YLE Radio 1

Fredrik Pacius kuuluu säveltäjänä tai paremminkin sävelittäjänä siihen kategoriaan, joka osoittautuu luomistyössään häpeilemättömäksi ja ehkä osin häikäilemättömäksikin vanhoilta ja kunnioitetuilta mestareilta omaksuttujen, jo kertaalleen kontekstissaan menestyksekkäästi käytetyn materiaalin uudelleen kierrättäjäksi, kuten puusta tehdyn paperinjalostuksen kautta toiletteihin tiensä roskiksesta löytäneet vessapaperirullat taikka paremman vertauskuvan puutteessa musiikilliseksi pörssikeinottelijaksi, joka ostaa ja myy heti samantien pois kaikki osakkeensa; vaikka Viroon, pyydän anteeksi, jos näin rankkaa ja vahvasti rahalle haiskahtavaa ilmaisua uskaltaa sen koommin edes tarpeisiina hyödyntää, mikäli nämä esitetyt tarpeet eivät palvele aivan välttämättömiä perustarpeita, kuten ulostaminen et cetera: Anteeksi, taas sanoin sen. Yritän nyt vastedes olla ihmisiksi, sallittehan sen toki tapahtuvan?

Ellei sitten voi jopa puhua varsinaisesta trokauksesta, bootleggaamisesta tai plagioinnista. Tämä käy ilmi paitsi meidän kaikkien eestiläisten ja suomalais-ugrilaisten hyvin tuntemasta palkintojenjakoseremonioissa elimellisesti palvelevasta, kanallistuntoja ja lippua salkoon nostattavasta, käyttö-ohjelmiston funktiota täyttävästä saksalaisesta juomalaulutraditiosta siinneestä ja kummunneesta Maamme-laulusta, jonka sävel on siis Paciuksen kierrättämä ja osakkeina ostamaansa korkeammalla hinnalla poismyymä.

Myös esim. Kyproksen prinsessa-näyttämömusiikin kuoronumeroista ja etenkin ns. Naurukuorosta Lemminkäiselle, joka vaikuttaa häpeämättömältä muistumalta ja lainalta kopioituna Haydnin rakastetun Vuodenajat-oratorion Talvi-jaksosta, muunneltua säkeistölaulua muistuttavasta Hannan sopraanoaariasta kuoron kertosäkeineen kansanballadin tyyliin, jonka lomassa sopraano-soolon ja kuoron altertaatiossa kuoro kommentoi Hannan kertomusta kansanjoukon toisinan ponneekkaastikin huudahtavin ja vaativasävyisin ja kantaaottavin pisteliäin välihuomautuksin-ja kysymyksin, kuten eduskuntasalissa ainakin on tapana tehdä hallitukselle; näiden repliikkien tuodessa hyppysellisen aromikasta dramatiikka-pippuria muutoin varsin säyseästi virtailevaan luontevan harmittomaan melodisesti muunneltuun mollissakin käytettyyn viehätysvomaiseen kroatialaiseen sävelmään, joka sitten kuoron viimeisen kertosäkeen sisääntulon aikana äityy ja yltyy raivokkaisiin onomatopoeettisiin nauraviin tempoltaan kiihtyviin hahahaa-repetitioihin.

Paciuksen paljon soitetut, mutta suhteellisen vähän sanovat näyttämöteokset muodostavat kuin valtavan myymälän; näyttämömusiikin suurimpana hankkijana maassamme. Eikä hänen koko musiikillinen järjestelmänsä pysty antamaan musiikille alkuperäisyyden tuntua, kyeten tarjoamaan vasta toisen käden tavaraa.

Hannan aariasa Kuoro-ja soolo-osuuksien vuorotteleva käsittely tuo eittämättä tyyliltään mielen musiikillisesti toki paljon lumoavamman ja merkittävämmän Estrella-prsinsessan Metsästysaarian kuoron metsästys-huutoineen käyrätorvisignaalien kera tai Kurtin orientaalisen tenoriarian Pedrillon h-molli romanssin henkeen Der Graf von Gleichenista, jotka kummatkin tänään kuuntelin Schubertin oopperatuotannon helminä monien muiden helmien joukossa.

Mikäpä siinä, tilataan Schubertilta uusi Maamme-laulu!

VeHy kirjoitti:Mikäpä siinä, tilataan Schubertilta uusi Maamme-laulu!

Eikö Siben Finlandia kelpaa?

Ei kelpaa, sen tahdissa ei voi marssia.

TV:stä kuuntelemnaani Simon Rattlen johtamaan Mahlerin 8. myöhäisromanttiseen sentimentaaliseen vellontaan verrattuna Schubertin kuoro n:o 1 Zauberharfesta harmonioidensa avaruudellisessa tilantunnussaan ja sinfonisesti maalaillussa melodiikassaan, keskijakson ainutkertaisen kauniissa ja laajakaarisesa tenorin legatolinjasaan teki konsanaan suuremman vaikutuksen.

Tänään sain ilokseni nauttia omilta levyiltäni lumoavista 4-kätisistä pianokappaleista; marssista C-duuri, ja D-duuri, 3 sankarillisen marssin kokoelmasta D 602, joista 2 viimeistä ovat sotilasmarsseja kiinostavampia; ekaa en kuunnellutkaan, Rondo G-duuri D 608 mittasuhteiltaan laajana ja keksinnältään pulppuilevana, ja alkupalaksi 3 viimeistä riemukasta ja dramaattista säihkettä tulvivaa numeroa lyömättömästä Zwillingsbrüderistä; ei tarvitse hävetä Peter Scmollin tasoisten tekeleiden rinnalla tippaakaan; päinvaston; tässä tapaame unohdetun suuren oopperalahjakkuuden, Mozartin manttelinperijän, jolle kohtalo ei ollut suopea.

P.S. Neroksi ei synnytä yhdessä yösssä; joten Reinhardt tuskin kykeni luotaamaan omaa potentiaalista maailmaansa sisäisten omien lakien mukaan ajan suhteellisuuidesta huolimatta näin lyhyessä ajassa vetäen paralleeleja Mozartin saavutuksiin, ellei ollut kaappisäveltäjä; ja Goethen musiikkimaku tiedetään.

Kaikin tavoin riemukasta F.Paciuksen syntymän 200-vuotisjuhlapäivää kaikille tasapuolisesti!
Niin niille, jotka ovat tänään juhlistaneet sitä laulamalla esim.Suomen Laulua, Maamme-laulua tai kuunnelleet ensimmäistä suomalaista oopperaa Kung Karls Jaktia (siis Kaarle Kuninkaan metsästystä), kuin niille, jotka eivät näin ole tehneet!

Vaikka Paciuksen syntymästä on tullut kuluneeksi 200 vuotta ja hänellä on oma merkityksensä suomalaisessa musiikkikulttuurissa, on hän mielestäni melko keskinkertainen säveltäjä, jonka musiikkia on ylen ykkösellä tällä viikolla turhan ylenpalttisesti soitettu niin että alkaa jo tulla korvista ulos. Vähempi Paciuksen tuotannon esittely olisi riittänyt, sillä tämä kaikki on pois muulta musiikkitarjonnalta, jota normaalina kuunteluaikana ei ykkösellä liiemmin ole varsinkin kun kanavan musiikkiohjelmat ovat nykyisin yhä enenevässä määrin puhetta musiikista. Eikö Ylen klassisella olisi voitu soittaa Paciusta niille, jotka haluavat perehtyä hänen tuotantoonsa. No meikäläinen ei mitä todennäköisemmin ole enää kuuntelemassa kun Pacius kaivetaan naftaliinista 50 vuoden kuluttua

Eilen kuuntelin ClassicRadion oopperailtaa ja vuorossa oli Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästys, mielestäni ihan kelvollista ja kuunneltavaa musiikkia. Ei sitä ehkä kuitenkaan niin usein viitsisi kuunnella kuin vaikkapa Mozartin Taikahuilua.

Minulle lukihäiriöiselle Kaarle-kuninkaan metsästys tuottaa samanlaisia hassuja kileikuvia kuin samana päivänä nähty naisten takaa-ajo. Ei siinä oopperassa mitään kuningasta metsästetty vaan hänen hirviään.

Leonoren balladin potentiaalinen musiikillinen viehätys ja lumovoima ei nähdäkseni niinkään perustu sen vokaalilinjan kiistämättömälle melodiselle kauneudelle ja ikimuistettavuudelle kuin sitä säestävän hienovaraisen puupuhallinkudoksen puhallinsatsin soittimelliselle lyyrisyydelle, jonka sovittaminen pianosäesttykselliseksi koituu vahingoksi tälle läpeensä puhallinsointia ajatellen kirjoitetulle säestykselle ainakin sen loppupuolella.

Osasivat ne nerotkin lainailla toisiltaan, kuten Mozart jupiter-sinfoniassaan, jonka ensiosan apolloninen riemu ja aiheiden oopperamainen paljous on paljossa velkaa mm Gluckin oopperan alkusoitolle trioli-iskuissa, Haydnin leikkisälle buffo-aiheelle semiseria Orlando Paladinon Rodomonten aariassa I-näytöksessä joka kuullaan esittelyjakson lopulla sekä ainakin mozartin Omasta konserttiaariastaan peräisin olevalle melodiselle fraasille