Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus
Eloveena kirjoitti: Kiittäen ja niiaten tiedoista!
t6aa kirjoitti:Joku täällä oli sitä mieltä, että Akseli oli "tulipunainen". Täytyy olla eri mieltä, mahtoiko olla punainen tai varsinkaan "sosialisti" ensinkään?
Hänellähän oli (omienkin sanojensa) mukaan vain yksi asia ja se oli torppariasia, torpan vapaaksi saaminen - ei enempää. Ei Akseli minusta oikeastaan mihinkään vallankumoukseen pyrkinytkään samalla tavalla kuin joku Hellberg.
Ja kapinaan ryhtyminen. Punaisilla oli mm. väärä käsitys todellisesta asiantilasta: heitä oli vähemmän kuin he uskoivat ja luulivat. Kun he saivat eduskunnan hajotuksen jälkeen 92 paikkaa, joku totesi: "väärennöksiä tietysti, porvarit ei voi muuton saada enemmistöö".
Kyllä minä olen sitä mieltä, että Akseli oli punainen, koska hän kuului kapinoivaan puoleen. Siinä vaiheessa, kun valtalaki oli mennyt ja toivo myös, niin hän tunsi kuten aiemminkin vääryyden, joka maanjaoissa tapahtui. Torppari ei ollut muuta kuin lievempi muoto maaorjuudesta. Se, että toive oli vapaasta taloudesta, on jo toinen juttu. Ei hän kommunisti ollut. Vuosi 1918 on siitäkin merkityksellinen, että työväenjärjestöt alkoivat jakautua mikä oli vanhinko siinäkin mielessä, että moni asia meni riitelyksi.kritiikki ilmaisuaan tarkentaakseen kirjoitti:Sanoin "tulipunainen" eri merkityksessä kuin punainen nykyisin käsitetään. Akselihan on nykypäivän MTK:laisia ja kepulaisia. Näin ne ovat menneet, jos tuon ajan punikkitalot ovat maatalouden ammattia näihinkin päiviin elinkeinonaan harrastaneet.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa