoitellutkaan. Itse asia on ollut kaiken muun edellä.

Kuuntelin suurin piirtein koko ohjelman, ja lähinnä jäi huvittamaan se ironinen juttu, että Otonkoski sananvapausjärjestön johtajana osoitti, miten Orwellin kirjaa on käytetty vähän yksioikoisesti omahyväiseen Neuvostoliiton kritisoimiseen, kun omissa maissakin on ollut vikaa. Samaan syssyyn olisi Otonkoski voinut ainakin mainita sen, että Suomenkin sananvapauden laita on vähän niin ja näin. Eivät ne ongelmat tästäkään näkökulmasta ole vain jossain tuolla kaukana "muualla", sadassa maassa jossa 700 asiaa erityisesti tarkastellaan ja tarkkaillaan.

Suomessakin pidetään mielipideoikeudenkäyntejä ja "ajatusrikoksista" on tuomittu jopa vankilaan. Sellainenkin kirja kuin "Sensuurin Suomi" on hiljakkoin ilmestynyt.

Vielä kerkeää varustautumaan illan Lukupiiriin: vain 40 sivua luettavaa Aino Kallaksen Sudenmorsiamessa. Senhän kerkeää lukemaan kahdesti.

Minusta Sudenmorsian on yhtä arvokas teos kuin Janne Kuutio, Manillaköysi, Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas tai Täällä pohjantähden alla.

Kuuntelin Lukupiirin alusta loppuun. Paljon oli puhetta kielestä ja ihan aiheesta. Ei ihme, että jotkut ajattelevat sen kirjoitetun viroksi ensin. Aino Kallas on yksi suuria. Vertaisin häntä Virginia Woolfiin. Kieli on kummallekin ollut oleellinen. Tuo erityisen muodon kautta sisältö tulee esiin juuri niin taianomaisena kuin vai voi.

Naisen on vaikea kirjoittaa kotona. Täytyy olla oma huone, kuten Woolf kirjoitti. Näin puhuivat myös monet naisasianaiset 1970-luvulla, jolloin ahmin läjän heidän kirjojaan. Mikä suuri häpeä ja huono omatunto, mutta työhuone oli hankittava jostain ja oltava siellä vaikka pari tuntia päivässä, vaikka ympäröivä yhteiskunta olisi katsonut asiaa kuinka pirullisin silmin tahansa.

Kallaksen päiväkirjoja en ole lukenut. Haalin ne seuraavalla kerralla vanhempieni kirjahyllystä. Olipa puhutteleva teksti Leinon ja Kallaksen kohtaamisesta, joka päiväkirjasta luettiin .

Kuuntelin vähän aikaa, mutten jaksanut keskittyä siihen, kun puheet hyppelivät muisteluksista ties mihin. Toivoisin hieman systemaatillisempaa asiain käsittelyä tuommoisissa pitkissä illanistujaisissa, ainakin alkuillasta. Joiltakin soittajilta oli tyystin hukassa, mistä oli kyse (Sudenmorsiamesta, eikä esim. Kallas-elämäkerrasta), ja taisipa studioihmisetkin eräässä vaiheessa unohtaa teeman. Mutta totta, Kallas on taas kaivettava esiin... itse asiassa eilisiltana jo hieman lämmittelin.

Marja Salonen kirjoitti:Kuuntelin Lukupiirin alusta loppuun. Paljon oli puhetta kielestä ja ihan aiheesta. Ei ihme, että jotkut ajattelevat sen kirjoitetun viroksi ensin. Aino Kallas on yksi suuria. Vertaisin häntä Virginia Woolfiin. Kieli on kummallekin ollut oleellinen. Tuo erityisen muodon kautta sisältö tulee esiin juuri niin taianomaisena kuin vai voi.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Minusta Sudenmorsian on yhtä arvokas teos kuin Janne Kuutio, Manillaköysi, Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas tai Täällä pohjantähden alla.

Paitsi että kolme viimeistä eivät ole aivan yhtä arvokkaita, etenkään nuo kaksi. ;)

Vi(h)reän Langan "Psykoäiti", Lena Björklundin juttu Husiksen kirjallisuuskriitikosta Pia Ingströmistä (51 vee) oli hassu: puhuttiin paljon 1970-luvusta ja siitä ajan kirjallisuudesta, joka unohdetaan jotakuinkin säännöllisesti: psykokirjallisuus. Ja mitä sieltä muistuu? Claes Anderssonin Bakom bilderna, R.D: Laing, Matti Pulkkisen 'Pesäpuu' ja Elämän herrat ja joku H. Green. Unohtuiko jotain? Unohtui, ehkä Suomen myydyin psykokirjailija (heti Freudin jälkeen), Erich Fromm.

Psykoteoreettisesti olisia syytä kysyä: miksi juuri Fromm unohtui?

Nuorena jopa vähän marxahtanut Fromm ei ehkä ole 2000-luvun keski-ikäselle lukeneistolle sitä, minkä lukemisesta voisi ylpeillä. Juuri kun on kaksikymmentä vuotta hoettu, että 1970-luku oli muutakin kuin kourallisen taistolaisia temmellyskenttä, että sillon tehtiin erinäkösiä itseanalyysejä oikein olan takaa ja lopulta Dan Steinbock nousi suomaalaseksi spykoliikkeen nuorguruksi ja toisaalla kehittyi vihreyden syvä pohjavirta - etenkin KomPostin ja Uuden Ajan Auran avulla. Minä sanoisin, että monille Fromm oli ainoa filosofisluontonen eli teoreettis-systemaatillinen kirjailija, jota ylipäänsä tulivat lukeneeksi ja jolta siten oppivat tieteellisluontoisen argumentoinnin hahmoa. Sikäli kuin.

Painoskuningas Fromm (suomeksi 6 teosta vv. 1961-70 - joista uusintapainoksia 1970-80 -luvuilla -, 5 uutta vv. 1971-80 ja sen jälkeenkin ainakin 3 uutta suomennosta & lisää uusintoja) pääsi monissa hyllyissä kunniapaikalle 1970-luvun puolivälissä, kun tärkeät Pako vapaudesta ja Tuhoava ihminen täydensivät Vaarallisen vapauden ja Terveen yhteiskunnan teesejä. Minusta tuota merkittävämpää spykokirjallisuutta oli suomeksi vain Freudin tuotanto, jota tuolloin oli ihan kivasti tarjolla (mm. Ahdistava kulttuurimme, Arkielämän psykopatologia, Johdatus psykoanalyysiin, Seksuaaliteoria ja Unien tulkinta olivat suomeksi). Siinä jäivät jungit, laingit ja reichit kakkosiksi. Kun oli tuommoisella hengenravinnolla itteään vähän ravinnut, niin ei tarvinnut hurahtaa new age -spiritualismiin (vaikka joku skientisti tietty pitää spykodiskursia kaiken newagen lähtöpieruna), eikä hortoilla TM-kampukselle saati Hubbardin huijattavaksi. Psykedeelisillä sienillä pitää tietenkin ravita itseään kuolonkankeuteen asti, tai miksei kauemminkin :)

Herravarjele, että sitä tuntee itsensä wanhaksi, kun huomaa muistelewansa noin wanhoja... Joku nuorempi kuten Moxu varmaankin pyörittelee silmiään - mikä ihmeen Frommi... eikö se ollut vitsi jossain Juicen rallissa?

Ajoittain suorastaan innostuin Hessen Arosuden käsittelystä. Toki joku "häiriösoittaja" pääsi läpi, mutta yleisesti ottaen sangen kuunneltava iltapuhde. Parhaimmillaan nämä Lukupiirit ovat, kun studiossa istuu pari asiantuntijaa ja soittajat ovat asian intohimoisia rakastajia. Eräskin soittaja, vanhempi rouva, eritteli osaavasti Arosuden ja aikansa suhteita.

Totta taitaa tosiaan olla, että Arosusi on tasojen ja teemojen selektiivisyydessään "nuorisoromaani". Hesse ei pärjää Mannille elämää erittelevänä romaanikirjailijana. Tarvitsemme kuitenkin "nuorisokirjailijoitakin", koska he jos ketkä saattavat sytyttää kirjallisuuden rakkauden nuoreen sydämeen.

En muuten kuullut mainintaa hard rock -yhtye Steppenwolffista, vaikka Jim Morrison mainittiin. John Kayn - Joachim Fritz Krauledat, s. 1944, Tilsit - johtaman yhtyeen nimi tulee Hesseltä. Yhtye oli 1960-luvun lopulla nuorisokulttuurin aallonharjalla, listamenestysten ja Easy Rider -elokuvassa käytetyn musiikkinsa ("Born to be Wild") ansiosta. Ja ehkä suorastaan leimallista: 1970-luvulla Kay oli Los Angelesin kaupunginvaltuustossa jonkinlaisena vasemmistovaltuutettuna. Uskon monen nuoren ottaneen Arosuden aikoinaan kirjastosta lainaan Steppenwolfin innoittamana.

Viime lauantaina oli Lukupiirissä 1800-luvun hahmo Oblomov:
http://www.yleradio1.fi/kulttuuri/lukupiiri/
Täälläkin on keskustellut Oblomov -nimimerkki,
mutta ei Ob:n viestejä ole lähiaikoina näkynyt...
Kuuntelin em. ohjelman ja jäi siitä se musiikkiasia mieleen.
Oli Tarleena (kenties muutkin) valinnut aiheeseen sopivaa musiikkia.
Tästä oopperamusiikista laululla muistin taas sen puutteen, ettei sanoja
kaikkia ymmärrettävästi kuule ja kuultujakaan sanoja moni ei ymmärrä.
Voisi siis toteuttaa sen, että laulun päälle joku selkeä-ääninen lukija
kertoisi olennaisen lauletusta. Oli äskettäin Kultakuumeessa aihe
kun runoilija Ilpo Tiihosen runolausuntaan oli sävelletty päälle musiikkia,
jota siis voisi toteuttaa näissä oopperalauluissakin päinvastoin...
Runoilija Heli Laaksonen on Turun Ylioppilaskuoron kanssa joitakin
vuosia sitten toteuttanut cd:n, jossa runoja laulettu ja sitten runoa
Heli lausui itsekin väliin, mutta siinäkin jäi suuri osa laulusanoista
kuulematta / ymmärtämättä. Joten runo- ja musiikkilaulun taltioinnissakin
olisi hyvä kun runoilija tai lausuja sanoisi selkeästi sanat laulun päälle...
Kas, kun ei olla jo toteutettu - vai onko?

Lisäystä edelliseen. Ei se mitään mikäli ei kirjaa ole lukenut - en minäkään.
Radio-ohjelmassa eräs keskustelija päätteli sanan oblomov tarkoittavan
suomeksi kenties "sirpaletta" -merkitsevää samankaltaisen venäläisen
sanan mukaan...
Vastaajaraati ei suoraan lähtenyt tukemaan tulkintaa. Mukana oli kylläkin
joku venäjää paremminkin osaava, mutta eivät kuitenkaan ketään tiennyt
sanan varsinaista merkitystä. Eräs lupautui ottamaan asian selville
(ei kerrottu missä ja milloin tieto kerrotaan - seuraavassa Lukupiirissäkö...).
Ob... kenties olisi taustaa osannut kertoa mikäli luennassa vielä olisi?
Tämän Heli Laaksosen ym. em. CD-levyn tarkemmat tiedot ovat:
Pikavuoro Turkku / Turun yliopiston Ylioppilaskunnan kuoro (TYY:n kuoro) / 2004,
joka perustettu 1987 ja sekakuorossa likimain 70 laulajaa...
Salon kirjastossa löytyy musiikkiosaston tietokannalla 78.3411 (itselläni nyt lainassa).
Oblomov päättyy hautapaikkansa kuvailuun. Tarmo Manni esitti joskus 1970-luvulla
tätä hahmoa teatterissa ja sen tulkintaa raati piti vanhahtavana - kun on uusi tulkinta.
En tätä Mannin esitystä ole nähnyt, mutta joitakin tv-otteita kylläkin...
Kun Tarmo Manni oli kuollut niin seuraavana keväänä kävin muuten vaan Hietaniemen
hautausmaalla ja havaitsin Taiteilijakukkulalla myös Mannin haudan - joka silloin oli
vielä ilman hautakiveä. Oblomovin hauta kuvauksen mukaan oli hieman sivummalla...

Ensi lauantaina 4.9.2010 Lukupiirissä Fjodor Mihailovit`s´Dostojevski (1821-1881) /
Idiootti (1868): http://fi.wikipedia.org/wiki/Dostojevski
http://www.yle.fi/radio1/kulttuuri/lukupiiri/
Tämä teos oli myös joulukuussa 2007, josta kirjoitukset; lasser / 10.11.07 [9] - 4.12.07 [11]
Marja Salonen / 10.11.07 [9] - 20.11.07 [10].
Kulttuuri / Kirjan ensimmäinen lause / laulu.lintu 26.4.05 [12] kirjoitti otteen kirjasta.
Kirjakerhossa ollut Dostojevskin Rikos ja rangaistus (1866), josta myös keskustelussa.

Henri Troyat (1911-2007) kirjoittanut kirjan Dostojevski, jonka Kaj Kauhanen suomentanut
(-1963 Gummerus): http://fi.wikipedia.org/wiki/Henri_Troyat
Kerronnasta selviää miten elämäänsä Dostojevski sijoitti kirjojensa henkilöiden ajatuksiin.
Viimeiseksi Dostojevski sai kirjoitettua Karamazovin veljekset (1879-80)
ja kuoli sairauteen noin 9 kk ennen 60 vuoden ikää.
Äitinsä kuoli 37 vuotiaana sairauteen 1837. Isänsä majuri, lääkäri ja tilanomistaja
(vuodesta 1831- noin 500 ha / lähes 100 ´sielua´omistaen)
syntyi noin 1790-luvun lopulla ja kuoli kesällä 1839.
Isänsä kuolema kerrottu murhana, mutta jäänyt syytteineen kirjaamatta (tuomareilta)
omaisten myötävaikutuksesta. Troyat kertonut osatotuutta, mutta taustat jääneet siis
kenties Fjodorinkin tietämisen ulottumattomiin...
Isänsä kerrottu ottaneen vaimon kuoltua "rakastajattaren palvelijatarten joukosta"
sekä olleen saita, pedantti, julma ja ruoskittavaksi asettava henkilö.
Troyatin mukaan Dostojevski vältti isänsä huonoja esimerkkejä, mutta kirjoissaan niitä
esille ottaen omien luonnekuvausten kautta. Kirjoituksensa meneekin näihin ajatusrakennelmiin
keskustelujen kautta, eivätkä henkilöt sinäänsä eläviä vaikkakin elämästään otettuja esikuvien
heijastumia ovatkin. Kerrotut ajatukset keskusteluineen siten sellaisinaan kiinnostavia,
mutta lisänsä kokemusnäkemykseen antaa em. Troyatin Dostojevski -kirja.

Kuulin lauantain Lukupiirin. Mikäli esim. Marja Salonen ei ehtinyt siitä
edellisten vastaustensa käsitystään varmentaa niin uusi teatteriesitys
siis myös tulossa (linkin ohjelmaesittely)tehtyjen tv- ja teatteriesitysten
lisäksi...
Ennen puhelinsoittoja kuvailtiin lukemalla kirjan alun junamatkaa Pietariin.
Kertomaani em. Troyatin Dostojevski -kirjaa ei suoraan kerrottu, mutta joidenkin
otteiden kautta taustoihinkin viitattiin. Esillä olleet asiat em. kirjavinkistä:

Kuolemantuomionsa muodostuminen, teloitusbluffi, Idiootti -kirjaa kirjoittamassa,
maalaus Kristuksesta ristiltä, vaimojensa kuvaa, omasta paluustaan Pietariin,
venäläisyyden kuvaustaan, uskontokäsityksiä kirjoissaan, kirjailijasuhteitaan,
vankeusaikaansa ja siitä kirjoittaminen kirjoissaan, raha-asiansa,
luostarikokemuksensa kirjoihinsa, selostus uskonnollisista dialogioistaan,
epilepsiastaan, ja lähdeluetteloa varhaisempiin kirjoihin Dostojevskista.

Lukupiirin loppukeskustelussa oltiin myös Idiootti -kirjan loppukohtauksessa ja sen
osittaisella luennalla lähetys päättyi.
Aiemmin aamupäivällä YLE Radio 1:n ohjelmapäällikkö Heikki Peltonen suositteli
lyhyesti Idiootti -keskustelua Lukupiirissä.