YLE Radio 1

Taantumista en tiedä, mutta luulen meidän hirttäytyneen johonkin varhaismoderniin Kulturgut-ideaaliin nimeltä "taide". Se on joskus aikoinaan saattanut olla käsitteellisesti hyvinkin mielekäs ja skarppi.

Yleisen modernisaation ja siihen liittyen mm. massaviihteen kehityksen myötä sen erottelukyky on pehmennyt, jos noin voi sanoa.

Tai ehkä tuo termi pitäisi varata vain ja ainoastaan "avantgardelle" ja muille kärkijoukoille, uudistajille, uuden keksijöille?

Ainakaan minä en osaa kovin korkealle arvostaa esim. realistista 1900-luvun romaania, joka voisi periaatteessa olla 1800-luvun tuotantoa. Siis kerrontateknisesti ja psykologisen kuvauksen tasolla. Minäkin moista luen, mutten pidä muuna kuin viihdykkeenä.

Mitä aivosolmuihin tulee, niin minulla ne tuntuvat olevan syntymäsolmussa. Ei pelkässä poimussa.

Näistä huolimatta, jatketaan.

Ja eikun ILMAISEKSI KATSOMAAN SUOMITV:TÄ. Ei tarvitse maksaa tv-lupamaksuakaan, kun he mainostavat kerran sitä. Poliisitkaan ei voi mitään asialle, VAI VOIKO?

SuomiTV ei taida paljon taidekeskusteluille tarjota? Sen verran "perheystävällistä" sen sisältöjen luvataan olevan, etteivät minkäänlaiset irtiotot tule kyseeseen.

k-meleon kirjoitti:Otetaan toinen modernin ajan menestystarina, tiede: sen autonomia on tuhottu, se on tänään suitsittu, alistettu pisneksen ja yhteiskunnan kilpailukyvyn vaateille. Teoreettisen reflektion tasolla sen infantilismi on yhtä syvää kuin universaaliakin.

Tuonkaltaiset aatokset muhivat päässäni, kun kuulin Ykkösaamua: olikohan eilis- vai toissa-aamuna kun Ykkösaamussa haastateltiin uuden Aalto-huippu-yliopiston rehtoria. Puhetta tuli, mutta päällimmäisenä jäi mieleen, että joissakin nurkissa vastustetaan muuttoa Otaniemeen (olihan tämä sen kotipesä?). Rehtori sentään pääsee muuttamaan, arvonsa mukaisesti, hallintorakennuksen kolmanteen kerrokseen. Ja konttori on/tulee olemaan innovatiivisuutta suosiva!

Muuten, termi 'innovaatio' taitaa kuulua elimellisesti teknis-kaupalliselle kentälle, mutten sentään menisi määrittelemään sitä pelkäksi tuotteeksi. Meidän '60-luvun "Nykäsessä" ei termiä mainita, mutta Wiki väittää Schumpeteriä (k. 1950) termin keskeiseksi innovaattoriksi. Tekes: "Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista." Nähdäkseni tuossa on termin ydin, hyödynnetään uudella tavalla tietoa ja osaamista.

Anteeksi syrjähyppy.

SuomiTv:n annin olen jo köykäiseksi havainnut. Paljon kiinnostavampi kanava on vaikkapa Jim, jossa näytetään miten vaihdetaan jenkkiauton ilmastointilaite vartissa ja paljon muuta hyödyllistä.

Kaikkein mielenkiintoisinta antia on ilman muuta Hullut japanilaiset, jossa mielikuvituksella ole rajoja siinä, miten monella eri tavalla mutavelliin voi pudota. Ja menettämätä kasvojaan vaikka se on pahinta, mitä tuossa kulttuurissa ihmisella voi tapahtua.

Reiskalle tiedoksi, että meillä on ensin radioluvat, sitten televisioluvat ja lopulta väritv-luvat maksettu ihan säntillisesti. Kaapeliyhtiöt voisivat kyllä tarkastaa, että asiakkailla luvat on kunnossa ennen kuin kytkevät lähetykset seinästöpseliin. Voisi löytyä muutama lusperi.

Oho, taidetaan olla kaukana otsikon aiheesta, taas kerran. Anteeksi, mutta muut aloittivat.

k-meleon kirjoitti:[HS:n] Kulttuursivu puolestaan mainostaa Häikiön uutta V.A. Koskenniemi -elämäkertaa:

"Martti Häikiön valtava elämäkerta tyytyy kuvaamaan menneisyyttä sellaisena kuin se oli."

Kultakuumeessa haastateltavina historioitsija Martti Häikiö. Häikiö puolustaa kiivaasti Koskenniemeä ei-fasistisena ajattelijana, koettaa jopa kiistää fasismin ja kansallissosialismin (natsismin) yhteyden - ensimmäisenä valtaanpäässeenä modernina oikeistototalitarismina fasismi on 1900-luvun äärioikeistolaisen yltiöradikalismin yleiskäsite, natsismi yksi sen alatapaus. Häikiö on filosofisesta ja aatehistoriallisesta näkökulmasta väärässä, mutta on itse asiassa rakentavaa, että hän asettuu koskenniemeläisyyden puolustajaksi. Sikäli kuin hän puolustaa koskenniemeläisyyttä johdonmukaisesti. Tällöin meillä on jäsennelty 2000-luvun koskenniemeläisyys, johon muut voivat reagoida.

Koskenniemen naissuhdetta ja mahdollista -vihamielisyyttä kannattaa kai miettiä tästäkin näkökulmasta: jos mies menettää poikuutensa vasta 30 vuoden iässä, niin häntä melko todennäköisesti leimaa ambivalenssi suhteessa naisiin. Asiaan liittyy todennäköisesti myös oman miehisyyden epäilys (naisen tyydyttämiskokemuksen puutteessa), jota kompensoidaan sotilashyveiden ihannoinnilla ja väkivallan palvonnalla. Jotenkin noin voi nähdäkseni psykohistoriallisesti aprikoida, mutta se ei ole minun vahvuuteni.

Häikiölle iso kiitos suurtyöstä. Koskenniemi oli aikanaan keskeinen vaikuttajahahmo, joten huolellinen elämäkerta on hyvä avaus tiellä Koskenniemen historiallisen merkityksen arviointiin.

Lasse Koskelan arvio Häikiön Koskenniemi-elämäkerrasta:

http://www.parnasso.fi/kritiikit/2010-0 ... taluvulta/

Lasse Koskela kirjoitti:Niin kuin oikein onkin, Häikiö on pyrkinyt asettamaan Koskenniemen aikansa kirjalliseen, kulttuuriseen ja poliittiseen kontekstiin. Mutta ei kai elämäkerran kirjoittajan sentään tarvitsisi noutaa metodiaan, asenteitaan, ihanteitaan ja arvostuksiaan tutkimuskohteeltaan?

Kun luin jutun Hesarista, niin tämä loppu vaikutti vaikutti minuun eniten.

Koskela taisi olla tarkoituksellinen sarkastinen?

Kun ajatellaan 1900-luvun alkupuolen sivistyneistöä ja akateemista eliittiä (proffat), niin Koskenniemi ei takuulla ollut mikään standarditapaus eikä keskiverto kokoomuslainen yliopistomies. Muutamaan poikkeusta lukuunottamatta proffat olivat väitelleet: maisteri Koskenniemi oli poikkeus. Ja Lehtosen lausunto vihjaa, ettei häntä tutkijana edes otettu vakavasti, siis tutkijapiireissä. Liki kaikki olivat saksalaisorientoituneita, totta, koska Saksanmaalta se sivistys Suomeen tuotiin, mutta kaikki eivät suinkaan olleet natsiorientoituneita (saati että humanistitkaan olisivat tyytyneet koskenniemeläiseen persoonallisuuskulttiin). Lisäksi Saksa oli Hitlerin valtaannousuun asti tieteen ykkösmaa, ollut sitä jo jonkin aikaa, joten Suomessa oltiin kyllä jyvällä hyvän ja huonon tieteen erosta. On myös hassua ottaa annettuna idis, että VAK olisi ollut humanisti samalla kun toimi natsien peitejärjestön juoksupoikana.

Saadaan tuosta Häikiön elämäkerrasta vaikka miten hyvä riita, niin en kyllä viitsi rasittaa silmiäni noilla 800 sadalla sivulla.

AInakin kirja-alalla tuntuu toiminta olevan sitä luokkaa, että termien autonomia ja taide heittäminen kehiin tässä yhteydessä lienee vähintäänkin surrealistista.
http://www.kiiltomato.net/?cat=editorial

Björkmanin kirjoitus antaa lisäsävytystä myös Sofi Oksasen ja Södikan kismaan. Varmaan suurin osa kaikista alan sisäisistä konflikteista onnistutaankin pitämään alan omina salaisuuksina...