Jotta näiden kotimaisia säveltäjiä, sinällään laadukkaita asiansa osaajia, käsittelevien topiccien määrä ei ihan karkaisi käsistä, niin tehkäämme nyt tällainen yhdistäminen puolin väkivalloin, mutta ystävyydellä. Asiaahan nämä ovat, temaattisestikin samaa juurta:
humalainen kirjoitti:Kotimaisen säveltaiteemme taso on ilahduttavan korkea 1900-luvun alkupuolella jos mittapuuna käytetään vaikka sibeliuksen tuotantoa ja ilmankin sitä, jolloin voidaan todeta ettei se myöskään ole ainostaan sen varassa. Eihän sotakaan yhtä miestä kaipaa.Olkoonpa tämä millainen hyvänsä.
Viimeisimpänä musiikillis-esteettisenä kokemuksena sain todeta väinö raition musiikin pakahduttavuuden hehkuvassa impressionistisessa koloriitissa soitinväripaletissaan joka hienostuneissa harmonioissaan edustaa ja representoi subliimia tunnetta joka ei ehkä ole lainkaan niin oudoksuttavaa säveltäjältä, jonka luomistyön innoitulksena oli pianon päällä käyskennellyt kotikissa jolle tämä omisti monia musikillisia luonnekuviakin, mutta oli tulisieluinen modernisti maamme merkittävimpiä siihen aikaan kun sibelius kirjoitti vielä yleiosöystävällisiä perinteisen melodia harminia ja rytmikäsityksen kyllästämiä sinfonioitaan vakavien esteettisten älyn tarkoitusperin työskennelleiden modernistien rinnalla jotka eivät pyrkineetkään millään tavoin miellyttämään kuulijoitaan suosion tavoittelemiseksi johon suuret taiteiljat niin harvoim ovat syyllistyneet, nimittäin myöntyneet populariteettiin ennen kuin raitiokin sitten kiinnostuttuaan uudelleen melodiasta jeftan tytär ja varsinkin prinsessa Cecilia-oopperan myötä käänsi, sulho rannan sanoin, kelkkansa kansallisiin mäkiin joiden lisäksi tulivat radio-orkesterille kirjoitetut helppotajuiset tonaaliset tilausteokset.
Mutta sanalla sanoen kerrassaan sydäntä lämmnittävää musiikkia nämä hänen pienimuotoiset orkesteriminiatyyrinsä kesäkuvia hämeestä ja metsäkuvia sarjat pittoreskissa tunnelmamaalailussaan vaikka rohkeimmillaan raitio tunnetaan atonaalisista teoksistaan kuten antigone, kuutamo jupiterista jne.
Listatkaas lisää kansainvälisen tason säveltaiteilijoita joista kadunmies on tuskin kuulutkaan mutta joiden musiikissa on substanssia enemmän kuin moni arvaakaan. Aarre Merikanto kenties? Yrjö Kilpistä on pidetty hugo Wolffin kotimaisena vastineena. Kuinka oopperasäveltäjät Pylkkänen, monipuolinen Marttinen tai Launis? Tunnetteko heidän tuotantoaan? Ensin mainittu sävelsi tuntemattoman sotilaan oopperaksi.
Kaikkien aikojen kenties merkittävin vaikkakaan ei tuotteliain naissinfonikko ja uskoakseni joka tapauksessa Suomen merkittävin naissäveltäjä kautta aikain oli luullakseni Helvi Leiviskä 1902-1982, jonka tekotavaltaan ankaran polyfonisissa sinfoniioissa, jotka syntyivät v. -48, -56 ja 1971 voidaan kuulla Brucknerin, Schonbergin atonaalisen ekspressionismin ja Arthur Honeggerin liturgisen sinfonian vaikutusta kolmiosaisessa muodossaan, jonka raskaan pateettinen sävelkieli teknisssä mestaruudessaan ja kompromissittomuudessaan heijastelee kaikessa järkyttävyydessään, koruttomuudessaan ja kouraisevuudessaan ihmiselämän synkkyyttä ja kurjuuutta alituisine vastuksineen on kaukana kansallisromanttisen sinfoniatradition teknillisestä puolivillaisuudesta kohoten yksinäiseksi ja ainutlaatuiseksi tunnustukselliseksi monumentiksi säveltaiteessamme.
Leiviskä opiskeli konservatoriossa Melartinin johdolla sävellystä ja pianonsoittoa. Suoritti sävellyksessä diplomitutkinnon 1927. Jatkoi opintojaan Wienissä. Antoi ensimmäisen sävellyskonserttinsa 1935.
humalainen kirjoitti:Eihän siitä ota selvää Erkkikään, kuuluu vanha suomalainen sananparsi, mutta Melartinin sinfoniatuotannossa ja sen kontrapunktisessa taidokkuudessa Erkki ottaa mittaa kaikkein suurimmista sinfonian mestareista tyytymättä suinkaan mihinkään helppoihin ratkaisuihin jossakin kenen tahansa tunnistettavissa olevasaa musikillisessa materiaalissa ja lyhyissä amatöörimäisissä teemoissa, pysytellessään huomattavan vapaana sibeliuksen vaikutuksesta vaikka onkin ansaitsemattaan jäänyt eräänä maamme ehdottomati suurimmista sinfonikoista muiden vähäisempienkin yrittäjien varjoon. Sama Koskee tietenkin Helvi Leiviskää jne.
Mykistyin tutustuessani erinomaisina levytyksinä Melartinin laadukkaaseen saksalaisen koulukunnan vaikutuksesta kertovaan sinfoniatuotantoon, jossa voidaan ensimmäisenä maamme säveltaiteessa havaita mahlerin vaikutusta mitä muotoon tulee, ja jonka sinfonioita Erkki myös ensimmäisenä maassamme Viipurissa johtikin, kun tematiikka kielii brucknerista puhtaine kvartteineen, kvintteineen ja oktaaveineen sekä kaksoispisterytmeineen, teemojen yhdistyessä taidokkaisiin kontrapunktisiin sommitelmiin käännöksin, rapuliikkein, tihennyksin ja harvennuksin, ja toisinaan kuten 6. sinfonian mahleriaanisen surumnarssin kokosävelasyteikosta muodostetun soinnun soidessa kuin kluster ukkosenjylinän kaltaisessa pisteellisessä marssirytmissä kenties eräänä valtavimmista sinfonianosista jonka viime vuosisadan absoluuttisen musiikin korkein muoto tuntee ja jonka representoiman jättiläismäisen ekspressivisen epätoivon rinnalla kansallisromanttiset teokset vaikuttavat vaisulta, imelältä ja säyseän mitäänsanomattomalta pitsinnnypläykseltä korvissani. jos vertaa niitä Melartinille ominaiseen tykkien jylinäefeteihin, jotka luullakseni eri osissa palaavan kohtalonomaisen johtoaiheen tavoin viittaavat tsaikovskin vaikutukseen.
Kesäsinfoniassa ihmisäänet naistertsettinä Ainon koivuaarian muistumana Aino-oopperasta yhtyvät kiinteästi laulavaan pitkälinjaiseen melodiikkaan suomalaista luonnontunnelmaa henkien josta madetoja kirjoitti ylistävästi ja joka koettiin sensaatiomaiseksi ratkaisuksi yleisön ja arvosteljoiden taholta tuohon aikaan saaden Sibeliuksen 4. sinfoniaa myönteisemmän ja riemullisemman vastaanoton. Itse asiassa yleisön yltyi spontaanisti taputtamaan Erkin 1. sinfonian jokaisen yksittäisen osan jälkeen ja toisinaan osat liittyvät yhteen tauotta. Tai teos saattaa päättyä fuugaan kuten sinfonia brevis.
Täytyy myöntää että olen Erkistä innoissani ja haluaisin saada hänen musiikkiaan lisää kokoelmiini vaikka hän lienee säveltänyt myös kosolti salonkityyistä pianomusiikkia lyyristen helmien ohella.
Ja sanottakoon vielä etten olisi koskaan uskonut Erkin pystyvän moiseen prinsessa ruususen juhlamarssin jälkeen joka jättää hänestä kovin siloitellun ja helppotajuisen kansantaiteilijan kuvan.
Mutta onhan meillä paljon muitakin taitavia suurmuotojen käsittelijöitä jotka eivät suurimman Sibbehuuman keskeltä ole juurikaan erottuneet ja erotu sähköisten viestimien ja yksipulolisten ja tautologisten konserttiohjelmien laiminlyödessä heidän musiikkiaan muutaman kansansuosikin kustannuksella, joide käsittäminen ei edellytä korkeampaa matematiikkaa.
Leiviskä ja Melartin eivät välttämättä avaudu kauhean runsaalle kuulijajoukolle suoraan säveltäjäniminä, mutta ainakin M:n Prinsessa Ruususen juhlamarssi on aika suosittu eräässä tarkoituksessa -tosin ei tietenkään Kuulan vastaavan veroinen. Mutta mielenkiintoista olisi tietää, kumman tahdissa solmittujen avioliittojen kestävyysaste on ollut korkeampi..?