VeHy kirjoitti:Tänään TV2 lähettää Jorma Nortimon nerokkaan mestariteoksen "Rovaniemen markkinoilla", päiväsaikaan taas, tietenkin. Onneksi olen tuon rainan ajat sitten nauhoittanut, ettei sen vuoksi tarvitse töistä rokulissa olla. Jo pelkästään Marja Korhosen vuoksi kannattaa hankkiutua telkkarin ääreen.
"Törky on törkyä"
Pentti Naumanen kirjoitti:Meillä ainakin nauhoitetaan suomalaista kulttuuria ennen kuin se kadotetaan tyystin pois. Kiitos VeHy, kun kerroin ja havahdutit meidät nauhuria kelaamaan.
Tästä päästään mielenkiintoiseen teemaan liittyen suomalaiseen huumorielokuvaan. Mikä on milläkin vuosikymmenellä naurattanut, miksi -ja miksi se yhä naurattaa tai miksi ei?
Rillumarei-leffat purkivat sodanjälkeistä painetilaa ja perustuivat -tai siis ainakin Lentävän kalakukon huumori aika pitkälti perustui- toisen heikkouksille tai muille ominaisuuksille nauramiseen. Pakarinen huastoi savvoo, Masa Niemellä oli pakkoliike naamassaan ja muitakin kliseitä oli matkassa kirjaimellisesti junalastillinen. Pekat ja Pätkät jatkoivat tätä linjaa. Niiden ideassa olisi saattanut olla jotain kestävämpääkin, elleivät ne leffoina olisi niin sietämättömän surkeasti tehtyjä, ettei nykypäivän tekniikkaan tottunut katsoja kestä niitä nähdä tuntematta myötähäpeää tekijätiimiä kohtaan.
Spede oli tietysti oma tapauksensa, joskin hänen menestyksekkäimmän hahmonsa menestys perustui erinomaiseen pääosanesittäjään. Uuno armeijan leivissä tulee säilymään tulevillekin polville näytteenä oman aikansa suomalaisesta huumorimenestystarinasta: Turhapuroa lapsille ja lapsenmielisille, sotilasfarssia äijille. Menestys oli taattu, eikä edes aiheeton.
Nykyään, kun nuoret leffantekijät ovat käsistensä suhteen kunnianhimoisempia, ei varsinaisia huumorileffoja enää oikeastaan synny. Kummeli tietysti tekee tästä poikkeuksen, mutta sekin vetoaa vain "omaan" yleisöönsä. Tv-viihde on häilyvämpää, kuin elokuva, jonka olisi ainakin tarkoitus saada katsojia vielä kauan tekijöidensä kuoleman jälkeenkin.
Olen joskus harmitellut sitä, ettei J.Alfred Tannerin lavashowta kukaan koskaan tullut taltioineeksi. Isoisäni kertoman mukaan hänessä oli karismaa, eikä lievästi hutiloien tehty elokuva Orpopojan valssi (pääosassa Sakari Halonen) anna hänen ilmaisustaan ihan oikeanlaista kuvaa, vaikka seuraakin henkilökohtaloa varsin tarkasti. Toisaalta voi tietysti olla niinkin, että Tanner oli ennenkaikkea esiintyvä taiteilija, joka tarvitsi esiintymiselleen elävän yleisön. Ja sellaisessa tilanteessahan vuorovaikutus syntyy eikä fuskaaminen onnistu.
