YLE Radio 1

Ei liene iso yllätys kenellekään, kuka on minun ykkössuosikkini kotimaisista modernien näytelmien ohjaajista...
http://www.teak.fi/ihmiset/RuikkaMaarit/lista.htm
Seuratessani tänään Maaritin virkaanastujaisesitelmää Teakissa saatoin osin omaksikin hämmästyksekseni huomata hänen puhuvan lähinnä minullekin tutuista esityksistä. Ja tietysti myös sellaisesta teatterin osa-alueesta, joka puhuttelee ei-niin-helppoja ratkaisuja hakevia katsojia.

On tietysti muitakin ohjaajia, joiden työt kiinnostavat riippumatta näyttelijöistä tai välttämättä edes tekstistä. Reko Lundánilla on jänniä näkemyksiä niin klassikoista kuin omistakin teksteistään, Erik Söderblom edustaa omannäköistään tiimihengen kohentamista varsinkin Shakespearea käsitellessään ja Kristian Smedsiä ja Juha Hurmetta voi luonnehtia vaikkapa positiivisiksi hörhön ja shamaanin ristytyksiksi. Hurmeen kyky popularisoida Volter Kilven tekstiä on kenties yksi meidän aikamme merkittävimmistä suomalaisista kirjallisista urotöistä.

Mutta koetetaanpa polkaista tästä aiheesta vähän laajempaakin keskustelua. Kuka on sinun suosikkiohjaajasi ja miksi?

Löytyisiköhän jostain Ylen arkistoista vielä tuota Maarit Ruikan esitelmässään oheismateriaalina käyttämää debattia Jukka-Pekka Pajusen kanssa? Ohjelman on toimittanut Ilpo Jaakola ja se on esitetty Ylen Ykkösellä muistaakseni kesällä 2005?

Nyt mennään jo janan ihan toiseen päähän, mutta kun otsikossa puhutaan vain ohjaajista, ei teatteriohjaajista niin loikkaan elokuvan maailmaan ja nokitan John Fordilla.

En osaa sanoa onko Helena Kallio erityisesti suosikkiohjaajani. Hienosti hän ohjasi pienessä, olohuonemaisessa Avoimet ovet-teatterissa, Helenen. Tarina kulki soljuvasti ja jäntevästi eteenpäin ja sen loppuessa tuntui, että haluan lisää - ei tää nyt vielä voi päättyä! Näyttelijätyö oli hyvää - ei ollut mitään lisättävää eikä poistettavaa. Taas kerran totesin, että komeat puitteet ei tee pelkästään Suurta teatteriesitystä, vaan se Sisältö. Uskokaa pois!

http://www.avoimetovet.fi/historia.html

suomessa on useita hyviä teatteriohjaajia. Mutta esim seuraavat tulee heti mieleen: Kaisa Korhonen, Mikko Roiha, Saana Lavaste, Irene Aho, Pekka Milonoff. Onhan näitä enemmänkin mutta heitän nyt nämä tähän kohtaan Maarit Ruikka kuluu ehdottomasti samaan ryhmään.

Ralf Långbackan ja Kalle Holmberginkin nimet voidaan vielä tässä yhteydessä mainita, vaikka monet mieltävätkin heidät jo eilispäivän tekijöiksi. Tosiasia kuitenkin on, että kumpaisenkin vaikutus suomalaiseen teatterikulttuuriin näkyy ja kuuluu vielä pitkään. Långbackan näkemykset dominoivat suomalaista Tsehov-tulkintaa niin vahvasti, että toisenlaiseen tulkintaan pyrkivän ohjaajan on suorastaan tehtävä "isänmurha" päästäkseen siitä irti. Kristian Smedsiltä tämä onnistui -vaikka lopputulokset olivatkin...varsin runsaasti...etäännytettyjä...

Meidän nokialaisten Sina Kujansuu on yksi - vaikuttanut TV-teatterissa ja Kajaanin runoviikoilla - ei tee numeroa itsestään mutta on läpiaito.

Hiljattain olen lukenut Lasse Pöystin muistelmat molemmat, ja Vivica Bandlerin Adressaten okänd. Mikä huikea kansainvälinen vaikutuskenttä ranskalaisiin, ameriikkalaisiin, ruotsalaisiin norjalaisiin Lillanilla oli.

Iso kiitos kaikille jotka teette teatteria. Meidän paikallinen on tuossa silmien edessä - neljä viisi bussia parhaillaan Suomen sieltätäältä. Niin hyvää työtä, että Tampereen teattereissakin usein pettyy.

Harmittaa että sellainen ohjaajalahjakkuus kuin Pekka Ojalehto ei ole saanut tarpeeksi huomiota teatterin tms. kentässä.Todella ohjaaja jolla on annettavaa. Muistan esim takavuosina n 80-luvulla kuunnelman Chopinin piano.Hieno ohjaus.

Liisa Autio kirjoitti:Hiljattain olen lukenut Lasse Pöystin muistelmat molemmat...

Menee nyt hiukan ohi otsikosta, mutta kun lukemasi on vielä tuoreessa muistissa, niin puhuuko Pöysti kirjoissaan mitään sotilaspoikana olosta? Jukka L. Mäkelän kirjassa "Helsinki liekeissä" on jopa kuva, jossa joku Lasse Pöysti on Käpylän Taivaskallion it-patterilla ryhmäkuvassa. Kuva on niin pieni, että varma tunnistaminen ei onnistu.

Olen tekemässä kirjallista harjoitustyötä ja mahdollisesti opinnäytettä Helsingin pommituksista ja tällainenkin yksityiskohta on kiinnostava. Jos jollakulla on jotain muuta asiaa koskevaa sirpaletietoa niin sitä saa lähetellä minulle yksityisviestien kautta.

Kyllä Pöysti -ohjaajana muuten itsekin kunnostautunut, vaikkei omasta mielestään tuossa toimessa järin hyvin onnistunutkaan- oli nimenomaan sotilaspoikana Taivaskalliolla; ainakin mikäli muistelmakirjaansa Lassen oppivuodet on luottamista. Pöystin ikäluokka selvisikin varmaan helpoimmalla koko armeijahöykytyksestä, sillä heidät katsottiin vuonna -45 asevelvollisuutensa suorittaneiksi. Pöysti tosin joutui muutaman kerran "kertaamaan" -sotilasfarssien kuvauksissa...

Pöystin määritelmä ohjaajasta oli mielenkiintoinen: Vasta paljon myöhemmin tajusin, että olin ohjatessani yrittänyt saada näyttelijät tekemään roolin, kuten minä olisin sen tehnyt. Sellainen ei ole ohjaaja. Pöysti siis koki epäonnistuneensa toimessa, jota ei osannut. Kuitenkin hänen ohjaamansa jutut olivat saaneet pääasiassa hyviä arvosteluja. Eli..?

Annan edelleen ääneni Pekka Ojalehdolle.Perustelen lähipäivinä kunhan kerkiän.

YleRadio1:n uusiin ohjelmiin kuuluva ElokuvaTeatteri avasi mukavalla nuoren polven ohjaajien keskustelulla. Mikko Roiha ja Saana Lavaste saattavat olla enemmän idealisteja, kuin vanhemman polven tekijät, mutta idearikkaita ja ilmeisen aikaansaavia ohjaajia he ovat. Lavasteen vahvuus on myös se, että hän teatteriperheen tyttärenä tietää tarkalleen, millaiselle alalle on hypännyt.
Tiistai-illoissa on toivon mukaan jatkossakin mielenkiintoista ohjelmaa..!

Samaa toivon minäkin. Kuuntelin ohjelman ja ihmettelin, kuinka hyvin ohjelmassa esiintyneet alan ihmiset ottivat ja halusivat ottaa teatterin eri-ikäiset tekijät ja yleisön huomioon esityksissä. Eivät olleet kaivaneet kuoppaa myöskään vanhempien alan edustajien jalkojen alta vaan pyrkivät löytämään sieltä myös ohjeita itselleen. Mielenkiintoinen ohjelma.

Bertolt Brecht ilman muuta.

Salmelaisen aikaan itse Helene Weigel vieraili Tampereella - monet Helsingistä pohjosiin kotiin menijät poikkesivat täällä junien välissä. Mutter Courage mykkärooli.

Majanlahden pariskunta myös. Lapset (alle kouluiän) kyllästyivät lastennäytelmiin halusivat aina mukaan, Dario Fo'n Rouva joutaa pellolle katsoivat kolmesti.

Kerjäläisoopperan osaamme Ulkoa. Hiukan erikoinen elämys oli silloisen Itä-Berliinin puolella Herr Puntilan saunakohtaus. Lapset oli silloin ystäväperheen huomassa - ja taisi 8-vuotias tytär tyynysodasta päätellen vähän ihastua samanikäiseen Ariin. Sellaista rakkautta maailmaan mahtuu...

Alfred Hitchkock

Teatteri Turmio on perustettu ohjaajien työkollektiiviksi. Lyhyessä ajassa se on hoidellut jo kaksi ensi-iltaa; ensin Mikko Roihan ohjaus Pirkko Saision Pienimmästä yhteisestä jaettavasta ja nyt Heidi Räsäsen ohjauksena neljän kirjoittajan yhteistyotanto Pirun itsenäisiä asioita.
Saision ja Roihan teosta on kehuttu ja sen on määrä jatkaa vielä Tampereelle ja Ouluun -osoittamaan, että pienten näyttämöiden ohjelmistoaukkoja voidaan täyttää näinkin. Esitystä en ole nähnyt, joten ei siitä tässä sen enempää.
Sen sijaan tämä Pirun itsenäisiä asioita ansaitsee saada osakseen muutaman sanan. Toisistaan riippumattoman kirjoittajanelikön (Laura Colliander, Pipsa Lonka, Emilia Pöyhönen ja Saara Turunen) teksteistä yhteennivottu teos toimii Puoli-Q:n näyttämöllä kaikessa omituisuudessaankin hykerryttävän hyvin. Näytelmä käsittelee kolmea katoamistapausta. -60-luvulla sai elämänmuodostaan tarpeekseen savolainen perheenemäntä, tässä ajassa palaa loppuun maailmankuulu sellisti ja tulevaisuudessa katoaa asiaansa intoutunut ympäristöntutkija. Mutta miten ihmeessä Coco Chanel liittyy näihin tapauksiin..?
Sanna Stellan, Laura Birn ja Hanna Raiskinmäki tekevät kadonneista naisistaan inhimillisiä olentoja ja antavat hahmojensa tekemiselle motiivin. Tuomas Kiiliäisen Coco Chanel ei ole mikään transuklisee, vaan perusteltu tyyppi hänkin. Heidi Räsänen on ennenkin osoittanut kuuluvansa niihin nuoren polven ohjaajiin, joiden nimi kannattaa pitää mielessä.

Ohjaajan rooli ei ole teatterista katoamassa ja Turmio-kollektiivi antaa aiheen uskoa, ettei niin käy jatkossakaan.