Avatarini on
luutamänty, harvinainen männyn epämuodostuma, tai
erikoismuoto kuten virallinen, korrekti termi kuuluu. Ehkä voisin olla se, paitsi että epämuotoisuuteni on varsin tavallista laatua.
Istutettuja luutamäntyjä voi nähdä Helsingissä Velodromin ja Mäkelänkadun välisellä mäellä. Sinne on tuotu - ilmeisesti olympiakisojen aikaan - muitakin erikoisia lajeja, luuta- ja pylvästyyppisiä lehtipuitakin. Pian talvella ne näkyvät Mäkelänkadullekin, muuten täytyy mennä Velodromin sisäkautta paikan päälle.
Ketju alkoi mukavan levottomasti. Haavikko: mitä puhua, vastata, opettaa? En ole lukenut kaikkia hänen kirjojaan, mutta hän on painava kirjoittaja: puu on paljon painavampi kuin lehdistö! Erityisesti suosittelen uutuutta Mustat kantarellit.
Kritiikki arvasi aika hyvin: viime lauantaina Risto Nurmen luontoradiossa:
Nurmi: Tuossa keltainen koivu-neito lepää mahtavan kuusen sylissä.
Vuokko: Todellisuudessa siinä on ankara kilpailu elintilasta meneillään!
− Mutta nyt näkyy Elmo! Immo huusi. Elmo näkyy! Hän näkyy kookkaana, uhmakkaana kuin honkajättiläinen, kuin tuhatvuotinen tammi, kuin pyörremyrskyistä piittaamaton ikiaikojen naavakuusi keskellä isänmaallista kalmistoa! (Juhani Peltonen: Elmo)