YLE Radio 1

Tavoittelevatko kunnalliset sinfoniaorkesterit joiden toimintaa kait rahoitetaan myös julkisin verovaroin vain taloudellista voittoa ja hyötyä harjoittamalla yksityistä ja puhtaasti kaupallista liiketoimintaa kuten mikä tahansa yksityisyritys kuten voisi luulla, jonka toiminta on mitoitettu kysynnän ja tarjonnan lakia vastaavaksi vai tuleeko sen toimia täysin epäkaupallisin periaattein joka kattaa tarjonnallaan koko säveltaiteen historian eri aikakausina toimineine säveltäjineen keskittymättä ja laskematta vain yhden tai muutaman suositun suomalaisen säveltäjänimen varaan kuten nyt vain tapahtuu valtaosan koko kulttuuriomaisuudesta jäädessä kokonaan ja jakuvasti esittämättä.

minusta meillä on oikeus vaatia monipuolisempaa ohjelmistoa tämän yhteiskunnan tasavertaisina kansalasina jotka nauttivat samoista julkisista palveluista jollekin kapealle kohderyhmälle markkinoitujen kaupallistettuja tuotteita myyvien yksityistettyjen kulttuuri-instiotuutioiden sijasta joiden paöveluita markkinoitaessa kysynnän uskotaan kohtaavan tarjonnan. oikeastaan se ei olisi lainkaan eds mikään pulma mikäli tällaista esittämätöntä ohjelmistoa olisi edes levytysten muodossa paremmin saatavissa mutta valitettavasti useimmat levy-yhtiötkin tekevät vain taloudellista hyötyä tuottavaa liiketointaa siis vain puhdasta bisnestä mikä ei tietenkään palvele kulttuuperinnöstä laajemmin kiinnostuneita kuulijoita.

ymmärrän hyvin että yksityisomistuksessa oleva bändi voi toteuttaa täysimääräisesti sen omistajien tahtoa soittamalla vaikka kokonaan omaa musiikkia, mutta kunnallisen orkesterin on otettava kaikkien toiveet huomioon ja vaalia koko kansakunnan ja sen kulttuuriperinnön etua esittämällä mahdollisimman monien saatavilla ja omlemassa olleiden säveltäjien teoksia.

eikä jokin säveltäjien ammattiyhdistysliike joka valvoo säveltäjien ja heidän hengentuotteidensa etuja voisi ottaa asiakseen näiden rehabilitoinnin etteivät ne hautautuisi ja unkohtuisi kuten nyt näyttää historian valossa käyneen?

aiemmin tunsin masentuneisuutta kuvitellessani musiikinhistoriallisen merkityksemme olevan vain sibeliuksen tuotannon varassa edustaessamme jonkinlaista säveltaiteen rupusakkia muiden kansakuntien joukossa mutta onneksi nykytietämyksen valossa voidaan tuntea uudenlaista jalompaa ylpeyttä saavutuksistamme sinfonian ym. musiikin saralla ikään kuin kokoa ja mittaa kasvaneiden säveltäjien ja niiden esiinmarssin myötä joihin kohdistamani vasta viimeaikainen omakohtainen tutkimus ja aiheeseen perehtyminen on tuonut päivänvaloon paljon merkittävää uutta tietoa sillä onhAN NYT TOKI SUURI VÄÄRYYS JA HÄPEÄ KANSALLISEN KULTTUURIPERINTÖNSÄ huomiotta jättäminen ja halveksunta ja liihotella vain ttrendien ja populariteetin myötävirrassa tietämättömänä kultuurisesta rikkaudesta jota edustavat aiemminkin toki tunnetut ja tunnustetut paljon arvokasta työtä säveltaiteemme hyväksi tehneet suurmestarimme.

repertoaarin suomalaisuussteen alhaisuude tilalle on tullut tietoisuuus siitä ettemme suinkaan ole yhden ja vieläpä konservatiivisen ja tavanomaisen säveltäjän varassa vaan taiteemme kenttä on toki paljon leveämpi.

Suomen voimakas sinfoniaorkesteripitoisuus ja nimenomaan sen oleminen kunnallisten tahojen taloudellisesti mahdollistamaa johtuu osaltaan siitä, että maamme itsenäistyessä sinfoniaorkesterit koettiin osaksi tätä kansallista identiteettiä. Linja on jatkunut ansiokkaasti ja johtanut niin runsaaseen musiikkiopistoverkkoon kuin myös ammattimaiseen orkesteritoimintaan suhteellisen pienilläkin paikkakunnilla. Kaupunginorkestereita tuskin olisi syntynyt vaikkapa Kuopion, Lahden tai Rovaniemen kokoisiin kaupunkeihin ilman tätä taustaa.

Järjestelmä on kehittynyt sinällään mielenkiintoiseksi "oravanpyöräksi". Orkesterit soittavat ammattilaisvoimin, joten niiden pultteihin tarvitaan ammattilaissoittajia. Näitä on sitten karsittava pienestä pitäen musiikkiopistoissa, musiikkiluokilla ja konservatorioissa soittaneista muusikonplantuista. Laaja harrastuskenttä tuottaa kohtalaisesti rivisoittajia, jotka taas voivat toimia opettajina uusille kyvyille, maailman huipuiksi kasvaa koko sakista lopulta vain muutama, mutta niitäkään ei kasvaisi ilman laajaa harrastuspohjaa ja systemaattista ohjausta.
Orkesterit ovat pääosin julkisista varoista rahoitettuja. Se ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa mikään ongelma, sillä musisointi ja sen opettaminen edelleen on ihan siinä työllistävä toimenpide kuin mikä tahansa muukin julkishallinnollinen kulttuurikuvio. Kunnallisen orkesterin alasajo taloudelliseen säästöön nojaavin perustein olisi yhtä järjetöntä kuin olisi vaikka kaupunginteatterin, kunnallisen museon tai kirjaston lakkauttaminen.

Ohjelmisto on sitten taas eri juttu. Se voi olla periaatteessa mitä tahansa -ihmeen monenlaiseen musiikkiin suomalaiset kuluttajatkin sopeutuvat, mikä on sinällään upea asia. Eikä Sibeliuksessa ole sinällään mitään hävettävää. Kuin ei ole modernisteissakaan.

moxu kirjoitti:Ohjelmisto on sitten taas eri juttu. Se voi olla periaatteessa mitä tahansa -ihmeen monenlaiseen musiikkiin suomalaiset kuluttajatkin sopeutuvat, mikä on sinällään upea asia.

Eikä ole, elä hurskastele! Tarjontaa on niin niukasti, että lähes kaikki on otettava mitä annetaan. Se ei kerro mitään tarjonnan laadusta!

PedroViti kirjoitti:

moxu kirjoitti:Ohjelmisto on sitten taas eri juttu. Se voi olla periaatteessa mitä tahansa -ihmeen monenlaiseen musiikkiin suomalaiset kuluttajatkin sopeutuvat, mikä on sinällään upea asia.

Eikä ole, elä hurskastele! Tarjontaa on niin niukasti, että lähes kaikki on otettava mitä annetaan. Se ei kerro mitään tarjonnan laadusta!

Tuo on aivan totta. tapiola sinfoniettan konsertti esitteli jopa erään teosratiteetin zoltan kodalylta kesäilta lempeästi keinuvine melodioineen puoli-impressionistisessa orkesteerikoloriitissaan. mutta en voinut muuta kuin haukotella musiikille josta puuttui purevuutta. honeggerin uusklassinen jousisinfoniakaan trumpettikoraaliaiheieneen finaalissa karajanin lejohtamalta levyltä sitä aiemmin kuultuani ei bitonaalisuudessaan ollut enää mitenkään modernismillaan häikäisevää vaan jankuttavaa ja paikallaanpysyvää.