YLE Radio 1

Write: Kari Laaksonen
Tässä oli kokeilu. Kirjoitun tahallani englanniksi otsikon.

Se päivä alkoi murheellisesti. Olin kadottanut lompakkoni, jonka olin edellisenä iltana heittänyt vahingossa roskiin. Onneksi tyynyni alla oli
50 euron seteli. Sillä sain vatsan täytettä ja hieman polttoainetta
autooni. Rakas vaimoni on 50-vuotias ja minä vasta 39, mutta saan
jatkuvasti moraalisaarnoja ulkopuolisilta ikäerostamme.
Rakastan häntä kuitenkin enemmin kuin ketään muuta tässä kylmässä
maailmassa. Jos edes jostain hehkuisi pieni palanen lämpöä.
-Hei Joe, huusi vaimoni huoltoaseman pihalta, jossa hän oli työssä.
Minä Joe Calloni, olen italialaisen suvun kasvatti riensin häntä vastaan.
Autoni radiosta kuului Four Seasonsien Silence is Golden-kappale.
Vaimoni ja minä olemme kovia tanssimaan. Tanssikursseilla me tapasimmekin
ja näytimme viihtyvän toistemme seurassa.
-Cristal. Oletko syönyt tänään mitään?
Emme aavistaneet, että joku meidän keskustellessa varasti huoltoaseman
vessasta vessanpaperirullia. Tuo varkaus huomattiin parin päivän päästä.
Vaimoani Cristalia syytettiin aiheetta varkaudesta. Kun hän vihdoin
pääsi kotiin, niin hän itki krokotiilin kyyneleitä. Paistoin pannulla
edellisen päiväisiä perunoita.
Yritin lohduttaa häntä sanoillani, mutta tuntui, etteivät ne riittäneet.
Hän tarttui minua nopeasti halaten kuin hukkuneen viimeinen
pelastuslautta.
-Heillä ei ole todisteita sinua vastaan, sanoin ja suutelin häntä.
Hän vaikutti pelokkaalta kuin pieni lapsi. Hän odotti lastani.

Olen tällaisten tapausten varalle painanut joskus kauan sitten muistiin yhden fraasin:

Work hard, mr. Laaksonen, work hard!

Tuota viatonta, joka syntyisi milloin tahansa tähän tuntemattomaan maailmaan. Tiesin, miten riskialtista 50-vuotiaana on synnyttää lasta. En halunnut menettää Cristalia synnytyksen seurauksena. Me emme suunnitelleet alunperin lasta.
-He syyttävät minua, Cristal sanoi murheellisena. Kukaan ei usko minua. Salaperäiset laput kiertävät rinkiä ja he leimaavat minut.
-Mitään ei ole vielä näytetty toteen.
-Minun lisäkseni vain muutamalla on avain paperivarastoon. -En voi mitenkään puolustaa itseäni. Minut leimataan valehtelijaksi
-Crystal. Muista eräs asia. Vaikka he pudottaisivat päällesi atomipommin, niin en koskaan lakkaa rakastamasta sinua.
Tuo lause sai Cristelin puristamaan minusta yhä lujemmin. Tunsi, miten hänen odottavan äidin vatsansa painui minua vasten.
-Tunsitko? Se potkaisi mahassani. Olin tänään ultraäänessä. Tässä on kuva tulokkaasta. Herkistyin, kun näin pienen sydämen sykkivän.
-Se on parasta elämässäni, sanoin riemuissani.
Meidän keskustelun katkaisi ovikellon ääni, joka mylvi vastustamattomasti korviimme. Inohsin sitä ääntä yli
kaiken. Avasin oven kutsumattomille vieraille. Näistä vieraista en todellakaan pitänyt. Poliisi tunkeutui asuntoomme.
-Asuuko täällä Cristal Galloni?
Cristal saapui kylpytakissaan poliisi luo. Tuo kylpytakki kätki sisälleen upean vartalon.
-Käyn pukeutumassa, niin voimme jatkaa keskustelua. Poliisi keskusteli hetken kanssani, kun Cristal saapui heidän eteensä täysissä pukeissa. Poliisin silmistä näki tunteettomuutta, joka oli sen ammatin perusvaatimus.
-Haluamme hieman kuulustella teitä, jos sopii, sanoi turpabassollaan Minut ohjattiin eri huoneeseen ja sanotti asian olevan kahdenkeskistä. En voinut kuitenkaan välttyä kuulemasta kaikkea.
-Mistä haluatte minua kuulla? Cristal tiedusteli.
-Huoltamolla tapahtuneesta varkaudesta.
-Minä en tehnyt mitään.
-Se selviää aikanaan.
Cristalia vietiin kuulusteluun. Seurasin häntä kuulusteluhuoneeseen. Konstaapeli teki mutkikkaita kysymyksiään. He eivät kuitenkaan pidättäneet Cristalia. Nainen oli synkkä koko illan.
Yritin parhaani mukaa piristää häntä onnistumatta siitä. Cristal meni makuuhuoneeseen itkemään ja silittämään meidän yhteistä Petrol -kissaa, joka kehräsi ahkerasti.
Menin varovaisesti hänen luokseen ja hän tarttui minuun kuin ainoaa toivoon päällä maan. Silloin se tapahtui. Lapsivesi meni ja lähdimme kiireesti sairaalaan.
Kiiruhdimme autollemme ja lähdimme sairaalaan. Cristal kiidätettiin välittömästi synnytysosastolle jaossa otettiin ultraääni ja lääkäri tutki hänet.
-Varutukaa synnytykseen, lääkäri sanoi. Vaimoni huusi tuskissaan, kun häntä kehotettiin ponnistamaan. Tuntui, että verisuoni räjähtäisi hänen päässään. Näin, miten loppu hän oli, mutta en voinut tehdä mitään.

Kill your darlings on vanha mutta osuva neuvo kaikille.

Raivaa tautologiat pois - dekkarissa ei moisia tunneta saati suvaita. Ylläolevassa ne kompastelevat toisiinsa.

Aloita uusi kappale tyhjän rivin jälkeen. Selkiyttää jäsennystä.

Poista joutavat täytesanat. "Meidän keskustelun katkaisi"... Pyh! Sanot: Keskustelun katkaisi ovikello. (En ole koskaan mylvivästä ovikellosta kuullutkaan, eikä suoraan sanottuna kiinnostakaan. Jos sellainen tulisi vastaan, niin käyttäisin kuudestilaukeavaani.)

Lopetus oli lupaava. Täyttää otsikon lupauksen toivon puutteesta.

Kill your darlings.

-Ponnista, ponnista, kätilö kehotti.
-En jaksa........e..n jaksa.
Cristal latasi kaikki voimansa ponnistukseen ja pieni lapsen pää alkoi näkyä. Se tuli lopusta ulos. Se pieni tyttömme. Olin niin innoissani lapsestamme, että olin aivan unhoittaa väsyneen Cristalin. Vaistosin, ettei kaikki ole kunnossa. Synnytys rasitti häntä paljon. Huomasin, miten hän oli menettänyt tajuntansa.
Aloin pelätä pahinta. Toivoin ettei hän kuolisi. Halusin, että lasteni äiti eläisi.
Olin aivan toivoton. En tiennyt mitä tehdä. Kätilöt yrittivät parhaansa, mutta epäilys kalvoi mieltäni. Tuntui,että putosin syvään kaivoon. Tartuin Ctistalia kädestä. Silloin tunsin hänen lämpimän kätensä. Vauva kylvetettiin ja vaimoni avasi silmänsä.
Hän oli väsynyt, mutta iloinen yhteisestä lapsestamme, jonka vuoksi olisin valmis tekemään mitä tahansa. Tuntui hienolta, kun rakas vaimoni makasi vauva vierellään. Se oli täydellistä.
-------
Muutama viikko oli kulunut siitä, kun olin saanut vaimoni ja pienen lapsen kotiin. Vauva jokelteli lattialla, kun postiluukku kolahti. Ajattelin, että taas jotain laskuja. Posti toi vaimolleni kirjeen.
Ensin luulimme, että se oli onnittelukirje lapsemme syntymän johdosta, mutta havahduin pian.
-Tule äkkiä tänne ,Cristal huusi.
-Mikä hätänä?
-Lue tuo kammottava kirje.
Otin kirjeen käteeni ja luin. Kirjeen loppuun oli sijoitettu pääkallo. Ei ihme, että vaimoni säikähti tosissaan. Minusta tuo tuntui mauttomalta pilalta. Kuka saattoi tehdä meille tällaista?
Otin pienen vauvan lattialta kainalooni.
-Kuka tekee tällaista?
-Lupaan suojella teitä. Etsin tämän kirjeen kirjoittajan ja...

Kari Laaksonen

Juoppohullunpäiväkirja 1 ja 2

Naurattaa niin mahottomasti nuo kaksi kirjaa + kun muistaa omia "juttuja" niin ymmärtää minua, miksi olen sellainen pessimisti, kun on nähny jo liikaakin elämää (kaikissa muodoissa).

Kätilöopistossa kun nuorimmainen syntyi, niin olin "pelipaikalla". Ilmankos nuorinmainen poika on minulle niin rakas + naiseni, joka minun rannettani puristi niin, että veri ei kiertäny kädessä. Mutta se kun poikani tuli"ulos" pysäytti" minut todellakin. (Iloisella tavalla).