YLE Radio 1

benjamin kirjoitti:Aidossa musiikissa ei ole sääntöjä.

Uutta luova musiikkia tapahtuu uusia sääntöjä luomalla. "Aito musiikki" tarkoittanee samaa?

T.T.Anttila. kirjoitti:John Cagen kuuluisa pianosävellys 4'33" on plagioitu Malevitsin maalauksesta,"Valkoinen neliö valkoisella pohjalla".(Vuodelta 1918.)

Saattaa olla että on virike, mutta plagioinnista ei voi puhua tuon performanssin suhteen. Pianisti tulee paikalle ja tekee muutamia asioita. Yleisöllä on tuossa performanssissa oma osuutensa. Esitys ei ole ajallisesti, äänellisesti eikä visuaalisesti tyhjä.

lgrohn kirjoitti:

benjamin kirjoitti:Aidossa musiikissa ei ole sääntöjä.

Uutta luova musiikkia tapahtuu uusia sääntöjä luomalla. "Aito musiikki" tarkoittanee samaa?

Itse asiassa Schubert, joka on malli-esimerkki säveltäjästä joka kirjoittaa niin kuin ajattelee ja toimii tarvitsematta koe-laboratoriota luomustensa synnyttämiseen koeputkessa, sen enempää kuin mitään varsinaista barokkimestareille tyypillistä profesionalistista tekniikkaakaan; sen enempää kuin musiikillisesta äidinmaidosta ravittuna luonnonlapselle on tarpeellista, kun vietti toisenkin kesän kreivi ruhtinas Esterhazyn perhen luona Zelezsissä kahden kreivittären musiikinopettajana, mitä hän sitten kirjeissään valitteli, antaen täysin toisenlaisen kuvan "hauskan" työn luonteesta, jollaisena eräs suomalainen musiikkibiografi ja esoteerikko sen näkee kaunistellen tämän suhdetta työtehtäväänsä Schubert-elämäkerassaan, jolloin syntyi paitsi unkarilais-vaikutteiset 4-kätiset pianoteokset myös mm. hieno vokaali-kvartetto D 814 yhden päivän aikana, jota en aiemmin osannut edes riittävästi arvostaa kuin vasta kuullessani sen kuoroversion sovituksen schönberg-kuoron tulkitsemana.

Schubert pahoitteli oleensa yksin syvällä Unkarin sydämessä ja tulleensa huiputetuksi uudelleen tähän ilmeisesti hänelle kuitenkin melko epämieluisaan tehtävään kykenemättä vaihtamaan kunnolla edes järkeviä ajatuksia muiden ihmisten kanssa. Mutta ehkä sellainen on tyypillistä melankolisen neron luonteenpirteisin kuuluvina tunne-tilojen äkkinäisinä vaihteluina eikä maanis-depressiivisen mielisairauden oireistona, mistä puhuvat hänen 4-kätiset teoksensakin omaa kieltään syvästi tuntevan taiteilijan säveltäjäluomuksina ensimmäisen niistä ollessa luonteeltaan toista intiimimpi, D 617 B-duuri ja lämminhenkiempi kuin toisessa D 812, Grand duossa kurkistetaan synkempiin sielunmaisemiin apollonisen apoteoosin hengessä 9. C-duuri sinfonian sävelnäkyjä kolkutellen, jota orkesterisovitus jossai määrin muistuttaa. Rondeau D 608 on aivan ihastuttava säveltäjän hiukan varhaisempi debyytti sankarillisten marssien ohella tähän sävellysmuotoon, jossa Schubert mielikuvitus tulvii keksintää myös pianistisessa mielessä

Pysyn edelleen alkuperäisessä näkemyksessäni:

moxu kirjoitti:Ei hyvässä musiikissa välttämättä tarvitse olla melodiassa mitään varsinaista oivallusta. Ajatellaan vaikka Yarin kappaletta "Voin odottaa", jonka hienous perustuu siihen, että taustalla on Otto Donnerin luoma kokonainen sävelmaisema -ja melodiana vain yksi nuotti, jota toistetaan aika monotonisesti.
Myös maailmanhitti, ABBA-yhtyeen musiikillisesti parhaaksikin biisiksi mainittu Dancing Queen, on lähes täysin melodiaton kappale. Ja muitakin esimerkkejä löytyy vaikka kuinka. Tarvitaan vain "se jokin" muu, mikä kappaleesta sitten tekee toimivan ja sellaisen, että sen kuuleminen kiinnostaa toistekin.

Yksi syy, minkä takia melodialla on ylivalta musiikin kuluttajan näkökulmasta on se, että se yleensä biisistä jää mieleen -tai sitten ei. Jos ei, niin harvemminpa jää mikään muukaan...

Mikki Hiiri kirjoitti:...toimii tarvitse,atta koe-laboratoriota luomustensa synnyttämiseen...

Pilkkua voi -ja pitääkin- käyttää lauseen eri osien erottelemiseen toisistaan, ei kuitenkaan keskellä sanaa. Lause kannattaa katkaista viimeistään silloin, kun se luettuna kestää pidempään, kuin henki.

Se sattui olemaan pieni lipsahdus kymmensormijärjestelmää osaamatomalta näpyttelijältä, muta ei teosta suinkaan voida kiteyttää pelkkään melodiseen hahmoonsa vaan se harmoninen struktuuri on vähintään yhtä olennainen osa sävellyksen profiilia, kuten toki rytmikin, jota esim. Beethovenissa tai Bachissa piisaa

Jotain suloista herkässä melodisuudessa kuitenkin on. Olen ihastunut Chaussonin "Poémeen". Toisaalta, sen perään kunneltuna Bergin Viulukonsertosta löytyy ikään kuin luontevammin lyyrinen ja herkkä puoli. Tätä minä rakastan.

Tosin nuoren Mutterin viulismi ei innosta. Nykyään Mutteria näemmä pidetään diivana, joka tuo itseään liiaksi esiin. Eikäs tuo ollut sitä jo nuorena, ja lisäksi oli kovakalloinen ja härkäpäinen. Mieluummin kuuntelen hänen nykytuotantoaan. Hänellä on sentään uskallusta kunnon romanttiseen hehkuun.

Ilman jonkinlaista melodiaa musiikista tulee sitä liian usein kuultavaa yhdentekevää äänisekamelskaa, jota voi soittaa etu- ja takaperin eroa kuulematta. Testasin nimittäin tämän asian kerran ja täydestä meni kuin väärä raha.

Edelliseen vielä: Olen huomannut, että jotkut sanoo noita sekamelskaplimputuksia "uudeksi musiikiksi". Mikki Hiiri on jossain toisessa juttusarjassa ihmetellyt säveltäjän kokemien psyykkisten tuntemusten laatua sävellettäessä. Näiden melodiottomien sävellysten tekijöitten psyykkisissä kokemuksissa ei ole paljoa analysoitavaa.

mclean kirjoitti:Ilman jonkinlaista melodiaa musiikista tulee sitä liian usein kuultavaa yhdentekevää äänisekamelskaa, jota voi soittaa etu- ja takaperin eroa kuulematta. Testasin nimittäin tämän asian kerran ja täydestä meni kuin väärä raha.

Harhaa. Kaikissa lajityypeissä ei ole melodiaa. Tai kehittelyä ja satsiopin mukaisia harmonioita.

Jos etsii jotain, mitä jossain lajityypissä ei ole tarkoituskaan olla, voi musiikki tuntua "äänisekamelskalt"a. Syy on kuitenkin kuulijan maussa tai laiskuudessa perehtyä toisenlaiseen musiikkiin.

Hokasin, että sellistilegenda Mstislav Rostropovits täytti 80 vuotta viime viikolla. Sitä osaltani juhlistaakseni laitoin soimaan tuttavamme Suupertin kappaleen, joka levytekstin mukaan on nimeltään "Sonata for arpeggione and piano in A minor, D821" ja on levytetty vuonna 1969. Pianossa itse Benjamin Britten.

Sitä vaan, että kyllä on järisyttävän hienoa melodian ylivaltaa, ja komeata soittoa! Ottakaa ja fiilistelkää, onnistuu vaikka kansakoulupohjalta!

Haydnin pianotrioissa on sellaista kellstumatonta raikkautta ja helmeilevänä kimmaltelevaa tunturipurojen solinaa, ehtymätöntä melodisharmonista kauneutta ja mielikuvitusta joka hakee vertaistaan

Melodia ei sittenkään dominoi musiikkia. On selvitetty vakava epämusikaalisuuden muoto rytmisektorilta:
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinv ... 20549.html

Rytmitaju on ilmeisesti koettu niin täydellisesti musiikin harmoniaan sisältyväksi asiaksi, ettei sen puutetta ole aiemmin tultu edes ajatelleeksi. Tai siis näin ei ainakaan tieteellisellä tasolla ole tapahtunut.

moxu kirjoitti:Melodia ei sittenkään dominoi musiikkia. On selvitetty vakava epämusikaalisuuden muoto rytmisektorilta:
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinv ... 20549.html

Rytmitaju on ilmeisesti koettu niin täydellisesti musiikin harmoniaan sisältyväksi asiaksi, ettei sen puutetta ole aiemmin tultu edes ajatelleeksi. Tai siis näin ei ainakaan tieteellisellä tasolla ole tapahtunut.

Onneksi kyse on hyvin harvinaisesta ilmiöstä.
"Rytmikuuroudesta kärsivä voi olla pulassa esimerkiksi tanssilattialla, jossa pitäisi osata liikkua musiikin tahtiin."
Useimmat tanssimisesta kieltäytyvät selittävät asiaa juuri rytmitajun puutteella, mutta kysehän on tanssihaluttomuudesta tai jopa pelosta tanssia kohtaan. En minä osaa tanssia, selitetään. Niin minäkin tein melko kauan, tarkemmin ensimmäiseen avioerooni asti. Sen jälkeen oli pakko opetella tanssimaan ja mikään ei voisi olla sen helpompaa...kun pääsee alkuun ja saa voitetuksi omat ennakkoluulonsa. Sillä se vika on omien korvien välissä.

moxu kirjoitti:Melodia ei sittenkään dominoi musiikkia. On selvitetty vakava epämusikaalisuuden muoto rytmisektorilta:
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinv ... 20549.html

Rytmitaju on ilmeisesti koettu niin täydellisesti musiikin harmoniaan sisältyväksi asiaksi, ettei sen puutetta ole aiemmin tultu edes ajatelleeksi. Tai siis näin ei ainakaan tieteellisellä tasolla ole tapahtunut.

Riippuen tietenkin kuinka primitiivisestä sävelaineksesta on kysymys mutta kyllä melodia ja harmonia klassisessa taidemusiikissa ovat keskeisiä elementtejä vaikkakin schopenhauerin mukaan todellakin "rytminen aines on oleellisin koska se yksinään ilman soinnutusta ja harmoniaa kykenee esittämään jonkinlaista meliodiaa, ei siis harmoniaa kuten esitit, vaan melodiaa esim. rummulla kuten marttisen 4. sinfoniassa pitkä rumpusooloefektijakso jossa patarumpujen kiihkeät rytmikuviot hallitsevat sävelmaisemaa shamanistella kiihkolla vaikuttavasti demonstroi.

Täydellinen melodia vaatii kuitenkin molempia. se muodostuu näet näitten vuottelevasta eriämisestä ja sovituksesta."

humalainen kirjoitti:Riippuen tietenkin kuinka primitiivisestä sävelaineksesta on kysymys mutta kyllä melodia ja harmonia klassisessa taidemusiikissa ovat keskeisiä elementtejä...

Klassisen taidemusiikin osuus koko maailman musiikin kirjossa on sangen vaatimaton. Ja suuri osa siitäkin peräti merkityksetöntä.

Mieleeni muistuu tässä eräänä yönä kauan sitten Sveitsissä peti-ja-puuro-majoituksessa viettämäni yö. Olin jo sammuttanut valot ja muu perho jo nukkui, minä kuuntelin korvalappuradiolla jotain paikallista radioasemaa. Sieltä tuli noin tunnin mittainen nauhoitus, jossa tiibetiläisessä luostarissa soitettiin metallisia kelloa ja todellakin vain kahta. Pelkästään näitä kahta kelloa käyttäen saatiin aikaan ihmeellinen sävelkudos, jossa oli sekä melodiaa että rytmiä. Todella mieltä rauhoittava sävelteos rankan ajopäivän jälkeen.